Metal Gear Solid thread

Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 453
Snake Eater ois kyllä toivottua saada PC:lle nyt remasteroituna. Sen verran kova klassikko on kyseessä, kenties pelisarjan paras osa tarinaltaan ja pelattavuudeltaan.

Totta kai MGS1 on huippu PS1:n ajoista, remake tuostakin kelpaisi.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421

"Konamin epäillään työstävän uudistettua versiota Metal Gear Solid 3: Snake Eater -klassikkopelistä.

Huhut uusioversiosta saivat alkunsa ääninäyttelijä Donna Burken viikonloppuna julkaisemista viesteistä, jossa hän ilmaisee varsin suoraan olleensa äänittämässä Metal Gear Solid 3:een liittyvää sisältöä. Burken jakamista kuvista on tunnistettu esimerkiksi Metal Gear Solid 3:n tunnuskappaleen sanat sisältävä tuloste.

Burke ei ollut itse mukana alkuperäisessä Metal Gear Solid 3:ssa, mutta hän on työskennellyt ääninäyttelijänä videopeleissä vuodesta 2000 saakka. Metal Gear Solid -pelisarjaan hän on lainannut ääntään Peace Walkerin ja The Phantom Painin tunnuskappaleiden esittäjänä sekä Ground Zeroesiin ja The Phantom Painin iDROIDin äänenä.

Pelisarjan oikeudet omistava Konami ei ole kommentoinut Metal Gear Solid 3:n mahdollista uusioversiota julkisuudessa. Yhtiö on kuitenkin tehnyt viime vuosina paluuta pelimarkkinoille esimerkiksi vahvistetun Silent Hill 2 -uusioversion sekä kokonaan uusien Silent Hill -pelien merkeissä.

Lähde: PlayStation Lifestyle
"
Todiste:

1681641677136.png

Eihän se toki mitää sano että juuri uusio versio olisi tulossa mutta silti... ehkä sisäinen MGS fanipoikuuteni yrittää väkisin nostattaa hype junaa.

Toisaalta tuntuisi odolta juuri aloittaa remakien tekeminen juuri kolmosesta koska ykkönen on mutta siitähän ollaan tehty jo 20v sitten, että oliskohan tässä käymässä ressat että kakkosen sijasta tehdään sitten kolmosesta.

Myynnillisestihän MGS2 oli paljon suositumpi kuin kolmonen mutta mielestäni MGS3 sitten arvostuksessa paljon edellä vaikka MGS2 "monimutkainen" juoni alkaa näyttämään nykyaikana paljon järkevämältä kuin 20v sitten.

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421

Kolme ekaa MGS peliä remasteroidaan ja kolmonen tehdään uusiksi:

Oletan että tuo ykkösen remasterointi tehdään CG version pohjalta ei alkuperäisen PS1 version, sekun tarvitsii vähän muutakin kuin reson boostin :-D

Harmillisesti MGS4 jää vielä toistaiseksi ilman, toisin se oliskin haastavin tuoda koska se tehtiin ainoastaan PS3 versiolle ja kun luki uutisia kuinka hankalaa ND:llä oli tuoda eka last of us remaster versiona PS4:lle niin oletan että tuo MGS4 tuominen ei olisi yhtää helpompi juttu.
 
Liittynyt
14.08.2019
Viestejä
267
MGS4 on vielä itseltä pelaamatta, joten olisi kiva mikäli sekin joskus vielä saapuisi PS5:lle. Vaikka hyvin tässä on pärjätty ilmankin, maailma menee eteenpäin.
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
184
Mgs4 muullakin kuin pelkästään ps3:lla olisi kyllä tosi jees, mutta en lähtisi intoilemaan, ennen kuin vol 2 kokoelmasta on kerrottu lisää.
 
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
484
Kolme ekaa MGS peliä remasteroidaan ja kolmonen tehdään uusiksi:

Oletan että tuo ykkösen remasterointi tehdään CG version pohjalta ei alkuperäisen PS1 version, sekun tarvitsii vähän muutakin kuin reson boostin :-D

Harmillisesti MGS4 jää vielä toistaiseksi ilman, toisin se oliskin haastavin tuoda koska se tehtiin ainoastaan PS3 versiolle ja kun luki uutisia kuinka hankalaa ND:llä oli tuoda eka last of us remaster versiona PS4:lle niin oletan että tuo MGS4 tuominen ei olisi yhtää helpompi juttu.
Pleikkarin storesta poimittua:
Volume 1 line-up features the original titles and beginning of the METAL GEAR series:

Metal Gear
Metal Gear 2: Solid Snake
Metal Gear Solid (Including VR Missions/Special Missions)
Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty (HD Collection version)
Metal Gear Solid 3: Snake Eater (HD Collection version)

This collection includes the classic versions of the games, complete with minimal edits to copyrighted contents.
Originaali PS1-versio MGS:stä sieltä on tulossa. GameCuben Twin Snakesissa ei kerran noita VR-missioneita ollut mukana. 2&3 saavat ehkä sen 4K reso boostin, koska oikein erikseen mainittu että ovat HD collection versioita.
Toivo elää 4:n suhteen koska tämä paketti on nimetty "Volume 1". Saa nähä sitten mitä se Volume 2 pitää sisällään, olisiko siinä sitten 4, peace walker ja 5?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 662
Toivo elää 4:n suhteen koska tämä paketti on nimetty "Volume 1". Saa nähä sitten mitä se Volume 2 pitää sisällään, olisiko siinä sitten 4, peace walker ja 5?
Toivoa sopis et Vol 2 sit sisältää sen nelosen.

Virallisella sivulla teasataan et tähänkin saattais olla tulossa lisää pelejä. Toivottavasti se olis se 4 eikä Peace Walker tai mikään muukaan. Vol 2 voi periaatteessa kanssa sisältää vaikkapa Portable Opsin ja/tai Risinginkin. Siinä olis kyl aika heikko kattaus jos Vol 2 pitäis myydä setillä Peace Walker, Portable Ops + Rising. Varmaan jäis oikeasti itellä ostamatta.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421

Nytten alkaa MGS4 pääsemään teinin ikään jo, näin se aika juoksee.
Aikoinaan PS2 loppupuolella jäi videopelit pariksi kolmeksi vuodeksi mutta MGS4 oli syy ostaa PS3 ja siitä taas lähdettiin.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421
1687369722216.png

Tiedän että MGS1 on PS1 aikainen peli mutta olisin luullut että sitä olisi vähän siloteltu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 257
Tänään tainnut tulla Steamiin Snake Eater sivut

Edit : Hieman lisää tietoa mitä tulee samaan tossa Vol 1 mukana

Metal Gear Solid Collection Vol. 1 is set for Nintendo Switch as well as PlayStation 5, Xbox Series X and S, and PC via Steam, Konami has announced. Konami also announced a release date of October 24 and a price of $59.99.

Pre-order bonuses include a digital soundtrack containing newly recorded, orchestral renditions of Metal Gear Solid themes such as 'The Best Is Yet To Come', 'Can't Say Goodbye to Yesterday', and 'Snake Eater'. These tracks are available to download at launch.

Here's everything you get with Metal Gear Solid Collection Vol. 1:

Title Lineup

  • Metal Gear
  • Metal Gear 2: Solid Snake
  • Metal Gear Solid (Including VR Missions/Special Missions)
  • Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty (HD Collection version)
  • Metal Gear Solid 3: Snake Eater (HD Collection version)
  • Metal Gear (NES/FC version)
  • Snake's Revenge
Video

  • Metal Gear Solid: Digital Graphic Novel
  • Metal Gear Solid 2: Digital Graphic Novel
Digital book

  • Metal Gear Solid: Screenplay Book
  • Metal Gear Solid: Master Book
  • Metal Gear Solid 2: Screenplay Book
  • Metal Gear Solid 2: Master Book
  • Metal Gear Solid 3: Screenplay Book
  • Metal Gear Solid 3: Master Book
  • Metal Gear & Metal Gear 2: Screenplay Book
  • Metal Gear & Metal Gear 2: Master Book
Soundtrack

  • Metal Gear Solid: Digital Soundtrack

Meanwhile, Konami will sell Metal Gear Solid, Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty, and Metal Gear Solid 3:

Snake Eater as standalone digital titles separate from the collection for $19.99 each.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
484
Metal Gear Solid: Master Collection Vol. 1 hopes to follow in TMNT's footsteps
Hands On: Metal Gear Solid Master Collection Vol. 1 Could Be So Much More, But Isn't
Metal Gear Solid Master Collection Vol. 1 Preview – First Impressions

Tänään tippunut useita previkoita kokoelmasta. Näköjään hyvät lisämateriaalit, mutta pelit ovat suorat porttaukset HD collectionista kymmenen vuoden takaa.
Switchillä 720p/30fps ja ongelmia pitää edes tuo 30fps. Mikä on jokseenkin huvittavaa kun MGS2 oli 60fps jo Playstation 2:lla...
Tehokonsoleilla ilmeisesti 720p/60fps, joten ei kovin häävi sekään. Ehkä se PC-versio sitten pyörii 4K:na?
 
Eikös nämä 2 ja 3 ole ne uudemmat HD version pelit ?

Edit : Nehän ne tosiaan oli
Metal Gear Solid 2 and 3 are the amazing Bluepoint HD Remakes
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 041
Kelpaa mulle. Jos myy hyvin niin ehkä tulevaisuudessa tulee remake mgs1,2 ja 4 samaan tyyliin kuin delta snake.

On noita wanhoja bluebointin versioita tuunattu hieman.

Metal Gear Solid 2 and 3 are the amazing Bluepoint HD Remakes, but even those received subtle touch-ups according to Konami’s Director of Brand Marketing Ben Kinney, “We put the white gloves on and just whatever needed to be touched up or trimmed just to modernize them. We did that and then the rest we just left as it was, because that was the intent.”
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
720p vuonna 2023 vanhalle porttaukselle on kyllä aivan järjetön ratkaisu. Nyt puhutaan kuitenkin alkujaan PS2:lle julkaistuista peleistä, joita on 12 vuotta sitten päivitetty hieman.
 
Suoria porttauksia joissa ilmeisesti oli tämä 720p jo alunpelin

Konami clarified that the games will be targeting the same resolution (720p) and frame rate of the initial HD releases.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 041
Jos haluaa modernimman paketin niin delta snake eater ja kovaa ajoa? Master collection tapa saada vanhat pelit "sellaisenaan" helposti pelattavaksi modernille alustalle.

Ennakko-ostin master collectionin ja delta snake eaterin pelisarjan fanina. Laitoin pc-versiot steam:sta. Ehkä pc-versioon tulee modeina juttuja mitä tekijät eivät osanneet/halunneet tehdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 662
Suoria porttauksia joissa ilmeisesti oli tämä 720p jo alunpelin
Tässä vielä lähde tolle väitteelle.

720p ja 30fps switchillä, vaikka PS3/x360 versiot pyöri 60fps. Ja 720p 60fps nykykonsoleilla. Tää alkaa näyttämään sellasia merkkejä et voi olla laiskin porttaus hetkeen. Herää vaan sellanen kysymys et miks tän ostais jos löytyy jo HD Collection joltain alustalta, kerta kokemus tulee olemaan aivan tismalleen sama?

Oma vastaus tohon on varmaan et en ostakkaan. Katotaan PC versiota ja et millaset asetukset siihen tulee
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421
Konami on kyllä mennyt sieltä missä aita on matallin.
Periaattessa MGS3 "remakekin" ei ole kuin uudelle pelimoottorilla tehty täysin identtinen peli vanhan kanssa missä voidaan käyttää vanhoja ääninäyttelyitä.

Tommosia minä kutsuisin Hybrid remake/remastereiksi kuten last of us part 1

Oikeita Remakeita ovat sitten Ressa 2/3 ja FF7R ja varmaan moni muukin mutta noi tulevat ekana mieleeni.
 
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
484
Konamilta selvennystä resoluutioihin. Eli on sentään 1080p nykykonsoleilla. Ilmeisesti sitten myös PC:llä? En pidättäisi henkeä sen suhteen, että PC:llä annettaisiin kovin kummoisia grafiikka-asetuksia defaultina. Modaajat varmaan puskevat 4K-modia heti ekana päivänä. Mahtavatko koskaan portata MGS4:ää moderneille alustoille, jos taso on tämä.
Hauska että Switchllä ollaan edelleen 30fps vaikka MGS2 oli 60fps jo PS2:lla ja jopa PS Vita:lla oli sisätilat 60fps.

Konami confirms Metal Gear Solid Master Collection resolution on each system | VGC
  • All platforms except Switch – 1080p / 60 frames per second target
  • Switch (docked mode) – 1080p / 30 frames per second target
  • Switch (handheld mode) – 720p / 30 frames per second target
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421
MGS3 oli muuten sitten jo 30fps myös PS2:lla.
Tuosta PS2 version MGS2 ei löydy framerate testejä mutta MGS3 löytyy:

Olihan se paljon vaativampia peli näin yksityiskohtien osalta.

MGS2 PS2 kikkaili taas niin että Cutscenet olivat 30fps ja gameplay oli 60fps, uskoisin että ei se kovin vakaa ollut.

Mutta PC miehille ketkä haluavat pelata ohjaimella, tuo ainakin jotain helpotusta ja sitten PS kaveritkaan käsittääkseni eivät ole pystyneet pelaa näitä PS4 lähtien, OG boxi versiot taitavat sitten toimia BC tilassa uudemilla Xboxeilla jos en ihan väärin muista.

Omistin aikanaan tuon HD collectionin X360:llä ja pakko sanoa että aika ei kohtele kovin hyvin 3rd pelien pelattavuutta, siinä voi tulla isompi kulttuuri shokki kuin AC sarjan kanssa(Synticate vs Origins) jos on tuttunut MGS5.
 
Suurin osa ajasta näköjään 20FPS paikkeilla ps2 versio MGS 3 pelissä :)
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 041
mgs2:ssa ps2:lla jossain kohdissa meni fps ihan slideshow meiningiksi. Toki pääosittain pyöri ihan pelattavasti.

Ehkä RTX Remix tms. pelastaa, jos ei pelintekijä tee työtänsä tarvittavalla tarkkuudella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 662
Konamilta selvennystä resoluutioihin. Eli on sentään 1080p nykykonsoleilla. Ilmeisesti sitten myös PC:llä? En pidättäisi henkeä sen suhteen, että PC:llä annettaisiin kovin kummoisia grafiikka-asetuksia defaultina. Modaajat varmaan puskevat 4K-modia heti ekana päivänä. Mahtavatko koskaan portata MGS4:ää moderneille alustoille, jos taso on tämä.
Hauska että Switchllä ollaan edelleen 30fps vaikka MGS2 oli 60fps jo PS2:lla ja jopa PS Vita:lla oli sisätilat 60fps.

Konami confirms Metal Gear Solid Master Collection resolution on each system | VGC
  • All platforms except Switch – 1080p / 60 frames per second target
  • Switch (docked mode) – 1080p / 30 frames per second target
  • Switch (handheld mode) – 720p / 30 frames per second target
PC puolella modeilla viimeistään se renderöintireso nousee jos siinä on jostain käsittämättömästä syystä se 1080p lukko. Tosin jos PS5/XSX on kanssa vaan 1080p niin eipä toi hyvältä kuulosta, vaikuttaa siltä et ei ne juurikaan mitään kovin suurta optimointia oo tän porttauksen kanssa harrastanu jos Switchin versio on käytännössä huonompi mitä ne 2012 julkastut versiot.

Mut se PC versio on jo käytännössä varmistetu olevan paska. Steamin sivulta löytyy seuraavaa infoa:

"Notice: METAL GEAR SOLID: MASTER COLLECTION Vol.1 METAL GEAR SOLID requires a controller in order to play. Playing with a keyboard and mouse isn't supported."

Toki joo voi argumentoida et onks tää fiksumpi pelata pädillä muutenkin, mut se et sitä vaihtoehtoa ei edes ole kertoo jo siitä et paljonko tohon PC versioonkin ollaan investoitu aikaa. En oo nimittäin oikeastaan yhtäkään edes keskivertoa porttausta nähny missä olis toi teksti suoraan kauppasivulla.
 
the team is now trying to integrate mouse and keyboard controls in some way for all games in the collection.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 662
the team is now trying to integrate mouse and keyboard controls in some way for all games in the collection.

No, en tiedä pitäskö olla hurraamisen paikka et tollanen aika vakio-ominaisuus PC pelissä lisätäänkin kun tarpeeks tuli sanomista asiasta. Kaikki merkit edelleen viittaa siihen et laiskin porttaus hetkeen, niin eiköhän noi MK+B kontrollitkin emuloi vaan ohjainta.

Noh, kaks kuukautta niin sen näkee. Veikkaan että Digital Foundry joutuu antamaan runtua aikalailla jokaiselle versiolle.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
Aika käsittämätöntä, ettei edes resoluutiota ole jaksettu merkittävästi nostaa. Nyt puhutaan kuitenkin vähintään n. 20 vuotta vanhoista peleistä, joiden pari konsolisukupolvea sitten julkaistut varsin kelvolliset HD-versiot tässä portattiin nykylaitteille. Edelliseen viestiin viitaten en kylläkään taida jaksaa uskoa, että ainakaan MGS2 ja MGS3 olisivat tässä kokoelmassa emuloituja, sillä vähän kyseenalaistan sen, jaksaisiko Switch pyörittää silloin pelejä lainkaan.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358

Resoluutiota ei ole taidettu nostaa ollenkaan. 720p taitaa olla vain upscalettu.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Jos tähän "sarjaan" haluaa saada tuntumaa, onko aivan ensimmäisten Metal Gear-pelien pelaamisessa mitään järkeä tältä osin? Tuovatko ne mitään lisäarvoa pelin kaanoniin tms., vai onko se käytännössä yksi ja sama jos aloittaa ihan vain MGS1-pelistä, vai onko silläkään merkitystä?

Ensimmäinen Metal Gear ilmestyi 1987 NES ja MSX-pelilaitteille, ja olin käsityksessä että noissakin oli jotain selkeää eroa toisiinsa verrattuna, muutenkin kuin grafiikan osalta? Jos oli, kumpi katsotaan siksi "alkuperäiseksi" Metal Gear-peliksi?

Metal Gear 2: Solid Snake ilmestyi alunperin sitten vain MSX(2)-koneille, ja oliko silloinkin vain japaniksi? Joskus muistan koittaneeni tuota emulaattorilla jollain fanien englanniksi kääntämällä versiolla, mutta en pelannut sitä sen enempää. Tuossa pelissä tuntui olevan jo jonkinlainen juonikin?

NES:lle oli sitten myös joku epävirallinen jatko-osa ekalle pelille, mutta siitä sen enempää...

Muistanko oikein että jossain myöhemmässä MGS-pelissä, mahdollisesti MGS2 tai MGS3, oli mahdollisuus pelata myös kahta ensimmäistä Metal Gear-peliä? Oliko niissä mukana siis englanninkielinen versio Metal Gear 2:sta?

Onko parempi unohtaa nuo kaikki ja aloittaa ihan vain MGS(1)-pelistä?
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Jaa tuossahan käsiteltiin juuri noita eri MG(S)-pelejä joista kyselin...

Onko tuo kokoelma saatavissa vain konsoleille, vai myös PC:lle? Siitä huolimatta että ilmeisesti sitä haukuttiin tuossa arvostelussa?

EDIT: Äh, turha kysymys, kyllä tuossa mainittiin Steam-versiokin... Pistetään korvan taakse. Toivoisin GOG-versiota mutta en tiedä tullaanko saamaan, sen ostaisin oitis. Onhan GOG:ssa ennestään sentään MGS1 ja eka Metal Gear (MSX-versio), joten ehkä toivoa on...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 662
Muistanko oikein että jossain myöhemmässä MGS-pelissä, mahdollisesti MGS2 tai MGS3, oli mahdollisuus pelata myös kahta ensimmäistä Metal Gear-peliä? Oliko niissä mukana siis englanninkielinen versio Metal Gear 2:sta?

Onko parempi unohtaa nuo kaikki ja aloittaa ihan vain MGS(1)-pelistä?
MGS3:n uusintajulkasussa Subsistencessä oli noi kaks ekaa Metal Gearia mukana, kuten on tossa Master Collectionissakin.

Periaatteessa voi aloittaa MGS1 suoraan, tai voit halutessas pelata noi Metal Gearit myös läpi. Kronologisesti MG1 ja MG2 on ennen MGS1 mut en ite kumpaakaan oo koskaan pelannu, enkä varsinaisesti koe missanneeni myöskään mitään.

Kronologisesti sit MGS3 on sarjan eka peli, jonka jälkeen tulee Portable Ops, jos tän haluaa kaanoniks laskea. Virallisesti se ei kai sitä kuitenkaan oo. MGS3 jälkeen Peace Walker, sit Ground Zeroes jonka jälkeen Phantom Pain laihan tarinansa kera. Sit MG1, MG2, MGS1, MGS2 ja MGS4. Menee vähän hassusti sinällänsä mut ei nyt kuitenkaan liian törkeesti.

Tästä huolimatta en välttämättä MGS3 pelais ihan ensimmäisenä. Mun mielestä paras MGS jos kokonaisuutta miettii, ja siinä on sen verran referenssejä edellisiin osiin et ne menee turhan herkästi sit ohi jos siihen hyppää suoraan. Plus se on aika tönkköä kans hypätä modernimmasta köykäsempään, niin siks suosittelisin et alota joko MG tai MGS1.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
157
Julkaisujärjestyksessä ehdottomasti! Mielestäni MG:t voi unohtaa jos ei välttämättä halua kokea myös niitä, mutta muistaakseni MGS1:n valikoista löytyi koosteet niiden tapahtumista. Kannattaa myös katsella briefing-pätkät sieltä MGS1 päävalikon kautta niin saa paremmin kiinni lähtökohdista!
 
Juu minua kiinnostaa siis pelata nuo kronologisesti julkaisuajankohtansa mukaan, ei niinkään mihin aikaan minkäkin pelin tarina ajoittuu.

Tuleehan monille elokuvasarjoille jne. "0-versioita" joissa paneudutaan siihen mitä tapahtui ennen edellisen elokuvan tapahtumia, ja silti järkevä tapa on katsoa leffat julkaisuaikakohtiensa mukaisessa järjestyksessä. Esim. Star Warsit, jos katsoisi ensin episodit 1-3 ja jatkaisi siitä seuraaviin, siinä menisi aivan pipariksi kyseisten leffojen juonenkäänteet joissa oletettiin että et tiedä edeltäneitä tapahtumia.

Lähinnä siis toki kysyin onko mitään järkeä pelata ekoja (ennnen MGS1) pelejä, tuovatko ne pelisarjaan mitään merkittävää, muuta kuin nähdä teknologisesti mistä se kaikki alkoi, ja miten pelisarja on kehittynyt peli peliltä?
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 645
Julkaisujärjestyksessä ehdottomasti! Mielestäni MG:t voi unohtaa jos ei välttämättä halua kokea myös niitä, mutta muistaakseni MGS1:n valikoista löytyi koosteet niiden tapahtumista. Kannattaa myös katsella briefing-pätkät sieltä MGS1 päävalikon kautta niin saa paremmin kiinni lähtökohdista!
Eli niissä kuitenkin on jotain tapahtumia ja hahmoja joilla on merkitystä myöhempien pelien hahmoille ja juonelle, eivätkä olleet pelkkää hiiviskelyä ja räiskintää ilman mitään varsinaista juonta tai merkittäviä hahmoja?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 041
Eli niissä kuitenkin on jotain tapahtumia ja hahmoja joilla on merkitystä myöhempien pelien hahmoille ja juonelle, eivätkä olleet pelkkää hiiviskelyä ja räiskintää ilman mitään varsinaista juonta tai merkittäviä hahmoja?
MGS:n maailma on todella sekava ja psykedeelinen hyvällä tavalla. Asioita tapahtuu vuosikymmenien aikajanoilla ihan lähtien aikaa ennen kylmää sotaa päätyen tulevaisuuteen. Hahmoissa on paljon syvyyttä, jos pähkäilee asiat läpi. Pelien juonet eivät liity niin suoraan toisiinsa, että yksi peli spoilaisi toisen pahasti. Toki jotain extraa voi tietää hahmoista etukäteen, mutta imho. se ei pilaa pelien juonikuvioita.

Objektiivisesti ajatellen minulle sarjan paras peli on mgs3. Parhaat mekaniikat, hieno juoni, viidakko/sisätilat hienoa vaihtelua peliin, uskomattoman hyvää musiikkia paikoitellen. Jos ei niin sarja kiinnosta niin odottaisin mgs3 remaken ja pelaisin sen tuoreena kokemuksena.

MGS2:en on mulle sarjan rakkain peli. Johtunee osittain siitä, että se oli ensimmäinen mgs-sarjan peli mitä pelasin. On myös aikansa mestariteoksia mikä paalutti kokemuksen syvälle synapseihin.

MGS5 en tykkää(tyhjää täynnä) ja mgs4:en pelasin vain kerran läpi. MGS4:sta jäi melko laimea fiilis odotuksiin nähden. Ehkä mieli muuttuisi, jos pelaisi mgs4:en uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 421
MGS3 kohdalla kyllä jättäisin sen melkein viimeiseksi tästä paketista.
Siinä annettaan lähtölaukaisu sille miksi BB:stä tuli MG sarjojen pahis alkuosiin
ja sitten jos on vielä MGS nälkää ja eikä ole pelanut MGS5 niin sitä suosittelisin kolmosen jälkeen.
MGS5 taas kertoo miten BB selvisi ekan MG jälkeen elossa kun SS tappoi hänet, oikeasti SS tappoikin VS:n

Itsellenikin myös MGS3 taitaa olla rakkain osa vaikkakin pelattavuus on MGS5 jälkeen on "kauhea" joten todellakin toivon ettei Konami ryssi sitä remakea.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358
Eli niissä kuitenkin on jotain tapahtumia ja hahmoja joilla on merkitystä myöhempien pelien hahmoille ja juonelle, eivätkä olleet pelkkää hiiviskelyä ja räiskintää ilman mitään varsinaista juonta tai merkittäviä hahmoja?
Kyllä mutta MGS1 retconnasi joitain tapahtumia. Se puhuu joistain asioista mitä ei 2D peleissä tapahtunut. Kojima tiesi että iso osa pelaajista ei ollut pelannut kahta edellistä niin kaikki tarpeellinen kerrotaan. MG2:sta ei julkaistu ollenkaan länsimaissa kun vasta MGS3:n uusintajulkaisun mukana PS2:lle. Myös ykkösen NES versio poikkeaa paljon MSX-versiosta.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 041
Joskus voi harrastaa populaarikulttuuria matalan pään kautta. Tosi hankala lähteä mihinkään mukaan, jos tarvii kahlata kaikki mahdollinen aikaisempi materiaali läpi. Minusta pelit on todella irrallisia eivätkö spoilaa toisiansa merkittävästi. Eivät ole suoraa jatkumoa missä yksi loppuu ja toinen alkaa.

Kasuaalina pelaisin ekana mgs3. Paras peli sarjasta. Jos tuon jälkeen vielä kiinnostaa niin pelaisin mgs2:en. Sit jos vielä innostaa niin mgs1 ja mgs4 ja jättäisin mgs5:en viimeiseksi. Tosin kasuaalin silmin paras kokemus vois kyllä tulla ihan vain skippaamalla kaikki wanhat ja pelaa mgs3 remaken ja toivoisi että tulee muistakin peleistä remaket.

Ihan liian monta kertaa pelannut mgs2 ja mgs3. Vaikka tietää koko jutun unissaankin niin silti tuota voi veivata uudestaan ja uudestaan.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
324
Onhan tuo mgs1 tarinaltaan näissä parhaimmasta päästä ja siinä on sentään jokaisella pomolla syvyyttä ja erilaiset taustatarinat.

Niiden jälkeen kaikkissa muissa ovat nämä pomot olleet aika onnettomia. Pelillisesti aika vanhentunut mutta esim tuo twin snakes versio on tehty mgs2 moottorilla niin saa vähän uudenlaista tulokulmaa.

Aikanaan tuli pelattua juuri tuo mgs 1 ps1:llä ja se sai innostumaan koko mgs sarjaan ja sehän tulikin pelattua sitten moneen kertaan läpi. Nämä on ehkä siksi parasta pelata järjestyksessä kun pelimoottori päivittyy aina välissä niin uudemmissa pystyy tekemään asioita mitä taas ei aikaisemmissa voi ja saattaa tuntua kököltä kun palaa takasin päin.

Mgs2 on omalla tavallaa hivenen sekava juonellisesti mikä taas aukeaa sitten paremmin mgs4:ssa. Mgs 3 on taas hieno bondimainen seikkailu ja onhan se näistä parhaimmasta päästä vaikka hahmot jäävätkin mgs1:n hahmoista.

Mgs portable ops ja mgs5 ovat aika kehnoja tarinallisesti ja mgs5 tulee mieleen lähinnä portable ops päivitettynä ja en tiedä millainen siitä olisi tullut jos kojima olisi saanut tehdä sen loppuun.
 
MGS3:ssä The endin kyllä muistan varman lopun elämääni kuten MGS1:ssä Mantiksen.
Niissä oli omalaisensa tyyli voittaa ne.

MGS3 kikka voiskin vielä toimia nykykonsoleissa/PC:llä mutta ei enään MGS1 kikka.
Sivukysymyksenä kuinka muuten tuo tehtiin aikanaan PC:llä että vaihdot ohjain porttia?

Sitten tuosta MGSV koosta jos Kojima olisi saanut jatkaa niin pitkään kun mahdollista niin siitä on ollut juttua että siinä olisi ollut neljä mappia kahden sijasta.

MGS1:stä vielä kiva nippelitieto kun aikoinaan Kojima suunnitteli sitä ja muistaakseni esitteli myös sen Konamin pampuille, niin se ei ollut piirtänyt vaan lego palikoilla oli tehnyt mekanismi sunnittelun miten peli toimisi kun oli nähnyt ekaa kertaa PS1 "tehot" 3D käytössä, peli oli aika kauan "kehityksessä" muistaakseni vuodesta 1995 aina 1998 saakka joka siihen aikaa oli poikkeuksellisen pitkä kehitysaika peleille.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358
Joskus voi harrastaa populaarikulttuuria matalan pään kautta. Tosi hankala lähteä mihinkään mukaan, jos tarvii kahlata kaikki mahdollinen aikaisempi materiaali läpi. Minusta pelit on todella irrallisia eivätkö spoilaa toisiansa merkittävästi. Eivät ole suoraa jatkumoa missä yksi loppuu ja toinen alkaa.

Kasuaalina pelaisin ekana mgs3. Paras peli sarjasta. Jos tuon jälkeen vielä kiinnostaa niin pelaisin mgs2:en. Sit jos vielä innostaa niin mgs1 ja mgs4 ja jättäisin mgs5:en viimeiseksi. Tosin kasuaalin silmin paras kokemus vois kyllä tulla ihan vain skippaamalla kaikki wanhat ja pelaa mgs3 remaken ja toivoisi että tulee muistakin peleistä remaket.

Ihan liian monta kertaa pelannut mgs2 ja mgs3. Vaikka tietää koko jutun unissaankin niin silti tuota voi veivata uudestaan ja uudestaan.
Kolmosen jälkeen pelaisin MGS1:n. Uskon että kakkosesta nauttii enemmän kun ykkönen on pelattu kun tarina viittaa siihen paljon.

MGS3:ssä The endin kyllä muistan varman lopun elämääni kuten MGS1:ssä Mantiksen.
Niissä oli omalaisensa tyyli voittaa ne.

MGS3 kikka voiskin vielä toimia nykykonsoleissa/PC:llä mutta ei enään MGS1 kikka.
Sivukysymyksenä kuinka muuten tuo tehtiin aikanaan PC:llä että vaihdot ohjain porttia?
Se Mantis kikka on Master Collection versiossa.
Pelin aikana saa avattua jonkun irrallisen menun jossa ohjainpaikkaa voi vaihtaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 099
Viestejä
4 208 345
Jäsenet
71 019
Uusin jäsen
maraman

Hinta.fi

Ylös Bottom