Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Olisi kyllä melko kiva jos näkisi ensi vuodesta alkaen....Onnistuuko hbo maxin kahtominen jotenkin suomessa?
Näin vähän veikkasinkin, siis elokuvien osalta...Aika näyttää mitä vippaskonsteja hbo maxin saaminen tulisi vaatimaan mutta koko nordic-konsepti haudataan ensi vuoden loppuun mennessä ja meilläkin siirrytään max-aikaan. Eurooppaan noita ensi-iltoja ei kuitenkaan ole tulossa. Eipä tule nordicia ikävä. Teknisesti huonompaa toteutusta saa hakea ja juuri mikään ei muuttunut vuosienkaan saatossa.
![]()
Elokuvat | Warner Bros aikoo julkaista ensi vuoden elokuvansa yhtä aikaa teattereissa ja suoratoistopalvelu HBO Maxissa – Elokuvateatteriketjujen osakkeet lähtivät rajuun laskuun
Warner Brosin ratkaisun taustalla ovat elokuvateattereiden romahtaneet kävijämäärät.www.hs.fi
SUOMESSA toimiva suoratoistopalvelu HBO Nordic tiedotti torstaina, että kaikki HBO:n Euroopan suoratoistopalvelut muuttuvat vuoden 2021 loppupuoliskolla HBO Max -suoratoistopalveluksi.
HBO Nordicin tekniikan uudistumista on odotettu, oletan että Maxissa on samat systeemit globaalisti a'la Netflix ja kaverit. Eikä vain vaihdeta logoa nykyisestä kikkareesta.
Houkutteli tuo What We Do In the Shadows, mutta saas nähdä kestääkö tuota kuvanlaatua katsoa paria jaksoa pidempään.
17.12 alkaa jälleen uusi Stephen Kingin kirjaan perustuva The Stand. Saas nähdä minkälainen tekele tällä kertaa. Aika vaihtelevan laatuisia ollut nuo Kingin kirjoihin perustuvat filmatisoinnit. The Stand on kyllä yksi parhaista kirjoista mitä koskaan lukenut.
Uusi Bryan Cranstonin tähdittämä minisarja, Your Honor, vaikuttaa alustavasti ihan hyvältä. Nämä oikeusdraamat ovat aina olleet mieleeni ja tässä on kieltämättä ainekset ihan kiinnostavaan sellaiseen.
Oli kyllä hyvä ensimmäinen jakso. En myöskään muista milloin viimeksi on joutunut katsomaan pois päin telkkarista, oli melko graafinen se alun tapaturma.Uusi Bryan Cranstonin tähdittämä minisarja, Your Honor, vaikuttaa alustavasti ihan hyvältä. Nämä oikeusdraamat ovat aina olleet mieleeni ja tässä on kieltämättä ainekset ihan kiinnostavaan sellaiseen.
Tämä on hyvä.Onko kellään suositella hyviä rikosdraama sarjoja tai scifi sarjoja tai utopia sarjoja tuolta HBO:sta?
Fargon, True Detectiven ja Sopranoksen olenkin jo katsonut ja todennut todella hyviksi.
Juuri ilmestyi sinne Raised by Wolves, tämä siis scifi.Onko kellään suositella hyviä rikosdraama sarjoja tai scifi sarjoja tai utopia sarjoja tuolta HBO:sta?
Fargon, True Detectiven ja Sopranoksen olenkin jo katsonut ja todennut todella hyviksi.
Onko kellään suositella hyviä rikosdraama sarjoja tai scifi sarjoja tai utopia sarjoja tuolta HBO:sta?
Fargon, True Detectiven ja Sopranoksen olenkin jo katsonut ja todennut todella hyviksi.
Eka jakso näytti aika hyvältä.17.12 alkaa jälleen uusi Stephen Kingin kirjaan perustuva The Stand. Saas nähdä minkälainen tekele tällä kertaa. Aika vaihtelevan laatuisia ollut nuo Kingin kirjoihin perustuvat filmatisoinnit. The Stand on kyllä yksi parhaista kirjoista mitä koskaan lukenut.
HBO:n "ominaisuus" ei vika. Eli käyttöliittymä on niin surkeasti koodattu, että siinä esiintyy välillä tuollaista, välillä taas ei esiinny.Mikähän mättää kun joka kerta katsottu ei jää siihen kohtaan. Lähtee pois ja palaa niin alkaakin alusta tai paljon aikaisemmasta kuin se mihin oli jäänyt. Nyt muutaman kerran tehnyt Android(tv) versiossa tuon. Plus kun ei ollut aikaan katsonut niin monen sarjan jakson tms kohta oli vaan hävinnyt muistista kokonaan.
Mikähän mättää kun joka kerta katsottu ei jää siihen kohtaan. Lähtee pois ja palaa niin alkaakin alusta tai paljon aikaisemmasta kuin se mihin oli jäänyt. Nyt muutaman kerran tehnyt Android(tv) versiossa tuon. Plus kun ei ollut aikaan katsonut niin monen sarjan jakson tms kohta oli vaan hävinnyt muistista kokonaan.
Saisivat edes tuon kuvanlaadun järkeväksi. Eilen tuli otettua taas parin viikon HBO Nordic ilmaissetti käyttöön ja voi veljet tuo on kyllä heikkoa. Miten voi vielä herran vuonna 2020 olla tuollaista kutakuinkin Youtuben 480p-tason paskaa tarjolla maksullisessa palvelussa. Houkutteli tuo What We Do In the Shadows, mutta saas nähdä kestääkö tuota kuvanlaatua katsoa paria jaksoa pidempään.
Mistä löysit kahden viikon testijakson?
Oletuksena näköjään 7 pv.
Telian kautta näyttää ainakin olevan 2vkoa.En tiedä itse asiassa, oli tarkoituksena ihan maksaa tuosta mutta tarjosi 2 viikkoa maksutta. Piti ihan varmistaa vielä että tuli vasta pari päivää sitten ensimmäinen lasku tuosta kun katsomista löytyy sen verran paljon sitten edelliskerran.
Itseä lainaan, kun nyt on katsottu jopa kokonaan.Juuri ilmestyi sinne Raised by Wolves, tämä siis scifi.
Mielestäni ihan hyvältä vaikuttaa. Kohtuullisen häiriintynyttä kamaa, joka menee mulla plussana.
![]()
Eikös HBO ole aina ollut enemmän sisällöntuottaja kuin vaikkapa Netflix, se näkyy vieläkin valitettavasti. Netflix on ihan syystä etumatkalla softan suhteen.
...
Itseä lainaan, kun nyt on katsottu jopa kokonaan.
Lupaava oli alkuun millä suosittelinkin, mutta mun mielestä pakka levisi aivan täysin.
7.7 arvosana IMDB:ssä tuntuu liian korkealta, laittaisin itse kokonaisuutena nipin napin 7.0.
Tuonkin kohtalaisen numeron saa siitä, että olipahan erilainen ja ainakin parit roolit vedetty hyvin.
Hmm, mielenkiintoista.Tuotantoarvot oli kohdallaan, ja valtavasti konsepteja, mutta ekaksi kaudeksi siitä selvästi puuttui lopetus.
Showrunnerin kommentit avaavat tarinaa merkittävästi, ja alusta asti viljellyt johtolangat ovat tarkoituksellisia. Tarinaa olisi kuulemma 5-6 kaudeksi.
![]()
Raised by Wolves Finale Ending Explained by Showrunner
Raised by Wolves showrunner Aaron Guzikowski breaks down the finale of the HBO Max sci-fi series and answers burning questions about that baby.collider.com
Ekan kauden heikkous on, ettei sillä ollut oikein omaa tarinaa. Pidemmän tarinan ensimmäinen osa.
Vaikuttaa tosiaan ihan todennäköiseltä että HBO Max myötä paranee laadut.Onko niin että HBO Maxin myötä tulee parannusta laatuun. Ihan kuin olisin niin ymmärtänyt jenkkiuutisoinnista kun siellähän jo palvelu/muutos tuli. Hinnatkin tosin sitten nousee.
arstechnica.com
Onko ideoita mikä mättää ja missä, kun kaikilla muilla laitteilla HBO toimii normaalisti, mutta jo parin kuukauden ajan yhdellä Android-tabletilla minkä tahansa ohjelman käynnistäminen on tuottanut virheilmoituksen "Videon lataus epäonnistui. Yritä uudelleen tai palaa aiempaan näkymään"? Taloudessa on useampiakin Android-laitteita ja niillä toimii ok.
Olen poistanut sovelluksen ja asentanut sen uudestaan, mutta eipä ole auttanut. Mitähän tuolle vielä voisi yrittää?
Nyt kun sain aikaiseksi tilata HBOn palvelun uudestaan, voin suositella ehdottomasti Gomorraa. Italialainen mafiasarja. Mukava huomata että tullut kaksi uutta kautta sitten viime katselukerran.Onko kellään suositella hyviä rikosdraama sarjoja tai scifi sarjoja tai utopia sarjoja tuolta HBO:sta?
Fargon, True Detectiven ja Sopranoksen olenkin jo katsonut ja todennut todella hyviksi.

His Dark Materials. Enemmän fantasiaa kuin scifiä. Kirjat on toki parempia, mutta tv-sarjaksi yllättävän onnistunut.Onko kellään suositella hyviä rikosdraama sarjoja tai scifi sarjoja tai utopia sarjoja tuolta HBO:sta?
Hyvin tuntuu hbo max futaavan.
Toki kielitaidottomille vähän ikävä kun tuntuu olevan lähinnä englanti ja espanja tekstitysvaihtoehtoina.
Mites tuota maxia pystyy katsomaan? Ei taida ihan hbo nordoc tilaus plus vpn riittää?Hyvin tuntuu hbo max futaavan.
Toki kielitaidottomille vähän ikävä kun tuntuu olevan lähinnä englanti ja espanja tekstitysvaihtoehtoina.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.