Logitech suunnittelee "ikuista hiirtä"

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 963

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Logitechin toimitusjohtaja Hanneke Faber on ollut hiljattain The Vergen Decoder-podcastin vieraana. Ars Technica on poiminut lähetyksestä esiin mielenkiintoisia ja kenties osin pelottaviakin tulevaisuuden näkymiä.

Toimitusjohtaja Faberin mukaan Logitechin innovointikeskuksen väki on esitellyt hänelle ”ikuisen hiiren” konseptiversiota. Faber vertaa ”ikuista hiirtä” paremman tason kelloon, jota ei heitetä ikinä pois, ja nostaa samalla ilmoille myös mahdollisuuden ”ikuisesta näppäimistöstä”.

Ikuinen hiiri tai näppäimistö olisi ohjelmistomääritelty hiiri, jossa on panostettu erityisen paljon suunnitteluun ja laatuun. Prototyyppiversion Faber kertoi olevan hieman nykyisiä perushiiriä painavampi. Vaikka toimitusjohtaja toivookin hiiren olevan tulevaisuudessa todellisuutta, sille toimivan bisnesmallin löytäminen kalliimpien tuotantokustannusten ja elinkaarikustannusten kattamiseksi voisi olla haastavaa. Faberin mukaan siinä missä keskimääräisen hiiren hinta on noin 26 dollaria, saattaisi ”ikuisen hiiren” hinta olla noin 200 dollaria. Yksi pelottavan kuuloinen vaihtoehto kulujen kattamiseksi olisi tilausmalli, jossa käyttäjä maksaisi hiiren käytöstä kuukausittain.

Se, mihin Faber ei ottanut kantaa ja minkä vuoksi näppäimistöt ja hiiret eivät käytännössä vertaudu paremman pään kelloihin on kestävyys. Hiiret ja näppäimistöt ovat kulutustavaraa, vaikka ne valmistettaisiin korkealaatuisemmistakin komponenteista. Toisaalta jos ”ikuinen hiiri” olisi helposti itse korjattavissa edullisin vaihto-osin, ei kuluminen välttämättä olisi ongelma.

Lähde: Ars Technica, The Verge

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 376
Yksi pelottavan kuuloinen vaihtoehto kulujen kattamiseksi olisi tilausmalli, jossa käyttäjä maksaisi hiiren käytöstä kuukausittain.
Toi kuulostaa tosi oudolta kuluttajan kannalta, niin ku mistäköhän tuossa tilauksessa väitetysti maksettaisiin (pl. firman tukemisesta rahallisesti joka kuukausi)
 
Galaxy

Team H2O
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 040
Hiiret ja näppäimistöt ovat kulutustavaraa, vaikka ne valmistettaisiin korkealaatuisemmistakin komponenteista. Toisaalta jos ”ikuinen hiiri” olisi helposti itse korjattavissa edullisin vaihto-osin, ei kuluminen välttämättä olisi ongelma.
Edulliset vaihto-osat on kyllä jotain mitä ei ole ikinä tullut vastaan. Voin vain kuvitella että kun siitä 200-300€ hintaisesta 5v kohdalla laser tms. pimenee niin varaosa moduuli on tyyliin 100€.

Eipä sillä. Kyllähän joku hiilikuitu / magnesium hiiri olisi varmaan ihan siisti.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
208
Toi kuulostaa tosi oudolta kuluttajan kannalta, niin ku mistäköhän tuossa tilauksessa väitetysti maksettaisiin (pl. firman tukemisesta rahallisesti joka kuukausi)
Se on myös ihan hyvä kysymys, että kuka tuommoisesta maksaisi. Olisiko sitten jossain esports-hommissa järkevää, jos menee jatkuvasti hiirten napit paskaksi? Toisaalta mainitaan että hiiri on painava, mikä ei sitten taas pelaajille ole hyvä. Peruskäyttäjälle en ainakaan näe mitään järkeä tuossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 188
"Ohjelmistomääritelty hiiri".. salli minun nauraa. Mitä muutakaan ne ovat tähän mennessä olleet? Kasa kytkimiä ja liikettä mittaava anturi + softa jolla se muuttuu hiireksi.

Saattaisin harkita Logitechiä jos ne niiden "yritettiin säästää 0.03c osassa 0.02c"-kytkimet olisivat helposti vaihdettavissa mutta en kyllä siitä tuplahintaa maksaisi, saati että kuukausimaksua päälle.

Tällaista se on kun pukumiehet ottavat teknologiafirman hallintaansa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 430
Taas malliesimerkki siitä, että pääjohtajaksi ei ikinä pitäisi palkata "ammattijohtajaa" firman oman bisneksen ulkopuolelta. Pääjohtajan pitäisi ymmärtää johtaa niitä suuntaviivoja, mihin suuntaan firma tuotteitaan kehittää, ja sitä ei voi tehdä ymmärtämättä kunnolla firman tuotteita, niiden tekniikaa ja firman omaa bisnesalaa.

Näitä oman bisneksen ulkopuolelta tulevia "ammattijohtajia" pitäisi päästää vain rahoitusjohtajiksi tms.

Ollakseen ikuinen se hiiri ei kaipaa mitään "softapäivitettävyyttä". Se kaipaa vain, että DPItä on tarpeeksi (~1000 riittää 4k-ruudulle) ja että se hiiri KESTÄÄ. Itse (käyttäessäni pientä ruutua) olin aikoinaan tyytyväinen Logitechin 15-20 euron perushiiriin, kunnes useampi niistä hajosi n. 4 vuoden käytön jälkeen. Ja viimeisen hajotessa olin myös juuri vaihtanut isomman resoluution ruutuun minkä takia DPItä kaipasin lisää.
 
Liittynyt
12.07.2023
Viestejä
533
HP myös kaavaili tulostinta kuukausimaksulla.

Oletetaan että molemmat vaikka 15€/kk, ja jos koneen käyttäjä harrastaa 40 vuotta tietokoneita ja satunnaista tulostelua, niin Logitech ja HP saa tältä käyttäjältä nyhdettyä 14400€ (jos oletetaan ettei hintoja nosteta välissä mitä varmastikin tehdään).

Ei ihme että nämä yritykset yrittä kaikki päästä kiinni tuohon kuukausimaksuun, kumuloituu aikamoiseksi potiksi ajan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
12 025
Aika hyvä valtti kilpailijoille jotka voivat sitten korostaa kuinka heillä hiiren käyttö ei maksa mitään.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 119
Yritykset puskevat sairasta "you will own nothing and be happy"-ajatusmalliaan koska lammaskuluttajat ovat tarpeeksi tyhmiä että he alistuvat siihen joka kerta. Ensin meni pilalle mobiilipelit ja sitten muut mobiilisovellukset kun nykypäivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus että jopa primitiivisissäkin sovelluksissa perustoimintoja suljetaan kuukausimaksullisen "premium"-tilauksen taakse.

Nyt sitten tämä paska leviää muualle kunnes ensimmäinen firma ottaa siitä kunnolla taloudellisen ja maineellisen selkäsaunan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
627
Olisikin erikoinen konsepti tuo arvokelloa vastaava arvohiiri. Jos kellomaailmaa peesattaisiin, niin ominaisuuksina olisi kymppitonnin hinta ja samat materiaalit kuin muutaman kympin käyttöhiiressä mutta viimeistely parempaa. Ja siinä missä 10 vuoden jälkeen kun käyttöhiiri antautuu ja ostetaan 50 eurolla uusi, lähetetään arvohiiri valmistajalle huoltoon huolto-ohjelman mukaan viiden vuoden välein. Huollossa vaihdetaan kuluneet osat ja uusitaan pinnan viimeistely, hinta huollolle on 600-1000 euroa.

Saahan tuota valmistajat kokeilla jos uskovat sen toimivan hiiren tai näppiksen kanssa. En usko, että toimii. Arvokellojen konsepti ei ole alkuunkaan oma juttu, mutta arvokellot myy kuin häkä. Monet tykkää maksaa pitkän pennin siitä, että voi omistaa näyttö- ja käyttöesineen joka kestää tasaisesti huollettuna sukupolvelta toiselle.

Arvokelloissa toki on 50-luvun tekniikkaa jota on hienosäädetty moderneilla materiaaleilla, hiiren tapauksessa vastaava tarkoittaisi pallohiirtä, jossa kumipallo on pinnoitettu likaa hylkivällä nanomateriaalilla :)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
243
Nanoputkipallo-hiirestä voisin maksaa ekstraa. Analogiset painikkeet niinkuin Wootingin näppiksissä, olis myös ihan jees.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 430
Nanoputkipallo-hiirestä voisin maksaa ekstraa. Analogiset painikkeet niinkuin Wootingin näppiksissä, olis myös ihan jees.
Analogiset painikkeet olisi hyvin no. Se, että sormessa selvästi tuntee (ja ehkä korvalla vielä kuulee), koska sitä nappia on painettu ja koska ei on hyvin oleellinen asia käytettävyyden kannalta.

Sama juttu näppiksessä.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
1 071
Juuri tätä nykyajan paskaa. Kuka oikeasti maksaisi kuukausimaksua jostain hiirestä?!? Entä näppäimistö? Varmaan myös webbikamera ja kotelotuuletin voisi olla kuukausimaksullinen. Jopa Bemari kokeili istuinlämmittimiin kuukausimaksua, ja huonosti kävi.
Ai niin, en todellakaan suosi softaa jota en "omista" tai jotain mikromaksuja peleissä. Opensourcea onneksi nykyään löytyy hyvin PC:lle.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 644
Uskomatonta paskaa kyllä, no näin käy kun firman johtoon pääsevät ei teknologiatyypit. Onneksi on opensourcevaihtoehtoja. Saisi logitech nyt ensin perus tuotteittensa laadun sille tasolle etteivät hajoaisi jatkuvasti, ennen kuin lähtevät suunnittelemaan mitään pöhinäideoita. No, eiköhän joku tuollaiseen väsäisi customfirmiksen jolla hiiri ja näppis vapautettaisiin valmistajan kahleista. EI tule toimimaan tuo heidän bisnesmallinsa.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
3 019
Edulliset vaihto-osat on kyllä jotain mitä ei ole ikinä tullut vastaan. Voin vain kuvitella että kun siitä 200-300€ hintaisesta 5v kohdalla laser tms. pimenee niin varaosa moduuli on tyyliin 100€.

Eipä sillä. Kyllähän joku hiilikuitu / magnesium hiiri olisi varmaan ihan siisti.
Eipä niissä halppishiirissäkään yleensä laser pimene. Yleensä se on oman kokemuksen mukaan mikrokytkin ykkösnapissa joka alkaa reistata. Sellainen maksaa muutaman kymmenen senttiä varaosana, mutta eri asia kuinka moni A) osaa ja B) jaksaa vaihtaa.

Muuten melkein väittäisin että keskiverto perushiirikin kestäisi kymmeniä vuosia helposti jos nyt ehkä tassut vaihtaa.

Ja mitä varaosiin tulee, niin monesti aikaisemminkin samaa sanonut korjattuvuustrendituotteiden osalta: Jos tavallisille ihmisille halutaan pitkäikäisiä tuotteita niin ei pidä tehdä tuotteita joita voi korjata vaan tuotteita joita ei tarvi korjata. 99% heittää sen risan hiiren mäkeen vaikka siihen saisi ilmaiseksi niitä kytkimiä (ja suuri osa io-techiläisistäkin korjaamisinnon sijasta ilahtuu kun saa tekosyyn ostaa uutta rautaa kun vanha sanoo sopimuksensa irti).
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 172
Ilmeisesti ajatus on ettei läheskään kaikki ole halukkaita maksamaan 200e hiirestä niin kääritään se kivasti parin euron kk maksuun mikä ei tunnu miltään. Kylkeen sitten joku pakollinen softa mikä esittää vastinetta rahalle ja muistuttelee laskuista kun luottokortti katkaistu.

Hiiri on kuitenkin aika yksinkertainen peruskapistus, mutta pitää siitäkin vääntämällä vääntää ekstra euroja irti.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 147
Yritykset puskevat sairasta "you will own nothing and be happy"-ajatusmalliaan koska lammaskuluttajat ovat tarpeeksi tyhmiä että he alistuvat siihen joka kerta. Ensin meni pilalle mobiilipelit ja sitten muut mobiilisovellukset kun nykypäivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus että jopa primitiivisissäkin sovelluksissa perustoimintoja suljetaan kuukausimaksullisen "premium"-tilauksen taakse.

Nyt sitten tämä paska leviää muualle kunnes ensimmäinen firma ottaa sitä kunnolla taloudellisen ja maineellisen selkäsaunan.
Kohta joku Apple tai muu laput silmillä riittävän korkealle arvostettu firma lähtee tähän mukaan ja loppu on sitten jo historiaa. Aivan sairas tämä nykyinen kulutusyhteiskunta jo muutenkin.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
993
Konsepti vaikuttaa typerältä noin kaiken kaikkiaan. Samaa vähän kun tehtäisiin ikuinen TV kultakuorilla ja hiilikuitu, nano, Ai seteillä mutta se edelleen on vain TV. Näissä tuotteissa missä kehitys kehittyy kuten hiiri missä innovaatioita tulee monen asian suhteen ei ole kovin järkevää yrittää jotain Rolex hiirtä tuottaa:)
 
nyystero

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
56
Yritykset puskevat sairasta "you will own nothing and be happy"-ajatusmalliaan koska lammaskuluttajat ovat tarpeeksi tyhmiä että he alistuvat siihen joka kerta. Ensin meni pilalle mobiilipelit ja sitten muut mobiilisovellukset kun nykypäivänä on enemmän sääntö kuin poikkeus että jopa primitiivisissäkin sovelluksissa perustoimintoja suljetaan kuukausimaksullisen "premium"-tilauksen taakse.

Nyt sitten tämä paska leviää muualle kunnes ensimmäinen firma ottaa sitä kunnolla taloudellisen ja maineellisen selkäsaunan.
Adobe yritti laittaa kaiken cloudissa olevan uusien käyttöehtojen taakse joiden mukaan heillä olisi käyttöoikeus kaikkeen materiaaliisi(koneoppimismallien opettamista varten tmv), siitä nousi aikamoinen haloo ja syystäkin. Olisi oma tilaus loppunut seinään jos asiaa ei olisi oikaistu.

Surullinen trendi kerrassaan.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
461
Hiiret pitäisi olla itse purettavissa ja huollettavissa kun niistä yleensä ensimmäisenä hajoaa rulla ja sekin lähinnä siksi että kosketinpintojen välissä hilsettä ja rasvaa ja muuta ihmisestä irtoavaa tauhkaa jonka saisi helposti pois jos hiiren saisi avattua perus meisselillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 695

Kyllähän nuo nykyiset jo ihan ruuvimeisselillä aukeaa, mutta ongelma on, että ruuvit on piilotettu tassujen alle, joten aukaistaessa on erittäin todennäköistä, että tassut menee vaihtoon samalla.
Rullan enkooderia vaihtaessa yleensä tarvitsee hieman juotostaitoja ja -välineitä, mutta onneksi hot-swap mahdollisuus on yleistyvä trendi ja osasta hiiristä löytyy optinen lukija, joka ei ole altis ongelmalle.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
550
onko tuo nyt sitten joku titanium hiilikuitu hiiri joka ei kulu eikä hajoa koskaan. Valmiiksi huippu speksit sisällä, mutta esim 4k pollingraten ynm ominaisuudet avataan kk maksun kautta ja hiiri on hinnoiteltu luksus tuotteeksi.

Kuluvat osat sitten vaihdetaan ja halutessa päivitetään kun lähetetään logitechille vuosi huoltoon ?
 
pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
821
Mikäs siinä jos hinta saadaan kohdalleen, muuten ei missään nimessä jatkoon. Sopiva hinta olisi nopeasti laskien 200e hiirelle 40 vuoden ajan ilmaiset varaosat ja tämän jälkeen ”huoltosopimus” 5e/vuosi joka kattaa kaikki osat niiden kuluessa tai hajotessa. Vaihtoehtoisesti 20e hiirestä ja 4 ilmaisen vuoden jälkeen sama viitosen vuodessa maksava sopimus.

Nuo hinnat siis laskettu käyttäen edellisiä hiiriä, mitkä eivät missään nimessä ole olleet mitään edullisimman pään halpisrottia.
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
302
Kyllähän nuo nykyiset jo ihan ruuvimeisselillä aukeaa, mutta ongelma on, että ruuvit on piilotettu tassujen alle, joten aukaistaessa on erittäin todennäköistä, että tassut menee vaihtoon samalla.
Vaikka vähän enemmän kiinnittäisivät huomiota huollettavuuteen. Kytkimien elvytys tai vaihto siirtyy tarpeettomasti tai jää kokonaan tekemättä tuon em. seikan vuoksi. Samalla saisi sisukset puhdistettua moskasta, jota ajansaatossa kertyy.

Juuri tätä nykyajan paskaa. Kuka oikeasti maksaisi kuukausimaksua jostain hiirestä?!? Entä näppäimistö?
Sitähän tämä ja sitten on iso kasa "äppejä" jokaiseen arjen eri tarkoitukseen, joista osa on luokatonta kuraa. Siihen jatkuvat softapäivityket, jossa UI ja muuta toiminnallisuutta paskotaan ja myydään se käyttäjälle hyvänä ja tarpeellisena uudistuksena. Hiiri, kuten kalsarit tai sukat ovat kulutustavaraa, ei niistä kukaan halua tehdä kohtuuttoman suurta numeroa. Ne ketkä haluavat panostaa asiaan, vääntävät kuvetta vähän enemmän ja siirtyvät elämässään eteenpäin. Ylimääräinen hallinnollinen työ ei tuota mitään arvoa käyttäjälle, päin vastoin. Ajasta ja huomiosta kilpailee jo muutenkin aika moni asia.

Yritysten ymäpäristöarvot tuntuvat välillä olevan onttoa sanan helinää, vailla tosiasiallista intentiota.
Logitech voisi panostaa ikuisuuden sijaan ihan parempaan suunnitteluun, materiaaleihin sekä myös huollettavuuteen, kuten täällä jo todettiin.

Case 1: TKL915 maksaa jo mansikoita muutenkin. Mitä siihen hintaan sitten saa? Näppäimistön, jossa on ABS-muovihatut PBT-hattujen sijaan :poop:. Varaosia saa sitten jostain epävirallisia kanavia pitkin ja akutkin ovat näissä fiksattuja.

20240802_151319.jpg

Case 2: G604-hiiren "päällyskumi" lähti viimeaikoina irvistämään (kuvissa jo liimattuna takaisin paikoilleen). Vastaavaa ongelmaa ei ollut koskaan G602:ssa, koska siinä ei ole eri materiaalien välistä saumaa herkässä paikassa. Vähällä pilattu ja helposti paremmalla suunnittelulla korjattavissa. Akkuhan tässä kestää ikääntymistä, koska voit helposti vaihtaa uuden AA-kennon tai pariston tilalle.

20240802_151558.jpg
20240802_151724.jpg

Ei tarvitse ampua tykillä kärpästä, jotta saa loppukäyttäjän tyytyväiseksi, mutta sitä ei yritysjohtajat aina tajua kvartaalikokouksissaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 911
Lieneekö Logitechille värvätty joku HP'n tulostinpuolella toiminut, kuulostaa tutulta.
Jos hiirelläsi ei ole toimivaa nettiyhteyttä etkä ole muistanut maksaa upeasta 10€/kk-palvelustamme niin hiiresi kursori ei mahdollisesti enää liiku? Muistathan uudistaa kk-tilauksesi jolloin hiiresi jälleen toimii? Parhain terveisin hiiritarjoajasi!
Huomaa myös näppäimistöjemme mukana tulevat kk-tarjouksemme, 50.000 painallusta vain 10€/kk.
(lisäkäyttö 10.000 painallusta/1€ veloitetaan erikseen käytön mukaan).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.01.2021
Viestejä
114
Ikuinen hiiri? Kun on kyse voittoa tavoittelevasta yrityksestä, niin ensimmäisenä tulee pohdittua, että miten yritys tekee tällä rahaa, ja rahantekoon tuollaiset "ikuiset" kapistukset ovat aika ikäviä. Toimari Faber ei takuuvarmasti halua minun hiireni kestävän ikuisesti, vaan hän haluaa, että keskitän oheislaiteostokseni hänen edustamalle yritykselle, ja tuollaisella "ikuisella" hiirellähän se onnistuu, kun sen hinta tulee oleman sellainen, jonka muuten käyttäisin loppuelämäni hiiriin.

Miten kulutustavarasta tehdään ikuinen? No sitä onkin jo pohdittu ja siihen ei lisättävää. Siitä vain olen varma, että itse en tule harkitsemaan tällaista. Entä sitten jos muutaman kuukauden käytön jälkeen tulee siihen tulokseen, että ei sovikaan omaan käteen, niin sitten on kallis ikuinen hiiri riesana ja se täytyy myydä persnetolla pois ja ostaa joku toinen.

Paitsi sitten jos nimeksi tulee "Infinity Mouse" ja näppäimet mukailee ikuisuuskivi -teemaa, niin sitten ostan heti, ja laitan hyllylle koristeeksi, jossa se saa viettää sen oman ikuisuutensa.
 
Niin siis tässähän ei ollut sinänsä kyse mekaanisesti ikuisesti kestävästä hiirestä, vaan että esim. valmistetaan kestävä (ja korjattava?) hiiri, jonka valmistuskustannukset ovat vaikkapa 200€ ja myydään se käyttäjille hintaan 50€.
Loppuosa sitten kuitataan "ikuisella" kuukausimaksulla, mutta tässä nyt on vielä paljon aukkoja, että kattaisiko kuukausimaksu sitten myös mahdolliset korjaukset tai edes varaosat, jos hiiri olisi itse korjattavissa jne.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
606
Eli siis "Hardware As A Service", mikä ei ole kovinkaan uusi konsepti, periaatteessa leasing-soppari. Yleistä esim laajakaista-liittymien kanssa joissa monesti modeemin voi vuokrata kuukausimaksua vastaan ja tämä voi olla helpompi ja halvempi vaihtoehto jos vaihtaa liittymää tai osoitetta useasti. Hiiren kohdalla en näe tässä oikein mitään järkeä, niiden elinikä on enemmänkin riippuvainen siitä kuinka kauan valmistaja jaksaa päivättää ajureita ja ohjelmistoja niin että ne toimivat myös tulevaisuuden käyttöjärjestelmissä, esim nykyinen Logitechin ohjelmisto ei taida enää tukea kovin vanhoja USB-ohjaimia ja laitteita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 443
Analogiset painikkeet olisi hyvin no. Se, että sormessa selvästi tuntee (ja ehkä korvalla vielä kuulee), koska sitä nappia on painettu ja koska ei on hyvin oleellinen asia käytettävyyden kannalta.

Sama juttu näppiksessä.
Silti hiljaiset/äänettömät näppäimistöt ja hiiret myy hyvin. Itsekin kyseisestä ominaisuudesta ihan mielellään maksan extraa.

Ja hauska, että 200€ hiiri on yhtäkkiä tosi kallis kun onhan noita langattomia melkein samaan hinta luokkaan ollut markkinoilla iät ja ajat. Itellä Steelseries Rival 300s käytössä johon vaihdoin monta kertaa kalliimmasta hiirestä kun kaikki tuntuvat kädessä liian pieniltä. Ei tämäkään ihan täydellinen ole ja hitusen voisi vielä olla isompi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 430
Hiiren kohdalla en näe tässä oikein mitään järkeä, niiden elinikä on enemmänkin riippuvainen siitä kuinka kauan valmistaja jaksaa päivättää ajureita ja ohjelmistoja niin että ne toimivat myös tulevaisuuden käyttöjärjestelmissä, esim nykyinen Logitechin ohjelmisto ei taida enää tukea kovin vanhoja USB-ohjaimia ja laitteita.
Ei USB- tai BT-hiiri tarvi mitään ohjelmistoja toimiakseen, se USB-hiiren protokolla on standardoitu USB-standardissa ja BT-hiiren protokolla on standardoitu BT HID-standardissä ja kaikissa moderneissa käyttiksissä tulee käyttisvalmistajalta itseltään USB- ja BT-hiirille ajurit mukana maailman tappiin asti.

Ja jotain proprietary-langatonta linkkiäkin käyttävät hiiret joissa tulee mukana oma dongle toimii siten, että se dongle näkyy koneelle USB-hiirenä, joten nekin toimivat ilman mitään softaa hiiren valmistajalta.
 
Viimeksi muokattu:

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 166
Itsellä Logi+ softa ei tunnistanut ollenkaan Marathon Mouse M705:tä eikä K800 -näppistä, molemmat langattomia ja toimivat Unifying -tekniikalla. Piti tukea ensitiedon mukaan, mutta asennuksen jälkeen paljastuikin tietoa kaivettaessa että molemmista oli juuri se vanhempi revisio, jota ei tuettu.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 891
"Vodoohiiremme; vaikka heiitäsit sen roskiin tai lähetäisit Ugandaan, se palaa luoksesi!"
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
606
Ei USB- tai BT-hiiri tarvi mitään ohjelmistoja toimiakseen, se USB-hiiren protokolla on standardoitu USB-standardissa ja BT-hiiren protokolla on standardoitu BT HID-standardissä ja kaikissa moderneissa käyttiksissä tulee käyttisvalmistajalta itseltään USB- ja BT-hiirille ajurit mukana maailman tappiin asti.

Ja jotain proprietary-langatonta linkkiäkin käyttävät hiiret joissa tulee mukana oma dongle toimii siten, että se dongle näkyy koneelle USB-hiirenä, joten nekin toimivat ilman mitään softaa hiiren valmistajalta.
Näissä kalliimmissa hiirissä on nimenomaan ominaisuuksia joita hallitaan ja säädetään sieltä ohjelmiston kautta, esim painikkeiden tai DPI-tasojen muokkaukset.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 582
Ikuinen hiiri? Kun on kyse voittoa tavoittelevasta yrityksestä, niin ensimmäisenä tulee pohdittua, että miten yritys tekee tällä rahaa, ja rahantekoon tuollaiset "ikuiset" kapistukset ovat aika ikäviä. Toimari Faber ei takuuvarmasti halua minun hiireni kestävän ikuisesti, vaan hän haluaa, että keskitän oheislaiteostokseni hänen edustamalle yritykselle, ja tuollaisella "ikuisella" hiirellähän se onnistuu, kun sen hinta tulee oleman sellainen, jonka muuten käyttäisin loppuelämäni hiiriin.
No onhan tämän ulostulon pointti nyt aivan läpinäkyvä: "Voisimme tehdä ikuisen hiiren, mutta se olisi niin kallis että kukaan ei ostaisi sitä"

Eli tuollainen kiva olkiukko jota voi käyttää jos joku narisee heidän hiirien huonosta kestävyydestä tai huollettavuudesta.

Sinänsä tosiaan itsellä nuo 20 euron hiiret pelittää ongelmitta sen 5 vuotta jotain 50-60h / viikko käyttöä niin hinnaksi tulee 0,3e/kk. Kyllä minä tuon verran voisin maksaa laadukkaassa MaaS -hiirestä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 430
Näissä kalliimmissa hiirissä on nimenomaan ominaisuuksia joita hallitaan ja säädetään sieltä ohjelmiston kautta, esim painikkeiden tai DPI-tasojen muokkaukset.
Mutta se hiiri toimii silti ilmankin sitä softaa.

Esim. itse olen omaan hiireeni kerran konfannut sen DPIn haluamakseni ja sen jälkeen en ole sitä softaa koskaan tarvinnut.

Ja sekin konfaus piti tehdä vain sen takia, että kun raahattavassa tietokoneessa käytän kahta eri hiirtä (riippuen olenko kotona vai mökillä), molemmissa on kätevä olla sama DPI ettei tarvi koskea windowsin hiiriasetuksiin kun vaihtelen hiirien välillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 825
Ei voi sensoria päivittää softapäivityksellä ja olen vahvasti @hkultala kanssa eri mieltä, että 1000 dpi riittää edes 4K:lle. Se on minulla Full HD-resoluutiolla käytössä ja ei riitä tarkempaan. Toki käyttäjiä on erilaisia, mutta hiiri huutaa lisää DPI:tä, kun resoluutio kasvaa.

G203 on ~35€, ja 8000 DPI, se on minulla käytännön minimi, jos uutta ostelen. Jos joskus hankin 8K-näytön, sitten voin haluta enemmän. Hiiressä pitäisi sitten olla modulaarinen sensori, ja minun pitäisi tilata uusi semmoinen kaupasta. Pahimmassa tapauksessa koko konsepti on kuollut siinä vaiheessa ja ihan todennäköinen skenaario on, että sen aikainen 16 000 dpi hiiri on kaupassa alle 50€ ja tuohon sensori on 50€+pk jostain keski-Euroopasta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 767
Viestejä
4 338 588
Jäsenet
72 277
Uusin jäsen
C4rry

Hinta.fi

Ylös Bottom