Miksi tänään on hyvä päivä :)

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 639

Puolen vuoden aikana pariin kertaan olen tätä miettinyt, jotta alkaiskohan tässä näkyä säätelyn avulla parannuksia. Muistelin että tämä O3 vaippa olisi mahdollista saada ns takaisin koska yläilmakehän salamointi tms.
Hieno uutinen, 5/5 tälle.
Eikös tätä samaa ilosanomaa ole juhlittu jo noin 20 vuotta? Siis mitenkään ottamatta kantaa yhteen tutkimukseen tai uutiseen, sama on otsikkotasolla tuttu melko pitkältä ajalta.

Ilman muuta tämäkin on hyvä muistutus siitä, että luonto ottaa omansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 936
Piiitkästä aikaa sattu kaupasta appelsiineja joita oikeasti pystyy kuorimaan kuten ennenvanhaan ja syömään klassisesti lohkoja. Kuori irtoo kevyesti ja saa lohkoina syödä ilman että pitää kuori repiä peukalonkynnen kokoisina paloina niin että lopuks jälkellä ei ole kuin appelsiia muistuttavaa rääpälettä mistä lohkotkaan ei irtoa toisistaan vaan pitää tunkea puoliappelsiiniä kerralla suuhun.

En oikeesti edes muista koska tämmösiä viimeks osunu käteen. Tais olla pari kolme vuotta sitten Cittarissa oli joku halpa erä jotka oli jumalattoman halpoja ja erittäin maukkaita. Ja kuori irtosi helposti ja oli helppo syödä. Sitten kävin ostamassa uuden erän ja se oli taas perinteistä paskaa. Sen jälkeen silloin tällöin ostanu eri merkkiksiä aplareita testiin ja aina sama juttu: kuori on joko kilometrin paksuinen eikä silti irtoa hedelmästä tai sitten se on ohut ja irtoo pieninä palasina ja silti jää hedelmälihaan kiinni.
 
Jaha. Eipä ollut pitkä ilo. Edelliset appelsiinit oli hyviä ja kuvatunkaltaisia ja nyt kun ostin samoja samasta paikasta niin taas on perseilyä kuoriminen. Vissiin erä vaihtunu sillä välin.
On se saatana kun ei saa enää kunnon appelsiineja mistään.
 
Liittynyt
15.06.2017
Viestejä
8
@Mikkos Kokeile klementiinejä? Niitä itse olen tänä ja viime talvena syönyt. Lähtee kuoret yleensä helposti ja ovat mukavan makeita ja nesteisiä. Joskus ollut kyllä huonoa erää, mutta pääsääntöisesti olleet hyviä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 865
Hieman vitutti kun kuulin auramulkun kaahaavan ohi. Sitten kun piti lähteä liikkeelle niin olikin yllättävän iso valli pihatiellä. Loskapaskaan lapioin jonkinlaisen kolon että autolla pääsi jotekin pois pihasta. Siis portin kohdalta vaan kun ei sitä sohjoa jaksanut alkaa työstämään koko pihalta.

Iloisempi yllätys oli kotiin tullessa että kaveri oli käynyt isolla koneella hoitamassa loput ongelmat pois pihalta :)
 
FearF

POMI Performance Parts
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
126
Sydän pumppaa verta, kait, eli henki pihisee. Corollakin lähti tänään käyntiin, että pääsi töihin, no miksei lähtisi alle 20-vuotiaana :). Saa lukea täältä muitten hyviä juttuja :). Eilen tein hyvän työn ja lainasin naapurin yksityisyrittäjälle nokkakärryt jotka viimeiset kymmenen vuotta oli olleet käyttämättömänä (lainassa entiseltä työnantajalta) :D. Painoarvo sanalla _lainasin_, mitäpä noista euroakaan vaatimaan kun itsellänikin lainassa.

Hyviä juttuja tulee eteen vaikkei montaa markkaa maksa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 283
Piiitkästä aikaa sattu kaupasta appelsiineja joita oikeasti pystyy kuorimaan kuten ennenvanhaan ja syömään klassisesti lohkoja. Kuori irtoo kevyesti ja saa lohkoina syödä ilman että pitää kuori repiä peukalonkynnen kokoisina paloina niin että lopuks jälkellä ei ole kuin appelsiia muistuttavaa rääpälettä mistä lohkotkaan ei irtoa toisistaan vaan pitää tunkea puoliappelsiiniä kerralla suuhun.

En oikeesti edes muista koska tämmösiä viimeks osunu käteen. Tais olla pari kolme vuotta sitten Cittarissa oli joku halpa erä jotka oli jumalattoman halpoja ja erittäin maukkaita. Ja kuori irtosi helposti ja oli helppo syödä. Sitten kävin ostamassa uuden erän ja se oli taas perinteistä paskaa. Sen jälkeen silloin tällöin ostanu eri merkkiksiä aplareita testiin ja aina sama juttu: kuori on joko kilometrin paksuinen eikä silti irtoa hedelmästä tai sitten se on ohut ja irtoo pieninä palasina ja silti jää hedelmälihaan kiinni.
Yleensä tähän aikaan etsii "Navel/navelina" appelsiineja(tunnistaa siitä navan näköisestä alaosasta, missä yleensä sit sisällä "toinen appelsiini"), vähän testaa ettei oo aivan kivikovan tuntunen käsissä, ja kattoo että hinta on siellä jossain 1-1,7e kilo, nii saa melkeen 4/5 hyviä appelsiineja, yks kertaa viidestä on sit helposti kuorittavia mutta huonoja maultaan. Todella helppo kuoria, välillä kuorinut ihan sormilla vaan. Täysin sesonkituote vaan nämä hyvät appelsiinit, monesti helmikuussa jo loppuvat ja ei tosiaan ennen joulua yleensä löydy kaupasta.

Ylipäätään kasviksissa ja hedelmissä omia makunautintoja parantanut se, että ostaa sesonkitavaraa eikä ympärivuoden samoja hedelmiä.
 
Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
123
Uusi näppäimistö osoittautui hyväksi hankinnaksi. Flunssakin tuntuu pikkuhiljaa hellittävän.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Viikonloppu alkoi. Tänään kaverille saunomaan, kunhan tässä saa aikaiseksi siivoilut ja evästelyt. Pihaakin sai siistimmäksi, kun maanantaina kävi tuttu kuski vetää pihamaan lumia kauemmas ja vetäisi auton raadon pihan nurkasta. Samana päivänä otin yhteyttä romuautoja keräävälle ukolle, joka kävi nappaamassa raadon pihasta seuraavana päivänä. Ukko maksoi vielä raadosta käteisellä rahat ja hommat hoituivat nopeasti. Paperit kuntoon ja netissä luovarit. Jäi varsin positiivinen mielikuva tästä tilanteesta ja ukko sanoi, että soittele perään, jos on uudestaan tarve samaisille palveluille.

Ensimmäisellä kertaa olin kysellyt toiselta ukolta tuon auton poisvientiä. Hän ei ollut valmis maksamaan siitä ja hän ehdotteli ihan ihmeellisesti, että hän hakisi auton silloin, kun en olisi paikalla. En suostunut tuohon, koska en varmaan olisi saanut papereita kuntoon ja näin ollen olisin jäänyt tappiolle koko hommasta. Tämän auton hakenut kaveri oli varsin leppoisa ja yllätyin, kun hänen nimensä oli heimokuntaa. Olen monesti suhtautunut hieman varauksella näihin heimolaisiin, koska aiemmat kokemukset ovat olleet aika negatiivisia. Joko ne kaupat heimolaisten kanssa ovat olleet melko säätöä ja pommittelua viestein ja soitoin. Eräs kerta heimolainen soitteli putkeen joku viisi kertaa ja perään paukkui kokoajan viestiä. Nuo viestit olivat ihan sitä, että missä kunnossa auto on, vaikka olinkin ilmoittanut infot selkeästi ilmoituksessa. Lopulta päädyin estämään numeron ja poistin ilmoituksen netistä.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
1 678
Logitech MX mechanical Tactile-kytkimillä. Ei juuri pahaa sanottavaa vieläkään, akkukin kestänyt hämmästyttävän pitkään.
Ite päivitin mallistossa alaspäin aiemmasta jonkun keskitason MK-combon näppiksestä Logitechin halvimpaan perusmallin K120-näppäimistöön. Loppui se lagittaminen siihen. Tiedä sitten mikä oli ongelmana, kun uudesta asti se aina välillä lakkasi reagoimasta ja sitten yhtäkkiä ilmestyy riville sattumanvarainen osa merkeistä, jotka ehti kirjoittaa pätkäisyn aikana.

Mutta täällä siis myös uuden näppäimistön vuoksi hyvä päivä ja selvisi vieläpä halvalla :psmoke:
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 188
Logitech MX mechanical Tactile-kytkimillä. Ei juuri pahaa sanottavaa vieläkään, akkukin kestänyt hämmästyttävän pitkään.
Nuo tuntopisteelliset tactile kytkimet ovat kyllä loistavat, itsellä das keyboardin näppäimistö sinisillä kytkimillä ja paras näppäimistö mitä itselläni on koskaan ollut. Tästä päivästä tekee hyvän loistava aamukahvi ja freebsd:n asennuksen testailu.
 
Liittynyt
01.10.2022
Viestejä
7
Oon ollut viikon alusta työmatkalla. Ilman vaimoa ja vaippaikäisiä lapsia ekaa kertaa yksinään näin pitkään useampaan vuoteen. Kyllä on hyvä olo, kun saa nukkua kunnolla, syödä rauhassa kunnolla, ja keskittyä vain itseensä.

Vielä, kun ei tarvitsisi töitä tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 865
EI kai siinä ihmeellistä. Sen kuin lopettaa työt ja alkaa oloneuvokseks.
Se miten sitten tulee toimeen onkin jo eri juttu..
Tekee hyvän diilin, perii, voittaa lotossa... Siksi ihmettelin kun jotkut pääsee (valtion)hommista eläkkeelle sormia napsauttamalla jostain pienestä vaivasta, ja muut rikkinäiset ihmiset ei sitten mitenkään. Mutta ei kuulu tähän säikeeseen.
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Eihän sairastumisissa ikinä mitään kivaa ole mutta ihan työkyvyttömyyseläkkeelle siirryin/jouduin/pääsin. Meinasin jotain pientä neppailua kyllä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tehdä etänä himasta, mutta max 30-50% työajalla.
Onko tuollaisessa työkyvyttömyyseläkkeessä jotain rajoitusta, että paljonko töitä saisi tehdä? Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuessa(päästessä) on aina olemassa sekin riski, että arkirytmi katoaa ja mitään järkevää tekemistä ei ole päiville. Olen nähnyt senkin, että joku noin kolmikymppinen on päätynyt eläkkeelle. Tämä henkilö sitten on lähinnä dokaillut säännöllisesti ja elämänrytmiä ei ole olemassa. Suurimmat tekemiset ovat siinä, kun henkilö lähtee lähikapakkiin kuuntelemaan livemusiikkia. Sosiaaliseen mediaan hän tunkee lähes jatkuvalla syötöllä omaa naamaansa ja säännöllisesti valittaa, että miten elämä on perseestä ja mikään ei muutu.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
2 656
Onko tuollaisessa työkyvyttömyyseläkkeessä jotain rajoitusta, että paljonko töitä saisi tehdä? Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuessa(päästessä) on aina olemassa sekin riski, että arkirytmi katoaa ja mitään järkevää tekemistä ei ole päiville.
Kyllä, jokaisella on tuloraja per kuukausi jota ei saa ylittää kolmena tai useampana kuukautena peräkkäin että eläkkeeseen ei kosketa. Mahdollisuudet ovat myös siihen että eläke puolitetaan osa-aikaeläkkeeksi ja henkilö jatkaa esim 50% duunissa. Oma raja per kk kyllä piisaa hyvin jos tekee esim. 30% työaikaa, muutaman tonnin saa tienata kuukaudessa ilman, että vaikutusta eläkkeeseen, eli tarvitse jännittää.
Tuo on totta mitä kirjoitit, kyllä tekemistä pitää olla vaikka ei alkoholi ja paikalliset kiinnostakaan. Perhe-elämä toki pitää huolen rutiineista osin.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
1 504
Onko tuollaisessa työkyvyttömyyseläkkeessä jotain rajoitusta, että paljonko töitä saisi tehdä? Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuessa(päästessä) on aina olemassa sekin riski, että arkirytmi katoaa ja mitään järkevää tekemistä ei ole päiville. Olen nähnyt senkin, että joku noin kolmikymppinen on päätynyt eläkkeelle. Tämä henkilö sitten on lähinnä dokaillut säännöllisesti ja elämänrytmiä ei ole olemassa. Suurimmat tekemiset ovat siinä, kun henkilö lähtee lähikapakkiin kuuntelemaan livemusiikkia. Sosiaaliseen mediaan hän tunkee lähes jatkuvalla syötöllä omaa naamaansa ja säännöllisesti valittaa, että miten elämä on perseestä ja mikään ei muutu.
Toivottavasti on / maalaisjärjen perusteella ainakin pitäisi olla. Ei kuulosta työssäkäyvien kannalta järin reilulta, että tekee tekee kotona töitä sen verean kun itseä huvittaa, ja samaan aikaan nostaa "työkyvyttömyyseläkettä", joka jo itsessään riittäisi kattamaan elämisen kulut. Se toli, että pystyy tekemään rajoitetusti töitä on OK, ja auttaa tähän syrjäytymisasiaankin varmasti osaltaan, mutta samalla työstä saatu tulo pitäisi dynaamisesti vähentää eläkkeestä. Tai ehkä se meneekin juuri näin, en tiedä.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Tuo on totta mitä kirjoitit, kyllä tekemistä pitää olla vaikka ei alkoholi ja paikalliset kiinnostakaan. Perhe-elämä toki pitää huolen rutiineista osin.
Tälläkin tutulla on taustalla monenlaisia mielenterveysongelmia ja muita vaivoja. Sivusta katseltuna en ainakaan usko, että se alkoholin kanssa läträämienn ainakaan parantaa sitä olotilaa mielenterveysongelmien kanssa. Alkoholihan vaikuttaa suoraan hormoonitoimintaan ja krapulassa se olotila ei ole mitenkään mairitteleva. Tuohon päälle tulee ne uniongelmat, koska yksikin alkoholiannos haittaa unenlaatua ja vähentää sitä REM-unen määrää.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
2 656
mutta samalla työstä saatu tulo pitäisi dynaamisesti vähentää eläkkeestä. Tai ehkä se meneekin juuri näin, en tiedä.
ja moniko tekisi duunia jos se vähentäisi eläkettä 1:1? :D Kun ansiotulot pysyy alle määrätyn rajan, ei vähennyksiä mene.

’Kun olet työkyvyttömyyseläkkeellä, voit hankkia ansiotuloja 40 %:iin saakka eläkkeesi perusteena olevasta ansiostasi.’ Eli alle puolet mikä on ollut ansiotaso ennen työkyvyttömyyttä on se kuukausittainen tuloraja.
 
En nyt varsinaisesti tarkoittanut 1:1, mutta tällainen tulorajasysteemi tässä siis on. Kuulostaa järkeenkäyvältä.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
2 656
Joo, halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee jos ihmiset pysyy järjissään kun voivat tehdä jotain pientä neppailua ja maksavat veroja eläkkeestään ja ansiotuloistaan. Ja ketjun aiheeseen liittyen, onpas keväinen päivä tänään. :)
 
a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Työpaikalla vedin sitten lipat ja siitä suoraan matka kävi työterveyteen. Paikalle päästessä tuli tutkimuksia ja röntgen. Murtumaa ei ollut näkyvillä, vaan pelkällä revähdyksellä pääsi.

Ensi kuussa sitten takaisin työsorvin ääreen ja siihen perään tulisi talviloma. :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 865
Kyllä kannatti odottaa tähän asti iltaan lumitöiden lykkäämistä, ilmestyihän traktori hoitamaan homman:D
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 188
Kuppi hyvää kahvia ja opensusen asennusta thinkpadiin, useita vuosia aikaa kun kyseistä distro akoittanut ja pakkohan tuota on nyt testata.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Tukijäsen
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 370
Johan nyt on taas, soitellaan aamusta jo ja kysellään töihin. Olivat saaneet joltain vinkin että mie saattaisin olla aika pätevä kaveri sinne. Ainakin ajoissa ovat liikenteessä, vasta toukokuussa alkais hommat. No ens viikolla sitten turisemaan, saas nähä kuin käy. Paikka on tuttu, vaikka siel en oo duunissa ollukaan aikasemmin ja hommat on sellasia mitä oon ennenkin tehny.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
556
Vapaapäivä. Ulkona tuiskuttaa. Mukava sohva. Villasukat, villatakki ja uusi Kingi on kuin lämpöinen syleily.
Ehkä hänen kirjoittamansa lapset ovat liian fiksuja. Joskus tuntuu, että he ovat fiksumpia kuin itse olin kolmikymppisenä, mutta kun kirja imee itseensä ja teksti vain valuu sivuilta...
 
Viimeksi muokattu:

a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Pihatie oli aurattu vaihteeksi traktorilla. Varsin mukava yllätys, joskin mitään havaintoa ei ole tekijästä.

Yksi urakoitsija on kahdesti käynyt auraamassa pihaa ja tietä auki, josta on myös lasku tullut perille sovitusti. Tämä kaveri sanoi, että soittelen vain tarvittaessa perään, kun pitää aurailla.

Pihatien auraaja saattaa kenties olla samaisen tien varrella asuva naapuri, mutta tuossa ihmetyttää se, että miksi naapurin pihatietä ei ole samalla kerralla aurattu.

Naapurilla ei ole edes traktoria, vaan hän kolailee käsin oman pihansa sekä pihatiensä. Tämä samainen auraaja oli myös kylvänyt pihatielle myös soraakin, joten pito oli kohdillaan.
 
Nää on kyllä mukavia yllätyksiä. Sama mullakin paitsi tiedän jäljistä kuka on käynyt auraamassa - eikä maksa mitään :) Siis kaks kaveria ajaa näitä koneita ja samalla kun on asiaa muiden pihoille niin hoitavat munkin pihan, kun siihen menee se kaks minuuttia kun ei tarvi miettiä mihin lumet kippaa.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

a-p

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
422
Huomasin juuri, että tässä saan parin euron korotuksen perusliksaan tämän vuoden sisällä. En kyllä pahakseni pistä. Tämä korotus on siitä, kun ehtinyt kuluttamaan aikaa näissä töissä tarpeeksi aikaa.

Tuohon olisi vielä mahdollista hankkia vajaan euron korotus, jos vain saisi joskus aikaiseksi käydä hankkimassa firmalta merkinnät suorituista pätevyyksistä työtehtävistä.

Palkka ei ole ollut itselläni mikään heikko, mutta tällä korotuksella saa ihan mukavaa aikaiseksi, voi vaikka hypätä nelipäiväiselle viikolle ja silti ansiot ovat lähes muuttumattomat nykyhetkeen. :kahvi:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
198 943
Viestejä
3 575 113
Jäsenet
63 315
Uusin jäsen
Sandelssi7

Hinta.fi

Ylös Bottom