Alex Garlandin (Ex Machina, Annihilation) Devs näytetään Suomessa näköjään HBO Nordicissa. Pari jaksoa tullut. Yhdysvalloissahan tuo näytetään Disneyn omistamassa Hulussa, joten kiva, että Suomessa saadaan samalla tilauksella muidenkin kuin HBO:n tuottamia sarjoja.
Ainakin itselleni oli tullut tiistaina HBO:lta asiakaskysely. Kannattaa katsoa sähköpostia onko saanut sähköpostia asiakaskyselyä "palvelun" tiimoilta ja vastata siihen. Jospa vastausten perusteella tekisivät edes jotakin parannuksia.
Millähän viiveellä nuo Walking Deadit tulleet yleensä, season 10 kun odottelen?
Season 9 olikin sitten positiivinen yllätys eli tuntui että tämähän oli sellaista alkupään laatua (pitkästä aikaa), ja jopa innolla odottelen lisää.
Liekö kirjoittajat saaneet vahvistusta, en ainakaan tällä kertaa törmännyt hölmöyksiin siihen tahtiin kuten jossain kohtaa sarjan elinkaarta, hahmojen tehdessä
epäratioaanisia juttuja ja juonen kehnoine twisteineen.
Lukuun 10 tämä sarja olisi tyylikästä lopettaa, mutta ehkä lehmästä saa maitoa vielä..
Niin, Fox tuota esittää meillä ja jälkitoisto Ruutu palvelun kautta. Jaksot näemmä pysyy vain luokkaa 5 viikkoa, joten vanhin 10. kausi jakso sielllä on jakso 9.
Mitä tulee HBO, niin seuraava kausi näyttää tulevan samana päivänä kuin siitä seuraava kausi jatkuu Foxilla/Jenkeissä. En sitten tiedä miten menee jos seuraava kausi on viimeinen. Luultavasti siinä on silti ainakin kuukauden tai varmaan useamman viive.
Viime vuonnna kausi 10. alkoi jenkeissä 6.10., eli meillä esitettiin 7.10., ja samana päivänä tuli kausi 9 HBO:lle.
En viitsi linkittää lähdettä, kun se on eräs aamupalatarvike.
tl;dr HBO Nordiciin voi odotella season 10 tämän vuoden lokakuussa.
Tuli otettua kännipäissään HBO, kun Netflix-tilaus temppuili. No, mitään uutta hyvää ei ole tullut. Aloin katsomaan Deadwoodia uudestaan. Perhana, että on hyvä sarja. Saa olla tippa linssissä vähän väliä ja nauraa pissat housussa. En oikeesti muistanut, että tämä on näin hyvä sarja. Katsokaa, jos ette ole nähneet. Näin hyvät sarjat on harvassa.
HBO:lla laadun pudotus on naurettavaa, kaista tähänkin asti ollut todella kapea. Ylipäätään, missä verkot muka ovat tökkineet? Etätyön viemä kaista pääosin on kuitenkin erittäin pieni videotoistoon verrattuna. Käyttövätkö palvelut vain tilaisuutta hyväkseen säästääkseen hiukan rahaa?
Koronaviruspandemia vaikuttaa laajasti viihdetuotantoihin ja palveluihin, joilla fiktiota katsotaan. Muropaketissakin on jo useaan otteeseen kerrottu, miten eri sarja- ja elokuvatuotannot on jouduttu keskeyttämään ko…
muropaketti.com
HBO varoittaa kuvanlaadun heikentymisestä. Mikähänlaista kuraa sieltä on jatkossa luvassa?
Eilen katselin Manifestin uusimman jakson ja Liarin päätösjakson. Enpä huomannut kuvanlaadussa huononnusta. Toki katselun aloitin klo 22 jälkeen, joten liekö päiväsaikaan sitten näkyvää eroa. Ja TeliaTV:n kautta edelleen katselen.
Täällä on moneen otteeseen myös väitetty, ettei ole eroa onko Telian tai Elisan palvelun kautta vs HBOn oma. Tämä väite mielestäni jälleen kumoutuu - tai sitten olen vain puusilmä.
Täällä on moneen otteeseen myös väitetty, ettei ole eroa onko Telian tai Elisan palvelun kautta vs HBOn oma. Tämä väite mielestäni jälleen kumoutuu - tai sitten olen vain puusilmä.
Ainakin Elisa Viihteen kohdalla ja oletan Telia TV toimivan samalla tavalla kyseessä on tavallaan kirjasto/kanavapaketti, joka näkyy siellä Elisa Viihteen sivulla eikä hbonordic.comissa.
Ainakin Elisa Viihteen kohdalla ja oletan Telia TV toimivan samalla tavalla kyseessä on tavallaan kirjasto/kanavapaketti, joka näkyy siellä Elisa Viihteen sivulla eikä hbonordic.comissa.
Muista laitteista en tiedä, mutta nettisivu ei ole sama (Elisa Viihde) ja streamin data tulee eri osoitteesta jonka nyt tarkistin (viihde-amfcache24-pa.cdn.elisaviihde.fi jne).
Itse ohjelmasisältö tietenkin on sama mutta siitähän ei olekaan ollut kyse.
Mulla tuli sellainen ongelma vastaan että android tv:n app boottaa joka kerta tv:n noin 5min katselun jälkeen. Kenelläkään muulla samaa ongelmaa. PS4:llä ja luurilla(android) toimii moitteetta. TV on TCL:n vitossarjalaisia.

Taas on tullut katsottua muutama sarja, mm. Avenue 5, The Wire, The Ousider, Zero, Zero, Zero. Seuraavaksi täytynee ruveta seuraamaan uusia kausia sarjoista Killing Eve ja Billions.
Tämä on kyllä yksi omista suosikeista HBO:n puolella.
Varsin viihdyttävä, vastaavaa fiilistä sai sarjasta Succession. Sitäkin suosittelen jonoon jos on katsomatta.
Mitenkäs 5.1-äänet HBO:ssa? Android TV:n sovelluksessa ainakin tarjoaa 5.1-ääniraitoja tietyissä ohjelmissa, mutta ei sovellus tunnu stereota kummempaa ulos pukata. Samaan aikaan Netflixistä ja Amazon Primestä saa monikanavaääntä ulos samalla telkkarilla.
Viikossa meni koko kausi ja nyt on taas tyhjä olo. Käsittämättömän kova sarja edelleen.
Nyt pitäisi keksiä jotain uutta katsottavaa luppoaikojen täytteeksi. Watchlistille olen klikkaillut mm. sellaisia kuin Gomorrah, Billions, Succession, Devs, McMillions, Banshee, ZeroZeroZero ja Mayans M.C. Pitäisi olla ihan laatukamaa järjestään, mutta kaikki ovat aika raskasta katsottavaa. Hmmm, vaikeita päätöksiä...

Billions ja Banshee on noista listatuista läpipelattuja, suositus ainakin niille, tykkäsin. Billionsin vitoskausi taitaa alkaa toukokuussa ainakin jossain päin maailmaa.
Harmi ettei Gomorralle ole omaa ketjua, sen se olisi kyllä ansainnut. Googlailin juuri ettei viidennestä kaudesta ole vielä mitään vahvistusta, mutta sen sijaan bongasin hiljattain julkaistun elokuvan. Ja koska jo pelkkä elokuvan nimi, saati sitten juonen kuvaus spoilaa pahasti niitä katsojia, jotka eivät ole nähneet vielä koko sarjaa, niin spoileritägit tähän. Oikeasti, älkää klikatko tai guuglatko enempää, jos teillä on sarjan katsominen kesken.
HBO Europe matskut on kovaa kamaa Umbre etunenässä, siinä on jotain sanoinkuvaamattoman realistista ja raakaa peliä alamaailmassa kaiken perhe-elämän keskellä. Todella hyvää ja kaivattua vaihtelua kliinisten ja siloteltujen amerikkalaisten sarjojen oheen.
Umbren jälkeen listalle vaikkapa Blinded By The Light (Puola) ja Aranyélet(Unkari), joka on suomalaisen Helppo Elämä formaatin pohjalta tehty, hyvin eri tatsi kuin suomlaisessa mikä oli ihan toimiva sekin.
Otin testiin viestisi perusteella ja tämähän on täyttä rautaa. 10 kauden binge lähti käyntiin. Vahingossa katsoin alkuun kauden 10 ekan jakson ja siitä siirryin siihen oikeasti ekaan. Hieman 4:3 kyrsii muttei liikaa

Joo, se on ihan huippu. Vaatii mustan huumorin ja kiusallisten tilanteiden komiikan ymmärtämistä, mutta jos sellainen kolahtaa, niin ei voi mennä pieleen.
Tässä sarjassa on mielestäni sellainen poikkeuksellinen piirre, että taso ei notkahda missään vaiheessa ja heti kun tuntuu vähänkin että tämä on nähty, niin sieltä tulee pamahtaa kuvioihin mukaan jotain uutta.

Joo, tätä kans toitotin puolisolle kesken kymppikauden kuinka tän sarjan taso ei oo notkahtanu oikein koskaan. Ja välillä tuntu kymppiä kattellessa et taso vaan kasvaa. Hienosti on ajan hermoilla eikä vuosien tauko heikentäny otetta lainkaan. Nero sarja.
Alex Garlandin (Ex Machina, Annihilation) Devs näytetään Suomessa näköjään HBO Nordicissa. Pari jaksoa tullut. Yhdysvalloissahan tuo näytetään Disneyn omistamassa Hulussa, joten kiva, että Suomessa saadaan samalla tilauksella muidenkin kuin HBO:n tuottamia sarjoja.
Käsittääkseni tämä oli one and done minisarja. Mutta kun nyt rupesin googlaamaan asiaa, niin Alex Garlandilla on ilmeisesti jokin idea, että voisi tehdä uuden minisarjan, joka käsittelisi eri aihepiiriä (kansalaistottelemattomuutta), mutta mahdollisesti samoilla näyttelijöillä (Nick Offerman toivottavasti ainakin, muista en oikein välittänyt).
Olen tuota Billoinsia yrittänyt katsoa, koska sen verran hyviä näyttelijöitä sarjassa on. Käsikirjoitus kuitenkin pitkälti epäuskottavaa roskaa ja aiheuttaa välillä myötähäpeän tunteita noiden näyttelijöiden puolesta. Eikö parempaan todellakaan tuolla väellä pystytty?