Mitä sarjaa/sarjoja seuraat / mitä alkaisin seurata?

Rupesin katsomaan Z Nation sarjaa ja jos pitää esim. Walking Dead sarjasta samaa tyyliä tarjolla. Ehkä hieman enempi huumoria paikoitellen. Parin ekan osan perusteella ihan OK sarja.
Paranee jatkossa. Jos TWD vertaa niin tässä on vähemmän draamailua ja paljon enemmän huumoria. Viimeinen kausi oli sit huono.
 
Star Wars: Andor (Kausi 2, Disney+)

Cassian Andorin matka kohti Rogue Onen tapahtumia tulee toisen kauden myötä tähänastiseen päätökseensä. Ensimmäinen kausi oli jotain todella uskomatonta ja katselin sen pienessä kuumeessa viiden päivän aikana. Star Warsia aikuiseen makuun, mitä tämä oikein on? Tuolloin vähän epäilin, ettei kakkoskausi tule pääsemään ihan samalle tasolle ja olin valitettavasti oikeassa. Kausi on edelleen hyvä, paikoitellen erinomainen, mutta kun eka kausi kattoi muistaakseni vuoden tapahtumat niin tässä kiidettiin neljä vuotta samassa jaksomäärässä. Paikoitellen tuntui, että mentiin vähän turhankin pikaisesti eteenpäin, pientä lisää jäin kaipaamaan. En olisi pannut pahitteeksi, jos sarja olisi ollut kolmikautinen. Lisäksi tässä on esiosien ongelma, eli kun tietää, ketkä ovat elossa Rogue Onessa niin hahmojen kohtaloa ei jännitä. Arvoitukseksi jää vain, mitä muille tapahtuu. No, pitänee tyytyä siihen, mitä saa ja on pienoinen ihme, että tällainen sarja ylipäätään saatiin. Kannattaa tsekata, jos kypsä StaWa kiinnostaa.
 
^ jonnekin puoleenväliin ekaa kautta jaksoin katsella mutta puudutti liikaa. Olen kai enemmän startrek-jengiä sitten. SNW:n uutta kautta odotellessa..
 
Tuon ensimmäisen kauden puolivälin jälkeen tuo vasta lähtee liikkeelle, sitä ennen vaan puhallellaan muniin.
 
Tällä hetkellä meillä menossa tai lähiaikoina katsotut sarjat jotka on meidän mielestä katsomisen arvoisia:

-Yellowstone (Paramount+)
Lännen draama seuraa Duttonin karjatilan perhettä Montanassa joka taistelee maansa ja perinteidensä puolesta.

-Landman (Paramount+)
Sarja sijoittuu Texasin öljykentille ja tutkii amerikkalaista unelmaa, itsenäisyyttä ja työetiikkaa.

-SEAL Team (Paramount+)
Sotilasdraama seuraa Yhdysvaltain Navy SEAL erikoisjoukkojen elämää ja tehtäviä ilman poliittista agendaa.

-Mr. Birchum (DailyWire+)
Sarja seuraa puutyönopettajaa joka navigoi nyky-yhteiskunnan haasteiden keskellä. Sarja tarjoaa satiiria ja kritiikkiä nykykulttuurin suuntauksista.

-The New Norm (X/Twitter)
Lyhyt animaatiosarja seuraa miestä joka joutuu elämään sekopään kanssa. Täkäin sarja tarjoaa satiiria nykykulttuurin ilmiöistä.

House of David (Amazon Prime Video)
Draamasarja kertoo kuningas Daavidin tarinan. Todella korkeat tuotantoarvot yhdistetty uskollisesti alkuperäislähteille.

-American Primeval (Netflix)
Minisarja sijoittuu vuoden 1800-luvun Utahin sodan aikaan ja tarkemmin keskelle Amerikan lännen valloitusta ja kulttuurien välistä konfliktia. Sarja tarjoaa realistisen ja väkivaltaisen kuvan historian tapahtumista ilman nykykulttuurin sensuureja.
 
  • Mosquito Coast (appletv+)
  • Disclaimer (appletv+)
  • Physical (appletv+)
  • Lisey's story (appletv+)
  • Dark Matter (appletv+)
  • Tehran --
  • Severance --
Olleet ihan katsottavia. :thumbsup:
 
Sharp Objects (Minisarja, Max)

Amy Adams tähdittää toimittajaa, joka lähetetään kotikaupunkiinsa Wind Gapiin tekemään juttua siellä tehdyistä rikoksista: nuori tyttö on murhattu ja toinen kateissa. Siellä pintaan nousevat omat psyykkiset haasteet ja traumaattiset kokemukset sekä pikkukaupungin salaisuuksia täynnä oleva henki. Ihan jees, näyttelijät kauttaaltaansa hyviä mutta varsinainen rikosten selvittäminen jää monesti vähän taka-alalle.
 
Minun mielestä tämä ei ole lähelläkään yo mainittuja sarjoja. Hyvin tehty, raha näkyy mutta niin valitettavasti hiuslakan määrässäkin.
MoA on erilainen kuin BoB ja Pacific. Lentokone ja lentosota miljöönä on niin rajoitetumpi, että ei siellä voi vetää syöksyjä poteroon yms ja tehdä enemmän luontevia repliikkejä henkilöiden välille.

Ei minustakaan aiempien sarjojen tasolle kiipeä, mutta laadukas ja tunnistaa samaksi. Ja onhan lentojäbät eri väkeä hiuslakankin suhteen kuin nurmiporat.
 
MoA on erilainen kuin BoB ja Pacific. Lentokone ja lentosota miljöönä on niin rajoitetumpi, että ei siellä voi vetää syöksyjä poteroon yms ja tehdä enemmän luontevia repliikkejä henkilöiden välille.

Ei minustakaan aiempien sarjojen tasolle kiipeä, mutta laadukas ja tunnistaa samaksi. Ja onhan lentojäbät eri väkeä hiuslakankin suhteen kuin nurmiporat.
Ihan totta, toki monumentaalinen sukellusvene elokuva das boot sijoittuu vielä rajatumpaan ympäristöön. Itseäni alkoi vain häiritsemään kun vuoden vankileireillä olon jälkeen oli kiiltokuva näyttelijällä aina tukka mintissä. Hienosti tehtyjä lentokohtauksia.
 
Ihan totta, toki monumentaalinen sukellusvene elokuva das boot sijoittuu vielä rajatumpaan ympäristöön. Itseäni alkoi vain häiritsemään kun vuoden vankileireillä olon jälkeen oli kiiltokuva näyttelijällä aina tukka mintissä. Hienosti tehtyjä lentokohtauksia.
Pitääkin sitten katsoa Das Bootkin pitkästä aikaa uudelleen, varmaan 15 krt jo nähnyt. Tämä on se paras sotaleffa mielestäni, kirjan lukenut ja tuli 2000-luvun alussa käytyäkin "veneessä" kun Bavaria studiolla vierailin. Varmaan ollut helvetillistä olla syvyyksissä kun räjähtelee ja mutterit lentelee. Loistava tunnelma saatu luotua leffassa.

Tuosta MoA:sta samaa mieltä, ei yllä samalle tasolle BoB:n ja Pacificin kanssa. Jotkut osat oli hyviä kun sai vähän sitä painostavaa tunnelmaa mitä se varmasti ahtaassa koneessa on ollut.
 
MoA on erilainen kuin BoB ja Pacific. Lentokone ja lentosota miljöönä on niin rajoitetumpi, että ei siellä voi vetää syöksyjä poteroon yms ja tehdä enemmän luontevia repliikkejä henkilöiden välille.

Ei minustakaan aiempien sarjojen tasolle kiipeä, mutta laadukas ja tunnistaa samaksi. Ja onhan lentojäbät eri väkeä hiuslakankin suhteen kuin nurmiporat.
Tuossa Masters of Air:ssa olisi hyvin voitu käyttää samanlaista pienen rajatun tilan ja tylsyyden/pelon yhdistelmää kuin Sukellusvene 96:ssa oli onnistuneesti käytetty. Pitkiä yksitoikkoisia lentoja kohti pommituskohdetta, jossa sitten oli lyhyen aikaa täydellistä kaaosta pelkoineen tulla alasammutuksia, jonka jälkeen jälleen pitkä lento kotiin jännityksineen kestääkö pommikone perille saakka vai tippuuko kone vahinkojen takia ennenaikaisesti.
 
Kun katsoo nuo edellä mainitut MoA,Das Boot,BoB ja Pacific niin saa kyllä aika hyvän katsauksen sotaan,varsinkin jos on alle vielä aiemmin katsonut vanhemmat klasikko sota leffat.
 
Alotin uudestaan katsomaan Justified, eka kausi takana ja edelleen timanttia ja tv sarjojen parhaimmistoa. 5/5

Tein ketjuun haun ja yllätyin kun kukaan ei ole maininnut Terminator: Sarah Connorin aikakirjat. Noh minä mainitsen sillä tämä 2008 vuoden aliarvostettu helmi todellakin ansaitsee maininnan. 4.5/5
 
Sama täällä, edelleen mahtava! Nyt jatkuu The Pacificillä.

Vielä lainaus BoB:n loppusanoista Dick Winterssin sanomana: “One day my grandson said to me, grandpa were you a hero in the war? And i said to him no I'm not a hero, but I have served in a company full of them.”
Nämä sanat jäi itsellekin mieleen. Hienoja miehiä.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
278 717
Viestejä
4 796 640
Jäsenet
77 793
Uusin jäsen
NurmiNiina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom