Microsoft muuttaa Windowsin päivitysmenetelmiä

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529

Useat suomalaiset ottivat vuonna 2016 yhteyttä kuluttaja-asiamieheen liittyen Microsoftin Windows 10 -käyttöjärjestelmän tyrkyttämiseen ja käyttöönottoon.

Kuluttajat kokivat, että Windows 10 asennettiin heidän laitteilleen ilman heidän hyväksyntäänsä, jonka seurauksena saattoi olla laiteongelmia tai joissain tapauksissa tiedostoja ja ohjelmia oli kadonnut.

Microsoft asensi ensin kuluttajien koneille Windows 10:n hankintasovelluksen (GWX), jonka tarkoitus oli yhtiön mukaan valmistella kuluttajaa tulevaan Windows 10 -järjestelmäpäivitykseen.

Kuluttaja-asiamies huomautti, että tosiasiassa GWX-sovellus oli suoramarkkinoinnin työkalu, jonka Microsoft asensi kuluttajien koneille ilman kuluttajien etukäteistä ja nimenomaista hyväksyntää. GWX-sovelluksen kautta Microsoft toteutti markkinointia kuluttajia häiritsevällä ja painostavalla tavalla. Menettely oli kuluttajansuojalain vastaista aggressiivista menettelyä markkinoinnissa ja asiakassuhteessa.

Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota myös siihen, että Windows 10 -asennusprosessissa kuluttajan mahdollisuus omaan valintaan oli sivuutettu ja sopimuksen hyväksyminen saattoi tapahtua ennalta ohjelmoitujen toimintojen perusteella.

Microsoftin tekemien valintojen seurauksena kuluttajien täytyi erikseen kieltää (opt-out) asennuksen tai oletusasetusten käyttöönotto sen sijaan, että kuluttajilta olisi pyydetty niille hyväksyntä (opt-in). Tämä oli kuluttajansuojalain vastainen kohtuuton sopimusehtomenettely.

Kuluttaja-asiamies selvitti asiaa Microsoftin kanssa ja yhtiö on nyt sitoutunut, ettei se vastaisessa toiminnassaan kohdista aiempia Windows-versioita käyttäviin suomalaiskuluttajiin markkinointia asentamalla kuluttajien tietokoneille sovelluksia ilman kuluttajien nimenomaista ja ennakollista suostumusta.

Yhtiö sitoutui myös siihen, ettei se tarjoa kuluttajille päivityksiä sellaisella opt-out toimintatavalla, jossa painikkeita ja toimintoja käytetään vastoin niiden normaalia, yleisesti tunnettua käyttötapaa.

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Yhtiö sitoutui myös siihen, ettei se tarjoa kuluttajille päivityksiä sellaisella opt-out toimintatavalla, jossa painikkeita ja toimintoja käytetään vastoin niiden normaalia, yleisesti tunnettua käyttötapaa.
Eli siis sitoutui siihen ettei sitoudu mihinkään kun kerran Windows 10 on jo "jatkuvasti päivittyvä" käyttöjärjestelmä :joy:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Kuluttajavirastossa on varmasti kakkukahviteltu suuren voiton kunniaksia ja taputeltu toisiaan selkään kun näytettiin suurelle monikansalliselle yhtiöle että suomalainen byrokraatti on jämpti.

Hurraa suomalainen systeemi jossa mihinkään ei keretä ajoissa reagoimaan (kuten esim onecoin) :grumpy:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Paljonhan tästä puhuttiin aikanaan. Toivottavasti jatkossa kuluttajalla on muutenkin laajempi määräysvalta eri asetuksien suhteen. Osa kuluttajista oli vähän hämillään on vaihtoehdot olivat tällaiset:
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Kanadassa on joku pykälä mikä kieltää tämän windowsin nykyisen "asennetaan kaikki päivitykset vaikka henki menis" -periaatteen. Microsoft on jakanut ohjeet että niistä voi kieltäytyä pitämällä koneen irti internetistä ja tämä on lain silmissä hyvä.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741

Tai sitten "vähän" muokkailee asetuksia ja tekee rekisterimuutoksia ;) windows minimal asetukset kyllä +1
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
238
Just toissapäivänä ajoin toista sataa kilometria käydessäni asentamassa äitini läppärille takaisin Windows 7:n joka oli tuolla pakkopäivityksellä pahaa-arvaamatonta tietokoneenkäyttäjää hyväksikäyttäen asentanut win10:n tilalle. HP:n vanha printteri oli lopettanut toimintansa, lan-sovittimen ajurit eivät enää yhdistäneet nettiin ja uusi käyttöliittymä olisi vaatinut liikaa uudelleen opettelua.

Vaihdoin päivitysasetukset kuntoon ettei enää vastaava toistu ikinä. Microsoftiin on täysin luotto mennyt. Ja näemmä selvisivät tuosta tempauksestaan kuin koira veräjästä. Ei hyvä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Tai sitten "vähän" muokkailee asetuksia ja tekee rekisterimuutoksia ;) windows minimal asetukset kyllä +1
Ja sitten ihmetellään ennemmin tai myöhemmin miksi kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi ja kone on täynnä matoja ja muita troijalaisia :facepalm:
Pakotetut päivitykset ovat parasta mitä tietoturvalle on tapahtunut koko sen historian aikana.
"Pakotettu" Windows 10:n asennus on sitten toinen juttu toki.
 
Liittynyt
25.05.2017
Viestejä
13

ja aletaan vuosittainen uudelleen installointi :D näitähän on nähty ja kuultu
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
105
Tai sitten "vähän" muokkailee asetuksia ja tekee rekisterimuutoksia ;) windows minimal asetukset kyllä +1
Ja sitten ihmetellään ennemmin tai myöhemmin miksi kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi ja kone on täynnä matoja ja muita troijalaisia :facepalm:
Pakotetut päivitykset ovat parasta mitä tietoturvalle on tapahtunut koko sen historian aikana.
"Pakotettu" Windows 10:n asennus on sitten toinen juttu toki.
Tai sitten asennetaan ne päivitykset aivan itsenäisesti silloin kun itselle sopii eikä silloin kun MS ne haluaa asentaa.
Ja pidetään huoli, että koneella on myös ajantasalla oleva AV sekä koneella tai verkossa palomuuri.

Ei noita viruksia ole tähänkään asti näkynyt omalla koneella vaikkei MS:n pakkopäivitykset asennu.
Edelleenkin näen isona ongelmana, että MS päättää mitä koneelle asennetaan mukaan lukien myös ajurien päivittäminen. Käyttäjällä voi olla syykin siihen, että tietty ajuriversio on käytössä.
Toisaalta jos ne ajurit toimii (otetaan vaikkapa kone jota käytetään verokirjanpitoon/laskutukseen/laskujen maksamiseen) niin se on todennäköisesti se ja sama onko näyttisajurit tämän 2pv, 2kk tai 2v vanhat jos mitään ongelmia ei ole.

Ajuriasennukset ehdottomasti optiona ja käyttiksen päivitykset mieluusti samoin. Tai sit se menee siihen, että asiansa osaavat säätää ne servicet ja rekisterit niin ettei automaattista päivitystä tapahdu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
W10 on hyvä käyttis, mutta kympin "pakkopäivityksessä" oli kaksi huonoa asiaa: siitä kieltäytymistä ei voinut tehdä millään ilmiselvällä tavalla, ja yhteensopivuustarkistuksista huolimatta se saattoi asentua sellaiselle laitteelle, mihin sitä ei missään nimessä oli kannattanut asentaa (oheislaitteita lakkasi toimimasta, kone kaatuili jatkuvasti jne).

käydessäni asentamassa äitini läppärille takaisin Windows 7:n joka oli tuolla pakkopäivityksellä pahaa-arvaamatonta tietokoneenkäyttäjää hyväksikäyttäen asentanut win10:n tilalle. HP:n vanha printteri oli lopettanut toimintansa, lan-sovittimen ajurit eivät enää yhdistäneet nettiin ja uusi käyttöliittymä olisi vaatinut liikaa uudelleen opettelua.
Entä mitä vajaan 2 vuoden päästä, kun W7:n tuki loppuu? Vanhoja softia ja oheislaitteita ei voi roikuttaa mukana ikuisesti. Härpättimien uusiminen ja uuden opettelu on edessä väistämättä. En tällä tarkoita sitä, että W10:n asentuminen äitisi nykyiselle koneelle olisi hyvä asia, koska ilmiselvästi yhteensopivuusongelmia on.

Jos koneen ylläpitotoimet joutuu tekemään manuaalisesti, ne jäävät tekemättä ~95% käyttäjistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162

Luotto meni, mutta silti käytätte Microsoftin käyttöjärjestelmiä? Erikoista. Oiskohan nyt rehellisesti asia kuitenkin niin, että Windows on niin-hyvä-käyttis, että tekin haluatte ihan välttämättä käyttää sitä? :D Ainahan noissa ongelmia on ja tulee olemaan, siltikin jatkan Windowsin käyttämistä.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741
Windows on aika pakollinen, mikä on huono juttu. Voisipa Linux haastaa joskus vuosien päästä paremmin.
 
Liittynyt
30.08.2017
Viestejä
230

AV on ajan tasalla, jos Defenderin päivitykset on asennettu. Oli se kuinka paljon "huonompi" kenen hyvänsä mielestä kuin F-Securet, Bitdefenderit sun muut, on se täysin riittävä normikäyttäjälle.

Taannoin taasen eräs kysyi: "Eikös mulla pitäs olla tietoturva tässä koneella ja kotiverkossa ihan kunnossa kun oon operaattorilta tilannu sen turvajutun? (tjsp.)". No minä siinä etäyhteyden kautta kattelin, että kyllä tää firman softa ihan kunnossa tässä firman koneessa on eikä parane muuta alkaa virittämään. Kyselin sitten, että minkälainen juttu sieltä operaattorilta on ostettuna, niin se perinteinen F-Securen Inttenreetscrutinyyhän se sieltä oli tilattu. Ei sitä vaan mihinkään oltu asennettu, mutta luottavaisia oltiin, että kunnossa on kaikki kotikoneet aina modeemia myöden. Eikä ollut ihan eka kerta. Kuinkakohan moni on myyjältä näitä tilannut ja iloisin mielin maksaa kuukausimaksua, eikä ole tietoinen siitä, että se softa pitää ihan ite asentaa käyttöön ja ettei se palvelu sille modeemille ja nettiyhteydelle tee yhtikäs mitään...

Ajuripäivityksistä sen verran, että en ole noteerannut, että Windows olisi asentanut ajuripäivityksiä itse asentamieni päälle vaikka uudempi versio on ollut saatavilla Windows updaten kautta. Tosin ite tässä oon alusta lähtien paahtanut omalla tulevaisuuden puolella menemään, että voi olla kanssa vähän eroa siltä osin toiminnassakin.
 
Liittynyt
30.08.2017
Viestejä
230
Tai sitten "vähän" muokkailee asetuksia ja tekee rekisterimuutoksia ;) windows minimal asetukset kyllä +1
Ja sitten ihmetellään ennemmin tai myöhemmin miksi kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi ja kone on täynnä matoja ja muita troijalaisia :facepalm:
Pakotetut päivitykset ovat parasta mitä tietoturvalle on tapahtunut koko sen historian aikana.
"Pakotettu" Windows 10:n asennus on sitten toinen juttu toki.
Luotto meni, mutta silti käytätte Microsoftin käyttöjärjestelmiä? Erikoista. Oiskohan nyt rehellisesti asia kuitenkin niin, että Windows on niin-hyvä-käyttis, että tekin haluatte ihan välttämättä käyttää sitä? :D Ainahan noissa ongelmia on ja tulee olemaan, siltikin jatkan Windowsin käyttämistä.
Luotto meni, mut onneks mul on Visa. NOT.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
833
Eniten ajurien pakkopäivityksessä ärsyttää se, että se vetää aina uusimmat ajurit sisään, vaikka ne olisi huonommat kuin nykyiset.

Pari esimerkkiä omasta laitteistosta: Vuoden 2013 Sony Vaio läppäriin asentuu väkisin uudemmat kosketustason ajurit, vaikka vanhemmilla, Windows 8 tarkoitetuilla ajureilla, saa enemmän toimintoja käyttöön. Näitä on kahdella sormella tapahtuva kevyt täppäys, kahdella sormella tapahtuva voimakas täppäys (vähän kuin force touch Applella), yms.

Sitten toinen esimerkki pöytäkoneen Nvidia näyttisajureista; edellisessä ajurisarjassa oli bugi HDR toteutuksessa, eikä se aktivoitunut ja deaktivoitunut automaattisesti videon alkaessa/loppuessa. Vanhemmilla ajureilla se toimi, mutta jos Windows olisi päättänyt pakkopäivittää ajurit, niin olisi ärsyttänyt. Onneksi Nvidia korjasi bugin nyt uusimmassa sarjassa (390.xx), niin ei ole sitä murhetta. Sonylta taas on turha odottaa korjattuja ajureita, kun koko Vaio liiketoiminta lakkautettiin/myytiin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Laiteajurien päivityksen saa tosin pois käytöstä ilman että se vaikuttaa muihin päivityksiin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 073
Home versiosta ajureiden päivityksen saa kai pois päältä nykyään vain rekisteriä puukottamalla. Kyllähän tuo win 10 alkaa enemmän ja enemmän vaikuttaa explorerilta jota ei kukaan oikeasti halua käyttää mutta kun on lähes pakko ja perus fabo käyttäjää ei juuri kiinnosta ennen kuin on aivan liian myöhäistä.

Todella synkältä näyttää nuo MS liikkeet Windowsin suhteen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 048
Ja sitten ihmetellään ennemmin tai myöhemmin miksi kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi ja kone on täynnä matoja ja muita troijalaisia :facepalm:
Pakotetut päivitykset ovat parasta mitä tietoturvalle on tapahtunut koko sen historian aikana.
"Pakotettu" Windows 10:n asennus on sitten toinen juttu toki.[/QUOTE
Näinhän se on. Tulevaisuuteenhan sitä pitäisi suunnata, joten on melkeinpä välttämätöntä että päivitykset ovat automaattisia. Jos esim. tulevaisuudessa jokin laite yhtäkkiä alkaisi toimia väärin jonkin viruksen ansiosta, niin sehän voisi olla hengenvaarallista.
Sitten miettisi, että miksei muistanut asentaa manuaalisesti robotin viimeisimpiä tietoturvapäivityksiä :lol:
Ehkä Microsoft on ollut ainakin omasta mielestään kaukaa viisas, ja ajatellut jo valmiiksi tulevaisuutta.

Mutta se, että onko se sitten hyvä asia mitä edessäpäin on pakotettujen robottien ja päivityksien ym. lisäksi, sitä ei voi vielä tietää.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Teki sitten Kilpailu- ja Kuluttajavirasto päätöksen jolla on arvoa vain silloin kun se on kirjoitettu vessapaperille ja silloinkin kyseessä on vain sen vessapaperin käyttöarvo.

Kun nyt on kumminkin paljon suomalaisia jotka on tämän pakotetun Windows 10 päivityksen takia joutuneet kuskaamaan koneitansa huoltoon ja/tai joutuneet ostamaan uuden koneen (kun osaaminen ei ole riittänyt Win10 tuhon korjaamiseen) olisi Kilpailu- ja Kuluttajaviraston ehdottomasti pitänyt velvoittaa Microsoft korvaaman sellaiset kulut ja niin että vahingon kärsineen täytyy vain ilmoittaa niistä vahingoista ja todistusvastuu on Microsoftilla ei sillä vahingon kärsineellä.

Kun tämä nahkapäätös todisti Microsoftille täysin sitovastu että Suomalaisia voi kyykyttää mitentahtoo joutumatta mihinkään merkitykselliseen taloudelliseen vastuuseen.
 
Archey

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.06.2017
Viestejä
586
En käsitä miksi peruskäyttäjä ei voisi valita vain kriittisiä päivityksiä..
En tee mitään kosketusnäyttösoftilla, anroidisovelluksilla tai muilla vastaavillä älyttömyyksillä pyötäkoneessa jossa ei niillä ole minkäänlaista käyttöä tai arvoa minulle.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
139
Mutta eikös Linux tai joku muu NixNax ole nykyään ihan käypä vaihtoehto anopeille ja muille mummoille?

Pelata "ei" voi, mutta suurin piirtein varmaan kaikki heille tarvittava (sähköpostit, nettisurffailut ja -pankit) toimii ... en tosin tiedä toimiiko Katsomot ja Areenat ja sellaiset että pääsee Emmerdalet katsomaan, niitä ilman kun harva mummo pystyy elämään kovinkaan montaa päivää.

Meillä hankittiin anopille MacBook (tuosta on jo vuosia) ja alun ihmettelyn jälkeen loppui mikrotukipyynnöt kuin seinään.

Niin että ei se Winukka välttämättä ihan pakollinen ole, ellei pelaa tai töitä tarvitse sillä tehdä.

Applella on tietty se hintakynnys, jota monet karsastaa - mutta ainakin Linuxia voi kokeilla ilmaiseksi, jos rahalla mittaa.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Ja sitten ihmetellään ennemmin tai myöhemmin miksi kaikki ei toimikaan niin kuin pitäisi ja kone on täynnä matoja ja muita troijalaisia :facepalm:
Pakotetut päivitykset ovat parasta mitä tietoturvalle on tapahtunut koko sen historian aikana.
"Pakotettu" Windows 10:n asennus on sitten toinen juttu toki.
Jollain on kyllä nyt varsin lapsimielinen naaivi käsitys päivitysten hyödyllisyydestä em. asioiden torjunnassa. Eiköhän siihen vaikuta kuitenkin enemmän ihmisen oma toiminta ja virustorjunnan ajantasaisuus kuin se, että Edge saa viimeisimmät päivitykset.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Jollain on kyllä nyt varsin lapsimielinen naaivi käsitys päivitysten hyödyllisyydestä em. asioiden torjunnassa. Eiköhän siihen vaikuta kuitenkin enemmän ihmisen oma toiminta ja virustorjunnan ajantasaisuus kuin se, että Edge saa viimeisimmät päivitykset.
Ja siitä virustorjunnastakaan ei ole iloa kun kaapattu mainospalvelin tarjoilee selaimen reiästä rootkitin virustorjuntaa isommilla oikeuksilla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Jollain on kyllä nyt varsin lapsimielinen naaivi käsitys päivitysten hyödyllisyydestä em. asioiden torjunnassa. Eiköhän siihen vaikuta kuitenkin enemmän ihmisen oma toiminta ja virustorjunnan ajantasaisuus kuin se, että Edge saa viimeisimmät päivitykset.
Tietenkin ihmisen oma tyhmyys on aina se suurin tietoturvariski, mutta vaikka olisi miten avuton yes-yes-klikkailija se ajantasalle päivitetty kone on selvästi turvallisempi kuin päivittämätön, oli kyse sitten edgen, Defenderin tai vaikka flashin päivityksestä. Saattaa se selaimen reikäkin olla paikattu mistä se hyökkäävä mainos koittaa koneelle.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Tietenkin ihmisen oma tyhmyys on aina se suurin tietoturvariski, mutta vaikka olisi miten avuton yes-yes-klikkailija se ajantasalle päivitetty kone on selvästi turvallisempi kuin päivittämätön, oli kyse sitten edgen, Defenderin tai vaikka flashin päivityksestä. Saattaa se selaimen reikäkin olla paikattu mistä se hyökkäävä mainos koittaa koneelle.
Niin saattaa, ja saattaa myös olla ettei Edge ole ollenkaan käytössä ja ettei Windows Update jakele Firefoxiin päivityksiä :rolleyes:
Saattaa myös olla, että jos pysyy tutuissa ja turvallisissa IO-Techeissä ja Iltasanomissa, niin ei tarvitse juurikaan surra niitä mainoksiakaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Niin saattaa, ja saattaa myös olla ettei Edge ole ollenkaan käytössä ja ettei Windows Update jakele Firefoxiin päivityksiä :rolleyes:
Saattaa myös olla, että jos pysyy tutuissa ja turvallisissa IO-Techeissä ja Iltasanomissa, niin ei tarvitse juurikaan surra niitä mainoksiakaan.
Siinä saattaa kuitenkin olla tullut Defender- tai Windows-pätsi joka estää haittaohjelman luikertelun koneelle Firefoxin päivityksistä riippumatta.
Jossitella voi aina vaikka mistä, mutta se ei muuta sitä faktaa että pakotetut käyttöjärjestelmäpäivitykset parantavat tietoturvaa
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Siinä saattaa kuitenkin olla tullut Defender- tai Windows-pätsi joka estää haittaohjelman luikertelun koneelle Firefoxin päivityksistä riippumatta.
Jossitella voi aina vaikka mistä, mutta se ei muuta sitä faktaa että pakotetut käyttöjärjestelmäpäivitykset parantavat tietoturvaa
Riippuu vähän, että miten tietoturva määritellään. Jos tarkoitus on pitää kone stabiilina ja varmistaa, että omat tiedot on turvassa, niin nykyisellä QA:lla tuntuu olevan enempi haittaa kuin hyötyä.
 
Liittynyt
28.05.2017
Viestejä
115
W10 on hyvä käyttis, mutta kympin "pakkopäivityksessä" oli kaksi huonoa asiaa: siitä kieltäytymistä ei voinut tehdä millään ilmiselvällä tavalla, ja yhteensopivuustarkistuksista huolimatta se saattoi asentua sellaiselle laitteelle, mihin sitä ei missään nimessä oli kannattanut asentaa (oheislaitteita lakkasi toimimasta, kone kaatuili jatkuvasti jne).

käydessäni asentamassa äitini läppärille takaisin Windows 7:n joka oli tuolla pakkopäivityksellä pahaa-arvaamatonta tietokoneenkäyttäjää hyväksikäyttäen asentanut win10:n tilalle. HP:n vanha printteri oli lopettanut toimintansa, lan-sovittimen ajurit eivät enää yhdistäneet nettiin ja uusi käyttöliittymä olisi vaatinut liikaa uudelleen opettelua.
Entä mitä vajaan 2 vuoden päästä, kun W7:n tuki loppuu? Vanhoja softia ja oheislaitteita ei voi roikuttaa mukana ikuisesti. Härpättimien uusiminen ja uuden opettelu on edessä väistämättä. En tällä tarkoita sitä, että W10:n asentuminen äitisi nykyiselle koneelle olisi hyvä asia, koska ilmiselvästi yhteensopivuusongelmia on.

Tai sitten asennetaan ne päivitykset aivan itsenäisesti silloin kun itselle sopii eikä silloin kun MS ne haluaa asentaa.
Ja pidetään huoli, että koneella on myös ajantasalla oleva AV sekä koneella tai verkossa palomuuri.
Jos koneen ylläpitotoimet joutuu tekemään manuaalisesti, ne jäävät tekemättä ~95% käyttäjistä.
Eikös MS laittanu XP:lle joku aika sitte tietoturvapäivitykset, vaikka virallinen tuki on loppunu. Joten kyllä keinoja löytyy.
 
Liittynyt
28.05.2017
Viestejä
115
Teki sitten Kilpailu- ja Kuluttajavirasto päätöksen jolla on arvoa vain silloin kun se on kirjoitettu vessapaperille ja silloinkin kyseessä on vain sen vessapaperin käyttöarvo.

Kun nyt on kumminkin paljon suomalaisia jotka on tämän pakotetun Windows 10 päivityksen takia joutuneet kuskaamaan koneitansa huoltoon ja/tai joutuneet ostamaan uuden koneen (kun osaaminen ei ole riittänyt Win10 tuhon korjaamiseen) olisi Kilpailu- ja Kuluttajaviraston ehdottomasti pitänyt velvoittaa Microsoft korvaaman sellaiset kulut ja niin että vahingon kärsineen täytyy vain ilmoittaa niistä vahingoista ja todistusvastuu on Microsoftilla ei sillä vahingon kärsineellä.

Kun tämä nahkapäätös todisti Microsoftille täysin sitovastu että Suomalaisia voi kyykyttää mitentahtoo joutumatta mihinkään merkitykselliseen taloudelliseen vastuuseen.
Jep, ottakee mallia miten Volkswagenille mätkästiin sakot ym. Tietokoneet on jo yhtä tärkeitä myös tavallisille ihmisille, joten tollaset kulut ja takasinhuollot vian ilmetessä kuuluisi kyllä jos mokaa. Ei firmat muuten opi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 316
Viestejä
4 157 139
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom