Sama. Olen jo 20 vuotta sitten turtunut "actioniin". Kahdesti nukahtanut leffateatterissa, ekan kerran Matrixin jatko-osassa, jossa oli joku yli pitkä pätkä kun agentti smith hyökkää monipäisesti kymmenen minuuttia Keanun kimppuun. Toinen kerta oli American Hustlessa, mutta olin just tullut jenkeistä ja kyseessä oli ennemmin aikaerorasitus.
Musta tuntuu, että ne tykkää äksön pläjäyksistä, jotka aina halusi ala-asteella piirtää "sotaa", joissa oli aina mukana sellainen leikki, että "sitten tuo ampuu tuota ja sit...".
Pitää olla hiton taiteellinen kulma, että siinä on edes millään tavalla jotain mielenkiintoista. Ja jotenkin tuntuu, että juoni ei enää merkitse mitään käsikirjoittajille, vaikka itselle se on kaikki kaikessa. Mielenkiintoinen premissi, niin oon heti mukana. Tykkään kyllä myös nokkelasta sananvaihdosta, mutta en jotenkin jaksa toisaalta ollenkaan (melo)draamaa. Joku kymmenen minuutin keskustelu ihmissuhteesta saa ihan yhtä lailla mut vaihtamaan elokuvaa jos sitä ei ole tehty erityisen hyvin. Yleensä se on jotain sellaista, jonka on nähnyt jo tuhat kertaa ja käytännössä parin alkurepliikin jälkeen osaisi kirjoittaa itsekin sen dialogin pääpiirteittäin.
Käytännössä luotto mennyt, että netflix pystyisi miellyttämään mua millään tavalla (melkein 10 vuotta ollut tilaus voimassa yhtäjaksoisesti, joten en ole osannut äänestää edes jaloillani). Hbo on aina silloin tällöin itselläni kuukauden kaksi voimassa ja aika hyvin löytyy aina rahalle vastinetta. En kyllä edelleen ymmärrä mitä ihmiset näkee White Lotuksessa.