Minkä puhelimen ostan?

Jaa-a, itse olen kokenut kännykän käyttötavaraksi ja käyttänyt pikalatausta Oneplussan puhelinten kanssa surutta. Ainakin jos on varaa tonnin puhelimeen, mitä joku alle satasen akun uusiminen siinä edes tuntuisi? Eikä ole tarvinnut uusia.

Tämän lisäksi esimerkiksi Oneplus on jakanut akun kahteen osaan, jolloin oho, hups. 50-100W pikalatauksesta tuleekin akun kuormituksen osalta 25-50W lataus. Ja täydellä teholla ladataan vain kun akun lataus on pienimmillään ja akku ottaa parhaiten virtaa. Pikalatausta tukevat puhelimet laskevat automaattisesti lataustehoa pian alun tehopurskeen jälkeen.

Juuri näin. Samsungia ei ole kiinnostanut tämä uusi tekniikka, vaikka luulisi, että tällaisissa ongelmatapauksissa (Applen ja Samsungin super fast charget) päivittäistä käyttöä helpottava asia olisi korkealla prioriteettilistalla.

Tuo on oikeasti monelle pikalataukseen tottuneelle jopa kynnyskysymys. Jos akkua pitää jotenkin suojella niin jumankauta tehkää siitä kestävämpi ja nykytekniikalla myös nopeasti lataava, sekä laittakaa ne milliampeerit sinne mitä OnePlussan lippulaivassakin.

Kuulostaa pelkältä tekosyyltä tuollainen kestävyyskulma. Kuinkahan monta vuotta sen varjolla jätetään nämä asiat hoitamatta... Ainakin omissa odotuksissa tuo on ollut ensimmäinen asia, jota olen kyttäillyt vuodetuissa ja julkaistuissa spekseissä.
 
Arvostaisin vastaavia ominaisuuksia kuin tässä nykyisessäni, mutta niin, että puhelinta voisi huoletta käyttää ainakin +3 vuotta, mieluiten 5 vuoden luokkaa, tai enemmänkin, jos realistista. Toinen arvostamani juttu olisi perinteiset kuuloke- ja laturiliitännät, kun ilmeisesti jotain langattomia latureitakin jo on. Mutta tärkeämpää olisi hyvä kylmyyden sieto ja yleinen toimivuus tietystikin, IP-68 -luokitus löytyy myös nykyisestäni, vastaavaa kaipaisin uudessakin.
Tämä saattaa tulla hieman myöhässä, mutta vastaan kuitenkin: Samsung Galaxy xCover Pro 6. Siinä on 3,5mm kuulokeliitäntä, 2 sim-paikkaa ja MicroSD. USB-C lataus (ei langatonta latausta) ja käyttäjän helposti itse vaihdettava akku (joka on jo hyvin harvinaista nykypuhelimissa). Laite on MIL-STD 810H ja IP68 luokiteltu eikä tarvitse mitään lisäkuoria tai suojalaseja. Omani on kestänyt -30C pakkasia ja kymmeniä tuhansia kilsoja moottoripyöräilyä ongelmitta. 6 gigaa käyttömuistia ja 128 gigaa tallennustilaa (+ sd-paikka) joten ei se nykypuhelimiin verrattuna paljon ole, mutta arkikäyttöön aivan tarpeeksi (en pelaa mobiilipelejä oikeastaan koskaan).

Itsellä jo 2,5 vuotta tämä käytössä, ja koska on ns. yritysmalli niin siinä on luvassa ainakin 4 vuoden android-päivitykset ja 5 vuoden tietoturvapäivitykset (omassa 14, Android 15 tulossa). Kamerat ovat luokkaa "ihan OK", mutta ei ne parhaita ikinä ole. Käytän laajakulmaa yllättävän paljon. Laitehan on jo "vanha", vuodelta 2023 ja niitä saa edelleen noin 600e hintaan mutta joskus halvemmallakin.
 
Oneplussan 10 Pro on tosiaan ollut taskussa nyt 2v ja 10kk, 80W supervoocilla ladattu koko elämänsä 1-2 krt päivässä. Kapasiteetti on 76.3%. Mielestäni tuo on erittäin hyvin. Oneplussat eivät pahemmin edes kuumene ladatessa ja käyttäessä. Muistan joskus kesäisin heittäneeni aikaisempia androidpuhelimia jääkaappiin lataamaan, jotta se lataisi edes sillä 15W.
Tuohan on ihan järkyttävän huono kapasiteetti. Jos se siitä vielä tipahtaa niin luultavasti akku lakkaa toimimasta.
 
Lieneekö "paras" luuri tällä hetkellä ko. hintaluokassa. Alkaa A52s 5g ahdistaa pikkuhiljaa, kun siihen ei enää tulee uusia androideja ja turvapäivityksetkin loppuu 2025 syksyllä. Itsellä aina ollut sääntönä, että luuri saa maksaa max. 500 e.

OnePlus Nord 4 5G, 512 Gt, Oasis Green | DNA
Itse ottaisin kyllä ennemmin samanhintaisen samsungin A55, siinä on sentään ip-luokitus pölylle ja kosteudelle, ja ei ole kiinalainen valmistaja.
 
Itse ottaisin kyllä ennemmin samanhintaisen samsungin A55, siinä on sentään ip-luokitus pölylle ja kosteudelle, ja ei ole kiinalainen valmistaja.

Jeps, toi olis toinen vaihtoehto, kun ollut tähän mennessä ollut viimeiset 10 v. samsungin luureja. Siinä on lisäksi SD-paikka, jolloin saisi vaikka terasen muistikortin kiinni. En pelaa ikinä kännyllä eli ei tartte olla nopeinta mahdollista prossua ja pikalataukselle ei oo tarvetta. Ilmeisesti A55ssa snadisti paremmat kamerat ja IP-luokitus parempi?!
 
Tuohan on ihan järkyttävän huono kapasiteetti. Jos se siitä vielä tipahtaa niin luultavasti akku lakkaa toimimasta.
Tuossa on vähintään 1000 latausta 10%->100%. Latauskertoja yhteensä lähemmäs 2000.

Anyways...
Puhelimen hankinnan kanssa tein nyt niin, että hankinnan ajankohta siirtyi tulevaisuuteen, kun uuden alkuperäisen akun sai 50e tilattua ja asennustyökalut löytyi kaapista. Aikaa meni ehkä tunti, ja siitäkin 45min vanhojen liimojen poistoon. Muuten oli oikein helppo ja kivuton tehtävä.
 
Jeps, toi olis toinen vaihtoehto, kun ollut tähän mennessä ollut viimeiset 10 v. samsungin luureja. Siinä on lisäksi SD-paikka, jolloin saisi vaikka terasen muistikortin kiinni. En pelaa ikinä kännyllä eli ei tartte olla nopeinta mahdollista prossua ja pikalataukselle ei oo tarvetta. Ilmeisesti A55ssa snadisti paremmat kamerat ja IP-luokitus parempi?!
Pixel 8a myös vaihtoehto. Ei muistikorttipaikkaa, mutta sama IP-luokitus, nopeampi soc, pidempi päivitystuki. 9a julkaistaan maaliskuussa oletettavasti noin 500€ hintaluokkaan.

A55 ei kyllä vakuuttanut mitä itse liikkeessä hypistelin, järjestelmäpiirin hitauden huomaa jo valikoita selatessa ja melko aneeminen tuohon hintaan. Tosin jos OneUI on tuttu ja muuten Samsungeihin mieltynyt niin kai sillä pärjää.
 
Jeps, toi olis toinen vaihtoehto, kun ollut tähän mennessä ollut viimeiset 10 v. samsungin luureja. Siinä on lisäksi SD-paikka, jolloin saisi vaikka terasen muistikortin kiinni. En pelaa ikinä kännyllä eli ei tartte olla nopeinta mahdollista prossua ja pikalataukselle ei oo tarvetta. Ilmeisesti A55ssa snadisti paremmat kamerat ja IP-luokitus parempi?!
Parin kuukauden sisällä pitäisi tulla A56, jossa vihdoinkin on päästy tehoissa yms. eteenpäin A54:stä ja A55:stä. A56:n hinta tippuu taas nätisti Black Fridayn aikoihin loppuvuodesta.

Päivitystukikin pidentynee 6 vuoteen, kuten kävi uuden A16-mallin kanssa

Hei, arvostaisin suuresti, jos voisin saada puhelinsuosituksia täältä paremmin tietäviltä. Olen tämän päivän koittanut tutkia netistä vaihtoehtoja, mutta ummikkona tuntuu taas mahdottomalta valita niin, ettei maksaisi turhasta ja toisaalta ettei ostaisi tilalle huonompaa kuin nykyinen.

Voin ostaa käytettynäkin. Applen puhelimiin en enää luota. Tämänhetkinen puhelimeni on Samsung Galaxy S8+. Puhelimeni ominaisuudet ovat olleet loistavat itselleni, siis riittävät, joudun vaihtamaan vain järjestelmän (Android 9) vanhentumisajan vuoksi. Arvostaisin vastaavia ominaisuuksia kuin tässä nykyisessäni, mutta niin, että puhelinta voisi huoletta käyttää ainakin +3 vuotta, mieluiten 5 vuoden luokkaa, tai enemmänkin, jos realistista. Toinen arvostamani juttu olisi perinteiset kuuloke- ja laturiliitännät, kun ilmeisesti jotain langattomia latureitakin jo on. Mutta tärkeämpää olisi hyvä kylmyyden sieto ja yleinen toimivuus tietystikin, IP-68 -luokitus löytyy myös nykyisestäni, vastaavaa kaipaisin uudessakin.

Muut tämän puhelimen ominaisuudet: 3500 akku, 64 tallennustila, 4 GM RAM, Takakamera 12, ydinten lukumäärä 8, suorittimen nopeus 2,3. Kameraa käytän aika paljon, mutta ei siis tarvitse olla parempi kuin tässä nykyisessä.

Puhelimen mitoilla ei niin väliä. Hintaluokka max ~600€

Google Pixel 8a olisi nyt myös hyvään hintaan tarjolla eli 349 euroa hintaan:

Testissä:

Tietoturva- ja android päivitykset tulevat vielä vajaa 6,5 vuotta.

Tuolla hinnalla todella hyvä puhelin.
 
Lieneekö "paras" luuri tällä hetkellä ko. hintaluokassa. Alkaa A52s 5g ahdistaa pikkuhiljaa, kun siihen ei enää tulee uusia androideja ja turvapäivityksetkin loppuu 2025 syksyllä. Itsellä aina ollut sääntönä, että luuri saa maksaa max. 500 e.

OnePlus Nord 4 5G, 512 Gt, Oasis Green | DNA
Tästä Samsung A55 339€ ja tietoturvapäivitykset tulee vielä 2029 maaliskuuhun asti. Vaimolla tämä luuri ja on hyvä peli kyllä Samsung Galaxy A55 5G 128GB/8GB Android - mobile phone, Yellow
 
Uutta puhelinta hankkimassa 500€ hintaluokassa ja tuli vastaava tarjous vastaan.

Google Pixel 8 Pro 5G, 128 Gt, Obsidian | DNA

Vaikuttaisi kyllä hyvältä vaikka tallennustilaa hieman nihkeästi onkin.
Etsin uutta jatkuvasti lämmön takia peruskäytössä throttlaavan OnePlus 10T:n tilalle.

Kuumeneminen 10T:ssä nähtävästi johtuu Samsung valmistamasta piiristä, ja näköjään myös Pixel 8 Pro:n piiri tulee Samsungilta :hmm:

Onko Pixel 8 Pro toiminut hyvin, vai kuumeneeko sekin helposti, jos jollakin olisi kokemusta siitä?
 
Kannattanee kysellä Pixel-ketjussa Pixel-käyttäjiltä

Kaverilla tarve uudelle luurille.

- Budjetti max. 500€.
- Android -käyttis.
- Tallennustilaa min. 256gt.
- Painopisteet mahdollisimman hyvässä kamerajärjestelmässä (still+video) sekä laadukkaassa näytössä.

Olen tässä katsellut seuraavia malleja:
OnePlus 12r
OnePlus Nord 4
Samsung S23
Samsung A55

Onko muita ideoita, tai ajatuksia aiheesta?
Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
- Painopisteet mahdollisimman hyvässä kamerajärjestelmässä (still+video) sekä laadukkaassa näytössä.
Valokuvausta harrastava ystäväni hankki muutama kuukausi sitten Google Pixel 8a:n. Hän on hyvin tarkka värien tallentumisesta kuviin oikein, ja on ollut alkusäätöjen jälkeen erittäin tyytyväinen.

Päivityksiä puhelimeen tulee todella pitkään, mikä oli hyvä puoli.

Edit: tässä linkki vielä arvosteluun:

Kiitos vinkistä! Näkyypä tuota hiukan vanhempaa, mutta ylemmän hintaluokan perus Pixel 8 -malliakin (256gt) saavan ajoittain 499€ pintaan. Se olisikin oiva valinta.
 
Viimeksi muokattu:
Kaverilla tarve uudelle luurille.

- Budjetti max. 500€.
- Android -käyttis.
- Tallennustilaa min. 256gt.
- Painopisteet mahdollisimman hyvässä kamerajärjestelmässä (still+video) sekä laadukkaassa näytössä.

Olen tässä katsellut seuraavia malleja:
OnePlus 12r
OnePlus Nord 4
Samsung S23
Samsung A55

Onko muita ideoita, tai ajatuksia aiheesta?
Kiitos!
Pistä 199 € lisää ja DNA:lta S24 Ultra 256Gt hintaan 699 € alekoodilla S24ULTRA256GT100 ilman mitään liittymääkin. Ton saa myytyä käytettynäkin aina kalliimmalla ku nuo muut.
 
Pistä 199 € lisää ja DNA:lta S24 Ultra 256Gt hintaan 699 € alekoodilla S24ULTRA256GT100 ilman mitään liittymääkin. Ton saa myytyä käytettynäkin aina kalliimmalla ku nuo muut.
Ei varmasti huono diili itsessään, mutta menee reilusti yli budjetin.
 
Ei varmasti huono diili itsessään, mutta menee reilusti yli budjetin.
Sitten odotat A56:n julkaisun maaliskuulle ja tirpaset sen 4 rahaan :) Tai käytetty S24U tai S23U? Tolla rahalla saa toki käytetyn normi-S24:nkin jos pientä luuria haluu ja 7 vuoden eli vielä 6 vuoden päivityslupaukset.

Pojalle ostin marraskuussa käytettynä käyttämättömän OP Nord 4 16/512 gigasen 320 € ja viikkoa vaille 3 vuoden DNA-takuulla. Niitä myydään pienempimuistisena jo alle 300 € MPF:ssä uudenkarheen ja 300 € nurkilla 16/512. On kova luuri kyl hintasekseen, vaikka toki uutenakin ostais vajaaseen 4 rahaan. Vaimolla Samppa A54 ja hakkaa sen kyllä ihan 6-0 kaikessa.
 
Joo, tosiaan ei ole itselleni tulossa. Pixel -osasto alkoi tässä kohtaa häntä kiinnostamaan. Saas nähdä kuinka käy. :)

Tarkoittaako tuo "4 rahaan" = 400€?
 
Joo, tosiaan ei ole itselleni tulossa. Pixel -osasto alkoi tässä kohtaa häntä kiinnostamaan. Saas nähdä kuinka käy. :)

Tarkoittaako tuo "4 rahaan" = 400€?
Joo, ohan se OP Nord 4 jatkuvasti 399 € tjsp. ja tosiaan halvemmallaki saanut, nytkin Telialla/DNA:lla 16/512 versio 399 €.

Mut tässäkin 300 € muutaman kk käytettynä

Tai vaikka A55:nen 270 €

Tuollahan jengi ostelee puhelimia huvikseen ja myy sitten priimana halvalla pois vaihtelumielessä.

Toki täälläkin löytyy Myydään - Samsung Galaxy S24, 256gt, Espoo
 
Viimeksi muokattu:
Telialla 150€ tarjous asiakkaille + 200€ lisähyvitystä kivijalkakaupasta. Eli s25 menee samoihin kun julkaisutarjous jos budsit myi. Hintaa jää 599€+vaihtohyvitys.

Eipä taida tuohon hintaan löytyä parempaa yhtä pienellä näytöllä?

Hakusessa puhelin
-alle 1000e
-pienempi koko
-hyvä akku
-pitkät päivitykset
-ei apple

Noilla spekseillä.. miten olisi vaikka Nokia 225?
- 121,53x52x11,63mm (eli pienempi koko)
- kehutaan että on kestävä ja hyvä akku mikä kestää päiviä tai jopa lähemmäs 10 tuntia yhtäjaksoista puhetta!
- ei ole Apple vaan Nokia
- hinta reilusti alle 1000€ (69,99€)
- Ei vaadi paljoa päivityksiä kaikki vaan toimii!
- Akku on vaihdettavissa, eli kestää todellakin pitkään!

Vai pitäisikö olla vielä pienempi, vielä halvempi, vielä kestävämpi akku?
 
Harkinnassa uusi puhelin vanhan tilalle ja kipuraja itsellä ollut aina 200€ koska en puhelinta muuhun käytä kun uutisten lukemiseen, sähköpostin selailuun ja satunnaisiin kuvien ottamiseen. Onko tässä n.200€ haarukassa jotain erityisen hyvää laitetta tällä hetkellä vai pitääkö vaan tarjouksia kytätä jostain vähän tyyriimmästä mallista? Aikaisempi laite on Xiaomi 11T (nopea lataus ja hyvä akunkesto ollut ainakin tässä mallissa),maksoin tästä 199€ vuonna 2022.
 
Hakusessa puhelin
-alle 1000e
-pienempi koko
-hyvä akku
-pitkät päivitykset
-ei apple

Riippuu vähän kuinka pieni pitää olla. Se rajoittaa kuitenkin olennaisesti vaihtoehtoja. Ilman kokorajoituksia OP13 olisi hyvä valinta. Jos S25+ on liian iso niin sitten perus-S25, mutta siinä huononee jo akkukesto jonkin verran. Pixel 9 Pro lienee myös ihan ok vaihtoehto.

Paskat latausnopeudethan noissa Samsungeissa ja Pixeleissä on, mutta akku varmaan täyttää ihan hyvän mittarit.
 
Olisiko olemassa jotain hyvää tyhmäpuhelinta? Voisi laittaa älyluurin aina välillä pois.

Toiveet:
Dual sim
5g ja jaettava Hotspot läppärille
Whatsapp
Iso akku (kestäisi pari päivää)
Joku hätävarana toimiva nettiselain ehkä?
 
Olisiko olemassa jotain hyvää tyhmäpuhelinta? Voisi laittaa älyluurin aina välillä pois.

Toiveet:
Dual sim
5g ja jaettava Hotspot läppärille
Whatsapp
Iso akku (kestäisi pari päivää)

Tuolta löytyy tyhmäpuhelimia (löytyy näimmän jopa Whatsapp kun valitsee oikean mallin)
HMD on suomalainen firma.
 
Viimeksi muokattu:
Tuolta löytyy tyhmäpuhelimia (löytyy näimmän jopa Whatsapp kun valitsee oikean mallin)
HMD on suomalainen firma.

Taitaa vedellä viimeisiään jo noiden WhatsApp:

"WhatsAppin kerrottiin päättäneen jo 25. kesäkuuta mahdollisuuden ottaa käyttöön WhatsApp KaiOS-puhelimessa, kun sovellukseen ei ole sisäänkirjauduttu. Jos WhatsApp-sovellus on jo käytössä sisäänkirjautuneena, jatkuu sovelluksen toiminta alkuvuoteen 2025 asti.
KaiOS-käyttöjärjestelmä on käytössä muun muassa HMD Globalin Nokia-puhelimissa Nokia 800 Tough, Nokia 2720 Flip, Nokia 2760 Flip, Nokia 2780 Flip, Nokia 6300 4G, Nokia 8000 4G ja Nokia 8110 4G, Lisäksi KaiOS löytyy muun muassa valituista Alcatel- ja Energizer-puhelimista.Myöskään näissä puhelimissa WhatsApp ei siis jatkossa tule enää toimimaan."

Ainoa missä siis toimii ovat puhelimista sellaiset joissa on:
  • Android: Vähintään Android 5.0 (Lollipop) tai uudempi.
  • iOS: Vähintään iOS 15.1 tai uudempi.
 
Onkos nykyään markkinoilla enää mitään pienemmän näytön omaavia luureja kun ei oikein innosta nuo halon kokoiset luurit. Nykyisessä on 5.2'' näyttö ja se on todettu hyväksi. Androidista ja dual-simistä plussaa.
 
Samsungin S-sarjan perusmallit on kooltaan samaa luokkaa. Näyttö toki tuumissa isompi, kun nykyään se kattaa koko puhelimen etupuolen. Muita vaihtoehtoja ei oikein Androidien puolelta löydy.
 
Eipä nuo nykyiset iphonet ole yhtään pienempiä kun poistivat mini mallit.

S24/S25 perusmalli ihan samaa kokoluokkaa kun perus iphone 14/15/16
 
Vuodesta 2019 uskollisesti palvellut Huawei Honor view 20 vetelee viimeisiään ja on tullut aika uuden puhelimen. Honor palveli sen verran kauan ja hyvin, että ei ole tullut luurimarkkinoita seurailtua, joten olisiko palstaihmisillä suosituksia puhelimelle?

- Hintahaarukka 200-350 €
- Suht hyvä kamera
- Kohtuullinen akunkesto (~vuorokausi suht aktiivisella käytöllä)

Puhelimen käyttö on uutisten lukua, kuvien ottamista ja musiikin kuuntelua. Pelejä en pelaa enkä katsele puhelimella videoita.
Plussaa olisi kuulokeliitäntä, mutta taitaa olla nykyään harvassa ja tästähän selviää adapterilla.
Tärkeää olisi lähinnä kohtuullinen akunkesto ja kelvollinen kamera, kun lapsista tulee aika paljon kuvia räpsittyä.

Nopealla tutkimuksella silmään osui OnePlus Nord 3 229€. Onko muita varteenotettavia?

En siis kovin usein puhelinta jaksa vaihdella, ja plussaa olisi myös pitkä käyttöikä. (väh. 3 vuotta).
 
- Hintahaarukka 200-350
- Suht hyvä kamera
- Kohtuullinen akunkesto
Puhelimen käyttö on uutisten lukua, kuvien ottamista ja musiikin kuuntelua. Pelejä en pelaa enkä katsele puhelimella videoita.
Plussaa olisi kuulokeliitäntä, mutta taitaa olla nykyään harvassa ja tästähän selviää adapterilla.
Tärkeää olisi lähinää kohtuullinen akunkesto ja kelvollinen kamera.
OnePlus Nord 4 sopii hyvin noihin kriteereihin. Nyt ainakin telialla tarjouksessa 349€.

Nord 3 toki myös ok, mutta jo vähän vanha malli ja päivityslupaus ei kummoinen. Tohon 4 nordiin oneplus nosti päivityslupauksen 4 versiopäivitykseen ja 6-vuoden tietoturviin. Eli Android versiopäivitykset android 19 asti ja tietoturvat vuoteen 2030. Nord 4 myös laadukkaampi kokometallinen rakenne ja reilusti isompi akku.
 
Viimeksi muokattu:
iPhone SE on 4.7''
Niin nojoo jos 3 vuotta vanha luuri kelpaa. Saahan se vielä toki kolmisen vuotta päivityksiäkin. Ei ole itsellä tapana noin vanhoja puhelimia täällä oikein ehdotella.

En nyt tiedä mikä se sun puhelin 5,2 tuuman näytöllä on, mutta nuo uudet Samsungit ja iPhonet vastaa kooltaan mennevuosien 5,2 tuumaisten kokoa. Jos sitä isompaa näyttöä vieroksuu niin toki sitten ei jää vaihtoehtoja.
 
Vuodesta 2019 uskollisesti palvellut Huawei Honor view 20 vetelee viimeisiään ja on tullut aika uuden puhelimen. Honor palveli sen verran kauan ja hyvin, että ei ole tullut luurimarkkinoita seurailtua, joten olisiko palstaihmisillä suosituksia puhelimelle?

- Hintahaarukka 200-350 €
- Suht hyvä kamera
- Kohtuullinen akunkesto (~vuorokausi suht aktiivisella käytöllä)

Puhelimen käyttö on uutisten lukua, kuvien ottamista ja musiikin kuuntelua. Pelejä en pelaa enkä katsele puhelimella videoita.
Plussaa olisi kuulokeliitäntä, mutta taitaa olla nykyään harvassa ja tästähän selviää adapterilla.
Tärkeää olisi lähinnä kohtuullinen akunkesto ja kelvollinen kamera, kun lapsista tulee aika paljon kuvia räpsittyä.

Nopealla tutkimuksella silmään osui OnePlus Nord 3 229€. Onko muita varteenotettavia?

En siis kovin usein puhelinta jaksa vaihdella, ja plussaa olisi myös pitkä käyttöikä. (väh. 3 vuotta).
Sony Xperia 10 VI, vois kai olla yks hyvä vaihtoehto ei ainakaa tarttis adapterien kanssa pelleillä. Tossa on 3 käyttöjärjestelmä päivitystä ja 4 tietoturvapäivitystä ja kai tossa on ihan ok kamerat. Toi oneplus on kyllä järkevämmän hintainen kun toi sony ja kans toi johnnyw suosittelema nord 4 ja dnalta näköjää saa laturin kaupanpäälle kun ton nord4 mukana normaalisti ei tuu laturia mukana, ja ton sonyn mukana ei tule edes piuhaa mukana.

1740914908818.png
 
Juu näyttö on 4.7", mutta katoppa ne ulkomitat. Ei ole juurikaan pienempi kun järkyttävät palkit ylhäällä ja alhaalla.
Mittailin ja on se silti pituudeltaan n. sentin lyhyempi kuin tämä nykyinen ja leveydeltään suurinpiirtein saman mittainen. Kuitenkin oikeaan suuntaan mennään eli pienempään.
 
Oneplus 13R testistä innostuneena tähän ketjuun kysymys: olisiko nyt hyvä hetki päivittää One Plus 9 tähän luuriin?

Telialla on myynnissä hintaan 599€.

Samaan hintaan saa Honor 200 Pro:n ja toisaalta iPhone 14. Nopean silmäilyn perusteella vaikuttaisi, että tuo Oneplus olisi hieman parempi kuin Honor. iPhoneen siirtyminen taas olisi työmaa.

Tuleeko raadilla mieleen muuta puhelinta tähän hintaan, joka toisi enemmän rahalle vastinetta?

Käytettynä olisi tarjolla esim Samsung S23 Plus, erittäin hyvä kunto. Tämä hintaan 550€.

Tarpeet:
Suht hyvä kamera ja zoomlinssi.
Mukava käyttöliittymä.
 
Pixel 9, nyt käynnissä kampanja jossa saa 400€ vaihtohyvityksen mistä tahansa luurista. 128GB versio jäisi maksamaan 499€ ja 256GB 549€. Ottaisin suosiolla isomman kun tuossa ei muistikorttipaikkaa ole.
 
Oneplus 12 olis varmaan kanssa yks hyvä vaihtoehto sitten kun se taas tulee tarjoukseen aika tiuhaan tahtiin toi on ollu 12/256GB 449€ ja 16/512GB 499€ jos ei oo ny tulenpalava kiire.
Pixel 9, nyt käynnissä kampanja jossa saa 400€ vaihtohyvityksen mistä tahansa luurista. 128GB versio jäisi maksamaan 499€ ja 256GB 549€. Ottaisin suosiolla isomman kun tuossa ei muistikorttipaikkaa ole.
Tää on kyllä tosi hyvä vaihtotarjous, itellä ei ole mitään kokemusta pixeleistä, joskus aikanaan oli lg nexus 5 ja se oli hemmetin hyvä puhelin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 421
Viestejä
5 100 442
Jäsenet
81 637
Uusin jäsen
jiipee93

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom