Miksi tänään on hyvä päivä :)

Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Ja kylläpäs nyt ollaan positivisin mielin niin jatketaa.

Tänään tuli viimeiset juhannuksen juomat joten siitäkään ei tarvii ressata.
Ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen on myös korillinen perinteistä lasipullo Karjalaa. Tokmannilta vielä saa. Juhannukseen kuuluu se pullojen helinä sekä irroitetun korkin heittäminen sinne pullojen joukkoon. Pajatson ääniä omaan makuun :D
Sitten on vielä Lidlin 5l olut-tynnyri joka niin ikään kuuluu juhannukseen sekä litran lekat Jallua ja Kossua. Ei ole juhannus mitään ilman niitä.

Toki löytyy myös kolme laatikkoa Slots Guldia ja pari laatikkoaNewcastel Brown Alea ja parikymmentä litraa itsetehtyä bisseä.

Eihän noita tietenkään kaikkia ole tarkotus riipiä, mutta ompahan valinnan varaa :D
Näin olutharrastajana kiinnostaa minkälaista olutta itse teit. Pitkään on tuotakin pitänyt kokeilla. Ulkona kyllä pirun hieno keli, voisikin lähteä aamulenkille. Enää eivät helteet tulevaisuudessa haittaa, kun on ilmalämpöpumppu. Noin 6v tuli kärsittyää kuumasta kämpästä ja se loppui nyt.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Tulipa päivitettyä päätyöaseman kovalevyt 2x4tb seagaten malleihin. Vanha 1tb datalevy olikin jo riittävän iäkäs että ajan kysymys olisi ollut, koska tuo hajoaa. Käytössä raid1 pakka luotona Mdadm:lla ja tiedostojärjestelmänä ext4.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Näin olutharrastajana kiinnostaa minkälaista olutta itse teit. Pitkään on tuotakin pitänyt kokeilla. Ulkona kyllä pirun hieno keli, voisikin lähteä aamulenkille. Enää eivät helteet tulevaisuudessa haittaa, kun on ilmalämpöpumppu. Noin 6v tuli kärsittyää kuumasta kämpästä ja se loppui nyt.
Ihan perus Coopers Lageria tiivisteestä. Ei kummempia kikkailuja. Tuli vaan pitkästä aikaa himo tehdä kun on nyt pullojakin mihin voi säilöä. Aikaisemmin toi oli vähän ongelma kun kaikki 0,33 lasipullot oon jo 10v sitten palauttanut. Ja se pullotus ja korkitus prosessi oli jotain hirveetä. Nyt kun on litrasia vaarinkaljapulloja niin sitä vois vähän elvytellä harrastusta ja kokeilla spraymaltaita ja hiivoja sun muita. Kuhan ensin vanhan satsin saan juotua..
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Sain tietää että epäilevät tyypin 2 diabetestä tai sen esiastetta. Vaihtoehtona joko vitutusketju tai tämä, niin päättelin että tuo on hyvä asia kun sai tietää. Kummasti antaa tuommoinen uutinen motivaatiota suunnanmuutokseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Jippii!!! Vihdoinkin sain puhelinnumeron yhdelle kokonimikaimalle joka on laittanut minun gmail-osoitettani vähän joka paikkaan. Pistin hänelle viestiä ja hän soitteli takaisin ja saatiin viimein selvitettyä asia. Toivottavasti edes tuo toinen kokonimikaima lopettaa tuon sähköpostin käyttämisen, toinen on vielä riesana.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Posti toi uusia testaamisen arvoisia kahveja himaan, joten päivä ei voi olla kuin loistava. Lisäksi paketti tuotiin suoraan himaan, vaikka oletin sen saapuvan lähimpään postiin, no välillä postikin jaksaa yllättää.
 
cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
363
Ostin käytetyn läppärin mikä sopii kuvankäsittelyyn ja kevyeen pelaamiseen. Läppäri oli sopivasti poistossa Taitonetissä, suorittimena 4-ydin Ryzen 3 ja Amd RX VEGA 6. Maksoi 280€ ja toimituskulut ovat ilmaiset tällä hetkellä.
2 vuotta projektina olleen retropelikoneen kasaaminen on edennyt ja nyt se on melkein valmis. Jos tuon saisi lähiaikoina kasaan niin pääsee pelaamaan suunnilleen samalla kokoonpanolla millä pelasin ensimmäistä kertaa raskaita pelejä 12 vuotta sitten. Oli se mahtavaa kun raskaana pidetty Crysis pyöri Intel i3 530 + AMD Radeon 4xxx kombolla hyvin. Tosin grafiikat olivat matalat.
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 419
Pääsin pois Asiakkuudesta, johon en kuulu enkä halua kuulua (Sen verran annan väljää, että ongelmat ja asiakkaat olivat Kiinnostavia) ja vaikka Kesäloma on kaukana Horisontissa ja työjono näyttää Saatanasta Seuraavalta, niin edes Aurinko paistaa :D, Loppu on vain Sadetta ja Rakeita. Tuttu tunne Suomen Kesässä ;).
 
Viimeksi muokattu:

DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Pomo sano että saadaan yks uus heppu duuniin parin viikon päästä, se tulee helpottamaan meidän kiirettä. Kun kaks ukkoa ei ihan jokapaikkaan työviikon aikana vaan ehdi. Ihan mukavan ripeetä toimintaa johtoportaalta, kun tästä on reilu viikko kun sanoin että me ei kahella ukolla tulla noita tarvittavia hommia ehtimään tekemään joka viikko, aina tulee jotain jäämään pois.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
474
Kesäkelit alkaa vihdoin, en tosin välttämättä helteitä kaipaa, mutta onhan se mukavaa huoletta lähteä ulos t-paidassa ja sortseissa. Kesäkuun alkupuolella ilman takkia vielä olis tullut kylmä.

Töihin myös alkaa lomatunnelmat hiipiä, toki kesälomalle jään vasta parin viikon päästä, mutta juhannuksen pitkä vkl on kiva ja kesäkuukaudet on meillä yleensä rauhallisempia, kun "kaikki" on lomilla.
 
Liittynyt
13.06.2017
Viestejä
57
Pistin töissä opintovapaahakemuksen sisään, kun amk pääsykokeen tulokset näytti vihreää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Kesäkelit alkaa vihdoin, en tosin välttämättä helteitä kaipaa, mutta onhan se mukavaa huoletta lähteä ulos t-paidassa ja sortseissa. Kesäkuun alkupuolella ilman takkia vielä olis tullut kylmä.

Töihin myös alkaa lomatunnelmat hiipiä, toki kesälomalle jään vasta parin viikon päästä, mutta juhannuksen pitkä vkl on kiva ja kesäkuukaudet on meillä yleensä rauhallisempia, kun "kaikki" on lomilla.
Näin meitä on moneen junaan. Itsehän olen kylkenut ulkona shortseissa ja t-paidassa pääsiäisestä lähtien ja oikein hyvä ollut. Mutta nyt alkaa helteet enkä tiiä kuinka selviin hengissä..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Näin meitä on moneen junaan. Itsehän olen kylkenut ulkona shortseissa ja t-paidassa pääsiäisestä lähtien ja oikein hyvä ollut. Mutta nyt alkaa helteet enkä tiiä kuinka selviin hengissä..
Olihan se yks tyyppi joka kulki talvet t- paidassa ja shortseissa. Kesällä puki sitten paksumpaa ylle koska paleli. Verenkierto ilmeisesti toimii eri tavalla kun elimistö tasoittaa verenkierron ja ruumiinlämmön olosuhteisiin.
 
Joo en tiiä mutta verenkierrolla varmasti on osuutta asiaan. Kyllä mäkin kolailin pihaa viime talvena toista tuntia 10 asteen pakkasessa t-paita päällä eikä ollu mitään hätää. Sormetkin oli ihan lämpöset. Muuten käsivarret oli kyllä ihan jääkylmät, mutta en tunne sitä kylmyyttä niin kauan kuin jotain tekee. Mutta sormet oli ihan lämpimät sen koko ajan.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Näin meitä on moneen junaan. Itsehän olen kylkenut ulkona shortseissa ja t-paidassa pääsiäisestä lähtien ja oikein hyvä ollut. Mutta nyt alkaa helteet enkä tiiä kuinka selviin hengissä..
Minulla ja tyttärillä on samanlainen iho. Talvellä sisällä ollaan shortseissa ja t-paidassa. Vaimo nukkuukin parilla villapaidalla. Auta armias kun kesä tulee... Sitten koetetaan hommia ja harrastuksia tehdä varjossa. Kuuma kesä on jotain aivan hirveää mulle. Viime kesän osalta kusi kaikki remontit ja vastaavat kun oli niin kuuma ettei kyennyt tekemään mitään. Vaimo taasen paineli shortseissa ja t-paidassa ja valitteli, kun on niin kylmä tuuli. Itse koetin vasaralla hakata nauloja, mutta ei siitä tullut mitään kun ei jaksanut yhtään.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394
Firmassa on huominen päivä palkallinen vapaa. Tämähän ei sinänsä ole mikään ihme, mutta kun tätä ei missään ole erikseen sanottu ja putkiaivo-asperger -koodari ei oikein pysy näissä "arkipyhissä" perässä. Vasta tunti sitten tajusin että tuntikirjaussoftassa on huominen punaisella. Eli tässähän saa levätä :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 304

Onnittelut, olet keskimääräistä fiksumpi kaveri. Terveisin "uran aikana mennyt kaksi kertaa pyhäpäivänä erehdyksessä toimistolle" ...
 
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
228
Kerrankin sellanen duuni ja duuniporukka että ei vituta eikä ahdista mennä töihin vaan ihan ilomielin menee sinne. Luulin että kaikki työt on paskaa mutta olikin vaan paskoja pomoja, työkavereita ja paikkoja takana :) Onpas huikeaa kun koko viikko ei oo pilalla töiden takia B-) Ihan helvetin hyvä fiilis!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Vuosimallin -94 automaatti opel astra huikealla 1.6 koneella katsastuksesta virheettömästi läpi. Tosin autolla ajettu vain 111600 km. Ostettu aikoinaan vanhan mummon kauppakassi käytöstä omalle äidille kauppakassiksi. Nyt ei oikein tiedä myisikö tuon vai mitä tekis kun on vähän ylimääräinen.
 
Liittynyt
16.04.2022
Viestejä
293

Montaks rahaa haluat?
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 419
Kun kaikki Valhe**t, ei kun tarkasti raportoidut virheet Verotuksessa menivät läpi o_O ja tulee palautusta.

Näin ei ole Käynyt 10 vuoteen. WTF :sholiday: Mitä olen tehnyt Väärin???
 
Itsellä taas kävi niin että lopputulos oli ettei tule palautusta eikä mätkyjä kun laittoi vähennykset veroehdotukseen ja lopputulos oli että olin maksanut muutaman sentin liikaa, siis oikeasti ALLE 10snt! Sanoisin että aika tarkkaan laskettu :D
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 419
Itsellä taas kävi niin että lopputulos oli ettei tule palautusta eikä mätkyjä kun laittoi vähennykset veroehdotukseen ja lopputulos oli että olin maksanut muutaman sentin liikaa, siis oikeasti ALLE 10snt! Sanoisin että aika tarkkaan laskettu :D
DA Fuk, tuohon ei pysty edes yrittämällä, Mutta +/- on se optimaalinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
DA Fuk, tuohon ei pysty edes yrittämällä, Mutta +/- on se optimaalinen.
Juu, itsekin hämmästyin, piti oikein tarkistaa ja loppusumma oli 6snt. Yleensä olen pelannut sen verran varman päälle että olisi ehkä jotain 50e kokoluokkaa palautuksia ettei mene ainakaan maksamisen puolelle mutta nyt kyllä osui tarkkaan. Varmaan etätöiden ansiota kun työmatkavähennyksiä ei ollut niin paljon että olisi niistä jotain tullut.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
Tuska 2022, eka päivä takana. Sää ei ollut sitten läheskään niin "paha" mitä ennustettiin.
Hotellissa otetaan kuppia, kotiinkin olis junalla ehtiny. Jaa miksi jo nyt hotellissa? Ne nähtiin mitä haluttiin + ei,ei,ei ja ei. Se julkinen ruuhka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Jippii, kämppä on tällä hetkellä noin 2 astetta viileämpi kuin eilen samaan aikaan. Eikä tarvitse edes huomenna herätä aikaisin töihin. Saattaa olla etä tulee nukuttua huomattavasti paremmin kuin viime päivinä ja todennäköisesti aika pitkään kun ei ole pakko herätä. Jos sitä huomenna olisi edes vähän virkeämpi, aikalailla koomaillen tässä onkin menty jo muutaman päivän ajan kun ei ole oikein saanut kunnolla nukuttua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Toista viikkoa käynyt kirjeenvaihtoa ulkomaalaisen asunto-osakkeen ostajan kanssa. Puhuu todella huonosti suomea eikä ymmärrä sitäkään vähää englantia. Yrittänyt selittää mahdollisimman selkeästi eri vastikkeista ja varainsiirtoverosta ja toinen vastaa tyyliin paljonko vuokravelkaa? :D
Eipä voi valita noita ostaja ehdokkaita böndeltä, jotta yritin vääntää rautalankaa. Ehkä välittäjän työ löi nyt leiville kun tänään tuli viesti, että maanantaina voidaan tehdä kaupat :tup:. Hintakin 20% enempi mitä välittäjä sanoi myyntihinnaksi, jotta ei voi valittaa.
Ei pidä nuolaista kyllä ennenkuin tipahtaa, mutta pitkästä aikaa ihan jees fiilis kun saa vähän käteistä, jotka varmaan menee viime vuoden veroihin ja tästä sitten taas ensi vuodeksi vähän verovelkaa XD
 
Tuo "vuokravelka" saattaa kääntyä ulkomaalaisen päässä muotoon "vuokravakuus" tai "Vuokraennakko" ainakin näin oman englanninkielen perusteella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Tuo "vuokravelka" saattaa kääntyä ulkomaalaisen päässä muotoon "vuokravakuus" tai "Vuokraennakko" ainakin näin oman englanninkielen perusteella.
Joo tätä minäkin, mutta en mitenkään ymmärtänyt miten se liittyy asunnon ostamiseen vuokraamisen sijaan. Ymmärtääkseni hän haki, että kohdistuuko asuntoon jotain muuta velkaa. Hoitovastike, yhtiövastike ja rahoitusvastike hakusessa...
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Ulkona ihan pirun hieno keli, voisikin lähteä tästä yökävelylle. Kämppäkin mukavan viileä ilmalämpöpumpun ansiosta.
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 419
Hyvä ATK-Sotilas toki herää vapaapäivänä 6:00 reikäleipä, miksi sitä vapaata hukata :thumbsup: ja kaapista ei löydy kuin pari kämäistä lonkeroa.

8:40 lähdin pulloja palauttamaan ja hakemaan Alkosta sorretun voimaa --> 13.15 palasin mukana Kebab Kermaperunoilla, 1,5L Tiukkaa, jokunen Lonkero lisää, muutama DVD SPR:n Konttikaupasta. Kerkesin käymään tässä välissä hörppäämässä pari tuopposta Terassilla, Arvioimaan Ikeassa työtuoleja ja Pyyhkeitä (Ja tietenkin syömässä perinteikkään Hot Dogin, 0,70€), ostamassa Gigantista pesukoneen ja tiedustelemassa Sotkasta Pohjanmaan kalusteen Rahin hintaa 2. tason kankaalla ja varaamassa parturin. Lauantai aamun Amok, aina meikäläisen tehokkainta aikaa.

Ja tietenkin alla X määrä kilometrejä, pitäis varmaan ostaa joku noista epä-elämämittareista, niin tietäisi.
 
Plaah ja juuri kun olin valuttanut suoneni "Miksi ei Vituta Mereen", niin käsi ilmaan, Kuka unohti Poppamiehen Jalapeno sipsit? Ja ei kun takaisin radalle, kyllä tänään riittää liikuntaa ;)
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 817
Hieno sää Helsingissä, Pridekarnevaalia hauska katsella terdeltä ja sitten vielä lueskella twitteristä jne. miten "räsäsiä" vituttuaa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Aa kun nyt vasta tajusin että oot sama kuin auton myymisen vaikeus säikeessä. Turha postaus voi poistaa.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
321
Pitkästä aikaa alle 25 astetta sisällä lämmintä - illalla varmaan kyllä taas nousee sinne lähemmäs 30, mut siihen asti ainakin on hyvä päivä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 270
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom