Microsoft lupaa käyttäjille entistä laajempaa hallintaa Windows 11 -päivityksiin

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
701
Yksi Windows Updaten uudistuksista on esimerkiksi päivitysten lykkääminen haluamaansa päivämäärään.

1777396527260.png

Microsoft on blogissaan esitellyt Windows 11 -käyttöjärjestelmän päivityskokemukseen saapuvia uudistuksia, jotka on suunniteltu Windows Insider -ohjelman jäseniltä kerätyn palautteen pohjalta. Ohjelmistojätti on saanut paljon kritiikkiä Windows 11:n päivityksistä, jotka saattavat alkaa yhtäkkiä kesken työskentelyn ja joiden ajankohtaan käyttäjät ovat halunneet vaikuttaa enemmän.

Jatkossa yksityiskäyttäjät voivat esimerkiksi ohittaa Windows 11:n asennuksen yhteydessä päivitykset, jotka ovat aiemmin olleet pakollisia, ja valita itse koska käyttöjärjestelmänsä päivittävät. Näin nopeutetaan työskentelyä ja vähennetään turhautumista. Toinen ominaisuus on päivitysten ajankohdan lykkääminen haluamaansa päivämäärään Windows Update -osioon lisättävän kalenterin kautta. Päivityksiä voi lykätä 35 päivää kerrallaan, mutta lykkäyskerroille ei ole ylärajaa.

Windows 11 myös sallii jatkossa tietokoneen sammutuksen ja uudelleenkäynnistyksen ilman päivityksiä, vaikka sellaisia olisikin saatavilla, jotta esimerkiksi tilanteet, joissa tarvitaan vain nopea uudelleenkäynnistys, eivät pitkittyisi päivityksen vuoksi. Lisäksi esimerkiksi ajuri-, .NET- ja laitteistopäivityksiä pyritään ajoittamaan lähemmäs kuukausittaisia Windows-päivityksiä, jotta liialliselta päivitystulvalta vältyttäisiin.

Lähde: Windows Blogs
 
Melko vähän ja melko myöhässä.. Eiköhän windowksen alamäki jatku...
Kyllä siellä ollaan paljon enemmän tekemässä, jotain ollut meidänkin uutisissa niistä ja jos vaan ehditään tulee tänään tarkempaa kuvausta suunnitelmista taas
 
Veikkaan, että Windows 11 on samanlainen tarina kuin Vista oli aikanaan. Ei lainkaan huono, mutta liikaa muutettu kerralla, pieniä bugeja ja ärsyttävyyksiä odottamassa hienosäätöä, ja tietenkin juuri sen verran raskaampi että yhtään halvemmalla raudalla tahmaa. Kunhan päästää näistä vanhoista prossuista eroon ja uudemman sukupolven rautaa alle, niin taitaa erot olla aika olemattomia, tai jopa Win11 uudemmalla optimoidulla koodilla päihittää vanhat selvästi.
 
Vistassa kerneli oli rikki s.e. se swppasi ja jumetti, söi muistia ja oli hidas.
Windows 11 taas ownaa koneen MS:lle ja asentaa koneen täyteen haitakkeita (AI) ja vakoilusoftaa (Tietojen keräys). Lisäksi Windows 11:sta on käyttöliittymä pilattu ja sitä on vähäsen korjaltu, päin 10:ä ja päivityksillä on taipumusta aiheuttaa vakavia ongelmiam joka toinen kuukausi... Ai niin ja lisäksi win 11 ei suostu toimimaan täysin välttävässä raudassa, koska persreikä vaatrimukset..
 
Tekee asennusmedian Rufuksella -> TPM pois, asennus local accounttina. Heti asennuksen jälkeen AtlasOS asennus, joka poistaa kaiken AI-saastan, telemetrian, mainokset, Edgen, Cortanan ja kaiken muun syövän ja paskan - Update ja Defender tarvii vaan jättää.
Tuloksena hyvin ja nopeasti vanhassakin raudassa (kunhan on 64bit) toimiva siisti ja kevyt käyttöjärjestelmä, jossa on bootin jälkeen n. 60 prosessia pyörimässä ja muistia käytössä jotain 2GB..
 
Joka sotkeeutuu, kun M$ vähän päivittelee sitä.. Ehkä alkaa olla helponpaa etsiä ei MS vaihtoehto, jonka kanssa tarvitsee taistella vähemmän..

Windows oli erinomainen, seiskan loppupuolella,,, mutta sitten MS alkoi paskoa sitä urakalla ja valitettavasti ei ole järkeä taistella käyttistä vastaan, jonka tekijä haluaa omistaa koneesi ja tietosi sekä paskoo koneesi 100%:n älyttämillä ja turhilla rautavaatimuksilla vaan etsii sitten vaihtoehdon.. Rajansa se on ryssimisen sietämiselläkin. Onneksi vaihtoehtojen kehitysnopeus on kasvanut selkeästi.. Jos M$ haluaa ahnehtia liikaa, niin kannattaa antaa heidän pitää tunkkinsa, ihan vain itsellään..

Käyttiksen tehtävä on pyöriä siellä taustalla, ilman, että asettuu poikkiteloin käyttäjän kanssa ja yrittää ryövätä käyttäjän tiedot, sabotoida koneen ja kiristää rahat.

Windows nyt vain on rikottu senverran pahasti, jotta alkaa olla aika etsiä vaihtoehtoja,. ihan oikeasti ja nähdä vaivaa asian kanssa..
 
Mun unelmawindows ois XP + Seiskan parhaat puolet (keveys + nopeus + UI) nykyaikasella tekniikalla miinus kaikki AI-kakkeli.
 
Noitten softien kans olkaa helvettivie varovaisia, ei oo yks eikä kaks konetta jotka menny solmuun noitten takia ja sit soitellaan meille koneitten ylläpitäjille aamukolmelta et "tää ei käynnisty enää" ja kun kysyy mitä teit niin aina vastauksena et "no mä hain netistä sellasen skriptin blaablaablaa ja sit tää sekos, voits korjata?"

Joten juu, omalla vastuulla sitten noitten kanssa, Tituksen skripti on sieltä luotettavimmasta päästä mutta sekin voi rikkoa asioita.
 
Ainahan joku hölmöilee skriptien kanssa, itse aiheutettua se. Tämä nyt sieltä parhaimmasta päästä, jokaisessa valinnassa on myös linkki mikä se ominaisuus on mitä karsimassa. Kuten aina näissä harrasteluissa, työkalujen ohjeisiin kannattaa tutustua. Palautuskohdan luonti joka tapuksessa aina ensin, kun windowsin ominaisuuksiin puuttuu. On tuossa ohjelmassakin selkeästi.
 
Viimeksi muokattu:
Nää muutokset on hyviä, toi päivitysten kurkusta alas tunkeminen oli vakoilun ja mainosten kera yhet suurimmista tekijöistä miks vaihdoin pois.

Mutta sisimmältään tää reaktio heiltä on omistushaluisen, selän takana kyttäävän vaimonhakkaajan lupailua, että "Tuu takas, tällä kertaa mä en määrää millon saat lähteä talosta, en ota väkisin puhelintas kesken kaiken kun kirjotat tärkeetä sähköpostia ja käy sitä läpi enää niin että se kirjoittamani osuus häviää, enkä tuu ihan oikeesti enää ikinä lyömään sua."

Ja lisäksi sit joutuu luottaa toisiin kavereihin (lisäohjelmat, skriptit), joilla ei oikeesti ole juuri mitään valtaa vaimonhakkaajaan, paistsi ehkä hetkittäin, kun hänen katseensa on muualla.
 
Käyttäjän näkökulmasta Winkkarissa on asiat ihan hyvin, kun vertaa mitä Intune-ylläpitäjä joutuu taistelemaan pitääkseen ne koneet kasassa...
Aiheeseen, hyvä että lukevat käyttäjäpalautetta. Tosin nyt päättivät viedä tuotantoon uuden Windows MIDI-tuen, joka pasko läjän laitteita.
"Known issues" lista on ollut jo pitkään merkittävämpi, kuin Winkkarin uudet ominaisuudet.

:rolleyes::coffee:
 
Tekee asennusmedian Rufuksella -> TPM pois, asennus local accounttina. Heti asennuksen jälkeen AtlasOS asennus, joka poistaa kaiken AI-saastan, telemetrian, mainokset, Edgen, Cortanan ja kaiken muun syövän ja paskan - Update ja Defender tarvii vaan jättää.
Tuloksena hyvin ja nopeasti vanhassakin raudassa (kunhan on 64bit) toimiva siisti ja kevyt käyttöjärjestelmä, jossa on bootin jälkeen n. 60 prosessia pyörimässä ja muistia käytössä jotain 2GB..

Niin, ja tämä kertoi että 11 on hyvä? ;-D

Tulee mieleen yhden levysoitinmerkin kehujat. Ensin vaihdetaan äänivarsi ja sen johdotus, ulkoiset johdot ja maa, vaihdetaan moottori ja sen ohjausjärjestelmä, soittimen runkolaatikko ja jalat. Kyseessä siis loistava peli!
 
Niin, ja tämä kertoi että 11 on hyvä? ;-D
Ei, vaan sen että W11:stä saa hyvin pienellä tekemisellä aivan käyttökelpoisen.

Toki jos noin paljon pitää nähdä vaivaa,
Paljon vaivaa? Käytännössä tyyliin parin installerin ajaminen ja poistettavien/säästettävien asioiden ruksaaminen käyttöjärjestelmän asennuksen yhteydessä.

Jos tuo on jonkun mielestä ”vaivaa”, niin kannattaa harkita ATK:sta luopumista ja alkaa harrastamaan vaikka TV:n tuijottamista, ettei vahingossakaan rasitu liikaa tai joudu ajattelemaan mitään.. Mun mielestä tuo on aivan normaalia tietokoneen käyttämistä.
 
Pari installeria nyt aluksi, mutta eikö tässä ollut niin, että AtlasOS:n kanssa ei oikein nuo isommat versiopäivitykset onnistu?

Itse luotan vaan noihin debloatti skripteihin, joita järkevästi käytettynä ei hajota mitään, poistaa tarpeeksi kaikkea turhaa, mutta eipä ole ollut mitään ongelmiakaan
 
Asensin AtlasOS sillon ku 9800X3D julkastii ja sain prossuni, 24H2 tais mennä sillon. Mitää ongelmia ei oo ollu päivitysten tai minkään muunkaan kanssa.
 
Käsitinkö oikein et toi Atlas on siis "laihdutettu" windows jonka pitäs poistaa ne kaikki ärsyttävyydet mitä MS on laittannu? Ja MS ei ole tosta nostannu mekkalaa?

Jos ovat fiksuja (joo ei toivoakaan...) niin käyttävät Atlasta mallina että miten laitetaan toi läskipallura OS laihdutuskuurille OIKEALLA TAPAA.

Toi olikin mielenkiintonen juttu, en oo Atlaksesta kuullukaan, tolla on itelle kyl käyttökohde jos vaan saan toimimaan nätist, kiitti tiedost.
 
Atlaksen idea on nimenomaan siinä, että ensin asennetaan vanilla W11Pro, ja sitten tuo poistaa ne paskat siitä. M$ puuttuu ja on puuttunut nimenomaan .iso;jen levitykseen (esim Spectre yms.) mutta tuo AtlasOS joko on OK tai sitten eivät mahda minkään.

Emäntä osti läppärin jossa W11 Home, vedin tuon siihen heti uutenaan ja hienosti toiminut siinäkin.
 
Oisko tossa se että siinä ei SUORAAN viitatata windowsiin vaan tuo on enemmänkin kuin just noi siivoussskriptit mitä Titus ja esmes WIN11Debloat Winhance ja vastaavat tekee, voin olla tässä totaaliväärässäkin ja MS vaan ei vielä hyökkää niskaan.

Mutta nyt on Microsoftille suoraan näytetty mitä kannattaa tehdä, se että ottavatko koppia vai eivät. Ja onhan toi aika helvetin noloa että miljardien arvonen softatalo ei saa aikaseks noita korjauksia mitkä YKSITTÄINEN käyttäjä sit tekee tosta noin vaan...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
306 297
Viestejä
5 184 163
Jäsenet
82 870
Uusin jäsen
LeoN0998

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom