Minkä puhelimen ostan?

Täällä OnePlus 11:n ostaminen on kuin noiduttua. DNA- myymälä on melkein hotellimme naapurissa. Myymälään lähtiessä jäimme ensin hissiin jumiin. Kohtalaisen soijainen meininki ahtaassa kopissa.

Lopulta päästiin DNA- kauppaan 30min ennen sulkeutumista. Tiesin etukäteen, että myymälässä on vain 256 Gigan mallia. Noh, myyjä sitten voivotteli, että hintarobotti ei anna myydä 799e:n takuuhinnalla, koska Veikonkoneesta on luurit loppunu ja vain tilaustuotteena saatavilla. Näytin kännykällä, että DNA:n omasta nettikaupasta saa ostaa puhelimen edelleen takuuhintaan. Tuumasi vain, että hinta ei ole vielä päivittynyt sinne.

Ehdotin, että tilaan luurin netistä ja annan vaihtopuhelimen siinä saman tien. Se ei passannut vaan vaihtopuhelin pitää viedä myymälään sitten kun ostettu luuri on tullut postista perille.

Kaiken huipuksi huomasin myymälän sulkeutumisen jälkeen, että laitetta on edelleen saatavilla Powerista juuri tuolla 799e:n hinnalla ja näin ollen takuuhinta on olisi ollut edelleen voimassa ihan niin kuin DNA:n nettisivu näyttää.

Ei jumankauta voi olla näin vaikeaa yhden puhelimen ostaminen. Luuri on jäänyt myyjien tonttuilun takia ostamatta jo kahdesta eri liikkeestä, kahdesta eri syystä. Onkohan tämä jo merkki kohtalolta, että älä osta sitä...

Pitänee mennä huomenna takaisin liikkeeseen kaikkien kilpailijoiden varastosaldot eri välilehdissa ja varalta joku ryhmäpuhelu käyntiin kolmelle eri asiakaspalvelijalle, jotka voivat opastaa kauppatapahtumassa. Olen kohtalaisen täynnä näitä takuuhintoja ja vaihtohyvityksiä.
 
Maksaako dna hyvitystä kaapinperällä olevasta vanhasta vaimon puhelimesta tosiaan 200e tohon op11 kapulaa ostaessa? Sivulta katsoessa vaihtoarvoa olisi huimat 4e

1689442201530.png
 
Maksaako dna hyvitystä kaapinperällä olevasta vanhasta vaimon puhelimesta tosiaan 200e tohon op11 kapulaa ostaessa? Sivulta katsoessa vaihtoarvoa olisi huimat 4e

1689442201530.png

Maksaa jos myyjä ymmärtää miten asioiden kuuluu mennä. Lue tuotesivuilta lisävaihtohyvityksestä tarkemmin. Rikkinäisistäkin puhelimista saa vähintään euron ja sen lisäksi tuon 200e.
 
Täällä OnePlus 11:n ostaminen on kuin noiduttua. DNA- myymälä on melkein hotellimme naapurissa. Myymälään lähtiessä jäimme ensin hissiin jumiin. Kohtalaisen soijainen meininki ahtaassa kopissa.

Lopulta päästiin DNA- kauppaan 30min ennen sulkeutumista. Tiesin etukäteen, että myymälässä on vain 256 Gigan mallia. Noh, myyjä sitten voivotteli, että hintarobotti ei anna myydä 799e:n takuuhinnalla, koska Veikonkoneesta on luurit loppunu ja vain tilaustuotteena saatavilla. Näytin kännykällä, että DNA:n omasta nettikaupasta saa ostaa puhelimen edelleen takuuhintaan. Tuumasi vain, että hinta ei ole vielä päivittynyt sinne.

Ehdotin, että tilaan luurin netistä ja annan vaihtopuhelimen siinä saman tien. Se ei passannut vaan vaihtopuhelin pitää viedä myymälään sitten kun ostettu luuri on tullut postista perille.

Kaiken huipuksi huomasin myymälän sulkeutumisen jälkeen, että laitetta on edelleen saatavilla Powerista juuri tuolla 799e:n hinnalla ja näin ollen takuuhinta on olisi ollut edelleen voimassa ihan niin kuin DNA:n nettisivu näyttää.

Ei jumankauta voi olla näin vaikeaa yhden puhelimen ostaminen. Luuri on jäänyt myyjien tonttuilun takia ostamatta jo kahdesta eri liikkeestä, kahdesta eri syystä. Onkohan tämä jo merkki kohtalolta, että älä osta sitä...

Pitänee mennä huomenna takaisin liikkeeseen kaikkien kilpailijoiden varastosaldot eri välilehdissa ja varalta joku ryhmäpuhelu käyntiin kolmelle eri asiakaspalvelijalle, jotka voivat opastaa kauppatapahtumassa. Olen kohtalaisen täynnä näitä takuuhintoja ja vaihtohyvityksiä.
Itellä meni kyllä harvinaisen kivuttomasti tuo ostos. Ei mitää ongelmaa.
 
DNA kautta helpoin on aina tilata luuri netistä ja sitten kiikuttaa vaihtolaite sen jälkeen lähimpään myymälään kun saanut sen uuden kapulan .
 
OnePlus 11, ostoyritys numero 3:

Sain vinkin, että olisin voinut eilen liikkeen sisällä varata yritys numero kakkosen yhteydessä DNA:n nettikaupasta puhelimen takuuhinnalla, koska myyjä ei suostunut myymään takuuhinnalla pelkän myymälän kautta.

Tänään ammuinkin kovilla. Varasin 256 GB- mallin myymälänoudolla jo ennen myymälän aukeamista. Vaihtopuhelimen (Mi Max 2) IMEI- koodi oli valmiina Keepissä, jotta sen voi laukaista pöytään asian jäädessä taas siitä kiinni.

Takuuhinnasta ei tullut mitään ongelmia tänä päivänä. Aluksi myyjä sanoi, ettei listan ulkopuolisista vaihtopuhelimista saa hyvitystä ollenkaan. Tietämättömällä olisi jäänyt siis taas luu käteen ja kaupanteko olisi tyssännyt tähän.

Kerroin kuitenki tuotesivujen kautta avautuvasta tarkemmasta ohjeesta, jossa sanotaan, että listan ulkopuolisistakin luureista maksetaan kunnosta riippumatta vähintään euro. Myyjä tarkisti asian ja sen jälkeen homma sujui mallikkaasti. Ostosaaga saatiin viimeinenkin päätökseen ja 256 Gigan malli Sandstone- suojakuorineen lähti matkaan.

Siskolleni maksettiin listan ulkopuolisesta luurista 0e. Minä sain tuosta Mi Max 2:sta 31e eli tämäkin asia on täysin myyjästä kiinni kun osa ei suostu antamaan edea sitä euroa, saatika muutamaa kymppiä. Asian voi ajatella niinkin, että "väärästä" liikkestä olisin saanut 128GB- mallin hintaan 529e ja nyt sain 31e hyvityksellä isomman mallin hintaan 568e. Ihan hyvä lopputulos.

Meillä on siis ollut tämän tarjouksen tiimoilta yhteensä neljä asiointia, joista kaikissa olisi jäänyt puhelin myymälään ilman asiakkaan oma-aloitteisuutta ja opastamista. Kahdessa toteutuneessa kaupassakin olisi jäänyt vaihtohyvitykset kokonaan saamatta.

Ei nämä ole enää mitään yhdelle kymmenestätuhannesta sattuvia huonon tuurin juttuja vaan ihan järjestelmällistä myyjien epätietoisuutta. Todella iso lampaanperse DNA:lle takuuhinta- ja kampanjakäytäntöjen perehdyttämisestä myyjille. Tuo tekee asiat vaikeiksi sekä myyjien, että asiakkaiden näkökulmasta. Kyllähän sen pitäisi mennä niin, että myyjä opastaa asiakasta eikä toisinpäin.
 
Itsellä äsken OP11 kapulaa hakiessa myyjä otti vähän itseensä, kun en tahtonutkaan sitä tarjouksessa olevaa vihreää versiota. Kolmos ser Nokiasta irtosi täysi 4e vaikkei kyseistä mallia muka löytynytkään heidän järjestelmästään. Ei imei:n avulla eikä muutenkaan. Pisti 3.1 mallin mukaan sisään sitten.
 
Mulle DNA myyjä laitto suoriltaan mustan version ku vihreää ei ollut tuohon 799€ hintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Omalle kohdalle sattui tosiaan hyvä myyjä, mitä nyt vähän hillitymmin olisi toki voinut yrittää DNA:n liittymiä kaupitella. :lol: Tiesi suoraan, että OnePlussalle oli 150 euron alennus + se 200 euron vaihtolaitelisähyvityskin voimassa, mutta toki varmisti sivustolta ettei tilanne ollut muuttunut - vaikka toki olinkin alehinnalla varannut laitteen. Mustaa laitetta en olisi voinut saada (kysyin kyllä), mutta varaus toki olikin vihreälle laitteelle. Sivuston mukaan mustat 256-gigaiset olivat loppuneet jo, saman totesi myyjä.

Myyjää en joutunut opastamaan missään vaiheessa, osasi asiansa mainiosti. DNA-kaupan ensimmäinen käyntikerta koskaan, jäi itseasiassa yllättävänkin hyvä mielikuva palvelusta tuon vuoksi.
 
- Isompi muisti on nopeampaa (UFS 3.1 vs. 4 (käytännön ero?)).

- Tulee äidille eli pitää nähdä hieman vaivaa hoitaa toisen asioita (koska taas on tallennustila täynnä koiravideoita). Onedrivessä teran verran tilaa eli sen puolesta ei ongelmaa.

- Mikä tilanne 3/4/5 vuoden päästä? Hyötyä tuskin nyt, mutta onko tuplamuistista etua elinkaaren loppupuolella?

- Heikkeneekö suorituskyky, jos täyttöaste on 100/128Gb vs. 100/256Gb?

Kommentoikaa vapaasti.
Kai näille kaikille asioille voi laskea arvoa. Omenaluureissa on ollut aina ryöstöhinnoittelu lisätilalla, mutta 70€ ero on harkinnan arvoinen.

Kiitos @TommiZeliard tuon 36kk alehinnan esiin tuomisesta!
Tallennustila. Osa pärjää 128 gigasella hienosti, osa ei.

Onedrive sopii kuvien, videoin varmuuskopiointiin, mutta ei niiden käyttämiseen, eli jos niitä teoksia haluaa luurilla käyttää, niin se tarvitaan siellä luurissa.

Tarkista ensin paljon nyky luurissa on vapaata tilaa (jos ei 128GB malli, niin paljonko sitä muistia), onko ollut haasteita, vai onko kohta tulossa.

Jos vanhat kamat siirretään uuteen, ja uusi syö muistia reippaammin (isompi kuva ja video tiedostoja) , niin siinä sitten arpomaan kuinka paljon elinkaaren aikana tarvitaan.

Joos Google ehdot on ok, niin Google kuvat voi olla vaihtoehto, siitä sitten laskea onko hintansa arvoinen, ja onko riittävä yhteys käytettävissä. (Kuvat ei nyt Suomalaisittain mitään ihmeellistä tarvi, mutta erilaisia käyttöpaikkoja ja osa reissaa mailmalla jne)
 
Nykyinen Nord 2 ce joutaisi paremman tieltä pois. Android, mutta ei Samsungia. Kriteereinä :
että olisi huomattavasti paljon parempi kamera
Hyvä akunkesto
Suunnilleen saman kokoinen
Langaton lataus

Paljonko tuollainen puhelin maksaisi? Tekeekö nothing phone 2sella mitään? On aika maksimihinnan rajoissa?

Muita?
 
Omalle kohdalle sattui tosiaan hyvä myyjä, mitä nyt vähän hillitymmin olisi toki voinut yrittää DNA:n liittymiä kaupitella. :lol: Tiesi suoraan, että OnePlussalle oli 150 euron alennus + se 200 euron vaihtolaitelisähyvityskin voimassa, mutta toki varmisti sivustolta ettei tilanne ollut muuttunut - vaikka toki olinkin alehinnalla varannut laitteen. Mustaa laitetta en olisi voinut saada (kysyin kyllä), mutta varaus toki olikin vihreälle laitteelle. Sivuston mukaan mustat 256-gigaiset olivat loppuneet jo, saman totesi myyjä.

Myyjää en joutunut opastamaan missään vaiheessa, osasi asiansa mainiosti. DNA-kaupan ensimmäinen käyntikerta koskaan, jäi itseasiassa yllättävänkin hyvä mielikuva palvelusta tuon vuoksi.
Itellä kans eka kerta, ku kivijalka liikkeestä hain puhelimen ilman mitään varausta. Hyvin hoiti asian ja ois vielä saanut 80€ lisä alen op11, jos ois vaihtanut liittymän elisasta tuohon DNA:lle.
 
Itsellä on aina kauhea vääntö myyjien kanssa. Niin elisa kuin dna. Kävin noutamassa eilen varatun op11 16/256 puhelimen, ja vaihdossa a21s. Sen 200€ myönsi muitta mutkitta, mutta mitään ei Samsungista suostunut hyvittämään extraa. Vaikka heidän verkkolaskuri väitti 16€ arvoksi. Vetosi vain näytön valovuotoon. Edellisen kerran sai vääntää Nord 2:sta elisan kaupassa. Olisi pitänyt mukamas liittymä ottaa heiltä, että saa tarjouksen. No sukulainen päivitti liittymäänsä, niin puhelin saatiin matkaan. Ja sitä edellisellä kerralla op6 dna liikkeessä. Vaikka oli heidän omalehti kädessä jossa printattuna tarjoushinta. Myyjä kaivoi pienen präntin sivun alalaidasta että oikeus hinta muutoksiin. Mutta pienen väännön jälkeen sain kuitenkin tarjoushintaan. Jos nyt ei tarvis ihan hetkeen asioida myyjien kanssa.
 
Onko missään selkeää listaa puhelimien päivitystukien päättymisajankohdasta? Jotain linjavetoja löytyy brändeittäin, mutta ristiriitaisin tiedoin ja vaihtelua valmistajan mallien kesken, luonnollisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Onko missään selkeää listaa puhelimien päivitystukien päättymisajankohdasta? Jotain linjaveroja löytyy brändeittäin, mutta ristiriitaisin tiedoin ja vaihtelua valmistajan mallien kesken, luonnollisesti.

En tiedä muista, mutta arvostelujen perusteella Motorolalla on pisin päivitystuki. Android 14 päivittyy vuoden 2058 tienoilla ja sen jälkeen tulee vielä kaksi versiota.
 
Onko missään selkeää listaa puhelimien päivitystukien päättymisajankohdasta? Jotain linjavetoja löytyy brändeittäin, mutta ristiriitaisin tiedoin ja vaihtelua valmistajan mallien kesken, luonnollisesti.
Kyseistä listaa on todella hankala ylläpitää, kun tilanteet muuttuu uusien mallien myötä ja osa valmistajista ei ilmoita kaikkien mallien päivitystukea. Alla on kuitenkin melko kattava kooste AndroidAuthorityltä.
Itse kirjoitin vastaavan listan vuosi sitten mutta se ei ole enää ajan tasalla. Valmistajien järjestys on kuitenkin edelleen about sama sen suhteen kuka pärjää tällä saralla parhaiten.
Jos laite kuuluu Android Enterprise Recommended kategoriaan, niin sitten tiedon saa suoraan Googlelta.
 
Motorola oli ainakin Edge 40 Pro -malliin parantanut päivitystukeaan. Siinä on 3 Android-versiota + 4 vuotta tietoturvapäivityksiä.

Toki vastaavasti perus Edge 40 saa vain 2+3.
 
En tiedä muista, mutta arvostelujen perusteella Motorolalla on pisin päivitystuki. Android 14 päivittyy vuoden 2058 tienoilla ja sen jälkeen tulee vielä kaksi versiota.

Paperilla kuulostaa hyvältä tuollainen luvattu 35 vuoden tuki ja sen päälle vielä pari versiota mutta löytyykö mistään syytä miksi android 14 tulee noin myöhään ja koskeeko tuo kaikkia Motorolan valmistamia (äly)puhelimia vai vain tiettyä mallia?

Löytyykö tuohon mitään linkkiä, käsittääkseni muut mallit eivät ole uskaltaneet luvata edes 10 vuoden pävityksiä saati sitten päälle 30 vuoden...

Itse yleensä vaihtanut noin 6 vuoden välein ideana että 50€/vuodessa (eli noin 300€ puhelin) on hyvä hankinta mutta jos oikeasti joku lupaa arviolta 40 vuoden takuuta tarvii itsekin jo harkita siirtymistä sen valmistajan puhelimeen. Riittäisi mahdollisesti lopuksi elämää... Tietysti jos niihin kahteen seuraavaan luvattuun päivitykseen kuluu myös se noin 35 vuotta per päivitys herää kysymys ehtiikö siitä edes käyttäjä nauttia?
 
Datsyuk tarkoitti että moto päivittää kaikki niin hitaasti että päivitettävää löytyy vuosisadan ajaksi. En nyt pysty uskomaan että noin pitkä vastaus vitsiin on myös vitsi.
 
Googlen omistuksessa Motorola oli nopeimpia ellei peräti nopein päivittämään puhelimia. Lenovon ostaessa brändin alkoi kuitenkin pitkä alamäki, niin päivitysnopeuden kuin kestonkin suhteen. Parin vuoden vuoden aikana ovat kuitenkin parantaneet tilannatta ja nousseet päivityslupauksen suhteen hänniltä jonnekkin keskikastiin.
The Lenovo Apocalypse
Motorola, A Google Company is an idea that everyone believed in, but Motorola, A Lenovo Company... maybe not so much. What was initially told to the public as a win-win situation—a way for Lenovo to gain access to top-tier smartphone hardware engineering and the US market, and a way for Motorola to gain access to developing markets and a complex global supply chain—seems to be something entirely different. Lenovo's mobile branch was supposed to become Motorola; instead, Motorola seems to be becoming Lenovo.

When Motorola was owned by Google, it was dedicated to no-frills value-added features on top of stock Android. This not only ensured a swift and expedient update process, but also set Motorola apart from its competitors: who else offered stock Android? Motorola promised the fastest updates, anywhere, and vowed that this was part of its product strategy—thanks to stock Android, you get the latest updates, features, and patches quickly, just as Google intended. But following Google's announcement of Motorola's sale to Lenovo, everything started falling off a cliff.
Motorolalla on ollut Lenovon aikakaudella tilanteita, että ovat parantaneet päivitystukea jälkeenpäin median ja kuluttajien nostaman paineen vuoksi. Alkuperäinen lupaus on ollut niin kehno.
 
Harmittavasti eivät antaneet lanttiakaan toimivasta oneplus 7 prosta, kun puhelin ei ollut kokonainen. Kameran linssistä oli pala irti. Oli toki muitakin kolhuja, mutta vielä maanantaina lupailivat uudennoston yhteydessä 40€.
 
Viimeksi muokattu:
Isälle hakusessa uus puhelin jossain 300e hintaluokassa. Oisko mitä muita/parempia vaihtoehtoja kun Oneplus Nord CE 3 Lite?
Hyvä näyttö tärkee kun karttoja tulee paljon käytettyä. Hyvästä kamerasta myös plussaa ja akunkestosta tietenkin.
 
Muutama vaihtoehto, kaikissa plussaa oled-näyttö, paremmat tehot ja laajiskamera, miinusta huonompi päivitystuki ja sd-korttipaikan puute.
Honor 70 296€
Xiaomi Redmi Note 12 Pro 5G 273€
OnePlus 9 esittelymalli 303€
 
Isälle hakusessa uus puhelin jossain 300e hintaluokassa. Oisko mitä muita/parempia vaihtoehtoja kun Oneplus Nord CE 3 Lite?
Hyvä näyttö tärkee kun karttoja tulee paljon käytettyä. Hyvästä kamerasta myös plussaa ja akunkestosta tietenkin.
Tuossa hintaluokassa Samsung A53 tai A54 hyviä ei-kiinalaisia vaihtoehtoja.
 
Isälle hakusessa uus puhelin jossain 300e hintaluokassa. Oisko mitä muita/parempia vaihtoehtoja kun Oneplus Nord CE 3 Lite?
Hyvä näyttö tärkee kun karttoja tulee paljon käytettyä. Hyvästä kamerasta myös plussaa ja akunkestosta tietenkin.
Samsung A34 on viime aikoina ollut tarjouksessa 299€ useassa paikassa. io-techin testissä se on ainakin saanut kehuja hyvästä näytöstä ja kamerasta hintaluokassaan.

Samsung A34 on viime aikoina ollut tarjouksessa 299€ useassa paikassa. io-techin testissä se on ainakin saanut kehuja hyvästä näytöstä ja kamerasta hintaluokassaan.

Totta, varmaan parempi ostos kuin A53. Jos A54:n saa jostain hyvään hintaan tai malttaa Amazonista tilata, A54 sitten pykälän vielä parempi.
 
Puolisolle hankinnassa uutta puhelinta hyvällä etukameralla ja ok takakameroilla max. 500e hintaluokkaan. Mietinnässä ollut uudet Nord 3 ja Honor 90. Kummassakohan olisi parempi etukamera ja myös takakamera? Samsungia ei hän halua tällä kertaa.
 
Jos OnePlus Nord 3 on harkinnassa niin on mielestäni no-brainer sijoittaa hieman lisää ja hakea OnePlus 11 DNA:lta.
 
Tarkoitti varmaan, että kun vielä tänään tilaa, niin saa vanhasta luurista vaihdossa 200€ (+ mitä siitä laitteesta saa), jolloin hintaa sen 599.
Harmi että tuote loppunut verkkokaupasta ja tarjous päättyy tänään. Muutenhan tuo olisi ollut ehdoton no-brainer. Saisikohan kivijalkaliikkeestä vielä huomenna lisävaihtohyvityksellä
 
Tarkoitti varmaan, että kun vielä tänään tilaa, niin saa vanhasta luurista vaihdossa 200€ (+ mitä siitä laitteesta saa), jolloin hintaa sen 599.

Juuri näin. Tosin en hoksannut, että kampanja päättyy tänään ja nettisaldot näyttää nollaa kaikilla malleilla. Eli aika lailla homma finiitto, ellei onnistu tuurilla esim varaus myymälään tämän illan hinnalla.
 
Pistin varauksen ja otin screenshotin lisävaihdosta. Eiköhän tämä vielä onnistunut :thumbsup:
 
Hei. Pitäisi ostaa itselle uusi puhelin semmoiseksi kakkoslaitteeksi nykyisen rinnalla.
Kriteereinä käyttökelpoinen ultralaajakulmakamera sekä mielellään 128GB tallennustilaa.
Hinta mahdollisimman edullinen.
 
mikä olisi hyvä perus puhelin 150-350€ hintaluokassa? en juuri pelaile enkä mielestäni käytä hyvin raskaita sovelluksia. enimmäkseen firefoxia ja joskus pikaisesti discordia tai whatsappia. kameran tulisi kuitenkin olla riittävän hyvä ja puhelin saisi olla kolhuja kestävä. akunkestosta plussaa. ilmeisesti panssarilasi ja suojakuoret kannattaisi myös hankkia? niin ja puhelin ei saisi olla fyysisesti liian iso.
 
Nyt kun samppa a54 256gb versio on tarjouksessa 429€ niin kumpi lie ois viksumpi laittaa oppo find 5x vai tuo samppa?
Ennen en tykänny sampoista koska oli kauhiasti turhaa bloatwarea,nykyään tilanne parempi?
Kamera sais olla hyvä, ainaki hintasekseen. Oppossa on ainaki paljon nopeampi lataus.
 
Itselläni ei ole A54:sta kokemuksia, mutta A52s mallin softista kirjoittelin viime vuonna: Minkä puhelimen ostan?

Jouduin resetoimaan puhelimen viime viikonloppuna koska aivot päättivät unohtaa salasanan niin noita Samsungin omia ilmoituksia/vinkkejä (laita syncci päälle, aktivoi find my phone jne) on tullut, mutta ne saa aika hyvin poistettua ja ainakaan aikaisemmin ne eivät useampaan kertaa herjanneet.
 
Nyt kun samppa a54 256gb versio on tarjouksessa 429€ niin kumpi lie ois viksumpi laittaa oppo find 5x vai tuo samppa?
Ennen en tykänny sampoista koska oli kauhiasti turhaa bloatwarea,nykyään tilanne parempi?
Kamera sais olla hyvä, ainaki hintasekseen. Oppossa on ainaki paljon nopeampi lataus.
Oppo Find X5 ottaisin noista mieluummin jos kamera on tärkeä. On pikkuisen monipuolisempi kuin A54 kamerat.

Jos taas pitkät päivitykset on tärkeimpiä niin sitten taas A54 voi olla parempi valinta.

Mitä bloatwareen tulee niin ei se Samsungilla ole juurikaan mihinkään muuttunut.
 
Juu, näky tuossa oppossaki kumminki olevan 3v droidi ja 4v turvapäivityksiä, eli 03/2015 androidi ja 03/2016 turvapäivitykset. Mikä ei tieten oo kauhian pitkä aika, pitempi tosin ku joillaki motoroloilla. Nykynen 4v vanha honor 8x on pysähtyny android 10 versioon.
 
Juu kyllä sekin ihan hyvin saa päivityksiä.

Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitto? Vai vieläkö on mietinnässä?
 
Tällainen perinteinen eli mikäs puhelin ekaluokkalaiselle? Mieluiten Samsung, muitakin voi ehdottaa. Pieni koko olisi plussaa mutta ei taida onnistua. Budjetti 200€, käytettynä ostan jos vaan löytyy ja olisi vielä toviksi tietoturvapäivityksiä tarjolla.
 
Uusi puhelin haussa teinille, tykkää kuvata paljon ja puhelin pitäisi olla kohtuu pienikokoinen mielellään lähempänä nykyisen Xiaomi Mi 9 SE:n kokoa eli lähempänä 6" näyttöä kuin 6,5". Saa olla vaikka vuoden pari käytettykin. Itselläni Xiaomi 12 joka muuten hyvä mutta kaareva näyttö pirun kallis kun se kuitenkin jossain kohtaa hajoaa. Androidissa tarkoitus pysyä ja Samsung ei kuulemma napostele myöskään. Mitään ideoita?
 
Google Pixel 7a?

Statistiikka

Viestiketjuista
299 417
Viestejä
5 100 298
Jäsenet
81 635
Uusin jäsen
henrikpe

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom