• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Mitä tapahtui Epsteinin saarella?

Epsteinin olisi kyllä pitänyt ymmärtää järjestää kunnon "henkivakuutukset" itselleen.

Voi silti olla, että se oikeasti tappoi itsensä ja halusi päästää asiakkaansa/toverinsa pälkähästä. Mä en ota kantaa suuntaan enkä toiseen.
Varmuutta siitä ei tietenkään ole. Itsemurhan ja tappamisen välimailta vielä teoreettisesti sekin vaihtoehto, että oman käden kautta lähtöä on kannustettu ja edistetty.

Kovasti paljon annettujen määräysten rikkomisia ja sattumuksia ainakin liittyi Epsteinin kuolemaa edeltäneeseen ja jälkeiseen aikaan vankilassa. Hyvinkin selviä turvamääräyksiä ei noudatettu ollenkaan, vartijakaksikkokin monta tuntia umpiunessa. Ja sitten vielä vankeinhoidon määräyksiä itsemurhapaikan käsittelystä ja ruumiin kuvaamisesta ei noudatettu ja kuolinajalta valvontakamerat rikki tai tallenne käyttökelvoton
 
Nyt jos tätä Epstein-keissiä aletaan muutenkin puida ja penkoa ja ihmiset pakotetaan puhumaan, kuten nyt Clintonit, on aina se mahdollisuus että mahdolliseen murhaankin liittyen paljastuu asioita, jos asiasta tietävillä ei ole enää intressejä pitää suutaan kiinni.

Bill Clinton voisi olla tällainen henkilö, jos hänelle Epsteinin kuolema oli aiemmin lähinnä helpotus, ja nyt kun on kakka tuulettimessa, ei ole enää niin väliä vaikka puhuu mitä tietää... (Tai tekee "diilin".)
 
Varmuutta siitä ei tietenkään ole. Itsemurhan ja tappamisen välimailta vielä teoreettisesti sekin vaihtoehto, että oman käden kautta lähtöä on kannustettu ja edistetty.

Kovasti paljon annettujen määräysten rikkomisia ja sattumuksia ainakin liittyi Epsteinin kuolemaa edeltäneeseen ja jälkeiseen aikaan vankilassa. Hyvinkin selviä turvamääräyksiä ei noudatettu ollenkaan, vartijakaksikkokin monta tuntia umpiunessa. Ja sitten vielä vankeinhoidon määräyksiä itsemurhapaikan käsittelystä ja ruumiin kuvaamisesta ei noudatettu ja kuolinajalta valvontakamerat rikki tai tallenne käyttökelvoton
Ikäviä sattumia käy ja yövahdit ovat varmaan yleensäkin vähän puolilla tehoilla. Mutta tuossahan oli puuttuvia kameroita, ylimääräisiä petivaatteita.. kameroista vangit tuskin tiesivät
 
IMG_5253.jpeg

Aina kun luulee nähneensä kaiken niin lisää vain tulee:

”Epstein was close to the former Prime Minister of Israel, Ehud Barak (Barak) and trained as a spy under him.”

”CHS remembered Dershowitz tell Alex Ocasta (U.S. Attorney of Southern District of Florida at the time) that Epstein belonged to both U.S. and allied intelligence services.”

Onkohan viikonloppuun mennessä jäljellä enää yhtään salaliittoteoriaa joka ei olisi osoittautunut paikkansa pitäväksi?
 
Tästä YLE uutisoi jo muutama päivä sitten. edit. vai oliko mtv3, mutta asiaan liityen tämäkin:
"Kaikkiaan julkaistu tiedostomäärä on valtava: 3,5 miljoonaa sivua, yli kaksi tuhatta videota ja 180 000 kuvaa."

Seuraan myös newsnow ( uutiskeräin ) newsfeed aiheesta joten saattaa mennä sekaisiain. Kuitenkin, tästä uutisoitiin jo pari päivää sitten. Newsnow jos käyttää pitää valita erikseen että jenkki vai UK uutisoinnit, mitä haluaa katsella.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin ensimmäinen näistä (joka siis on ajallisesti myöhäisempi) koskee lääketieteellistä tutkimusta. Ja esim. se, että tehdään tutkimusta vaikka siitä, miten pandemian aiheuttama eristyminen vaikuttaa ihmisen psyykkeeseen on hyvin relevanttia ja järkevää tutkimusta jossa ei ole mitään hämärää.

ja voi olla, että siellä saarella on pedoilun lisäksi myös tehty oikeaa lääketieteellistä tutkimusta eristäytymiseen liittyen, tai ainakin suunniteltu sen tekemistä.
Tuo on se naiivi tapa katsoa asiaa. kummatkin päiväykset nuossa on ennen koronaa, toisessa puhutaan pandemian simuloimisesta ja toisessa siihen valmistautumisesta, on todella helppo yhdistää pisteet siitä että tämä olisi esiaste isommalle suunnitelmalle jossa korona olisi suunniteltu ja tarkoituksella päästetty vapaaksi. .
Haluaisin kyllä nähdä nämä lääketieteelliset tutkiumset by Jeffrey Epstein mikäli näitä siis on olemassa. Pelkästään niiden nimittäminen viattomiksi tutkimuksiksi ei selitä auki tapausta.
joo, verkostoitumista on. Mutta tuossa on enemmän kyse sen verkoistoitumisen suunnittelusta, tyyliin, että "noihin pitäisi olla yhteydessä" eikä "ne on myös jo osa tätä meidän pedorinkiä"
Tässä ei ole pelkästään kyse mistään pedoringistä vaikka sellainenkin siellä oli, vaan sattumista ja siitä miten näitä hassuja sattumia on niin paljon ja niillä kaikilla on sama päätepiste.
Ja Tuo Liz Churchill on MAGA-hörhö joka näillä epämääräisillä syytöksillä pyrkii kääntämään huomiota pois Trumpin ilmiselvistä rikoksista.
ironista. Ilmeisesti yrität nyt käyttää tämän twitter tyypin puoluekantaa keppihevosena uskotellaksesi itsellesi etteikö tämä lapsia sillpova ja raiskaava, kristittyjä vihaava, enimmäkseen juutalaistaustainen moolokkia palvova kultti kykenisi muuhun kuin tähän pelkkään pedorinkiin. Edelleenkin haluan nostaa ne sattumat pöydälle. Voidaan myös pohtia jokaisen kykyä keskustella asiasta puolueettomasti esim sen perusteella monellako piikillä on käynyt. Arvelisin että ajatus siitä että olisi tullut ns. "höynäytetyksi" voisi vaikuttaa siihen miten rehellinen kykenee ajatuksiensa kanssa olemaan mitä tulee näinkin tulenaran aiheen kanssa.
 
Epstein-julkaisut tietty mahdollisimman pitkälti putsattuja kaikista Trumpin nykyisistä parhaista kavereista niin kuin Donaldistakin - Muskhan höyrypäissään hyökkäsi Trumpin suuntaan... senkö takia tietyt tyypit, joiden nimiä ei julkaisuissa näy, oli yhtäkkiä niin vahvasti Trumpin takana 2024? Ja tietenkin Q-tyyppinen selektiivinen materiaalijulkaisu kyseessä, joka tarkoitettu ohjaamaan itse kunkin foliohattuteoriat tietyille raiteille - tosin vain tällä kertaa perustuen ainakin suurimmalta osin todellisiin mutta siivottuihin todisteisiin.

Mutta silti, silti: miks vitussa Bidenin hallinto ei sitten tehnyt Epsteinillä julkisesti juuri mitään neljään vuoteen? Ei tullut mieleen, että pedofiilimiljardöörien kiristäminen kulisseissa, tai edes uhka sellaisesta, on melko vaarallista peliä: esim voivat perkeleet lähteäkin mukaan tukemaan fasistista vallankaappausta, ehkäpä jopa muiden maiden aggressiivisten tiedustelupalveluiden "rohkaisemana"? Se materiaali kun selkeästi oli myös näiden muiden käytettävissä ainakin osittain.

Ehkä paras mennä takaisin nukkumaan ennen kuin pääty syvenee liikaa.
 
On ainakin vaikea nähdä tilannetta jossa kaikki tällainen tieto on ollut FBI:n, CIA:n ja oikeusministeriön hyppysissä ja että siitä ei olisi missään vaiheessa informoitu Bidenin hallitusta. Ainoa syy miksi voisin kuvitella ettei tälle tehty mitään on se että tuolla on jotain paljon laajempaa ja pahempaa taustalla ja siihen on sekaantunut moni muukin. Ja toki se että Epstein oli sekä Israelin että jenkkitiedustelun listoilla.
 
Syitähän voi olla vaikka mitä:
- ei haluttu paljastaa miten kotimainen tai ulkomainen tiedustelu kiristää
- edellinen paljastaisi myyrät ulkomaisen tiedustelun sisällä
- henkilöt ovat liian isoja kaatumaan, julkinen oikeudenkäynti johtaisi vuosien oikeudenkäyntiin ja isoihin markkinamuutoksiin ja kansainvälisiin suhteisiin
- materiaalia on miljoonia sivuja paskaa kielioppia ja vihjailua, oikeiden syytteiden nostaminen vaatisi todisteita ja todistajia
- ehkä on liikuttu laillisen rajalla ja alaikäiset ovat vain tarjoilleet ja tanssineet
- 95% listan ihmisistä ei ole rikkonut lakia tai edes moraalia, tiedottaminen pitää tehdä erittäin varovasti
- Ghislaine ei todista vaikka mitä lupaisi
- ei vaan ollut aikaa priorisoida
- tuomari oli kieltänyt tutkinnan ennen syksyä 2024
- oletettiin että Kamala voittaa ja listan henkilöitä ei nosteta ministereiksi

Edit.
- liika painostus olisi näyttänyt vaalien sotkemiselta
 
Viimeksi muokattu:
Epstein-julkaisut tietty mahdollisimman pitkälti putsattuja kaikista Trumpin nykyisistä parhaista kavereista niin kuin Donaldistakin - Muskhan höyrypäissään hyökkäsi Trumpin suuntaan... senkö takia tietyt tyypit, joiden nimiä ei julkaisuissa näy, oli yhtäkkiä niin vahvasti Trumpin takana 2024? Ja tietenkin Q-tyyppinen selektiivinen materiaalijulkaisu kyseessä, joka tarkoitettu ohjaamaan itse kunkin foliohattuteoriat tietyille raiteille - tosin vain tällä kertaa perustuen ainakin suurimmalta osin todellisiin mutta siivottuihin todisteisiin.

Mutta silti, silti: miks vitussa Bidenin hallinto ei sitten tehnyt Epsteinillä julkisesti juuri mitään neljään vuoteen? Ei tullut mieleen, että pedofiilimiljardöörien kiristäminen kulisseissa, tai edes uhka sellaisesta, on melko vaarallista peliä: esim voivat perkeleet lähteäkin mukaan tukemaan fasistista vallankaappausta, ehkäpä jopa muiden maiden aggressiivisten tiedustelupalveluiden "rohkaisemana"? Se materiaali kun selkeästi oli myös näiden muiden käytettävissä ainakin osittain.

Ehkä paras mennä takaisin nukkumaan ennen kuin pääty syvenee liikaa.
Koska erittäin vahvat Israel kytkökset ja se sotisi narratiivia vastaan "parhaasta liittolaisesta". Voit katsoa esim. miten tietyt rikolliset yhtäkkiä katoaa Israeliin ilman tuomioita. Pitävät meitä ihan idiootteina.
 
Syitähän voi olla vaikka mitä:
- ei haluttu paljastaa miten kotimainen tai ulkomainen tiedustelu kiristää
- edellinen paljastaisi myyrät ulkomaisen tiedustelun sisällä
- henkilöt ovat liian isoja kaatumaan, julkinen oikeudenkäynti johtaisi vuosien oikeudenkäyntiin ja isoihin markkinamuutoksiin ja kansainvälisiin suhteisiin
- materiaalia on miljoonia sivuja paskaa kielioppia ja vihjailua, oikeiden syytteiden nostaminen vaatisi todisteita ja todistajia
- ehkä on liikuttu laillisen rajalla ja alaikäiset ovat vain tarjoilleet ja tanssineet
- 95% listan ihmisistä ei ole rikkonut lakia tai edes moraalia, tiedottaminen pitää tehdä erittäin varovasti
- Ghislaine ei todista vaikka mitä lupaisi
- ei vaan ollut aikaa priorisoida
- tuomari oli kieltänyt tutkinnan ennen syksyä 2024
- oletettiin että Kamala voittaa ja listan henkilöitä ei nosteta ministereiksi

Edit.
- liika painostus olisi näyttänyt vaalien sotkemiselta
Yksi syy on pelko siitä, että materiaali sotkee 2024 vaaleja arvaamattomilla tavoilla.

Mutta voi myös olla, että Bidenin hallinto on noudattanut suosiolla protokollaa ja pitänyt politiikan erillään rikostutkimuksista ja antanut niille rauhan edetä omalla painollaan.

Voisi muuten joku toimittajakin näitä asioita Bidenilta, Kamalalta ja kumppaneilta kysyä.
 
Kannttaa huomioida että kyseessä on osittain sairas ja osittain korruptoitunut maa täynnä hyväveli-verkostoja joissa rahalla selviää lähes kaikista rikoksista paitsi murhasta, siitäkin selviää joskus (OJ Simpson etc.). Rahaa menee siellä aina muiden arvojen edelle.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 645
Viestejä
5 104 542
Jäsenet
81 683
Uusin jäsen
Euforinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom