Minkä puhelimen ostan?

Ei Samsungissa nykyään pahasti mitään bloattia ole. En ainakaan S25:ssä ole huomannut enkä edellisessä S21 FE:ssä.
Ei niissä ole käyttiksessä juuri mikään muuttunut tuolla välillä joten niillä ketkä näkee jotkin asiat bloatwarena on sitä edelleen yhtä paljon.
 
Juu ei tuolla välillä, mutta jos on viimeksi käyttänyt vielä vanhempaa Samsungia, joissa ilmeisesti sitä bloattia oli enemmän ja muutenkin softa ei ollut niin puhdas Android kuin nykyään (itsellä ei ole kokemusta, mutta muistan jotain tällaista lukeneeni).
 
Ei niissä ole käyttiksessä juuri mikään muuttunut tuolla välillä joten niillä ketkä näkee jotkin asiat bloatwarena on sitä edelleen yhtä paljon.
Niinpä, Sampoissa ollut esiasennettuna Facebook, Linkedin jne. Ei voi sanoa että bloattia on liialti, nuokin häviää unistalloimalla tai disabloimalla appin tiedoista. Tietenkin niillä on omia sovelluksia, joista osa roikkuu väkisin mukana. Hyvin pärjää noiden kanssa, jos bloatti vaivaa ihmistä, valmistajia löytyy joihin vaivaa.
 
Ainankin itsellä jää kymppi kauppaan huonomman suorittimen vuoksi mitä 9:ssä on sekä softalla pakotetun akun keston vuoksi.
Eikait tuo suoritin ole huonompi kuin Pixel 9:ssä? Tensor G5:ssä on ymmärtääkseni ollut ongelmia GPU:n kanssa, jossa ei ole juuri tapahtunut harppausta eteenpäin. Lisäksi jonkin bugin (?) takia osassa arvosteluista GPU-testien pisteet ovat olleet heikot. CPU Tensor G5:ssä on sen sijaan parantunut noin 20–30 %.

Mitä taas tuohon akun rajoittamiseen (BHA) tulee, sen voi toki nähdä miinuksena, mutta siitä ei taida olla vielä tarkempia tietoja, kuinka aggressiivisesti rajoitusta aletaan toteuttaa 200 syklin jälkeen. Itse epäilisin kuitenkin, ettei sitä lähdetä kovin aggressiivisesti rajoittamaan. Olisi toki mukavaa saada siitä lisää informaatiota.
 
Ainankin akku on "helposti" vaihdettavissa. Tarkempaa tietoa akusta ei tuntunut löytyvän vielä.

GPU ongelmastakaan ei tuntunut löytyvän mitään järkevää. Pelkästään spekulaatiota joissa toinen puoli sanoo että korjaus onnistuu ajurien päivityksellä ja toinen väittää että ongelma on raudassa eikä sitä voi korjata.

Ehkä myöhemmin Pixel 10 voisi olla hyvä vaihtoehto kun tulee lisä infoa. Pixeleihin saisi GrapheneOS joka kiinnostaisi.

S25 FE 499 hintaan DNA:lta vaikuttaa tämän hetken parhaalta diililtä. Omat kokemukset Samsungista on tyyliin 15 vuoden takaa, en millään muista onko ollut jotain tuoreempaa välissä joten ehkä se bloatware tilanne on parempi. Facebookit ja Linkedinit saa poistettua, niitä Samsungin omia roska appejä jos niitä vielä on niin kai ne jonnekin kansioon voi tunkea poissa silmiltä jos poisto ei onnistu.

Edit: Samsungissa olisi sekin hyvä puoli että jos hommaa joskus älysormuksen niin Samsungin vehkeet on yksi vaihtoehto kun aivan järjettömistä syistä kaikki ominaisuudet eivät toimi ilman Samsungin puhelinta.
 
Viimeksi muokattu:
Nykypäivän Samsungeissa ainoa itseä häiritsevä asia on Samsung-tilin tuputtaminen käyttöönotossa ja se, että päivitysten yhteydessä "viimeistely"-vaiheessa tuputetaan jotain turhanpäiväisiä pieru-appeja. Samsung-tiliä en ole ikinä luonut enkä ko. appeja asentanut.

Muuten ei valitettavaa. Taitaa Nokia-ajan jälkeen kaikki omat puhelimet olleet Samsungin tuotoksia. Ja itse asiassa työluuritkin. Iso osa lasten ja vaimonkin puhelimista olleet Samsungeja. Vaimolla ja lapsilla välillä käytössä olleet muut Android-puhelimet (Honor, OP, Oppo jne.) ovat tuntuneet itselle "oudoilta" käyttää pitkän Samsung-historian jälkeen.

Tottumiskysymyksiä.
 
Redin Gigantissa on loppuunmyynti. Ostin Samsung Galaxy S24FE (128Gt) tasan 250e (hinnoista voi neuvotella).

Oliko "open box"?

Kysyin nimittäin tänään iltapäivällä Xcover 7:aa (1 kpl myymälävarastossa) puhelinpisteen myyjältä, että millaisen tarjouksen hän pystyisi tekemään, niin hän sanoi, ettei niistä avaamattomista pysty pudottamaan. Totesin, että okei, unohdetaan siinä tapauksessa, koska se perushinta on kuitenkin aika paljon korkeampi kuin muualla ja vilautin hintaseurantaa puhelimen näytöltä (~250€ tasosta ylöspäin). Myyjäkin totesi, että joo, että se on aika iso ero. Ei tullut tarjousta matchata toisen kaupan hinta tai mitään.

En tiedä, kuulostaako Samsung tarpeeksi länsimaalaiselta, mutta on kyllä pakko kompata madia. Hänen linkkaamansa Galaxy A16 perusmalli ei ehkä ole mikään kovin suorituskykyinen puhelin, mutta peittoaa kyllä halpismoton. Ennen kaikkea halvan Motorolan päivitystuki on aika lähellä nollaa, kun tuossa Sampassa on yllättävän pitkä. Hyvä puhelin 119 rahaan ja jos satut olemaan DNA:n asiakas (tai perheestä / kavereista joku asiakas sinua auttaa), niin 99 eurolla jo melkein ryöstö.

Tämän A16:n kävin sitten hakemassa, DNA:n asiakas kun olen. 99€, tehty Vietnamissa. Kaipa se on ihan ok.
 
Kysellääs mielipidettä puhelinvalinnasta, jonka työnantaja on tarjoamassa työpuhelimeksi. Oma kännykkä on s25 ultra, niin työnantajan tarjoama perus s25 olisi tietenkin ns. turvallinen valinta. Mutta tarjolla olisi myös Pixel 10, joka olisi varteenotettava vaihtoehto, mutta kumpi näistä olisi se parempi vaihtoehto?

Villinä korttina vielä olisi Pixel 10 Pro, johon pitäisi itse sijoittaa 3€/kk 3 vuoden ajan, eli 108€. Olisiko tällä merkittävää etua edellisiin vaihtoehtoihin? Muutama muukin vaihtoehto on, mutta niihin pitäisikin sitten sijoittaa enemmän omaa rahaa ja eikä itselleni edes parempia vaihtoehtoja.
 
S25:n ja 10 Pro:n välillä itse valitsisin, mutta ottaisin kyllä S25 jos sulla muutenkin Samsung käytössä ellet sitten halua mielenkiinnosta tutustua Pixeliin. S25 on kevyempi ja kompaktimpi jos sillä on merkitystä. Pixelillä saattaa saada tietyissä tilanteissa räpsittyä hiukan parempia kuvia. Samsungissa taitaa tekoälyhommat pelittää toistaiseksi paremmin. Pixeleissä on ilmeisesti aika agressiivinen akkukeston hallinta mitä ei saa pois päältä. SoC ja akkukesto muutenkin niissä heikommalla tasolla. Akku latautuu Pixeleissä hitaasti.

Kannattaa nuo io-techin artikkelit vilkaista jos et jo ole. 10 Pro:n oma vielä tosin puuttuu. S25 ja Pixel 10 löytyy.
 
Kysellääs mielipidettä puhelinvalinnasta, jonka työnantaja on tarjoamassa työpuhelimeksi. Oma kännykkä on s25 ultra, niin työnantajan tarjoama perus s25 olisi tietenkin ns. turvallinen valinta. Mutta tarjolla olisi myös Pixel 10, joka olisi varteenotettava vaihtoehto, mutta kumpi näistä olisi se parempi vaihtoehto?

Villinä korttina vielä olisi Pixel 10 Pro, johon pitäisi itse sijoittaa 3€/kk 3 vuoden ajan, eli 108€. Olisiko tällä merkittävää etua edellisiin vaihtoehtoihin? Muutama muukin vaihtoehto on, mutta niihin pitäisikin sitten sijoittaa enemmän omaa rahaa ja eikä itselleni edes parempia vaihtoehtoja.

Itse pistäisin omaa rahaa tuon 108 euroa ja ottaisin työluuriksi Pixel 10 Pron. Syynä se, että kun oma on S25 Ultra, niin turha sitä enää samanlaista tai sen karvalakkia ottaa työluuriksi vaan ota se Googlen luuri. Silloin saa molempien luurien parhaat puolet hyödynnettäväksi ja saa vähän aivotkin jumppaa välillä kun hieman eri tavalla taitavat toimia ne ja pientä eroa valikkorakenteissa jne.
 
Haussa edullinen Android-puhelin, jossa päivitykset mahdollisimman pitkälle. Tällä hetkellä Galaxy A16 vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta. Tehoa ja tallennustilaa siinä on helposti riittävästi. Ainoa avoin kysymys on, että jos haluaisin pykälän verran paremman kameran, niin mitä mallia silloin pitäisi katsella? Mieluiten ei kiinalaisia merkkejä (Honor, Oppo, Xiaomi, Oneplus), vaan vaikka joku parempi Samsung.
 
Haussa edullinen Android-puhelin, jossa päivitykset mahdollisimman pitkälle.

Jos viitsii odottaa niin itse ostin Pixel 8a (256Gt mallin) 319€ kesällä ja oli halvimmillaan 277€ hintaan Gigantista saatavilla.

299€ hintaan (mikä ehkä hieman kallis?) olisi 128Gt malli heti Elisasta:

Eli 7v käyttöjärjestelmä, tietoturva ja ominaisuuspäivityksiä mistä yksi vuosi jo mennyt. En yllättyisi jos tuota (128Gt versiota) saisi tarjouksesta noin 200€ hintaan esim. bf aikoihin..
 
Nythän Gigantilla on tuollainen vaihtotarjous:
gigantti.png

Tuo vaihdossa vanha puhelimesi, niin saat 50 € lisähyvityksen normaalin Trade-in-hyvityksen lisäksi ostaessasi yli 100 € arvoisen Android-älypuhelimen.
Voit antaa vanhan puhelimesi vaihdossa ja hyödyntää laitteen normaalin Trade-in-hyvitysarvon sekä lisähyvityksen myymälässämme.
Kampanja on voimassa vain myymälöissä 15.10.–9.11.2025.

Että jos joku reilun satkun puhelin kiinnostaa ja löytyy joku vanha luuri, niin saapi hyvään hintaan, huom! rajoitettu määrä ja vain myymälässä.
 
ilmeisesti iPhonen pitää resetoida, että tiedostojen siirron saa uudelleen päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Haussa edullinen Android-puhelin, jossa päivitykset mahdollisimman pitkälle. Tällä hetkellä Galaxy A16 vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta. Tehoa ja tallennustilaa siinä on helposti riittävästi. Ainoa avoin kysymys on, että jos haluaisin pykälän verran paremman kameran, niin mitä mallia silloin pitäisi katsella? Mieluiten ei kiinalaisia merkkejä (Honor, Oppo, Xiaomi, Oneplus), vaan vaikka joku parempi Samsung.

A-sarjaa vaan eteenpäin budjetista riippuen. Galaxy A26 on jo huomattavasti parempi laite kuin A16, mutta hintakin nousee yli puolella (129->199 euroa). A26:ssa parempi piiri, enemmän muistia, parempi näyttö, kamerassa optinen vakain ja parempi vedenkestävyys. Näin nopeasti.

e. Itsellä myös Pixel, ja ihan tykkään, mutta olisin yllättynyt jos 8a:ta saisi missään vaiheessa 200 eurolla. Eiköhän tuo kohta poistu markkinoilta.
 
Viimeksi muokattu:
Rahaa olisi käytettävissä 1000€ tai osamaksulla 28€/kk (3 vuoden maksuaika).

Onkohan iPhone 17 se paras alle tonnin puhelin?

Edelliset puhelimet sain juuri vietyä postiin. Ne siis iPhone 16 Pro ja Oppo Find X7 Ultra. Pitää tätä ketjuakin lukaista taaksepäin, että mitä vaihtoehtoja löytyy.

Toki puhelin saa olla myös huomattavasti halvempi. En ole lyönyt mitään vaihtoehtoa vielä lukkoon.
 
käyttäisin varmaan jotain kompromissiluuria siihen asti, kunnes sd8elite gen5 malleja markkinoilla ja <155mm pituisina
 
Itse ottaisin 700 eurolla Google Pixel 9 XL:n. Tehoa on vähemmän, mutta näyttö oleellisesti isompi ja kamerat on niin paljon paremmat. Jollain muulla on sitten ihan eri tarpeet, kameroilla ei ole väliä ja haluaa pienen näytön. 800 eurolla saa 256GB tallennustilaa jos sille on tarvetta.
 
Tuota vähän ehdin tutkimaan, mutta Gigantissa ei taida olla kokonaan ilmaista maksuaikaa.

käyttäisin varmaan jotain kompromissiluuria siihen asti, kunnes sd8elite gen5 malleja markkinoilla ja <155mm pituisina
Joo. Tuli haettua 5min ajomatkan päästä OnePlus 11 16GB/256GB. Akun kunto näyttää 95% eli yllättävän kova lukema vielä? Ja kunnoltaan muutenkin uutta vastaava, kun suojakalvon otti pois. Hinta oli 200€.

Tämäkin tuntuu ihan riittävän nopealta, vaikka kamerat ei varmaan mitkään hyvät enää olekaan.

Täytyy siis katsella, jos tulee jotain hyviä tarjouksia myöhemmin.

Oneplus vs Pixel, niin nopeudessa ei juuri eroa pitäisi olla.

Mikä Android puhelin olisi hyvä 200-300€ hintaluokassa? Nykyinen on Xiaomi Note 8 Pro eli ikää on mutta edelleen toimii, ikuinen tämä ei tietysti voi olla.

Motorolan Edge 50 ja 60, Huawei 400 Smart ja jotain OnePlussia on tullut katseltua. Xiaomi voisi kyllä uusikin olla jos joku hyvä malli on saatavilla.

Olen jakanut tällä Xiaomilla aika paljon nettiä joten ainakin tuon ominaisuuden pitäisi toimia ilman kummempia kuumenemisia, sellaistakin kuulema voi ihan uusissakin puhelimissa vielä olla mikä kuulostaa tietysti erikoiselta kun ei tässä ole moista ollut. Lukuisia vuosia sitten joku vanha Motorola kuumeni selkeästi kun nettijako oli päällä...

Puhelimella en pelaa vaikka tätä Note 8 Proa kai aikoinaan markkinoitiin pelipuhelimena, kuvia napsin tasaiseen tahtiin mutten osaa vaatia sinänsä kameralta muutakuin että hienoa jos olisi edes yhtä hyvä kuin tässä.

Päivityksiähän tähän ei ole tullut aikoihin mutta käsittääkseni monissa puhelimissa on nykyään ihan hyvät lupaukset päivitystuesta.
 
Jos tykkää pienestä puhelimesta, Google Pixel 8a on hyvä vaihtoehto 300 euron hintaan.
 
Google Pixel 8a 5G 128GB Hinta 299 euroa.

Testi:

Hintaisekseen erinomainen puhelin ja kamerakin erittäin hyvä. Päivitykset tulee vielä 5,5 vuotta.
 
Päädyin tilaamaan tuon Honor 200:n, vaikea on valita ja vaikka minkä ostaa niin saattaa hetken päästä tuntua että joku toinen malli olisi ollut parempi euro/ominaisuudet -suhteessa.

EDIT: Tälle Xiaomille käy tuttavan Honorin pikalaturi joten toivomus on että homma toimii myös toisinpäin, en ole tullut kokeilleeksi.
 
Tällä on sitten melko lyhyt päivitystuki, android 17 ilmeisesti viimeinen joka tuolle tulee (ja sen jälkeen varmaan vuosi tietoturvaa). Pixelit on jo menossa android 16:ssa, tuolle ei vielä taida olla julkaistu android 16. Vastaavasti Pixel 8a:lle on luvattu ainakin 2031 asti päivitykset.
 
On kyllä hiton hyvä tuo pixeleiden pitkä tuki. Meni nyt itselläkin mietiskelyksi, no ehkä kattoo uuden vasta ensi vuonna kun alet alkaa :D
 
S-sarjan samppaa samalla syyllä, kun android 22 ois se johon päivitykset lakkaa / 7 vuotta - tiedä sit onko tuonkin jälkeen vielä pienempää tietoturvapäivittelyä horisontissa

kyseisiä samsungeja on yhtenään hyvin edullisissa kamppiksissa, hieman toistamiseksi menee, mutta; DNA:lta heinäkuussa bongasin sen 256Gb mallin n. 550e ja päälle sai watch7 44mm bt - ja näitä vastaavia ollut aika usein vuoteen

wifi7 ja pienikokoinen laite oli ne pääkriteerit hankkiessa, mutta kenellä sit on mitäkin
 
On kyllä hiton hyvä tuo pixeleiden pitkä tuki. Meni nyt itselläkin mietiskelyksi, no ehkä kattoo uuden vasta ensi vuonna kun alet alkaa :D
Kuten tuossa todettiin, niin myös sampalla sama. Tämä kannattaa muistaa huomioda kun katsoo halvempaa puhelinta. Se 200€ puhelin voi tulla aika kalliiksi per vuosi, jos sen päivityset loppuu esim. 2v päästä. Googlella ne päivitykset tulee ensimmäisenä kiinalaisilla sitten joskus.
 
Tämähän on täysin mielipide kysymys onko 100€/vuosi kallis puhelimesta. Minusta ei ole. Lisäksi miten mahtaa vaikka joku Pixel 8a taipua sen päivän vaatimuksiin vaikka viiden vuoden päästä jos vähänkään tykkää esim. pelata puhelimella?
 
Pixel puhelimet eivät ole paras valinta pelaajalle.

Viiden vuoden päästä se tämän hetken markkinoiden nopeinkin puhelin alkaa olla SER-jätettä pelaajan kannalta.

Luultavasti viiden vuoden päästä tuo Pixel 8a puhelinkin alkaa olla jo sen verran vanha, että se on vaihtunut suurimmalla osalla jo uudempaan ja parempaan puhelimeen. Joko mennyt rikki pudottaessa, alkanut muuten kaivata parempaa puhelinta tai ties mistä syystä. Mutta osa niistä on edelleen pitopeleinä käytössä.

100 euroa vuodessa ei minusta ole mikään mahdoton hinta älypuhelimelle. Halvimpia romuja jos ostaa, niin ehkä silloin voi päästä 50 euron vuosihinnalla jos puhelinta käyttää sinne saakka että päivitykset loppuneet ja muutama kuukausi sen päälle. Jos taas halvimpia puhelimia ostaa alle 100 euron hyvällä tarjoushinnalla, eikä välitä tietoturvapaikkausten loppumisesta, niin ehkä sillä voi sen 5 vuottakin pärjätä 20 euron vuosikustannuksella. Säästöä siis 80 euroa vuodessa verrattuna 100 euron vuosikustannuksen puhelimeen. Tosin se säästö voi sulaa siinä korkoineen jos puhelimeen tuleekin joku haittaohjelma, joka varastaa pankkitunnukset ja kaikki mahdolliset salasanat ja tilien tunnukset.

Saa puhelimeen sen tonninkin menemään vuodessa jos ostaa parin tonnin kalleimman mallin vuosittain ja vuoden päästä myy sen käytettynä tonnilla. Tosin voi olla turhan optimistinen arvio että siitä saisi tonnia vuoden päästä käytettynä.
 
Tämähän on täysin mielipide kysymys onko 100€/vuosi kallis puhelimesta. Minusta ei ole.

Se riippuu, ehkä tärkeämpi kysymys on: jos odottaa hetken tippuuko se hinta? Tai: miten kiire sen puhelimen saamisen kanssa on?

- Esim. Pixel 8a oli julkaisussa 579€ 128Gt malli ja 679€ 256Gt malli 2024 elokuussa (13.8) 7v päivitystakuulla. Eli "noin 100€/vuosi" (tuo siis suositus, oikeasti tietysti kalliimpi jos halusi heti sen käsiinsä Suomesta, hinta oli päälle sen 700€ paremmasta mallista)

Halvimmillaan 277€ Gigantista 1.8.2025 256Gt mallista. Eli 6v päivitystakuulla ja "noin 50€/vuosi".

Sama puhelin, joko vuotta aiemmin tai vuoden kuluttua julkaisusta.
Yleensä (lähes aina) sen puhelimen hinta kuitenkin tippuu julkaisun jälkeen (noh, ehkä joku OnePlus One mielenkiintoisen julkaisutyylinsä takia oli poikkeus)
 
Tämähän on täysin mielipide kysymys onko 100€/vuosi kallis puhelimesta. Minusta ei ole. Lisäksi miten mahtaa vaikka joku Pixel 8a taipua sen päivän vaatimuksiin vaikka viiden vuoden päästä jos vähänkään tykkää esim. pelata puhelimella?
No tottakai se on, jotkut laittaa sen 2k puhelimeen ja vaihtaa toiseen muutoman vuoden jälkeen. Tässä nyt useampi etsi edullista puhelinta. 300€ puhelin 5v päivityksillä on melkoisen edullinen, varsinkin kun puhutaan ihan kunnon puhelimesta. Pixel on IP67, Honor ei. Ei taida paljon halvemmalla enää saada uutta puhelinta 5v päivityksillä. Itse en nykyisin enää käyttäisi puhelinta, johon ei tule päivityksiä. Kaikilla puhelin ei ole pelaamista varten vaan ihan muuta käyttöä. Jos pelaaminen on se juttu, niin eiköhän se puhelin kannata vaihtaa parin vuoden välein ja sijoittaa siihen vähän enemmän rahaa. Veikkaisin, että tuo puhelin toimi peruskäytössä melko hyvin vielä viiden vuoden päästäkin (jos on säilynyt ehjänä). Itsellä on ollut näitä kiinalaisia puhelimia ja päivityksien kanssa nyt on vähän miten on ja jos joku bugi löytyy, niin korjaamisessa kestää ja kestää. Itse arvosta puhelimessa, että päivitykset tulee ajallaan ja siinä ollaan kohtuu lähellä puhdasta androidia. Nykyisin puhelimena on Pixel 9 kun sattui sopiva kamppis osumaan kohdalle.
 
Pixel 8a edut Honor 200 nähden:

+Päivitykset
+/-Pienempi
+Alumiinirunko
+Pikkusen tehokkaampi
+/- Käyttöjärjestelmä

Siinä ne edut sitten olikin. Honorissa paremmat kamerat. Isompi akku, toki myös näyttökin. Lataus myös huomattavasti nopeampi. Enemmän muistia. Ja halvempi ainakin tällä hetkellä.
 
Tuon mukaan Pixel 8a mallissa on parempi kamerat kuin Honor 200 mallissa. Tosin Zoom linssi puuttuu Pixelissä, mutta silti. Toki molemmissa on hyvät kamerat.

Käyttöjärjestelmä taitaa olla parasta Pixeleissä kameroiden ohella. Käyttöjärjestelmä on hiottu viimeisen päälle toimivaksi ja päivitykset tulevat saatavilla sinä päivänä kun Google julkaisee ne. Samoin uudet Android versiot ja neljä kertaa vuodessa se feature drop ominaisuuspäivitys.

Honorissa on sitten muistaakseni 12 gigatavua ram-muistia ja 512 gigatavua tallennustilaa. Noiden osalta pyyhkii Pixel 8a luureilla lattiaa.

200 euron hinnalla kuitenkin erinomainen puhelin tuo Honor 200. Jos budjetti on 200 euroa ja sillä pitää uusi puhelin ostaa, niin tuo on erinomainen valinta.

Sitten taas jos budjetti venyy 300 euroon, niin Pixel 8a on yksi parhaita uusia puhelimia sillä rahalla.

Samsung Galaxy S24 FE mallia taisi saada viime viikolla 299 euron hintaan myös. Se on aika tasavahva tuon Pixel 8a kanssa.

Tietenkään puhelinta ei kannata sen mukaan ostaa minne saakka budjetti venyisi vaan voi sen ostaa sitä pienemmälläkin rahalla.
 
Tuon mukaan Pixel 8a mallissa on parempi kamerat kuin Honor 200 mallissa. Tosin Zoom linssi puuttuu Pixelissä, mutta silti. Toki molemmissa on hyvät kamerat.
En anna mitään arvoa noille dxomarkin jutuille. Eihän tuo 8a kamera perus räpsylle huono ole, mutta sanoisin että ei se Honor 200 parempi ole. Ja toki niin.. Telekamera puuttuu.
Käyttöjärjestelmä on hiottu viimeisen päälle toimivaksi ja päivitykset tulevat saatavilla sinä päivänä kun Google julkaisee ne. Samoin uudet Android versiot ja neljä kertaa vuodessa se feature drop ominaisuuspäivitys.
Viime aikoina nähtyjen uutisien mukaan en nyt sanoisi että on "hiottu viimeisen päälle toimivaksi" kun näyttää että jokaisen kuukausipäivityksen jälkeen jotain hajoaa. Korjaavat toki varmasti nopeasti buginsa.

Ja onhan se "puhdas android" monen kuten minunkin mieleen.

200€ on vaan tosi halpa hinta tuosta Honor 200.
 
Tämähän on täysin mielipide kysymys onko 100€/vuosi kallis puhelimesta. Minusta ei ole. Lisäksi miten mahtaa vaikka joku Pixel 8a taipua sen päivän vaatimuksiin vaikka viiden vuoden päästä jos vähänkään tykkää esim. pelata puhelimella?
Itse myin Android 14 olevan Xiaomi 11T puhelimen 75€ hintaan. Eli ei se myyntihinta ole 0€, kun noille huonoillekin malleille löytyy yleensä käyttäjä.

Eli tavallaan maksaisi 63€ vuosi.

Tuo Xiaomi siis meni lasten käyttöön, kun pari kalliimpaa puhelinta oli jo mennyt rikki.

200€ on vaan tosi halpa hinta tuosta Honor 200.
Ostin juuri käytetyn OnePlus 11 256GB puhelimen 200€ hintaan. Mutta tästä nyt saa vielä omansa pois (ehkä), kun puhelin on kuin uusi. Akku ei toki enää uusi, mutta silti jopa 95% kapasiteetti vielä.

Oneplus 11 on Android 15. Ja tulee vielä 16 ja 17.

Voisikin laittaa Honor 200 puhelimen tilaukseen. Varastosta se on jo loppu, mutta esim Seinäjoen liikkeestä niitä löytyy.

Honor siis 5,53 €/kk. Myös vain Android 17 olisi se viimeinen päivitys.

Mulle riittäisi jopa 128GB tallennustila ja 256GB olisi se optimi. Eli 512GB on jo aivan "liikaa" mutta ei siitä toki mitään haittaakaan ole.

Olen 42 vuotias, niin tuo 6.7" näyttö on oikein hyvä. Pixel olisi auttamatta liian pienellä näytöllä?

Itse en pelaa puhelimella ollenkaan, eli se peliteho ei olisi niin tärkeää. Toki mitä nopeampi puhelin, niin sitä parempi olisi varmaan muutenkin käyttää.
 
Eihän tuo 8a kamera perus räpsylle huono ole, mutta sanoisin että ei se Honor 200 parempi ole. Ja toki niin.. Telekamera puuttuu.
Viime aikoina nähtyjen uutisien mukaan en nyt sanoisi että on "hiottu viimeisen päälle toimivaksi" kun näyttää että jokaisen kuukausipäivityksen jälkeen jotain hajoaa. Korjaavat toki varmasti nopeasti buginsa.

Ja onhan se "puhdas android" monen kuten minunkin mieleen.

200€ on vaan tosi halpa hinta tuosta Honor 200.
Matkapuhelinfoorumilta luin kokemuksia Honor 200 512GB luurista. Ei oikein mitään negatiivista? Lähes kaikki vaan kehuu puhelinta.

Yksi:
"Tämä on keskiluokan puhelin halpapuhelimen hinnalla."

Plussana ainakin taisi olla hyvä näyttö ja kameratkin ihan ok. Hintalaatusuhde 5/5.

Itse en noista Honorin mallimerkinnöistö tajua juuri mitään. Mutta hyvä puhelin halvalla.

Itse vielä pärjään hyvin Android 15 versiollakin, kun niin vähän mitään uutta tulee uudessa versiossa? Joskus versiot 16 ja 17, mutta toivottavasti bukittomina tulisivat :)
 
Tottakai. 500€ puhelimen saa alle 200€ niin onhan siinä hinta/laatu kunnossa. Siellä on 400 -sarja ollut jo hyvän tovin ulkona niin turha niitä vanhoja on hyllyyn hapatuttaa.
 
Mulla on kesäkuun puolesta välistä alkaen kokemusta honor 200 8gb versiosta.
Ostin tuon väliaikaseksi puhelimeksi kun vaihtui työpaikka ja jouduin luovuttamaan työpuhelimen takas.
Honor 200 sattui olemaan hyvässä tarjouksessa.

No Honor on edelleenkin käytössä kun ei vaan ole mitään syytä vaihtaa "parempaan".

Entinen puhelin oli S24 FE ja ihan yhtä sulava käyttää tämä Honor kuin Samppakin.
Tuo S24 fe on vaan semmonen halko verrattuna honoriin että jo senkin takia käyttömukavuus ihan toisella tasolla.

Honorin pyöreät kulmat ja ohuempi runko tekee paljon käyttömukavuuteen.

Minkäänlaisia bugeja ei ole tullut vastaan ja Magic Uikin on ihan ok kun tottui.

Omaan silmään tällä saa parempia kuvia kun vaimokkeen Op 12r:llä.

Akku kestää omalla käytöllä 2 päivää.

Mitä tulee noihin päivityksiin, niin päivitystuki loppuu 3 vuoden päästä niin todennäköisesti puhelin on jo silloin käyttöikänsä lopussa ja vaikka ei olis, niin eihän se tarkoita sitä että sen käyttö pitäisi samantien lopettaa.

Ihan hyvin menee meilläkin yhdellä lapsella puhelin, johon päivitykset loppui 1.5v sitten😂.
 
Mitenhän ennen kuin vaikka Samsungilla oli näitä pitkiä päivityksiä halpiksillakin, lopettiko porukka tosiaan noiden käytön kuin seinään ja luuri pöytälaatikkoon/roskikseen jne kun ei tullut seuraavaa androidia ja tietoturvapäivitystä. Ei tuostakaan niin pitkä aika lopulta ole. Mietin vaan kun tämä päivitysasia on jotenkin tosi tärkeä monille nykyään.. Hyvähän se siis on että päivityksiä tulee ei siinä mitään ja jos kännykkä toimii laskujen maksuvälineenä ym. mutta jos pitää raha-asioiden hoidon ym. kriittisen erillään puhelimesta ei liene syytä paniikkiin vaikka vanhentuneella kiinapuhelimellakaan.
 
Ei. Tällä foorumilla käy marginaaliporukkaa ja tässä ketjussa vielä harvempi, joten luonnollisesti tällaiset asiat korostuu täällä. Menepä pysäyttämään esimerkiksi isomman hypermarketin käytävällä ihmisiä kännykkää kysyen. Sanotaan vaikka yli 50-vuotiailla on nimenomaan joku ikivanha älypuhelin ja yllättävän monella ihan peruskännykkä. Sitä kännykkää käytetään kirjaimellisesti niin kauan, että jossain vaiheessa ihmetellään kun Whatsapp häviää "itsestään" tai kun pankki on niin julma, että ei tue kohta enää tätä android kasia.

ja vähän tyngäksi jäi viesti, mutta sen pointti on kuitenkin, että valtaosaa se puhelin "ei kiinnosta" pätkän vertaa ja se on enemmän tai vähemmän pakollinen paha. Sitten löytyy ihmisiä, jotka haluaa oikeasti hyvän kameran, uusimman iPhonen tai Samsungin. Puhelimen, missä on kaunis lupaus valmistajalta, että tukea tulee seuraavat x vuotta.
 
Luurimarkkina niin saturoitunut suht samanlaisilla, että siksi silmät auki mistä maksaa sen saman 2-300e, mikäli hinta on pääasia. Sieltä kun huomaa jonkin muutoinkin kiinnostavan mallin, jossa vielä pidempi tuki kuin muissa mietinnässä olleissa, alkaa olemaan valinta lyöty lukkoon.
 
Tottakai. 500€ puhelimen saa alle 200€ niin onhan siinä hinta/laatu kunnossa. Siellä on 400 -sarja ollut jo hyvän tovin ulkona niin turha niitä vanhoja on hyllyyn hapatuttaa.
Honor 200 hullunkurisuuden huomaa siitäkin, että 256GB malli maksaa 300€ ja 512GB malli vain 200€.

Eli isolla tallennustilalla olevia 2xx mallisarjan puhelimia on tehty liian paljon menekkiin nähden?

Itseä ei haittaa vanha mallisarja, kun takuukin alkaa toki vasta ostopäivästä.

Nyt vielä näpyttelen OnePlus 11 luurilla, mutta Honor 200 on jo päällä ja tiedonsiirto käynnissä.

Tuo musta väri sopii muutenkin hyvin tähän, kun runkokin on vaan muovia.

Ilmeisesti silmäystävällinen näyttö. Vielä en ole vaan päässyt tarkemmin testailemaan puhelinta.
"Valovoimainen 6,7" Eye Comfort -näyttö"

dna kauppasi myös 15€/kk puhelinliittymää ja sen nopeus olisi 100M, eli 4G.
 
Ihan hyvin menee meilläkin yhdellä lapsella puhelin, johon päivitykset loppui 1.5v sitten😂.
Todella fiksua toimintaa, varsinkin nyt kun jatkuvasti tulee ilmi uusia tapauksia missä hakkeri on puhelimen nauhoittanut kameraa/mikrofonia vanhentuneesta puhelimesta ja sitten alkanut kiristää ties mihin laittomuuksiin. Siinä on äkkiä lapsen henkilöllisyys käyttökelvoton.
 
Tottakai. 500€ puhelimen saa alle 200€ niin onhan siinä hinta/laatu kunnossa. Siellä on 400 -sarja ollut jo hyvän tovin ulkona niin turha niitä vanhoja on hyllyyn hapatuttaa.
imo ne on sony/motorolajuttuja laittaa SD7 piiriä ja kutsua sitä 500e luuriksi :rofl: mielestäni 500e ja yli luureihin vain SD8-sarja kuuluu... tai ne paremmat Dimensityt

Ymmärtäisin 500,- hintalapun, jos SoC osalta karsittu, mutta kamerat oiskin sitten täysin poikkeuksellista priimaa.
 
SD7 ja sen edeltävät kivikautiset kivet oli ihan normaalia vielä suht. korkeassa hintapisteessä viime vuoteen asti. Tämän 200 mallin julkaisuhinta oli muistaakseni 599e ja pro-malli parisataa enemmän. Pro versiossa on kyllä erinomainen kamera, mutta selvästi ei samanlaista hyllyt tyhjäksi efektiä ainakaan hinnan puolesta saanut. Kyllä tässä 200:sessa on myös kamerat varsin kelvolliset, kun muistaa ottaa samasta hinta/vuosiluokasta verrokkikilpailijat.

Ja ei. Mulla ei ole Honor 200 puhelinta, eikä mitään muutakaan Honoria eli tämä ei ole mikään puolustuspuhe kyseiselle laitteelle.
 
Todella fiksua toimintaa, varsinkin nyt kun jatkuvasti tulee ilmi uusia tapauksia missä hakkeri on puhelimen nauhoittanut kameraa/mikrofonia vanhentuneesta puhelimesta ja sitten alkanut kiristää ties mihin laittomuuksiin. Siinä on äkkiä lapsen henkilöllisyys käyttökelvoton.
Omalla tyhmyydellä ne hakkerit vanhentuneeseen puhelimeen pääsee. Ei muuten.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 666
Viestejä
5 047 691
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom