Metallimusiikki

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
483
Solution .45 pisti pillit pussiin, eli homma jäi kolmeen levyyn sitten. Älvestam toki jatkaa puuhasteluja omien proggistensa parissa mikä on pelkästään hyvä juttu.

 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
632
Solution .45 pisti pillit pussiin, eli homma jäi kolmeen levyyn sitten.
Oho, tavallaan aika yllättävä päätös. Tavallaan siksi, että viime kesänä Älvestam kuitenkin sanoi, että: "I’m currently recording vocals for the new S.45 album, which is moving forward slowly but surely." ja huhuja liikkui, että uusi albumi olisi tullut pihalle alkuvuodesta. Noh, eipä siitä albumista kuulunut mitään, joten siinä vaiheessa aloin jo epäillä että jotain on vialla.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
483
Oho, tavallaan aika yllättävä päätös. Tavallaan siksi, että viime kesänä Älvestam kuitenkin sanoi, että: "I’m currently recording vocals for the new S.45 album, which is moving forward slowly but surely." ja huhuja liikkui, että uusi albumi olisi tullut pihalle alkuvuodesta. Noh, eipä siitä albumista kuulunut mitään, joten siinä vaiheessa aloin jo epäillä että jotain on vialla.
Koko tiedote tässä:
"Dear fans and followers, we’re sad to inform you all that we’ve reached the end of the line - Solution .45 is no more‼

We’ve dug deep trying to find that motivating and inspiring spark again, but unfortunately it’s just not there anymore. When we decided to get this ball rolling again back in early 2023 we thought we still had it in us and God knows we’ve tried to get on the right track these last 1,5 years, but no matter what direction we’ve steered, it has just felt forced, joyless and all for the wrong reasons. So after several new attempts, different starting points and countless meetings, we’ve mutually agreed on that’s it’s for the best putting this giant to rest, for good (which we actually did already back in December last year). There’s simply a time and place for everything and clearly, in hindsight, the time and place for S.45 is in the past. Our hearts and wills are evidently elsewhere these days and without those two ingredients in the mix, no matter how hard you try, the outcome will not be satisfactory or worthwhile to anyone. As sad as it might seem, calling it quits has actually been a relief for us, since trying to get this beast on its feet again has been more of an angst-ridden burden, rather than something inspiring and fun. All’s well that ends well! Then again, living in the age of comebacks and reunions, who knows what the future holds⁉

Thanks to each and everyone of you who have supported and backed Solution .45 in any way, since the start! Your dedication and devotion have made all the difference! ❤

With that being said, we will wrap things up by re-releasing our debut album “For Aeons Past” as a limited 2LP splatter vinyl, through AFM Records. More news on this soon!"

/Jani, Christian, Patrik, Rolf & Henric
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 331
Jos Deiciden uusimmat ei tunnu tarpeeksi vaarallisilta ja vauhdikkailta, kannattaa korvat suunnata Brasilian suuntaan. Eipä tälläkään kertaa petä, kun Goatpenikseltä tulee uutta levyä vielä Sabbaothin menehtymisen jälkeen. Nimi on toki mitä on, mutta näiden black ja death metallia yhdistelevä rämäpäinen ja rietas musiikki on sellaista, mihin lopulta yllättävän harva yltää tänä päivänä näin hyvin.

 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 852
Vaikuttava teos kaiken kaikkiaan, mutta Floorin laulu miksattu jotenkin vaisuksi.
Voi olla että johtuu myös duunin paskoista kuulokkeista.
Siis on oikeasti. Ei uskoisi, että tuolla tasolla jää noin heikoksi lopputulos. Mitähän ihmettä. Finnvoxilla miksattu ja masteroitu. Youtuben kommentissa oli, että Hahdon mukaan tarkoituksella miksattu peittoon. Noh ei toimi.

En tykkää kyllä edes biisistäkään kuten en ole vuosiin enää koko bändistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
183
Tuota Sermon of Flamesin levyä tulee aina silloin tällöin pyöräytettyä kun maistuu vähän intensiivisempi ja täysin mielipuolinen materiaali. Hyvin tuotettu levy niin kovalla kuunnellen hyvillä kuulokkeilla kuulostaa melko vakavalta.:oops:
Death/black/sludge/grindcore/noise
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 761
Tää on kyllä ihan kovaa

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
88
Siinä olis uutta Leprousta. Uutta levyä ainakin täällä odotetaan. Bändin musiikki on ehkä hieman keventynyt Tall Poppy Syndrome-levyn ajoista, mutta eipä haittaa. Mielettömän kova laulaja toi Einar Solberg. Bändi esiintyi Kulttuuritalolla maaliskuussa, mutta itse en siellä ollut. Muuten oon kyllä pari kertaa livenä nähny.

 
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
88
Uskomattoman hieno kappale:


Siinä avaruusaiheista death metallia Espanjasta. On se teknistä ja brutaalia:


Uutta Nileä:
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 806
Vermilialta uutta, eli versiointi Nocturnesta. Nocturne on Eino Leinon runoon perustuva, vuonna 1978 Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämä ja Vesa-Matti Loirin tulkitsema (ei, Vesku ei laulanut. prkl) veisu.
 
Liittynyt
01.03.2021
Viestejä
88
Instrumentaaliprogea Italiasta. Onkos tämä metallia vai jazzia? Mene ja tiedä. Kuulostaa hieman Animals as Leadersilta, jota on paljon kuunneltu. Tämähän tuli nähtyä Ne Obliviscariksen lämppärinä Tavastialla viime vuonna.

 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 075
On kyllä sen verran energisiä vetoja että tekisi mieli kiistää kaiken 1995 jälkeen tehdyn Metallica-materiaalin olemassaolo.
No, käytännössä kaikki Justicen jälkeen on täyttä paskaa jos vertaa mitä tekivät siihen asti. Sen jälkeen Metallica on ollut aika ajoin ihan ok rock-metallibändi jota juuri kukaan ei muistaisi kun yhden-kahden radiosoittohitin verran jos siis eka julkaisu olisi ollut Black. Siinä todellisuudessa Metallica olisi vähän kun se paskempi Skid Row.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
504
No, käytännössä kaikki Justicen jälkeen on täyttä paskaa jos vertaa mitä tekivät siihen asti. Sen jälkeen Metallica on ollut aika ajoin ihan ok rock-metallibändi jota juuri kukaan ei muistaisi kun yhden-kahden radiosoittohitin verran jos siis eka julkaisu olisi ollut Black. Siinä todellisuudessa Metallica olisi vähän kun se paskempi Skid Row.
Joo, no sanottakoon että sen Metallican diskografian helmihän ois sitten Black Album joka siinä lajissa on ihan kova albumi. Siellähän on paljon kovia ralleja, mutta ei toki vedä yhdellekään aiemmalle vertoja. Kaupallisessa mielessä ja noin yleisesti ysärirokin saralla huippulevy. No Life Til Leather älppäri tuli muuten joku aika sitten kaverilta lahjana ja täytyy sanoa, että olen kuunnellut sen nyt parin kuukauden sisään useammin kuin Kill Em Allia viimeiseen kolmeen vuoteen. Varmaan yhtä monta kertaa olen kuunnellut Youtubesta Ride the Lightningin demoversiot.

Skid Row'sta en sitten sanokaan mitään, kun tykkään näköjään Spotifyn mukaan vain neljästä biisistä:D
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 075
Joo, no sanottakoon että sen Metallican diskografian helmihän ois sitten Black Album joka siinä lajissa on ihan kova albumi. Siellähän on paljon kovia ralleja, mutta ei toki vedä yhdellekään aiemmalle vertoja.

Skid Row'sta en sitten sanokaan mitään, kun tykkään näköjään Spotifyn mukaan vain neljästä biisistä:D
Tossa just funtsin että jos mun pitäisi nimetä top 25 Metallican biisit niin yksikään ei olisi Black-albumilta. Ja ilman että Metallica olisi ollut niin julmetun iso jo valmiiksi, Black olisi jäänyt sinne muiden aikalaismetallialbumeiden kasan sekaan, tosin parilla radiohitillä varustettuna. Sen jälkeen en muista että Metallica olisi tehnyt yhtään oikeasti kovaa biisiä, vaikka Atlas Rise ja Moth into flame toimii hyvin livenä.

^Ja Skid Row heitto siitä että SR:lla on noin kolme hittibiisiä joista Youth Gone Wild on kovempi kun yksikään Black:n biisi :rofl: (ok, pikkuprovoa tossa SR osassa mukana, myönnän).
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 331
Mulle ihan aidosti toimii uusimmalta levyltä yllättävän monta biisiä, olin aika yllättynyt kun toi tuli ulos. Se on pätevä levy juuri siinä lajissa mitä se on, eli kuusikymppisten miljonääri-isien paikoin johonkin grungeen flirttailevaa vähän raskaampaa adult oriented rockia. Paremmin se mulle putoaa kuin mikään Slayerin 2000-luvun levy, vaikka Slayer ihan viimeiseen asti piti kiinni siitä varsinaisesta alkuperäisestä tyylistään, eli thrash metallista.

Jos mennään sillä mittarilla, että 40-vuotiaiden tiukkojen thrash-bändien olisi pitänyt säilyttää 60-vuotiaiksi asti sekä tyylilaji että laatu, niin aika harvaksi käy valikoima. Sellaisia outolintuja omaan makuun on pari, eli Death Angel, Exodus ja Vio-lence, joista viimeisin ei tosin ollut pitkään aktiivinen. Death Angelkin joutui ns. tekemään renessanssit.

Kreatorin uusin toimi yllättävän hyvin, vaikka muuten niidenkin kama on pitkään ollut täysin yllätyksetöntä ja kaukana alkuperäisestä menosta. Testament onnistuessaan onnistuu, mutta kyllä sielläkin on semmosia nu-metalliin/jenkkimetalliin lipsuvia biisejä välissä.

Exhorder säväytti paluulevyllään, mutta jostain syystä toi uusin jäi vähän valjuksi. Ehkä turhan paljon semmosta redneck-sävyä siinä. Mitäs vielä? Megadeth onnistuessaan kyllä taikoo kivoja biisejä, muttei toi uusin kokonaisuutena ollutkaan niin kiinnostava kuin pari singleään, vaikka eittämättä Mustaine on tarkka soittaja edelleen.

Ei siis mielestäni ihme, että kaikki ei uudemmalle Metallicalle lämpene etenkään jos sieltä odottaa jotain 80-luvun suoritusta, mutta toisaalta Metallican kiistaton vahvuus on livetoiminnassa ihan itse esiintymisten että fanien huomioimisen suhteen. Moni vanha jäärä vetää kyllä samaa thrashia kuin 30–40 vuotta sitten, muttei se siitä sinänsä parempaa tee kuin Metallican aikuistunut pappametalli.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 980
Viestejä
4 273 510
Jäsenet
71 585
Uusin jäsen
villejok

Hinta.fi

Ylös Bottom