Max (HBO Nordic/Max)

Ei varmasti siirry. Netflix on ainoita palveluita jotka ei koskaan tarjoa mitään kampanjoita. Heidän ei tarvi, koska ovat Monopoli.
Toisaalta joka muutoksen kohdalla täällä on kerrottu ettei -50% säily.

Katsotaan miten ennustajat onnistuu tällä kertaa ;)

Millähän aikataululla yhdistyvät?
 
Millähän aikataululla yhdistyvät?
Menee hieman poliittiseksi, mutta riippuu varmaan siitä mitkä on suhteen jenkkien nykyhallintoon. Paramount oli kisassa pitkään mukana, ja on tainnut jo valittaa hintakilpailusta, "meidän jätettiin epäreilusti lopputarjousten ulkopuolelle!" Paramountin omistaja on trumpin kaveri.
Ja eiköhän EU:llakin ole joku mielipide tuosta.
 
Miksi siis? Eihän Netflixin tai HBOn tarjonnassa ja hinnassa ole tapahtunut vielä mitään muutosta eikä varmaan toviin tapahdukaan.
Ei varmaan heti näykkään. Ei varmaan vuoden päästä tarvii enään odottaa mitään WB julkaisuja fyysisenä tai edes teattereissa nähtävinä. Kaikki tulee vaan netflixin paska laadulla katsottavaksi kännykän näytölle.
 
Toisaalta joka muutoksen kohdalla täällä on kerrottu ettei -50% säily.

Katsotaan miten ennustajat onnistuu tällä kertaa ;)
Jos HBO poistuu brändinä kokonaan, niin kyllä silloin skeptisimmätkin varmaan uskaltavat sanoa, ettei -50% ale tule jatkumaan, mutta se jää nähtäväksi, että tapahtuuko yhdistyminen tuolla tavalla.
 
Ohan tämä ihan perseestä näin niinkö kuluttajan kannalta. Netflixin oon lopettanu jo hyvä tovi sitten(koska ylivoimaisesti paskin palvelu sisällöltään itelle) ja tän jälkeen jos haluan kattoa esim. vanhaa Discovery+ sisältöä(syy miksi mulla on HBO/Max) on oltava myös Netflix tilattuna.

Toki tuo ylläoleva ei päde jos hinta säilyy samana, ja se on aivan utopistinen toive. Nyt mulla on se HBO elinikäinen 5€ tarjous voimassa.
 
Speedway ja snooker, niitä olen seurannut HBO Maxilta. Tilaushinta on ollut kohtuullinen, mutta kuinka on jatkossa, se jää nähtäväksi.
 
Speedway ja snooker, niitä olen seurannut HBO Maxilta. Tilaushinta on ollut kohtuullinen, mutta kuinka on jatkossa, se jää nähtäväksi.
Itselle ihan sama kunhan erottaisivat kaiken urheilun ja dokumentit omille kanavilleen.
 
Itselle ihan sama kunhan erottaisivat kaiken urheilun ja dokumentit omille kanavilleen.

Onhan ne nytkin omilla kanavillaan? Viaplay/Katsomo/Ruutu+/HBO kaikelle sisällölle on omat "kanavat". Toki jos meinaat, että sais tilattua vain ja ainoastaan urheilua tai dokumentteja niin ei tule tapahtumaan. Ikävä kyllä. Olihan se ihan parhautta jos jokaiselle kategorialle olis oma hinta mistä voit napsia omat kiinnostuksen kohteet.
 
Olihan se ihan parhautta jos jokaiselle kategorialle olis oma hinta mistä voit napsia omat kiinnostuksen kohteet.

Juu, noin siitä sisällöstä ennen maksettiin. Maksoit joka leffasta erikseen etkä senttiäkään sisällöstä jota et halunnut. Enpä ole jäänyt kaipaamaan.

Joko maksat olemattoman maksun turhasta tai sitten kaikesta yksittäisestä erillishinnan.
 
Onhan ne nytkin omilla kanavillaan? Viaplay/Katsomo/Ruutu+/HBO kaikelle sisällölle on omat "kanavat". Toki jos meinaat, että sais tilattua vain ja ainoastaan urheilua tai dokumentteja niin ei tule tapahtumaan. Ikävä kyllä. Olihan se ihan parhautta jos jokaiselle kategorialle olis oma hinta mistä voit napsia omat kiinnostuksen kohteet.
Ei ole. HBO:lla on vaikka kuinka paljon urheilua samoin kuin Viasatilla, mutta mä en halua urheilua.
 
Juu, noin siitä sisällöstä ennen maksettiin. Maksoit joka leffasta erikseen etkä senttiäkään sisällöstä jota et halunnut. Enpä ole jäänyt kaipaamaan.

Joko maksat olemattoman maksun turhasta tai sitten kaikesta yksittäisestä erillishinnan.

Niin no jos ei viestin sisältö välittyny kunnolla, tai en osannu muotoilla asiaa oikein... En siis meinannut mitään "vuokraamoa" missä 'maksoit joka leffasta erikseen' vaan, että sulla on vaikka mielenkiinnon kohteet F1 ja dokumentit. Maksat tuosta X€+X€/kk jne. etkä nää muuta kuin F1 ja dokumentit.

Esimerkiksi Viasatilla oli tai on golf-paketti millä näät pelkästään golfia ja maikkarilla on joskus ollu SM-liigalle oma paketti?
 
Ei ole. HBO:lla on vaikka kuinka paljon urheilua samoin kuin Viasatilla, mutta mä en halua urheilua.

Ja molemmilta voit tilata paketin ilman urheilua?

E: samahan koskee maikkaria ja ruutua myös. Tää menee nyt niin OT, että jätän tän tähän.
 
Niin no jos ei viestin sisältö välittyny kunnolla, tai en osannu muotoilla asiaa oikein... En siis meinannut mitään "vuokraamoa" missä 'maksoit joka leffasta erikseen' vaan, että sulla on vaikka mielenkiinnon kohteet F1 ja dokumentit. Maksat tuosta X€+X€/kk jne. etkä nää muuta kuin F1 ja dokumentit.

Kyllä mä ymmärsin. Se ongelma on että kaikki hinnat nousevat kun räätälöintimahdollisuudet lisääntyvät. Striimauspalvelut ovat halpoja juuri siksi että sä otat sen koko paskan ja maksat kaikesta vähän. Ei anneta mahdollisuutta poimia rusinoita pullasta, otetaan sama tulovirta kaikilta asikkailta ja skaalataan palvelu massiivisesti, ei luoda omia tuotepaketteja jokaiselle ihmiselle, eikä anneta mahdollisuutta maksaa vähemmän. Toinen ääripää on tosiaan se että maksat jokaisesta yksittäisestä vuokrasta yksikköhinnan ja sillä et katso mitään muuta kuin sen yhden asian.

Eli mä en oikein usko, että isompi räätälöinti lopulta kannattaisi verrattuna nykytilanteeseen jossa laitetaan ne darst-fanit maksamaan scifileffoista ja laitetaan scifileffafanit maksamaan samalla vähän dartsista.
 
Ei ole. HBO:lla on vaikka kuinka paljon urheilua samoin kuin Viasatilla, mutta mä en halua urheilua.
Nyt on kyllä kummallinen valituksen aihe, kun nimenomaan urheilun voi noista molemmista jättää pois tilauksesta helposti. Viaplayllä urheilu on vieläpä huomattavan kallis addon, jonka pois jättämällä hinta on murto-osa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/netflix/status/1996912825508462707

RIP WB:itku:

Nyt voi surutta laittaa tilauksen poikki.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/CultureCrave/status/1997032362425925786

Eikö kauppoja vielä ole tehty?
 
Eihän se niin mene, että jonkun tarjous "voittaa" ja kaupat on sillon tehty. Ei tää mikään Huutonet ole. Eiköhän siihen mene 5-10 kk, että kauppa hyväksytään - mikä lie oikea termi, joku Usan viranomainen, joka tutkii onko asia ok että HBO ja Netflix sulautuvat yhteen.

Jos kauppa hyväksytään, tässä veikkaukset Netflixin tulevista kk-hinnoista suomalaisille:
- Netflix mainoksilla 12,99e
- Netflix ilman mainoksia 16,99
- Netflix Premium 19,99e
- HBO:n urheilut +5e

Tuskin paljoa yli eurolla heittää nämä veikkaukset.
 
Ja noista se -50% pois niille kenellä on se elinikäinen alennus. Se, että firman ostaa joku toinen ei tietenkään päätä tuota velvollisuutta tarjota alennusta. Olisi muuten aikamoista kusetusta.
 
Ja noista se -50% pois niille kenellä on se elinikäinen alennus. Se, että firman ostaa joku toinen ei tietenkään päätä tuota velvollisuutta tarjota alennusta. Olisi muuten aikamoista kusetusta.
Tuo lienee sarkasmia :) On tuo flixi kyllä kallis nykyään mutta tuo pelitarjous on aika jees. Suosittelen kokeilemaan Bloons TD jos se oli oikea nimi, aika monta tuntia saanut hupia.
 
Ja noista se -50% pois niille kenellä on se elinikäinen alennus. Se, että firman ostaa joku toinen ei tietenkään päätä tuota velvollisuutta tarjota alennusta. Olisi muuten aikamoista kusetusta.

Höpsistä. Se alennus loppuu sitten kun halutaan että se alennus loppuu.
 
Eikö kauppoja vielä ole tehty?
Myydyn yhtiön omistajien täytyy suostua myymään, tässä vaiheessa hallitus on sopinut kaupasta. Vaikka hallituksessa yleensä on suurimpien omistajien edustajat, niin pörssiyhtiötä ei kuitenkaan myydä näin suoraviivaisesti. Oletettavasti WBD:n yhtiökokouksessa äänestetään lopullisesta päätöksestä tai omistajat muuten hyväksyvät tarjouksen, en tiedä USA:n tavoista, ja jos joku on tehnyt kilpailevan tarjouksen, niin kaikki on mahdollista.
 
Kyllä mä ymmärsin. Se ongelma on että kaikki hinnat nousevat kun räätälöintimahdollisuudet lisääntyvät. Striimauspalvelut ovat halpoja juuri siksi että sä otat sen koko paskan ja maksat kaikesta vähän. Ei anneta mahdollisuutta poimia rusinoita pullasta, otetaan sama tulovirta kaikilta asikkailta ja skaalataan palvelu massiivisesti, ei luoda omia tuotepaketteja jokaiselle ihmiselle, eikä anneta mahdollisuutta maksaa vähemmän. Toinen ääripää on tosiaan se että maksat jokaisesta yksittäisestä vuokrasta yksikköhinnan ja sillä et katso mitään muuta kuin sen yhden asian.

Eli mä en oikein usko, että isompi räätälöinti lopulta kannattaisi verrattuna nykytilanteeseen jossa laitetaan ne darst-fanit maksamaan scifileffoista ja laitetaan scifileffafanit maksamaan samalla vähän dartsista.

Nyt olet kyllä käsittäny aivan väärin. Reemauspalveluissa maksat just siitä mitä sää katot et yhtään mistään muusta. Reemauspalvelu pystyy erittelemään tasan tarkkaan sen että mitä olet katsonut ja jyvittää sitten sen sun maksusi sen mukaan. Siksi ne VOI tarjota sen sisällön tuolleen että tarjolla on kaikki.
 
Sittenhän tuollainen olisi teoriassa ihan kiva ja OK, eli jos olet vaikka kuukauden että et katso mitään ja seuraavana kuukautena katsot yhden elokuvan niin kahden kuukauden hinta olisi se yksi elokuva.. ..sitten kun esim. kesällä katsot viikossa sarjan sen yhden kuukauden hinnaksi tulee sitten luokkaa 4 sarjan verran katselua...

En tosin tiedä mikä reemauspalvelu toimii noin?
 
Reemauspalveluissa maksat just siitä mitä sää katot et yhtään mistään muusta. Reemauspalvelu pystyy erittelemään tasan tarkkaan sen että mitä olet katsonut ja jyvittää sitten sen sun maksusi sen mukaan. Siksi ne VOI tarjota sen sisällön tuolleen että tarjolla on kaikki.

En tiedä, mitä tarkoittaa "reemauspalvelu". Mutta Netflixissä, HBOssa ja Disneyssä et voi valita, mistä maksat ja mitä saat katsoa, vaan maksat kaikesta sisällöstä ja saat katsoa kaikkea sisältää. Kuukausimaksuun ri vaikuta mitenkään se, mitä katsot tai kuinka paljon katsot. Joten en ihan ymmärrä mistä oikein puhut.

Poikkeuksena laadusta (4k, HDR) maksaminen.

Ja se toinen vaihtoehto on se, että vuokraat elokuvan 2 vuorokaudeksi 4-5 eurolla käyttöösi. Maksat vain sisällöstä jonka katsot. Et muusta.
 
Eli et vieläkään ymmärrä?

Sää maksat x määrän siitä reemauspalvelusta ja se reemauspalvelu tietää tasan tarkkaan sekunnilleen mitä olet katsonut. Kaikki kun ei ole niiden omaa sisältöä, vaan ostettua niin ne pystyy jyvittämään sen sun maksun tasan tarkkaan sen mukaan mitä olet katsonut ja minkäkin verran. Todellisuudessahan ne maksaa jonkun sarjan oikeuksista jonkun summan, mutta tuota tarkkaa jyvitystä voidaan käyttää siihen että ostetaanko sarjaa muutakin kuin se eka kausi. Eli onko kyseinen sarja kannattavaa businessii vaiko ei.

Tämä ei ole mahdollista maksutelivisiossa, sen takia siellä on noita kanavapaketteja, toisinsanoen sisältöpaketteja.
 
Sä puhut ilmeisesti jostain ihan eri asiasta kuin mä. Mä en puhu siitä mikä on mahdollista, vaan siitä mitä suoratoistopalveluiden kannattaa tehdä. Mä en puhu siitä, miten suoratoistopalvelun tarjoava yritys maksaa tai voisi maksaa sisällöstä oikeudenhaltijoille, vaan puhun siitä, miten sen kannattaa tuotteistaa ja differoida palvelu loppukäyttäjille. Puhumme siis ihan eri asioista, joten turha jatkaa. Kerroin jo aiemmin, miksi en odota että mitkään genre- tai tyylilajipohjaiset hinnoittelumallit yleistyisivät.

Enkä minäkään yhä tiedä, mitä ovat nämä "reemauspalvelut". Eikä näköjään kukaan muukaan tiedä,
 
Sä puhut ilmeisesti jostain ihan eri asiasta kuin mä.

En puhu. Sä väitit että reemauspalveluissa jokainen maksaa vähän kaikesta, kun asia ei juurikaan ole niin vaan sää maksat nimenomaan räätälöidysti siitä mitä katsot, se vain tapahtuu läpinäkyvästi sinun tietämättäsi. Jos jyvitystä EI tehtäisi niin meillä olisi edelleen maksutv tyyliset paketit tarjolla noissa reemauspalveluissa.
 
Sä väitit että reemauspalveluissa jokainen maksaa vähän kaikesta, kun asia ei juurikaan ole niin vaan sää maksat nimenomaan räätälöidysti siitä mitä katsot

Ei. Kaikki maksavat suoratoistopalvelun tarjoajalle tismalleen saman summan. En ymmärrä mistä puhut.
 
En puhu. Sä väitit että reemauspalveluissa jokainen maksaa vähän kaikesta, kun asia ei juurikaan ole niin vaan sää maksat nimenomaan räätälöidysti siitä mitä katsot, se vain tapahtuu läpinäkyvästi sinun tietämättäsi. Jos jyvitystä EI tehtäisi niin meillä olisi edelleen maksutv tyyliset paketit tarjolla noissa reemauspalveluissa.
Taidat puhua FilmTownista? Siellä jokainen maksoi juuri siitä mistä katsoi, kun vuokrasi VHS:n ja sai ostaa vielä irtokarkit samalla reissulla.
 
Ei. Kaikki maksavat suoratoistopalvelun tarjoajalle tismalleen saman summan. En ymmärrä mistä puhut.

Ei kyllä maksa. Ketju halventajille löytyy. Jos nyt pysytään samassa lokaatiossa, niin vaihtoehtoja aina on. Maksat euron tai kymmenen.

Miksi poistit lainauksesta tämän tekstin: "se vain tapahtuu läpinäkyvästi sinun tietämättäsi."?
Rikot sääntöjä.
Lainauksia saa kyllä ja kannattakin lyhentää. Se ei mitään riko.
 
Ei kyllä maksa. Ketju halventajille löytyy. Jos nyt pysytään samassa lokaatiossa, niin vaihtoehtoja aina on. Maksat euron tai kymmenen.

Lainauksia saa kyllä ja kannattakin lyhentää. Se ei mitään riko.
Koko virke oli: "Sä väitit että reemauspalveluissa jokainen maksaa vähän kaikesta, kun asia ei juurikaan ole niin vaan sää maksat nimenomaan räätälöidysti siitä mitä katsot, se vain tapahtuu läpinäkyvästi sinun tietämättäsi. "
Paapaa lainasi vain osan virkkeestä. Virheellinen lainaus mielestäni.
 
Ok. En tarkemmin katsonut, mutta joka tapauksessa myös virkettä saa lyhentää, kunhan sisältöä ei muuteta. Pistä viestistä raporttia, jos tuossa oli joku ongelma, niin selviää sitten ylläpidon osalta.
 
Ok. En tarkemmin katsonut, mutta joka tapauksessa myös virkettä saa lyhentää, kunhan sisältöä ei muuteta. Pistä viestistä raporttia, jos tuossa oli joku ongelma, niin selviää sitten ylläpidon osalta.
Tuossa on sisältöä muutettu, mutta minulla ei ole tapana turhaan pommittaa modeja. Oletan, että kirjoittajat osaavat säännöt.

Lisäksi ymmärrän tämän "Jos jyvitystä EI tehtäisi niin meillä olisi edelleen maksutv tyyliset paketit tarjolla noissa reemauspalveluissa." sillä tavalla, että striimauspalvelut muokkaavat palvelujaan käytön mukaan. Muokkaus ei tapahdu nyt ja heti, vaan pidemmällä aikavälillä ja muokkaus perustuu kaikkeen katseluista saatuihin tietoihin.
 
Menee hieman poliittiseksi, mutta riippuu varmaan siitä mitkä on suhteen jenkkien nykyhallintoon. Paramount oli kisassa pitkään mukana, ja on tainnut jo valittaa hintakilpailusta, "meidän jätettiin epäreilusti lopputarjousten ulkopuolelle!" Paramountin omistaja on trumpin kaveri.
Ja eiköhän EU:llakin ole joku mielipide tuosta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/CultureCrave/status/1997417852467286079

Ei taida kaupat mennä helpolla läpi. Parhaimmassa tapauksessa ei tule toteutumaan.
 
Minähän sen tiedän… Jokaisen nyt luulisi ymmärtävän asiayhteydestä, mistä tuossa oli kyse, mutta ei siis ymmärretty. Otin opiksi. Kaikkia ei voi kädestä pitäen taluttaa.
JOS tuossa oikeasti tarkoitettaisiin suoratoistopalvelua (mitä niistä?) niin eihän tuon kaltaista nyt oikeasti ole. Eli kuten totesin jos on esim. talvi ja kiirettä ja satun olemaan yhden kuukauden että en katso mitään niin silloinhan en maksaisi mitään ja jos kesällä katson sarjan viikossa maksaisin siltä kuulta sitten neljän sarjan verran..

Eli hänen mukaansa jos joku ei kuukauden aikana katsoisi mitään se jyvitettäisiin kaiken sen kesken mitä hän on katsonut.. eli eihän siitä mitään rahaa silloin otettaisi...
 
Miksi sitten ei käytetä sanaa suoratoistopalvelu?
Tai edes streamauspalvelu jos ei suomea halua käyttää kirjoitetussa tekstissä( kirjoitusvirheestähän ei ole kyse). Hullua keksiä uusia sanoja keskeiseksi osaksi julkista keskustelua( oli meillä lapsina itsekeksittyjä sanoja mutta ne sentään tunnettiin porukan kesken).

No, jos tuo joskus yhdistyy( sähköpostihan Netflixiltä asiasta tulikin jo ettei ensi alkuun mikään muutu) Netflixiin ja hinta nousee Netflixin osalta vaikka kympillä niin taidan palata takaisin piraattiurheilulähetysten pariin, tai IPTV:n jos sikseen, ja ilmoittaa perheen naisväelle, että saavat tyytyä muiden palvelujen tarjontaan. Tällä hetkellä Maxin tarjonta on pientä ja palvelu on vain Snookerin vuoksi tarjoajatilauslistallani.
 
Vaikea vaan ottaa viestin asiaakaan vakavasti, jos on pakko hassutella murteella.

Tekijöille maksetaan rojalteja käytön mukaan, mutta asiakas maksaa kuukausimaksun koko valikoiman käyttöoikeudesta. (Rojaltit maksetaan siitä millä hinnalla sisältöä myydään, tässä tapauksessa suoratoistopalvelulle eikä katsojalle.) Ei muidenkaan yritysten menoja ja tuloja vedetä noin suoraan "jyvityksinä".
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt pysytään samassa lokaatiossa, niin vaihtoehtoja aina on. Maksat euron tai kymmenen.

Tuosta ei ollut kyse. Vasn siitä että voisi maksaa vähemmän jos jättää tietyn sisällön, esim urheilun ja realityn ja intialaiset leffat, omasta paketista pois. Tällaista vaihtoehtoa isot palvelut eivät tarjoa.

Alennuskamppiksissakin kaikki alennuksen saaneet maksavat saman summan koko sisällöstä sille suoratoistopalvelulle. Palvelut eivät halua tarjota sisällön räätälöintiä paketteihinsa.
 
Viimeksi muokattu:
Sähköpostissa tuli Netflixin tiedoite, että ainakaan välittömästi ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Odotuksissa olisi, että kauppa tulisi tapahtumaan 12-18 kuukauden sisällä, joten ainakin sen ajan kumpikin jatkaa erillisenä palveluna. Mitä sitten tämän jälkeen tulee tapahtumaan ei vielä ole kerrottu.

Ilmoitimme hiljattain, että Netflix ostaa Warner Brosin, mukaan lukien sen filmi- ja televisiostudiot, HBO Maxin ja HBO:n. Kauppa yhdistää johtavan viihdepalvelumme Warner Brosin ikonisiin tarinoihin. Näin monet maailman rakastetuimmista sarjoista ja elokuvista – kuten Harry Potter, Frendit, Rillit huurussa, Casablanca, Game of Thrones sekä koko DC-universumi – tulevat saman katon alle kuin Stranger Things, Wednesday, Squid Game, Bridgerton ja K-popparit demonien jäljillä.
Mikä muuttuu?

Mikään ei muutu vielä nyt. Kumpikin suoratoistopalvelu jatkaa toimintaansa omillaan. Edessä on vielä joitakin vaiheita ennen kuin kauppa on selvä, esimerkiksi valvontaviranomaisten ja osakkeenomistajien hyväksynnän saaminen. Kerromme lisää, kun meillä on uutta kerrottavaa. Sillä välin voit katsella edelleen niin paljon kuin haluat ja milloin haluat nykyisellä jäsenyydelläsi.

Jos sinulla on kysyttävää, saat tarkempia tietoja ohjekeskuksestamme, ja voit myös ottaa meihin yhteyttä milloin vain.
Kiitos, kun valitsit Netflixin. Pyrimme tarjoamaan sinulle lisää loistavia sarjoja, elokuvia, pelejä ja live-ohjelmia.

Netflix-tiimi
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 307
Viestejä
5 096 746
Jäsenet
81 622
Uusin jäsen
Viljami112

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom