Minibudjettipelikone

xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
Ollut pidemmän aikaa tarkoituksena hankkia lahjaksi mahdollisimman pienellä budjetilla mahdollisimman pitkäikäinen ja muutenkin järkevä kone. Varsinaista kiirettä ei ole ollut, eikä entisen vielä heikonlaisesti toimiessa vieläkään ole, joten hankintaa on voinut siirtää yhä vain eteenpäin järkevää ostoajankohtaa odotellessa, mitä ei kyllä tunnu missään vaiheessa saapuvan. Ajatuksena on ollut, että eri komponenttien hintojen heitellessä omissa sykleissään, mutta pitkällä aikavälillä painuessa tiettyyn pisteeseen asti alas, olisi löydettävissä fiksuja ostohetkiä hinnan ja käyttöiän osalta. Vastapainona suorituskyvyn määrittävien komponenttien kohdalla joutuisi miettimään "vanhenemista", minkä takia turvallisinta olisikin varmaan aloittaa kotelosta, virtalähteestä ja prossucoolerista, jotka laatikosta purettaessa olisivat ihan yhtä kuranttia tavaraa kuin uutenakin vielä vuodenkin päästä.

Nyt viikonloppuna tuli bongattua ~80 euron normaalihinnassaankin paljon kehuja saanut Be quietin Pure Base 500 alta 50 euron ja painettua ostopainiketta, kun oletettavasti parempaa koteloa ei halvemmalla tule saamaan, vaikka kuinka odottaisi. Samalla tuli tehtyä pienimuotoista kartoitusta mahdollisista muista komponenteista, mistä jäi hieman ristiriitaiset fiilikset:
- Ryzen 5600:n, hintaansa nähden kiitettävän AsRock B450M Pro4:n ja 16 gigaa 3200/16-muistia saisi varsin siedettävään ~250 euron yhteishintaan.
- SSD-asemien hinnat tuntuvat olevan hinnoittelusyklin yläpäässä. Halvanpuoleiset mutta luotettavat teran M.2-SSD:t maksavat melkein puolet enemmän kuin viime kesänä. SX8200 Pron muistiohjain on ilmeisesti päivitetty huonompaan, mutta 75,90 eurolla ilmeisesti edelleen ihan kelpo ostos, kun kuitenkin TLC ja DRAM mukana vs. esim. suosittu Kingstonin NV2 hintaan 67,90 €?
- Virtalähteiden hinnat jostain syystä ihan eri luokkaa kuin pari vuotta sitten. Esim. 2022 kesällä 650 watin laatu-Seasonic ~80 euroa, nyt ~130 €. Jos nyt olisi ostamassa, Datatronicilta EVGAn Supernova 650 GT 80 eurolla ilmeisesti ihan järkihankinta?
- Näytönohjainten hinnat lähteneet sen verta käsistä ja tuskin ovat enää laskemassa aiemmalle tasolle ennen kilpailuviranomaisten puuttumista asiaan, että tämä tulisi ainoana hankittua käytettynä.
- Prosessorijäähdyttimeksi kaavaillut Thermalrightin Peerless Assassin 120 SE:tä. Nyt ihan siedettävä 36,90, Mustana perjantaina mahdollisesti muutaman euron halvempi.

Mietteitä? Arvioita onko joidenkin osien kohdalla lähitulevaisuudessa hinnanlasku- tai -nousupainetta?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 071

Tuo datatronicin Be quiet oli/on varmasti hintavirhe (näyttää olevan edelleen noin hinta, hyvä tilaajille :)), sen johonkin konepakettiketjuun sillä saatesanalla postasinkin.

Ssd:t on nyt todella kalliita, noin 25€ per tera hinnat pohjilta ylhäällä.
Virtalähteiden hinnat kanssa nousseet pohjista, mutta edelleenkin tuohon 70-80€ tuntumaan saa laadukasta 650w vähintään tarjouksista.
Amd jotain hintakilpailua sentäs näyttiksiin tuonut tuossa ns keskikastissa. Budjettikortit ja huiput on kyllä kalliita.

AM4 kamat lienevät aikalailla pohjissa, emot jo kallistuneet ja valikoima harvenee. Samoin muistien hinnat hieman nousseet ihan pohjista.

PA120 on kyllä Datatronicissa hyvin hinnoiteltu, 30€ ollut tuosta bf ja Proshop-synttäritarjouksena, mutta tuon reilun vitosen mahdollisen alennuksen kyttäily on jo pennin venyttämistä :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 487
Nyt viikonloppuna tuli bongattua ~80 euron normaalihinnassaankin paljon kehuja saanut Be quietin Pure Base 500 alta 50 euron ja painettua ostopainiketta, kun oletettavasti parempaa koteloa ei halvemmalla tule saamaan, vaikka kuinka odottaisi. Samalla tuli tehtyä pienimuotoista kartoitusta mahdollisista muista komponenteista, mistä jäi hieman ristiriitaiset fiilikset:
Tuo nyt ei ole erityisen hyvä kotelo, jos on virtasyöppö näyttis. Esim. tuosta parempi:

- Ryzen 5600:n, hintaansa nähden kiitettävän AsRock B450M Pro4:n ja 16 gigaa 3200/16-muistia saisi varsin siedettävään ~250 euron yhteishintaan.
Ei kyllä ole mitenkään hyvä diili Asrock B450M Pro4 enää nykyään. Puuttuu kaikki modernit liitännät, se on suunniteltu vanhemmille prosessoreille ja Asukselta löytyy parempi vaihtoehto halvemmalla.
5600:stakin jää puolet käyttämättä, jos ostat B450-emolevyn.

- SSD-asemien hinnat tuntuvat olevan hinnoittelusyklin yläpäässä. Halvanpuoleiset mutta luotettavat teran M.2-SSD:t maksavat melkein puolet enemmän kuin viime kesänä. SX8200 Pron muistiohjain on ilmeisesti päivitetty huonompaan, mutta 75,90 eurolla ilmeisesti edelleen ihan kelpo ostos, kun kuitenkin TLC ja DRAM mukana vs. esim. suosittu Kingstonin NV2 hintaan 67,90 €?
NV2 ja pitkäikäisyys ei sovi samaan lauseeseen :D

- Virtalähteiden hinnat jostain syystä ihan eri luokkaa kuin pari vuotta sitten. Esim. 2022 kesällä 650 watin laatu-Seasonic ~80 euroa, nyt ~130 €. Jos nyt olisi ostamassa, Datatronicilta EVGAn Supernova 650 GT 80 eurolla ilmeisesti ihan järkihankinta?
Juu, sen itse ostaisin. Kuitenkin Gold. Mutta sitten jos/kun koetat laittaa siihen kiinni 3080/3090, niin voi olla, ettei enää riitäkään. Mieti tulevia tarpeita myös.

- Näytönohjainten hinnat lähteneet sen verta käsistä ja tuskin ovat enää laskemassa aiemmalle tasolle ennen kilpailuviranomaisten puuttumista asiaan, että tämä tulisi ainoana hankittua käytettynä.
Edelleen, katso virtalähde sen näytönohjaimen mukaan. Ja 4060 sekä 7600 ei ole niiiin huonoja näytönohjaimia, mutta enemmän 1080p-pelaamiseen.

- Prosessorijäähdyttimeksi kaavaillut Thermalrightin Peerless Assassin 120 SE:tä. Nyt ihan siedettävä 36,90, Mustana perjantaina mahdollisesti muutaman euron halvempi.
Se on täysin overkill, mutta siitä vaan tuohon hintaan.
 
xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
Tuo datatronicin Be quiet oli/on varmasti hintavirhe (näyttää olevan edelleen noin hinta, hyvä tilaajille :)), sen johonkin konepakettiketjuun sillä saatesanalla postasinkin.
Tätä mahdollisuutta mietin itsekin, mutta vaikuttaisi tulevan useampaan kauppaan samalta tukkurilta, niin ajattelin tuon olevan jonkinlainen varastontyhjennys tjsp.

mutta tuon reilun vitosen mahdollisen alennuksen kyttäily on jo pennin venyttämistä :D
Juu, eiköhän tuo nykyhinnassaankin koriin eksy, jos koneen päätyy nyt ostamaan :p

Tuo nyt ei ole erityisen hyvä kotelo, jos on virtasyöppö näyttis. Esim. tuosta parempi:
Okei, pitää pistää tuo korvan taakse tulevia tilanteita varten. BQ on saanut hyviä arvosteluja ja yleistä laatuvaikutelmaa hintaansa nähden siinä normaalihinnassaan on kehuttu paljon eri arvostelusivustoilla, minkä takia tuohon tuli päädyttyä. Mitään nykystandardeilla kovinkaan tehosyöppöä näyttistä tuskin tulee hankittua, kun jo budjettikin tulee rajoittamaan. Varmaan maksimissaan jotain RX 580:n luokkaa.

Ei kyllä ole mitenkään hyvä diili Asrock B450M Pro4 enää nykyään. Puuttuu kaikki modernit liitännät, se on suunniteltu vanhemmille prosessoreille ja Asukselta löytyy parempi vaihtoehto halvemmalla.
5600:stakin jää puolet käyttämättä, jos ostat B450-emolevyn.
Mitä nykyaikaisia liittimiä uupuu, miten 5600:sta jää merkittävä osa käyttämättä ja mikä tuo Asusin parempi vaihtoehto halvemmalla olisi? Asrockia olen kaavaillut, kun tuota on Io-techiä myöten kehuttu arvostelusivustoilla ja Amazonin käyttäjäarviointien perusteella kuluttajatkin tykkäävät.

NV2 ja pitkäikäisyys ei sovi samaan lauseeseen :D
Joo, sen olen aikeissa sivuuttaa. Onko tuo SX8200 Pro hintaluokassaan kuitenkin hyvä valinta vai onko jotain parempaa tarjolla?

Jos lähdetään penniä venyttämään niin tässä on siihen parempi vaihtoehto.

Melkoisen halpa, vähän tekisi mieli :D Hintaero TA120:een on sen verta marginaalinen, että tällä hetkellä tulee kuitenkin kallistuttua sen suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 071
Onhan se mahdollista että tyhjentävät varastoa juu, tuo kun on se umpinaisella etupaneelilla oleva variantti jotka tuskin enää nykyisin oikeastaan lentävät ulos. Maltillisella kokoonpanolla varmasti asiallinen koppa.

Jos kone nyt ei varsinaisesti pelaamiseen ole tulossa niin erillisnäyttis on turhake, pasianssia pystyy pelaamaan integroidullakin. Ja monia vähemmän vaativia naksutteluja myös.

PA120:lla varmasti pystyy pyörittämään propelleja pienemmillä kierroksilla kun sinä rivastoa on enempi. Mutta nyt kun kerta pikkubudjetin konetta on matalan virrankulutuksen prossulla tulossa ilmeisesti niin onhan tuo Spiritti prosentuaalisesti paljon halvempi ja normaalikäytössä sekin hiljainen. Ite toki halunnut hiljaisia koneita niin aina on tullut prossujäähyyn panostettua, ei se ole huono paikka lisäpanostukselle :)
 
Olisi pelikoneeksi tarkoitus tulla, vaikkei ihan uusimpia pelejä tulekaan pelattua. On siis menossa lahjaksi henkilölle, joka ei ole tekniikasta ja säätämisestä kiinnostunut ja saattaa tulevaisuudessa päivittää maksimissaan näytönohjaimen. Itselläni on budjettirajoituksia, minkä takia ajattelin tähän alkuun jotain kohtuuhintaista käytettyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 487
Okei, pitää pistää tuo korvan taakse tulevia tilanteita varten. BQ on saanut hyviä arvosteluja ja yleistä laatuvaikutelmaa hintaansa nähden siinä normaalihinnassaan on kehuttu paljon eri arvostelusivustoilla, minkä takia tuohon tuli päädyttyä. Mitään nykystandardeilla kovinkaan tehosyöppöä näyttistä tuskin tulee hankittua, kun jo budjettikin tulee rajoittamaan. Varmaan maksimissaan jotain RX 580:n luokkaa.
Juu, nykyaikaisista korteista joku ajaisin kaikkia < RTX 2080, < RTX 3080 , < RTX 4080, < RX 6800, < RX 7800 sillä 650W virtalähteellä. Rajat ihan päästä, mutta alle 80-mallit Nvidialta ja alle 800-mallit AMD:ltä.

Eikä enää Polarista (RX 580) vuonna 2024. RX 6600 minimi. Tai RTX 3060.

Mitä nykyaikaisia liittimiä uupuu, miten 5600:sta jää merkittävä osa käyttämättä ja mikä tuo Asusin parempi vaihtoehto halvemmalla olisi? Asrockia olen kaavaillut, kun tuota on Io-techiä myöten kehuttu arvostelusivustoilla ja Amazonin käyttäjäarviointien perusteella kuluttajatkin tykkäävät.
Erityisesti PCIe 4.0. Luulin tuosta puuttuvan muitakin liitäntöjä (erityisesti ARGB), mutta tein faktatarkastuksen omille puheilleni ja siinä on semmoinenkin (ARGB). Olisin voinut vannoa, että kun ostin MSI B450 Pro Carbonin, se oli yksi harvoista, jossa se liitäntä oli. Näiden kaikkien jälkeen tuli Asuksen II-versiot B450-emolevyissä joskus koronan aikoihin ja ne ovat kaikkeen parempia. Mutta joo, perustui ehkä enemmän mielikuvaan ja edelleen tämä emolevy on kyseessä:

En minä tuota suosittele kuin ~100€ hintaluokan prosessoreille (siis 3600, 3700X, 5600). Mutta niiden kanssa ajaa asiansa ja on halpa. Ja siitä + Asrock Pro4:sta puuttuu USB-C etupaneeliin.

Melkein voisi miettiä 5500:sta, jos ei PCIe 4.0 kiinnosta, mutta siinä on cache myös puolitettu.

Joo, sen olen aikeissa sivuuttaa. Onko tuo SX8200 Pro hintaluokassaan kuitenkin hyvä valinta vai onko jotain parempaa tarjolla?
Itse ostan TLC:tä kun näkyy halvalla ja tuo näyttää sitä olevan. Kysymys on sinänsä hankala, kun se riippuu päivän hinnasta ja muista tarjouksista. Itse ostin viimeeksi tämän:

Nyt etsisin seuraavaa tarjousta. Joku on aina välillä tarjouksessa ja ei sillä nyt suuresti ole väliä, onko siinä HMB vai RAM.

QLC-asemat kiertäisin kaukaa, ellei ole tarkoituksena saada mahdollisimman halpa. Jätin vielä ostamatta 4TB 870 QVO:n 150€, kun tulin siihen tulokseen, että luotettavuus/kirjoituskestävyys merkkaa minulle jotain.

Melkoisen halpa, vähän tekisi mieli :D Hintaero TA120:een on sen verta marginaalinen, että tällä hetkellä tulee kuitenkin kallistuttua sen suuntaan.
Käytännössä menee niin, että mukana tulevalla pärjää aika huonosti, tuommoisella 30€ jäähyllä (22€ Thermalright) ihan hyvin ja sillä Peerless Assassin 120:lla lähes yhtä hyvin kuin yli satasen Noctualla (NH-D15).

Tuossa ei Noctua tuo mitään lisää 30€ jäähyihin 5600X:n kanssa, niin varmaan sama asia olisi sen 22€ Thermalrightin ja 5600:n kanssa:
 
  • Tykkää
Reactions: xcm

xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
Onko tuon B450M-A II:n virransyötöstä, yleisestä laadukkuudesta yms. missään arviointia tai vertailua Pro4 R2.0:an? Hinnaltaan kyllä ihan houkutteleva, ja vaikkei 5600 olekaan 65 watin TDP:llä vaikea ajettava, jotenkin sitä luottaisi paremmin sunnitellulla virransyötöllä ja muulla vastaavalla toteutetun laudan tarjoavan pidempää käyttöikää.

Ja tuosta Asrockin B450M Pro4 R2.0:sta vielä sen verran, että tukeeko tuo kuinka oletettavasti G.Skillin 3200/16-muisteja (F4-3200C16D-16GVGB)? Virallisilla sivuilla ei tosiaan ole mainintaa ko. kampaparista tai Vermeerillä tuetuista muisteista ylipäätänsä. G.Skillin omilla sivuilla muistin sanotaan olevan yhteensopiva alkuperäis- B450M Pro4:n kanssa, mutta R2.0:sta ei ole mainintaa. Ei sen kummempia syitä ko. kampaparin valintaan kuin hyvät aiemmat kokemukset brändistä, edullisuus ja jäähdytyssiilit mukana. Saa siis ehdottaa muitakin.
 
No 4+2 se nyt on ainakin, ehkä mahdollisesti 8 powerstagea, jos avaa sen, ja katsoo onko siilin alla tuplamosfetit CPU:n virransyötölle. 4 powerstagea kyllä ajelee niitä 65W prosessoreita , joita AMD:lla on paljon. Varmaan tosiaan R2.0 on Asrockin malli myös, kun edelleenkään en muista alkup. B450-julkaisussa olleen kovin kattava.

Ja tuosta Asrockin B450M Pro4 R2.0:sta vielä sen verran, että tukeeko tuo kuinka oletettavasti G.Skillin 3200/16-muisteja (F4-3200C16D-16GVGB)? Virallisilla sivuilla ei tosiaan ole mainintaa ko. kampaparista tai Vermeerillä tuetuista muisteista ylipäätänsä. G.Skillin omilla sivuilla muistin sanotaan olevan yhteensopiva alkuperäis- B450M Pro4:n kanssa, mutta R2.0:sta ei ole mainintaa. Ei sen kummempia syitä ko. kampaparin valintaan kuin hyvät aiemmat kokemukset brändistä, edullisuus ja jäähdytyssiilit mukana. Saa siis ehdottaa muitakin.
Nämä on hirveän vanhoja emolevyjä. Edelleenkiin, PCIe 4.0 menee varmasti. Niin Vermeer on puolittain turha ostos..
Muistituki riippuu AGESAsta ja se muistiohjain on CPU:ssa, niin eiköhän Vermeerin kanssa toimi. Sanotaan näin, että en ole 5000-sarjan prosessoriin törmännyt, jolla ei 3200CL16 toimisi. On ollut useita.

Noita vastaan ehkä vastaehdotuksena ihan mitkä vaan 3200MHz muistit käytettynä noin 30€.
 
Liittynyt
12.01.2020
Viestejä
179
Onko tuon B450M-A II:n virransyötöstä, yleisestä laadukkuudesta yms. missään arviointia tai vertailua Pro4 R2.0:an? Hinnaltaan kyllä ihan houkutteleva, ja vaikkei 5600 olekaan 65 watin TDP:llä vaikea ajettava, jotenkin sitä luottaisi paremmin sunnitellulla virransyötöllä ja muulla vastaavalla toteutetun laudan tarjoavan pidempää käyttöikää.

Ja tuosta Asrockin B450M Pro4 R2.0:sta vielä sen verran, että tukeeko tuo kuinka oletettavasti G.Skillin 3200/16-muisteja (F4-3200C16D-16GVGB)? Virallisilla sivuilla ei tosiaan ole mainintaa ko. kampaparista tai Vermeerillä tuetuista muisteista ylipäätänsä. G.Skillin omilla sivuilla muistin sanotaan olevan yhteensopiva alkuperäis- B450M Pro4:n kanssa, mutta R2.0:sta ei ole mainintaa. Ei sen kummempia syitä ko. kampaparin valintaan kuin hyvät aiemmat kokemukset brändistä, edullisuus ja jäähdytyssiilit mukana. Saa siis ehdottaa muitakin.
Tuo Asrock ei ollut mielestäni kummoinen (eka versio) ja aika nopeasti päivitin ylöspäin. Taisin 2700x ajella sillä.

En siis suosittelisi enää, B550 löytyy paremmat virransyötöt ja kaksi nvme paikkaa jo hinnat alkaen malleista.

Techbbs testissä asrockin eka versio pärjäsi kohtuullisesti.
Ilman kellotuksia toimi ok, mutta virransyöttö kyykkäsi nopeasti jos kellotti.

Uudessa parannettu virransyöttö, mutta silti aika ujo.

Muisteina oli Corsair Vengeancet CMK16GX4M2D3600C18 joita käytin CL16 3200Mhz kun eivät taidoillani taipuneet korkeammalle vakaasti.

Yleisesti matx on ollut väliinputoaja ominaisuuksiensa puolesta.
 
xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
No nyt tuli iskettyä tilauksia sisään, kun Multitronicilla sattui Ryzen 5 5600 aleen ja Datatronicin emolevykampanjasta onnistui napata viimeinen kappale käyttäjän @hsalonen suosittelemasta Asusin Prime B450M-A II -emolevystä :)
- Prosessori: AMD Ryzen 5 5600 (119,00 €)
- Emolevy: Asus Prime B450M-A II (62,91 €)
- Keskusmuisti: G.skill Ripjaws V 2 x 8 Gt DDR4 3200 MHz, Cl16 (43,90 €)
- SSD: Kioxia Exceria Plus G3 1 Tt (72,90 €)
- Virtalähde: EVGA Supernova 650 GT (79,90 €)
- Kotelo: Be Quiet Pure Base 500 (47,90 €)
- Prosessorijäähdytin: Thermalright Assassin Spirit 120 V2 (22,90 €)

Yhteensä 449,41 € + postit 3,90 €
Nyt vielä metsästämään sitä näytönohjainta myyntipalstoilta. Onko ehdotuksia ≲120 € -hintaluokkaan, mitä kannattaisi silmäillä millaiseen hintaan emolevyn PCIe 3 huomioiden?
 
Voit onnistua tuolla 120€ budjetilla nappaamaan jopa 1080ti:n. Vaatii joko onnea (eli nopeutta) tai hyviä tinkaustaitoja.
Perusmallin 1080 lähtee jopa 80€. Nytkin tuolla myyntipalstalla on niitä 100€ pyynnillä tarjolla.
 
Jeps. Tonnisarjassa huolettaa vähän suuri tehonkulutus yhdistettynä alustan vanhuuteen. Monissa ilmoituksissa tunnutaan puhuvan lämpötahnojen hapertumisesta tjsp. Olisiko vähäkulutuksesemmissa mitään, olisiko esim. 1660 Super ~80 eurolla tai 2060 tai 5600 XT satasella hyvä diili?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
4 071
Jeps. Tonnisarjassa huolettaa vähän suuri tehonkulutus yhdistettynä alustan vanhuuteen. Monissa ilmoituksissa tunnutaan puhuvan lämpötahnojen hapertumisesta tjsp. Olisiko vähäkulutuksesemmissa mitään, olisiko esim. 1660 Super ~80 eurolla hyvä diili?
Vanhojahan nuo tonnisarjalaiset jo kieltämättä on, mutta parasta tehoa käytetyille euroille tarjoavat. Osaan varmasti on jo tahnat/tyynyt vaihdettukin. Virtalähteesi riittää kyllä noille kaikille. Kahdella pcie-liittimellä ja emon 75w tehoraja saisi olla 375w ja esim tuo 1080ti joka virtasyöpöin on speksattu ~250w kortiksi.

Tuosta kun relative performancesta skrollailee niin ~80€ 1080 on kyllä parasta vastinetta eurolle, virrankulutus 180w. 1660s tarjoaa suorituskyvystä 80% 50w pienemmällä virralla eli energiatehokkaampi olisi.

2000 sarjalaisista pyydetään sit jo suhteessa noiden tehoihin liikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: xcm
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 487
No nyt tuli iskettyä tilauksia sisään, kun Multitronicilla sattui Ryzen 5 5600 aleen ja Datatronicin emolevykampanjasta onnistui napata viimeinen kappale käyttäjän @hsalonen suosittelemasta Asusin Prime B450M-A II -emolevystä :)
- Prosessori: AMD Ryzen 5 5600 (119,00 €)
- Emolevy: Asus Prime B450M-A II (62,91 €)
- Keskusmuisti: G.skill Ripjaws V 2 x 8 Gt DDR4 3200 MHz, Cl16 (43,90 €)
- SSD: Kioxia Exceria Plus G3 1 Tt (72,90 €)
- Virtalähde: EVGA Supernova 650 GT (79,90 €)
- Kotelo: Be Quiet Pure Base 500 (47,90 €)
- Prosessorijäähdytin: Thermalright Assassin Spirit 120 V2 (22,90 €)

Yhteensä 449,41 € + postit 3,90 €
Nyt vielä metsästämään sitä näytönohjainta myyntipalstoilta. Onko ehdotuksia ≲120 € -hintaluokkaan, mitä kannattaisi silmäillä millaiseen hintaan emolevyn PCIe 3 huomioiden?
Tuo on tuohon hintaan paras emolevy. Tuohon hintaan! Ei se kalliimmalla enää ole niin kiva, että varauksella 70€ hintaan. Siitä olisi saanut kivan kakkos kolmoskoneen tännekin.

RX 6600. Se on vähän leikelty, mutta se on noin 10% hidastus. Täällä hirveästi liiotellaan noita, mutta tuo vaan tiputtaa sen RX 5700:n alle, ehkä jopa tuonne GTX 1080-tasolle:
1718688649603.png

Tai sitten RTX 3060. Arcceja vaan, jos pelaa tuoreita pelejä, ne on huonoja vanhoihin.

--

Minä vaan tässä vaiheessa maksaisin pientä lisää, että ei osta ihan vanhinta rautaa. Arcit sitten on vielä vähän kokeellista rautaa, joka ei toimi vanhojen pelien kanssa kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 487
Jeps. Tonnisarjassa huolettaa vähän suuri tehonkulutus yhdistettynä alustan vanhuuteen. Monissa ilmoituksissa tunnutaan puhuvan lämpötahnojen hapertumisesta tjsp. Olisiko vähäkulutuksesemmissa mitään, olisiko esim. 1660 Super ~80 eurolla tai 2060 tai 5600 XT satasella hyvä diili?
Tuolta voi katsella suorituskykyä (kohta relative performance):

Mutta noista ostaisin itse 2060 Super. Siinä on 8GB muistia ja se on noista tehokkain, eikä ikivanha kuitenkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
601
Esim tuossa olisi RTX 2060 80 eurolla, mun mielestä erittäin asialliset tehot tuohon hintaan, 1080:n ja 1080 Ti:n puolivälissä.

Tässä Tom's Hardwaren tuloksia heidän testauksessa käyttämistään peleistä, että miten ne eri näyttiksillä pyörivät 1080p medium-detaileilla.

gpu chart 2024-06 medium.png
 
xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
Esim tuossa olisi RTX 2060 80 eurolla, mun mielestä erittäin asialliset tehot tuohon hintaan, 1080:n ja 1080 Ti:n puolivälissä.
Kiitos vinkistä. Sama tuli bongattua, mutta ei nähtävästi suostu postittamaan.
 
xcm

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
198
No niin, löytyi näyttiskin, joka oli lopulta GTX 1070.

Sitten kun kasauksen aika koittaa, onko jotain yleisesti suositeltuja ohjelmia vakauden testaamiseen ja lämpötilan tarkkailuun?
 
GTX 1070 nyt on aika rajoilla, onko hyvä, kun GTX 1060-tasoon päästään jo integroidulla (AMD:n markkinointikalvojen mukaan).

--

Itse ajelen tämän kokoamilleni budjetti-PC:eille ensin:

Niillä luvuilla ei tee mitään, mutta sieltä tulee tieto, toimiiko ne osat oikein. Punainen tarkoittaa, että ei toimi oikein. Sitten korjaat ongelman (ehkä muisti on unohtunut laittaa XMP-profiiliin, tms.).

--

3DMarkkia olen käyttänyt rasittamiseen. Eiköhän se ensi viikolla ole taas vitosen, ei siitä enempää kannata maksaa. Siinä on myös se lämpötilanmittaus integroituna. Minulla on tämä Steamissä "585h played", siitä voi jotain tulkita.

Karhua myös muistien testaamiseen, mutta siihen on Windowsissa oma sisäänrakennettu testi, niin ei kannata, jos yhdestä kitistä on kysymys. Itsellä on paljon muisteja, niin ostin nyt tuon.

Cinebench on hyvä ilmainen ohjelma, joka rasittaa prosessoria. Suosittelen. Erityisesti lämpötilojen tarkkailuun. Myöskin näkee, toimiiko single thread boostit, kun ajaa yhden säikeen benchmarkin.

Ja jostain ihme syystä käytän tätä vielä, vaikka se on 15v vanha. Jos ei ole rahaa 3Dmarkkiin, tämä on se vaihtoehtoinen ohjelma:
(noilla on muitakin)

@Kovaluu pistikin jo ohjelman, jota käytän lämpötilan seuraamiseen, jos en aja 3DMarkkia.
 
  • Tykkää
Reactions: xcm

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 508
Cinebench on hyvä ilmainen ohjelma, joka rasittaa prosessoria. Suosittelen. Erityisesti lämpötilojen tarkkailuun. Myöskin näkee, toimiiko single thread boostit, kun ajaa yhden säikeen benchmarkin.
Prime95 sitten sen tyyliin 12 - 18 tuntia, jos haluaa oikeasti sen vakauden varmistaa ja että jäähy riittää kaikissa tilanteissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 487
Prime95 sitten sen tyyliin 12 - 18 tuntia, jos haluaa oikeasti sen vakauden varmistaa ja että jäähy riittää kaikissa tilanteissa.
Juuri tämän takia otin curven pois. En minä mitään öisin tee, mutta 8 yötä niiden arvojen haarukointia minimi ja sitten jos failaa, niin uusiksi..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 985
Viestejä
4 273 962
Jäsenet
71 586
Uusin jäsen
Gr1n

Hinta.fi

Ylös Bottom