Metallimusiikki

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
69
Erittäin kovaa settiä tuo HFTS:n uusin kiekko, Arsonilta varmaankin parhaiten toimii tällä hetkellä Fire, Walk With Me, You Are The Scars ja Heroin Waltz.

Viime päivinä ollut fiilis juuri sopiva tälle kiekolle, myös Cattle Decapitationin uusin on saanut soittoaikaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
193
Kuukauden päästä tulis pihalle Primordialin uutta levyä, viime levystä jo mennyt 4 vuotta, nopsaa menee aika. Vielä muistuu bändin eka live kokemus elävästi mieleen Tuska 2007, jolloin ei ollut järin vaikea päätös lähteä katsomaan Primoa kuin Stam1naa, johon kaikki kaverit meni.

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
69
Ah, Before the Dawn. Ensimmäinen bändi jota kävin aikanaan baarissa katsomassa kun ikä riitti sisäänpääsyyn. Hyviä muistoja ja "Deadlight" on yhä yksi tärkeimpiä levyjä sieltä ikähaarukasta 16-18. Onneksi Saukkosella on kuitenkin Wolfheart että mieheltä saa nykyäänkin uutta musiikkia kuultavaksi, en tosin pistäisi pahakseni jos kuultaisiin vielä muutama keikka edesmenneen Black Sun Aeonin biiseillä, "Blacklight Deliverancen" ollessa myös ihan törkeän kova kiekko!

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 660

Jaa, uutta At The Gatesia vai? Spotikasta kun laitto biisin pyörimään niin ei siinä tarvinnu kauaa ihmetellä, potkii kun vihanen hevonen ja Anders & Friends (tunnettu aiemmin In Flamesina) ja Dark Tranquillity ihmettelee vierestä et mitä vittua oikeen tapahtuu. Ehdottomasti vuoden odotetuin levy, ainakin tällähetkellä.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
192

Tulin postaamaan tätä.
 
Liittynyt
22.11.2017
Viestejä
144
Jotenkin nyt olen tykästynyt Gloria Mortiin, kestää jopa muutaman kuuntelukerran.

Oikeastaan tuossa on vähän kaikkea, sanoitukset, riffit ja rummut tekee melko toimivan paketin missä piirteitä BM/DM sopivasti sekoitettuna.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
300

Vuosien mittaa biisin tätä kuunnellut sieltä täältä mutta vasta nyt tajunnut miten helvetin hyvää tämä on. Oli tuossa lähiaikoina paikallisessa baarissa keikallakin mutta tuli skipattua jostain syystä ja nyt ärsyttää.
Useamman vokalistin läpi käyneenä bändinä kyllä pysynyt hyvin pakka silti kasassa. In Mourningin Netzel sopi kyllä todella hyvin tähän vaikka ei nykyinen Alexander Högbom ole millään mitalla huonompi. Renkse taisi tämän bändin myötä lopettaa murinat kokonaan ja siirtyä cleareihin ja mielestäni hyvä näin. Tämän tyylinen deathdoombläkkis mikä onkaan
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
Uusi plätty Lychgatelta, oikein maukasta matskua :geek:

Jos bändi ei ole ennestään tuttu, niin kyseessä on black/doom -pumppu, jossa yhtenä pääinstrumenttina käytetään urkuja. Murinoista ja rääkynöistä vastaa Esotericin Greg Chandler.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
Satyricon Tavastialla pari päivää sitten.. pemalutajurkele että oli upee ja mahtava keikka! \m/
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Voihan pojat, kuulin juuri Aikiolta jotta Silentium on kesällä menossa studioon pistämään uuden levyn purkkiin ja ensi talvena kiertuetta :btooth:

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346

Tästä se lähtee. Lyhyestä virsi kaunis.
 
Viimeksi muokattu:

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Kalmahilta tuli uusi albumi "Palo" tuossa pari päivää sitten. Itelle iskenyt oikein hyvin, joistain kappaleista tulee selvästi mieleen yhtyeen vanhempi musiikki mikä on hyvä asia.
Eniten mieleen jääneet biisit tältä levyltä taitavat olla through the shallow waters ja waiting in the wings sekä blood ran cold.

Aikalailla hyvää perus Kalmah-mättöä.

Tässä on hyvät musiikit, mutta nuo lyriikat aiheuttaa meikäläisellä vähän myötähäpeää. Varmaan ainoa miinus koko levyllä.

Tästä mulle tulee mieleen Kalmahin vanhempi tuotanto, ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
185

Ensikuuntelun jälkeen oli aika ristiriitaset fiilikset, tuntui ettei biiseissä ollut minkäänlaista tarttumapintaa. Nyt pienen sulattelun jälkeen levy kuulostaakin ihan hyvältä tuotokselta, mieleen on jääneet parhaiten Take Me Away, Paystreak ja The Stalker. Ei tää mikään They Will Returnin kaltainen huippulevy ole mutta kyllähän tätä kuuntelee ihan mielellään.
 
Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Juu ekalla kuuntelulla ei mullekkaan jäänyt oikeen tarttumapintaa, mutta parani huomattavasti parin kuuntelukerran jälkeen. Ei tietenkään ylitä Kalmahin parhaimmistoa, mutta kuitenkin niitä yhtyeen parempia albumeita. En osaa itse vielä sanoa, että onko parempi kuin Seventh Swamphony, pitää sekin kuunnella vielä uudelleen että osaa varmasti sanoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
761
Ihan ok tuo kalmahin uusin. Parikertaa vaati että nappasi. Take me away & The stalker parhaat biisit, take me away mielestäni jopa melkein parasta kalmahia, upeat melodiat.

Pieni petraus seventh swamphonyyn verrattuna. 7½/10 nyt ainaskin. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 660

At the Gates on kans käyny klassikon vuodelta '93 nauhottamassa uusiks, eihän tää muuta oo kun päivitetty nykyaikaan mutta mielenkiinto heräs kun rupes vertaamaan alkuperäseen. Mielenkiintoista ois kuulla enemmänkin näitä uudelleennauhotuksia vanhoista veisuista
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Muistelen että At The Gates sanoi lopettavansa Slaughter of the Souls levyn jälkeen "koska emme parempaan enää pysty" mutta ehkä muistan väärin.
Uusi tuotanto IMHO kyllä on väkinäistä paskaa verrattuna tähän mestariteokseen mutta olen teininä tätä kuunnellut uutena levynä. Ei minkään vanhan bändin uusituotanto tunnu iskevän ja tuntuvan miltään enää aikuisena. Levy täynnä upeita helposti soitettavia riffejä ja melodioita. Lyhyet helpot soolot. <3

The Oath

R&T-jäsen #240
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Tommy Karevikin molemmilta bändeiltä tuoretta musiikkia:

Ghostilta tuli eilen uusi musiikkivideo:

Tänään taas Lordilta lyriikkavideo:
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
322
Tulipa puskista tämmöinen orkesteri kuin Advent Sorrow. Musiikkityylinä Black Metal, tai bändi kai itse käyttää termiä "Torturous Black Metal".
Tämä kipale on viime vuonna julkaistu sinkku, ehkäpä sieltä on uutta läpyskää tulossa. Erittäin mukaansa tempaavaa kamaa.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
36

Cancer bats oli näköjään pulauttanut uuden videon ja levykin näyttää tulleen ulos juuri joten lyödään tänne ketjun jatkoksi. Ehkä yhtyeen tuotanto menee osin HC punkin puolelle, mutta riittävästi metallivaikutteita sopiakseen silti triidin teemaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 605

Tyylikäs uusi video. Biisikin taattua Amoa.
Lopun örinöille vielä erikseen. :tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 351
Pitäisikö huolestua kun Imperiumin messulauta sanoo jo muutamaa päivää "
Valitettavasti keskustelufoorumi on suljettu."`

Onko homma menetetty?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Pitäisikö huolestua kun Imperiumin messulauta sanoo jo muutamaa päivää "
Valitettavasti keskustelufoorumi on suljettu."`

Onko homma menetetty?
Oliskohan tuolla jotain tekemistä tuon kohta voimaan tulevan yksityisyyden suojalain tms. kanssa? Jos vaikka on tiedot ollut liian huonosti suojattu, niin ei voi kun pistää pillit pussiin. En tiedä vaikuttaako. Voihan se myös olla, että Mapella on loppunut kiinnostus kun sielläkin on jonkun verran pyörinyt kaikenlaisia avohoitotapauksia. :shifty:
 
Paska juttu jos näin, oli kuitenkin selkeä ykkösfoorumi musiikille suomessa. Eli metallista, keikoista yms ei sitten voi puhua enää missään? Taitaa jäädä sitten uusien bändien löytyminenkin tähän kun niin monesta saanut tuolta tietää ja varmaan itseltä jää keikkoja välistä kun ei niistä vaan sitten saa tietoa niin kuin tuolta monesti bongasi kun joku tiedotti.

edit. Ja olisi kyllä kohtuullista etusivulla tms julkaista joku tiedote.
 
No festareitahan metallimusiikin saralla on Steelfest meillä Hyvinkäällä ja Saarihelvettiä jos sen laskee festariksi. Keikkoja ei oikein kauheasti ole paitsi mainstream bändeillä missään missä olisi kohtuulliset soundit. Tiedän olen nirso hifisti ja se ei sovi kovin hyvin metallin kuuntelun kanssa yhteen. :)

Itsekin kyllä missailen keikkoja joka vuosi, kun kaverit yleensä vasta jälkikäteen muistaa mainita, että kävi katsomassa jotain keikkaa.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768

Pian ilmestyvältä "Legion: XX" cover-albumilta! :) Kyseessä siis Lamb Of God vanhalla nimellään. Kannattaa tsekata myös toinen julkaistu coveri "Kerosene", alkuperäinen biisi on hieman erikoisemmalta bändiltä nimeltä Big Black.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
90
Kävikö kukaan katsomassa Metallicaa keskiviikkona? Oli jotenkin laimea keikka. Tuli viihdyttyä enemmän juottopisteen lähellä kuin katsomossa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Ensikuulemalta Ghostin Dance Macabre(live-versio) aikaansai mielleyhtymän Lordin kappaleesta. Joku Monsterman se kai oli, en tiiä. Olenko ainoa?
 
Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Hirveän kamalasti ei ole Amorphiksen aikaisemmat levyt napanneet, mutta tästä uudesta pidän kovasti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 275
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom