Microsoftin Project xCloud aikoo streamata Xbox-pelit kaikkiin laitteisiin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453



Microsoft on esitellyt oman näkemyksensä pelien streamauspalvelusta. Project xCloud -nimeä tällä hetkellä kantava projekti perustuu vahvasti Xboxiin, mutta sen käyttö on alustariippumatonta.

Microsoft ei ole kertonut vielä Project xCloudin teknisistä yksityiskohdista paljoa. Varmaa on tällä hetkellä vain se, että blade-palvelimissa käytetään Xboxeista tuttua rautaa. Microsoft ei ole kuitenkaan tarkentanut esimerkiksi onko kyse Xbox One S-, One X- tai jopa seuraavan sukupolven Xbox-raudasta. Esittelyvideolla käytettiin Xbox One S -konsolin rautaa, mikä tarkoittaisi AMD:n semi-custom APU-piiriä kahdeksalla Jaguar-arkkitehtuuriin perustuvalla prosessoriytimellä (1,75 GHz) ja 12 Compute Unitin GCN-arkkitehtuuriin perustuvalla grafiikkaohjaimella (914 MHz).



Project xCloud tukee Microsoftin mukaan sekä nykyisiä että tulevia Xbox-pelejä. Palvelu tulee toimimaan esimerkiksi puhelimilla ja taulutietokoneilla käyttöjärjestelmään katsomatta. Pelata voi joko Bluetoothilla yhdistetyllä Xbox One -ohjaimella tai virtuaalipainikkeilla näytöltä. Microsoft ei ainakaan tässä vaiheessa kommentoinut toimisivatko palvelun kanssa kaikki Xinput-yhteensopivat Bluetooth-ohjaimet, vai vain yhtiön virallisen Xbox-lisenssin omaavat.

Project xCloudin ensimmäiset julkiset testit tullaan aloittamaan ensi vuonna, mutta Microsoftilla on monivuotiset suunnitelmat palvelun rakentamisesta ja laajentamisesta. Ilmeisesti tämän hetkinen tavoite on tulla asentamaan xCloud-palvelimia 54 eri Azure-alueeseen, joiden palvelut kattavat yhteensä 140 maata. Suomea lähinnä olevat palvelimet tulevat löytymään Norjasta.

Microsoftin mainosvideon mukaan yhtiö on kehittänyt projektia varten muun muassa uusia tapoja pakata ja purkaa videota, mikä mahdollistaa entistä sulavamman streamaamisen. Tällä hetkellä palvelu vaatii 10 Mbps:n edestä kaistaa, mutta yhtiö tutkii jatkuvasti uusia tapoja vähentää kaistavaatimusta. Palvelun on tarkoitus toimia 4G-verkoissa, mutta ottaa myös tulevien 5G-verkkojen mahdollisuuksista kaikki irti.

Lähde: Microsoft

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
179
Varmaan ihan toimiva johonkin kasuaalipelaamiseen, mut latenssit parhaassakin tapauksessa aiheuttaa ongelmia jos yhtään tosissaan pelaa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 537
Pitääköhän tässä olla Xbox One X päällä silloin jos streamaa vai voiko omistamansa digipelit pelata milloin haluaa etänä?
 
Viimeksi muokattu:

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
hmm... Luulis olevan järkevämpää kayttää jotain järeämpää rautaa, erityisesti prossun osalta, kun x86-raudasta kuitenkin kyse. Ei luulis olevan tajuttoman hankalaa mahdollistaa yhteensopivuus järeämmän x86-kiven kanssa.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
hmm... Luulis olevan järkevämpää kayttää jotain järeämpää rautaa, erityisesti prossun osalta, kun x86-raudasta kuitenkin kyse. Ei luulis olevan tajuttoman hankalaa mahdollistaa yhteensopivuus järeämmän x86-kiven kanssa.
En allekirjoita, koska tarkoitus on että pelit pyörii kuten konsolilla, on luontevinta ajaa sitä identtisellä raudalla. Pakkaus jne ei kuitenkaan tule vaikuttamaan itse pelin suorituskykyyn
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
68
Jotain tämän kaltaistahan Xboxilla pystyy jo tekemään. Virallisesti tosin vain sisäverkossa, mutta onhan tuon joku kikkaillut toimimaan netin yli kuten Steamin in-home streamingin.

Tuo 10mbit/s striimi kuulostaa kyllä melkoisen kuristetulta, jos tarkoitus on puskea 1080p@60hz pihalle. Soveltunee lähinnä oikeastaan puhelimen näytöille ilman, että pakkausartefaktit ottaa päähän.
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Taitaa olla 1080@30hz kun konsoleista puhutaan.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Jotain tämän kaltaistahan Xboxilla pystyy jo tekemään. Virallisesti tosin vain sisäverkossa, mutta onhan tuon joku kikkaillut toimimaan netin yli kuten Steamin in-home streamingin.

Tuo 10mbit/s striimi kuulostaa kyllä melkoisen kuristetulta, jos tarkoitus on puskea 1080p@60hz pihalle. Soveltunee lähinnä oikeastaan puhelimen näytöille ilman, että pakkausartefaktit ottaa päähän.
Olettaen että mennään Xbox one s -raudalla kuten esimerkkivideossa niin useimmat pelithän on 720p-1080p30 eikä suinkaan 60.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
186
Puhdas valhe että jotain rallipeliä striimillä vois pelata.
Vuoropohjaisia ja muita rauhallisia ehkä, mutta tarvitaanko näille sitten sitä striimiä?
Tätä ideaa on eri muodoissa nyt väläytelty parikytävuotta ja on hämmentävää että joku edes yrittää sillä latenssi tuhoaa koko ajatuksen.
Latenssi tuplaantuu vielä kun sinun pelissä antamasi komento pitää saada sille serverille joka muka sitten laskee sulle esitettävän kuvan ja lähettää takasin...
Tää teknologia toimii EHKÄ, kun serveri on saman katon alla ja taitaa silloinkin olla välttävää.
Toinen vaihtoehto on kvanttilomitettu välitön datan siiirto, ei taida ihan vielä olla kuluttajien saatavilla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 528
Viestejä
4 165 544
Jäsenet
70 420
Uusin jäsen
TuplaT

Hinta.fi

Ylös Bottom