- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 163
Tarkistin tuon LG:n sovelluksella ja Handmaid's Talen avausjakso näytti huomattavan kehnolta vrt. GoT avausjaksoon, joka puolestaan oli parempilaatuinen kuin muistin Chromecastin ajoilta. HT:ssä voi olla käytössä joku ryyninen filmiefekti, joka ei oikein toimi yhteen HBO:n bittivirran kanssa tai sitten kyseisessä materiaalissa on oikeasti jotain vialla, vaikka sitten sen enkoodauksen suhteen. Tähän jälkimmäiseen olisin taipumassa sillä vaikka alun kaaosta kuvattaessa kamera heiluikin melko reilusti niin metsän rajassa tapahtunut hallittu kamera-ajokin pätki aivan ihmeellisesti, maassa olleet lehdet toki hankalia huonolle enkoodaukselle, vähän kuin jonkun euroviisutapahtuman pakollinen konfetti digitv-materiaalille. Voi olla, että GoT on sen verran kova myyntivaltti, että alkupään ongelmia on lähdetty korjaamaan ja materiaalia ladattu palveluun uusiksi eri laadulla.Tyttöystävä otti kuukauden kokeilujakson, ja kyyläiltiin juuri tuossa The Handmaid's Talen pilottijakso webOS-äppillä.
Tyttöystävä ei normaalisti ole mikään samanlainen pikselikyylääjä kuin allekirjoittanut, mutta hänkin ihmetteli huonoa laatua.
Uusimman Billions-kauden sekä Black Mondayn laatu näyttävät olevan joka tapauksessa jo hyvää luokkaa, tosin kummassakin hämärät leirinuotiot ym. hiippailut ovat minimissään.






