Minkä tabletin ostan?

Ei se iPad ylivoimainen ole, etenkään tuollaiseen käyttöön. Jos Android jo ennestään tuttu niin suosittelisin sinun käyttöösi Elisalta tarjouksesta Samsung S9 FE+ hintaan 399€.

Onko jokin asiakasetuhinta? Sivuilla 749€
 
Mielessä ollut pitkään tabletin hankinta, lähinnä aamulehden lukemiseen ym. selailuun kotona kun ei jaksa avata pöytäkonetta/selata puhelimella. Eli lähinnä surffailua, toimivaa läppäriä ei ole, pöytäkoneen kaveriksi tulisi.
Onko niin että iPadit ovat ylivoimaisia tähän käyttöön, jos huomioi että laitteen haluaa myös kestävän pitkään, verrattuna Androideihin? Ainoa huono puoli taitaa olla ettei niihin saa kaksi käyttäjäprofiilia, laitetta kun olisi kiva myös pystyä jakamaan. Itsellä ei ole koskaan ollut esim. iPhonea joten Applen käyttöön tulisi opettelua, mutta en ole myöskään kovin kiintynyt Androideihin. Oikeasti haluaisin Surface Pro 11:n, joka toimisi samalla läppärillä, mutta hintaero on melkoinen ja lisäksi ARM:n myötä on riski että jotkin sovellukset eivät toimisi kuitenkaan. (Lähinnä mieleen tulee jotain kevyttä pelailua kun ei olla kotona, esim. Football manager. Mutta tämä on lähinnä teoreettista pohdintaa). Eli varmaan edulliselle puolelle kallistuisin koska käyttötapaukset eivät ole selviä, mutta samalla en halua ostaa roskaa vaan kestävää, jota voi myydä eteenpäin jos totean että tarvitsen enemmän.

Josta päästään sitten mallin valintaan, 2022 perus iPad maksaa vain 400 €, joka on hintana erittäin hyvä, mutta tallennustilaa olisi vain 64 GB (ja muistia 4 GB). Minulla ei ole mitään hajua riittäisikö tämä pitkäaikaiseksi laitteeksi, pääosin tulisin tosiaan selailemaan, striimailemaan ja käyttämään pilvipalveluita. Tiedä sitten jos innostuu jostain kevyistä peleistä...
Jos tallennustilaa tarvittaisiin lisää, on 256 GB mallin hintaero (600 €) Air M2:een (670 €) niin pieni että silloin kannattaa jo maksaa uudemmasta raudasta ja isommasta muistimäärästä, ainakin luulisi päivitysten ja tuen jatkuvan pitempään?

Sitten oheislaitteista, jonkinnäköinen suoja/standi pitäisi saada, Surfacessa on hieno sisäänrakennettu, samantapainen löytyy perus-iPadin näppiksestä. Näppikset kuitenkin maksaa maltaita, joten se ostettakoon kun tarve ilmenee (tulisiko näppäiltyä paljon sähköposteja jos ei jaksa avata pöytäkonetta?).
Onko se kynä noille pakkohankinta? Perus-iPadin kynä on siitä huono kun sitä pitää ladata erikseen. Tarpeet eivät tosin ole ilmeiset, ehkä lautapelien tueksi voisi tehdä muistiinpanoja/asuntonäytöissä pohjakuvan päälle. Piirtämistä en harrasta eikä opiskelu ole tällä hetkellä ajankohtaista.
Kyllä iPad on ylivoimainen ja pirun kestävä. Itsellä jokapäiväisessä käytössä (nytkin kirjoitan sillä) 2018 kuudennen sukupolven iPad. Akkukin on vielä ihan ok. Ja todennäköisesti se vaihto uudempaan edessä vasta kun akku alkaa temppuilemaan.
Kiinalaiset n. 10 euron suojakuoret olen pari kertaa vaihtanut uusiin, kun tpu tekonahkapinnoite on kulunut.
Ja se 64gb pitäisi kyllä riittää. Eihän sille padille mitään tule talllennettua, pilvessä kaikki nykyään on.

Se on sitten eri asia, jos haluaa android-laitteen sen androidin takia.
 
Joo kyllä tässä vahvasti olen iPadin puoleen kallistumassa, uskon että se toimii sujuvasti pitempään kuin Android, ja luulen itsekin että 64 GB riittää vallan hyvin pilvipalveluiden ja striimauksen takia.
Huomaako noissa perus-iPadeissa että on vain 4 GB muistia sekä iPhone-siru? Huomasin että Verkkiksessä on iPad Air M1 64 GB esittelykappale myynnissä, ilmeisen kulunut mutta 460 € hintaan saisi ainakin 8 GB muistia, M1-sirun. Oletettavasti kestäisi vielä pitempään ellei tallennustila tulee vastaan, kunhan ei vain osoittaudu liian kuluneeksi.
 
Juu, se kuulostaa erinomaiselta diililtä.

Ja ei, ei huomaa. Ei perus iPaditkaan tehosta tai ramista jää kiinni, eikä lagaile. Mutta jos teet kuvankäsittelyä tai videohommia (itse urheilu-touhuissa teen tällä klippejä), niin onhan se varmaankin tuolla m1 mallilla nopeampaa. Ite tarttuisin kyllä tuohon kiinni, jos nyt olisin uutta hankkimassa.
 
Ei se iPad ylivoimainen ole, etenkään tuollaiseen käyttöön. Jos Android jo ennestään tuttu niin suosittelisin sinun käyttöösi Elisalta tarjouksesta Samsung S9 FE+ hintaan 399€.

En tiedä sekoitanko laitteet, mutta mielestäni tämän sai keväällä Samsungin omilta sivuilta vaihtolaitekamppiksella johonkin 250e hintaan.
 
Ei sitä tallennustilaa kauheasti kyllä nykyään tarvitse. Omassa pädissä tilaa vie lähinnä muutamat poitsun pelit mitä joskus pelailee (0,3-13GB /kpl). Isoin on Call of Duty tuon 13GB. Suurin osa menee 0,3-2GB haarukkaan. 64GB riittänyt mainiosti, pelien lisäksi suurin käyttö striimausta ja normi email/nettikäyttöä.
Vaikka mä olenkin sitä mieltä, että 64GB riittää normikäyttöön ihan hyvin, niin mobiili-AAA-pelejä kyllä löytyy ja saa viemään tilaa: dialogi- ja openworldhirviö Genshin Impact voi viedä yli 40GB isomman versiopäivityksen yhteydessä, tämä nyt toki Android-puolelta mutta kuva liittyy:

img001.png

(Genshinissä on kyllä ominaisuus että vanhojen questien sisällöt voi poistaa joka tiputtaa tilankulutusta aika dramaattisesti, mutta se nyt ei tietysti hirveästi lohduta uusia pelaajia.)
 
Ei se iPad ylivoimainen ole, etenkään tuollaiseen käyttöön. Jos Android jo ennestään tuttu niin suosittelisin sinun käyttöösi Elisalta tarjouksesta Samsung S9 FE+ hintaan 399€.

Onko toi enää asiakasetuhintaan 399€ kun ei ole mitään alennusta päällä? Aika suuri ero tosta 749€ hinnasta jos noin.
 
Haluaisin aloittaa Magic the Gathering: Arenan pelaamisen tabletilla. Nykyisen tabletin 3gb muisti ei kuitenkaan riittänyt, joten pitäisi hankkia uusi. Toiveena olisi löytää parilla huntilla hyvä 'bang for buck' tabletti. Etuna olisi ulkokäytössä hyväksi havaittu näyttö. Pikaisella googlauksella Samsungin tabletteja promottiin tällaisina, mutta nykyään ei voi oikein luottaa näihin "klikkaa tästä ja osta tuote" -arvostelijoihin.

Uutena otetun tabletin akun kesto olisi tietenkin paras.

Peli vaatii seuraavat speksit:

Android Version: 6.0 (Marshmallow) or newer
RAM: 4GB or more
Graphics API: OpenGL ES 3.0
Texture Compression: ETC2
Recommended Chipsets
  • Kirin 960 -or-
  • Snapdragon 835 -or-
  • Exynos 8895
 
Sama 399 hinta on myös täällä, kun on kirjautunut.

Lenovolta on tulossa päivitetty malli tuosta Y700:sta, jossa on Snapdragon 8:n Gen 3 käytössä. Tässä saa sitten jännittää, että tuodaanko toi nyt globaalisti kaikkialle samaan aikaan vai onko tuo julkaisu vain Kiinaan.
Tuli joskus harkittua tuota y700 2023 mallia mutta siinä ei, poiketen edeltäjästään, ole 4g modeemia, pelkkä wifi. Se alkuperäinen malli on vieläkin ihan huippu mutta kiina rom niin ei tullut kauppoja. Ei ole 4g tässä uudessakaan. Tarkoitus oli hommata tuollainen puhelimeksi, kun 8.8" olisi tarpeeksi iso mutta kuitenkin pieni. Hyvää tarjontaa tuossa kokoluokassa ei ole. Samsung A9 voisi puhelinkäytössä mennä mutta siinä on näyttö ja prossu ihan kuraa. Galaxy tab active5 olisi spekseiltään ihan jees mutta kauheat reunukset.

Viimeksi muokattu:
Galaxy Tab A9 ja A9+ ovat tosiaan tuossa edullisessa kategoriassa ne parhaat Samsungin laitteet.
Noh, S6 Lite (2024) on hieman parempi kuin A9 ja käytännössä rinta rinnan A9+:n kanssa. Hinta jotain 249 (esim. DNA juuri nyt). Kannattaa vertailla speksejä ja katsoa mikä omassa käytössä tärkeintä. Valitsin itse tuon S6:n joku aika sitten kun joskus tarvitsen kynää, jota A+:ssä ei ole. S6 Lite (2022) menee samaan sarjaan sekin, varmaan rinnan A9:n kanssa, jos saa hyvän hinnan.

Hyvät kokemukset itselläni toistaiseksi.

Kaikki kolme rinnakkain:

Viimeksi muokattu:
Noh, S6 Lite (2024) on hieman parempi kuin A9 ja käytännössä rinta rinnan A9+:n kanssa. Hinta jotain 249 (esim. DNA juuri nyt). Kannattaa vertailla speksejä ja katsoa mikä omassa käytössä tärkeintä. Valitsin itse tuon S6:n joku aika sitten kun joskus tarvitsen kynää, jota A+:ssä ei ole. S6 Lite (2022) menee samaan sarjaan sekin, varmaan rinnan A9:n kanssa, jos saa hyvän hinnan.

Hyvä vinkki. Kynää en ole koskaan käyttänyt tabletin kanssa, mutta ajatuksena kuulostaisi hyvältä. Vihkoja lojuu niin monta ympäri kämppää, että kirjoittelufiiliksen iskiessä kerkeää inspiraatio kadota, ennen kuin löytää sellaisen mihin mielessä oleva aihe sopisi. Onko tuolla kynällä kuinka mukava kirjoitella? Tablettia googlaillessa kävi myös ilmi, että on olemassa 'paperintuntuisia' näytönsuojia erityisesti piirtämisestä pitäville.

Entä voisiko tuolla kynällä käyttöarvoa korttipelejä pelatessa? Sekä kirjoittaminen että pelaaminen sormilla on omasta mielestä ollut aina tablettien ja älypuhelimien ärsyttävin puoli.
 
Kirjoittaminenkin yllättävän helppoa, vaikken itse ole sitä kovin paljoa tehnyt. Oma käyttö ollut satunnaista piirtämistä ja joidenkin appien kanssa helpompi osua oikeaan.
 
Hyvä vinkki. Kynää en ole koskaan käyttänyt tabletin kanssa, mutta ajatuksena kuulostaisi hyvältä. Vihkoja lojuu niin monta ympäri kämppää, että kirjoittelufiiliksen iskiessä kerkeää inspiraatio kadota, ennen kuin löytää sellaisen mihin mielessä oleva aihe sopisi. Onko tuolla kynällä kuinka mukava kirjoitella? Tablettia googlaillessa kävi myös ilmi, että on olemassa 'paperintuntuisia' näytönsuojia erityisesti piirtämisestä pitäville.

Entä voisiko tuolla kynällä käyttöarvoa korttipelejä pelatessa? Sekä kirjoittaminen että pelaaminen sormilla on omasta mielestä ollut aina tablettien ja älypuhelimien ärsyttävin puoli.
Plants vs. Zombies 2:ta tuli aikanaan pelattua paljonkin Tab S6:lla ja mielestäni kynä toimi pelaamiseen erittäin hyvin.
Tarkka, alhainen kitka ja ruutukin pysyi puhtaana sormenjäljistä.

Kynän kärjet kuluivat tässä menossa noin vuodessa ja sen kyllä huomaa kynän tuntumassa.
Ainakin Aliexpressistä saa hyvin toimivia vaihtokärkiä muutamalla rahalla viiden kappaleen pusseissa, näitä kannattaakin olla jemmassa, varsinkin jos lapset hakkaavat Pikku Kakkosta samalla tabletilla.
 
Itse käytän Samsung S9 Fe:n kanssa kynää lähes aina kun käytän tablettia. Välttyy sormen jäljiltä näytössä ja käyttö on paljon tarkempaa. Joskus kun käyttänyt tablettia sormilla niin tulee jo ikävä kynää.
 
Kiitokset neuvoista. S6 lite lähti tilaukseen. Vertailussa kävi myös S9 FE, iPad sekä muutama muu. MTG Arenaa varten iPad olisi ollut ainoa oikea ratkaisu (8th ja 9th gen), pelin saattaessa tökkiä pahasti androidilla. Mutta kiinnostus tätä kynää kohtaan vei voiton. En ollut osannut ajatellakaan, että ongelma vihkoon laitettavien muistiinpanojen ja koneelle tekstimuotoon siirtämisen välillä olisi jo ratkaistu. Jatkossa voi myös ottaa tabletilla kuvan sivusta, merkata tai alleviivata kuvan kopioon olennainen kohta tekstistä ja tallettaa tämä aihepiirin kansioon jatkokäyttöä varten. Tällaisen mahdollisuuden oisin halunnu käyttöön vuosia sitten. Puhelimessa on aikamoinen liuta kuvia.

Toki paperinkaltainen näytönsuojus ja erilaiset kynänkärjet päätyivät myös ostoslistalle.
 
Alkoi kiinnostaa tuo "paperinkaltainen näytönsuojus". Mistä kyse?
 
Tekisi mieli vaihtaa oma S9 Fe ja Book Cover Keyboard isompaan Plus-versioon nyt kun itse tablettia saisi 399€ hintaan, mutta perhana noita Plus-mallin näppiksiä ei löydy mistään ja hinta nykyisin yli puolet itse tabletin hinnasta..

Edit: Kyselin näppiskotelon (Book Cover Keyboard) saatavuutta Samsungin kaupan chatissa ja kertoivat että 8 viikon päästä vasta tulee lisää varastoon. Hyvityksenä löi käteen 80€ alekoodin näppikselle, joten kaippa sitä näillä ehdoilla tohtii päivittää.
 
Alkoi kiinnostaa tuo "paperinkaltainen näytönsuojus". Mistä kyse?

Yhdessä metallisen S Penin kärjen (estää kulumista) ja karhean suojuksen kanssa pitäisi saada piirtämiseen ja kirjoittamiseen tutumpi tuntuma. Amazonin arvosteluissa paljon ylistystä, mutta myös mainintoja ettei se nyt kuitenkaan ihan samalta tunnu.
 
Iltalehti plus eli mikä oli se huipputuote?

Tabletit vertailussa, monessa koossa ja laajalla hintahaitarilla. Laitoimme vuoden 2024 taulutietokoneet paremmuusjärjestykseen. Löytyi edullinen huipputuote ja laite, joka on suorituskyvyssä ”aivan omalla tasollaan”.
 
Amazon Fire Max 11 tablet, ilman mainoksia ja 128gb storagella 220€. Onko tossa jotain miksi en ostaisi? Play Storen saa tarvittaessa asennettua.

Viimeksi muokattu:
Lenovo Xiaoxin Pad Pro 12.7 2025 tuli sitten tilattua Alista 243€ ja siihen alkuperäinen näppis 87€. Saakohan moiseen Lenovon näppikseen jostain varanäppäimiä, niin voisi vaihtaa skandinaavisen asettelun? Alkuperäistä kun ei saanut kun jenkkiasettelulla. Oli jo melko lähellä, etten olisi tilannut Oneplus pad 2:ta, mutta siitä puuttui GPS.
 
Arvon tietäjät!
Tarviis tabletin Android ympäristöön. Kriteereinä olisi kevyt paino (varmaan siis pieni 8"?) ja käyttönä suoratoistot, e-lukeminen. Laite lähtee mukaan pidemmälle reissulle joten IP suojauksista plussaa jos moisia löytyy. En ole itse aiemmin tablettien kanssa pelaillut joten nykytarjonta vallan hepreaa.
Hintaluokka max 400€.
Kiitokset etukäteen tiedonjakamisesta!
 
Jos tarvitsee Suomesta ostaa niin Samsung Galaxy Tab Active5 taitaa olla ainoa vaihtoehto, jossa kokoa on ~8 tuumaa ja löytyy toi IP-luokitus. Toinen pienempi laite on Legion Tab, mutta Suomesta sitä ei saa edullisesti, eikä siinä ole IP-luokitusta (tästä on tulossa myös toi uudempi malli myyntiin, mutta tod näk sen saaminen Suomessa kauppojen hyllyille kestää vielä tovin).
 
Onko tosiaan noin, että wifi-versio maksaa alle 350 euroa ja 5g-versio 600 euroa? Tuollaisella hintaerolla saattaisi jopa jaksaa jakaa yhteyttä puhelimen kautta muutaman kerran.
 
Ei pitäisi noin suuri hintaero olla. esim. Datatronic myy noin 450 euron hintaan tuota 5G-versiota.
 
Tarkoitus ostaa n. 199-299€ tabletti pääasiassa lasten pelikäyttöön sekä perus surffaukseen, videoihin jne. Mitä suosittelette?
 
Tarkoitus ostaa n. 199-299€ tabletti pääasiassa lasten pelikäyttöön sekä perus surffaukseen, videoihin jne. Mitä suosittelette?
Samsung Galaxy Tab A9+

Ei nyt mitään muuta erityistä syytä kuin että hyvin toimiva perustabletti ei-kiinalaiselta firmalta ja johon saa pitkän aikaa tietoturvapäivityksiä.

Todennäköisesti samaan rahaan saa jotain ytympääkin vehjettä.
 
Kiitos! Tässä katselin vaihtoehdoksi tuota Oppo Pad Neo mallia, jossa hyvät, jopa paremmat specsit, mutta päivitystuki varmasti aika onneton. Sama 199€ hinta.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos! Tässä katselin vaihtoehdoksi tuota Oppo Pad Neo mallia, jossa hyvät, jopa paremmat specsit, mutta päivitystuki varmasti aika onneton. Sama 199€ hinta.
Tilasin juuri alkuviikosta telialta tab a9+:n hintaan 130€(oli 149€ josta sain vielä koodilla parikymppiä pois). Ja DNA myi hetki sitten myös tuolla 149€ hinnalla. Eli kannattaa hieman seurailla mikäli haluat päästä huokeammalla
 
S10 Ultra kyllä houkuttelisi, paljoa ei jäisi maksettavaa 200€ vaihtohyvityksen ja rewardsien jälkeen. Tämä S9+ on kyllä erittäin hyvä mutta tuo isompi näyttö houkuttaa kovasti ja tuolle näppiskotelollekin olisi ihan käyttöä, taidan yrittää chatista ruinata vielä 10% alennuskoodia.
 
Kerro miten kävi. S9+ itselläkin käytössä.
 
Kylläpä Samsung haluaa päästä eroon vasta julkaistuista S10 tableteistaan. (No, ainakin tämän viikonlopun ajan.)
1729258298545.png

Kysymys vaan haluavatko päästä vielä pahemmin eroon Black Fridayna. Lisäksi noissa on vielä niin poskettomat lähtöhinnat että niistä saa tiputtaakin aika reilusti ennenkuin alkaa houkutella.

Kiinnostais tietää onko tossa s10:ssä oleva heijastuksenestopinnoite mistään kotoisin. Oispa joku video missä tota testattas kunnolla.
 
Mitä mieltä tästä käytetystä RePOWER iPad 10,2" WiFi 32 Gt, Tähtiharmaa (7th Gen) - Power.fi

tarkoitus olisi hankkia halpa tabletti sohvakäyttöön ja ohjata tolla ainakin LG:n telkkaria, Samsungin soundbaria ja NASsia. Näköislehtien satunnainen lueskelu myös. Tuollaista suurinpiirtein 10" tablettia hyvällä näytöllä olen miettinyt, akku saisi kestää kerrallaan yhden illan. Tallennustila ja tehot vaikkapa pelikäytössä tarpeettomia omaan käyttöön.
 
S10 Ultra 256 Wifi tilattu, romutabletista lupasivat 2€ vaikka ei koko roska edes mene päälle, 110€ palkintopisteitä käytin ja loppuhinnaksi jäi ~630€, ihan hyvä hinta mielestäni.
 
Mitä mieltä tästä käytetystä RePOWER iPad 10,2" WiFi 32 Gt, Tähtiharmaa (7th Gen) - Power.fi

tarkoitus olisi hankkia halpa tabletti sohvakäyttöön ja ohjata tolla ainakin LG:n telkkaria, Samsungin soundbaria ja NASsia. Näköislehtien satunnainen lueskelu myös. Tuollaista suurinpiirtein 10" tablettia hyvällä näytöllä olen miettinyt, akku saisi kestää kerrallaan yhden illan. Tallennustila ja tehot vaikkapa pelikäytössä tarpeettomia omaan käyttöön.
Sohvalla on tuo Mini myös kiva, cittarista 199€

Edit: ääh, tuohan oli ikivanha 2015 romu.
 
Tarkoitus ostaa n. 199-299€ tabletti pääasiassa lasten pelikäyttöön sekä perus surffaukseen, videoihin jne. Mitä suosittelette?
Samsungin A9+:n ohella kannattaa tsekata S6 lite (2024 malli), joka on ominaisuuksiltaan ja tehoiltaan hyvin samankaltainen. Näyttö on 0.6 tuumaa pienempi (10.4 vs 11) ja vain 60 Hz (vs A9+ 90 Hz), mutta etuna kunnon kynä (ei liitu) ja vähän pidempään tietoturvapäivitykset (n. puoli vuotta nuorempi taisi olla).

Tässä enemmän:

Tilasin juuri alkuviikosta telialta tab a9+:n hintaan 130€(oli 149€ josta sain vielä koodilla parikymppiä pois). Ja DNA myi hetki sitten myös tuolla 149€ hinnalla. Eli kannattaa hieman seurailla mikäli haluat päästä huokeammalla

Aika pirun hyvä hintalaatusuhde tuolla 149€:lla, jolla myytäneen taas lähiaikoina. Hinta on nimittäin laskenut tuonne asti kuin lehmänhäntä.

Minun silmissäni tuo A9+ on parempi kuin S6 Lite, joten en ymmärrä yhtään miten tuossa voi olla Wifi- malleissa jopa 100€:n ero näin päin. S6 Liten hinta ei ole juuri heilahdellut tuolta 229-249€:n seudulta.

A9+:ssa on tosiaan isompi näyttö ja merkittävä 90 vs 60hz ero. Lisäksi ottaisin kerran kerrasta Snapdragonin mieluummin kuin saman tason Exynosin, mutta se on vain oma pakkomielle.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 244
Viestejä
4 549 764
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom