Kerrankin Yleltä vastinetta verovaroille? Mielestäni kyllä. Pidin sarjasta, niin ovat tuntuneet pitävän moni muukin. Ihme ettei sarjaa ole mainittu foorumilla, haulla ei ainakaan löytynyt (haettu IMDB ja Ylen osoitteella). Ei maailman mullistava sarja, mutta ajattelin vinkata kuitenkin, jos sattuisi kuitenkin laatusarja kiinnostamaan. Osalle väkivaltaa ei kenties ole riittävästi, mutta sitä kuitenkin on paikoin riittävästi.
The Responder
Liverpoolilainen partiopoliisi Chris (Martin Freeman) yrittää kaikin keinoin olla rehti poliisi ja hyvä isä tyttärelleen. Päivätyöhön pääseminen helpottaisi eronneen miehen asioita. Kun ylemmät tahot heittävät poliisimiehelle porkkanan, siihen on tartuttava, vaikka lopputulemasta ei voi olla...
areena.yle.fi
Katsottavissa siis Areenasta 9.6.2023 asti (tuli telkussa juuri loppuun).
BBC on vahvistanut, että sarja saa 2. kauden.
Itselle kolahti kertaheitolla seurattavaksi, kun satuin ensimmäisen jakson lineaari töllöstä sattumalta katsomaan. Hyvät näyttelijät, Martin Freeman etunenässä vaikuttava. Väsymyksen ja epätoivon pystyi aistimaan hyvin.
Freemanin esittämä poliisi Chris Carson liikkuu lähinnä harmaalla alueella ja keinoin (kuinka tuore idea

mutta toimii). Tahto on kuitenkin hyvä, yleensä. Kaverilla on hermot totaalikireällä kaikenlaisista vastoinkäymisistä, sekä raskaista yövuoroista jotka eivät taatusti ole helppoja tuolla (sijoittuu Liverpooliin, mm. kohtuullisen ällöttäviin slummeihin). Ongelma johtaa toiseen, ja mielenterveys alkaa horjua. Lisäksi yksinään toimimaan tottunut kettu saa pakolla yövuoroon parikseen nuoren poliisin alun nalkuttamaan säännöistä yms. (loistava Adelayo Adedayo).