Magic Leap esitteli AR-lasinsa ja -alustansa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
23 939
Magic Leap on esitellyt ensimmäiset AR-lasinsa ja -alustansa. Valitettavasti yhtiö ei paljastanut lasien teknisiä yksityiskohtia sen tarkemmin, vaan tyytyi toistaiseksi kertomaan vain lasien ominaisuuksista yleisesti.
Yhtiön sisällöntuottajille tarkoitettu AR-portaali avataan alkuvuodesta 2018, jolloin on odotettavissa epäilemättä lisää tietoa myös itse laseista.

Lähde: Welcome
 
Ihmeiden aika ei ole ohi ja tämä ryönäpulju meinaa saada jotain ulos. En tosin usko ennen ku näen.

Hipsteri webbisivuista annan 2,5/10
 
Uskon, että AR-teknologia korvaa aikanaan älypuhelimet lähes kokonaan. Magic Leapin ensimmäinen tuote ei siihen varmastikaan pysty, mutta kun teknologia kehittyy riittävästi, sen edut verrattuna pieniin kaksiulotteisiin ruutuihin ovat ilmeiset.
 
Aika tarkkaan puitu näissä videoissa tuota tekniikkaa läpi. Mahdollisesti itse linssi toimii sekä näyttönä, kamerana(oma katse ja ympäristö), IR valona, seuraa katseen ja saattoi olla myös tuo että tarkkaa kuvaa tehdään vain tarkan näön alueelle...

muoks: olisi voinut katsoa videoiden päivämäärät tarkemmin, tosiaan ei ole kaikki mahdollisuudet ainakaan ekoihin lasien versioihin päätyneet kun on vielä ympäristön seuraaminen tehty erillisillä sensoreilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 600
Viestejä
4 886 896
Jäsenet
78 847
Uusin jäsen
aXe18

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom