Lisää kuolleita...

En muista ikinä kuulleeni Cornellista että olisi millään huimausaineilla leikkinyt. Vaikka ei se tietenkään mitenkään mahdoton mahdollisuus olisi.
 
Viinaahan tuo veti tosiaan melkosen rännin, mutta Audioslaven aikoihin väitti päässeensä selvile vesille, ja lopetti tupakoinninki, mikä kuuluu noilla kolmella levyllä ihan äänessäki.

Mistäpä noista tietää, paska homma yhtäkuinka, kovasti arvostin herraa. Pitää vain itsekkäästi toivoa että Soundgardenilta olis jottain julkasematonta matskua jääny, jotka nyt näkis päivänvalon. King animal oli itelle pettymys, mutta mahtava oli että vielä bändin kasasivat. Superunknown on mulle se the levy mutta tulee noita vanhempiaki kuuneltua edelleen.

Edit: sopivasti alko kesäloma tännään, saattaa olla valvojaiset viskin ja musiikin kans edessä...
 
Nuoruuteni idoli, joten haikein mielin tuollaisen uutisen luki. Edelleen satunnaisesti soi häiskän tuotanto omilla soittolistoillani.
 
Voi nyt helvetti. Taivaallisessa Grunge-orkesterissa on nyt jo neljä kovaa nimeä. En minä koskaan osannut kuvitella että Grunge olisi ihan noin tuhoisa musiikkityyli.
Chris, vie terveiset Laynelle, Scottille ja Kurtille.
 
Täällä toimii normaalisti. Just luukutan "You Know My Namea" ja pohdiskelen että eipä tule ihan heti mieleen toista artistia, joka pysyisi samaan sekä säveltäjänä, että laulajana.
Onhan noita, mutta Cornell oli kyllä grungen ehdoton kingi.
 
Muusikko Chris Cornellin kuolinsyy selvisi

Eli hirttäytymällä lähti. Ei mikään hienovarainen menetelmä (jos ei sitten ollut vähän liian pitkälle lipsahtanut fappisetti kuristusleikeillä).

Edit.
Kaikenlaista huhua on nyt liikenteessä, että Cornell olisi löytynyt kylpyhuoneen lattialta, joka on mielestäni aika erikoinen paikka, jos joku on tosiaan tarkoituksellisesti hirttäytynyt. Lisäksi huhuissa on mainittu että "he had a band around his neck".

Väkisinkin tulee mielee, että olisikohan Chris liittynyt sittenkin tähän joukkoon:
Famous People Who Died of Auto-Erotic Asphyxiation

Robin Williamsin kohdalla käytiin vastaavassa tilanteessa samat spekulaatiot, mutta turhaan, eli siinä tapauksessa syvä masennus vei miehen mennessään ja sillä siisti. Cornellilla oli kuitenkin kaikista aiemmista ongelmista huolimatta elämä ainakin ulkoisesti aika mallillaan, eli oli kiertue juuri menossa, levyä työstettiin taustalla ja jotain höpinää oli Audioslavenkin paluusta jne. Kovin oudolta tuntuisi poistua tuollaisista kuvioista näin yhtäkkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Eniten harmittaa ainakin mua, jos joku lapsi kuolee esim rattijuopon yliajamana tai joku nuori tekee itsemurhan. Kummallakin koko elämä edessään!
 
Ihmettelen miten voi löytyä kylppärin lattialta jos on hirttäytynyt. Ettei olisi touhunnut sitten jotai samaa mitä se Kill Bill ukkokin, kuristi itseään ja veteli lapaan, mutta kuristi hieman liikaa kai.

Kuolema on niin perseestä. Ensimmäinen kuolema mikä itselle osunut oikein lähelle on aivan tuore, tänään kävin hautajaisiin puvun ostamassa. ***** että on perseestä *******.


(sensuroinkin kirosanoja vähän pois kun tänään tuli siitä noottia jo hieman)
 
Eniten harmittaa ainakin mua, jos joku lapsi kuolee esim rattijuopon yliajamana tai joku nuori tekee itsemurhan. Kummallakin koko elämä edessään!

Onko tämä joku kilpailu että kenellä harmittaa eniten ja missä tilanteessa? Ei kai se harmitus ole toisesta asiasta pois? Enkä itsekään tässä sen kummemmin sure asiaa. Hienoja biisejä tehnyt muusikko sattui kuolemaan ja sen tekemä musiikki on kiinnostanut itseäni nuoruudesta lähtien. Välillä enemmän, välillä vähemmän.
 
Ihmettelen miten voi löytyä kylppärin lattialta jos on hirttäytynyt. Ettei olisi touhunnut sitten jotai samaa mitä se Kill Bill ukkokin, kuristi itseään ja veteli lapaan, mutta kuristi hieman liikaa kai.

Kuolema on niin perseestä. Ensimmäinen kuolema mikä itselle osunut oikein lähelle on aivan tuore, tänään kävin hautajaisiin puvun ostamassa. ***** että on perseestä *******.


(sensuroinkin kirosanoja vähän pois kun tänään tuli siitä noottia jo hieman)

Mun työkaveri kans ilmeisesti kuoli, sen vaimo tuli itkien kertomaan (näkee tunteista)
sille pystyi aina soittamaan vaikka keskellä yötä, aina oli messissä, kiva tyyppi. Lopuksi hän taantui aika nopeasti, määki puhelimeen, päristeli, ulvoi.
 
Viimeksi muokattu:
Eniten harmittaa ainakin mua, jos joku lapsi kuolee esim rattijuopon yliajamana tai joku nuori tekee itsemurhan. Kummallakin koko elämä edessään!
Mun työkaveri kans ilmeisesti kuoli, sen vaimo tuli itkien kertomaan (näkee tunteista)
sille pystyi aina soittamaan vaikka keskellä yötä, aina oli messissä, kiva tyyppi. Lopuksi hän taantui aika nopeasti, määki puhelimeen, päristeli, ulvoi.
Tosi kivoja juttuja tietää, mutta tämä on täysin väärä ketju tuollaisille. Takki ja ovi, ole hyvä.
 
Ihmettelen miten voi löytyä kylppärin lattialta jos on hirttäytynyt. Ettei olisi touhunnut sitten jotai samaa mitä se Kill Bill ukkokin, kuristi itseään ja veteli lapaan, mutta kuristi hieman liikaa kai.
ot/ Tai sitten vain kuristi itsensä istumisasennossa, vrt. D'angelon lavastus The Wiressä /ot
 
Kuten jo aiemmin oli puhetta, kaiken maailman auto-erotic asphyxiation -teoriat ovat mahdollisia, mutta toisaalta lattialtahan se Robin Williamsikin löytyi ihan vaan hirttäytymisen seurauksena. Hirttäytyminen kun ei tarkoita välttämättä sitä että pitää roikkua elokuvatyyliin tammen oksalla hamppuköydestä.
 
Rähmis on kuollut, kuin myös sivusto :(



http://mvlehti.net/2017/05/21/arvostettu-rahmispossu-on-poissa/

http://rahmispossu.net

Edit. Vain etusivu on poistettu, muu sivusto toimii vielä toistaiseksi.

Arkisto


No aikamoista. Joskus tuota tullut luettua, joten siten tuttu sivusto. Henkilöstä itsestä en tiedä mitään. Nyt kun muokkasit tuon arkiston, niin mihin etusivu on kadonnut ja koska? Kuisma näköjään joku twitter adhd joten en edes löytänyt... alkuperäistä juttua. Yleensä sivut jää kai olemaan, nyt sitten kadonnut etusivu, mutta arkisto jäi.
Joko oman käden kautta jolloin poistettu etusivu unohtaen muu sisältö. Tai sitten kirjoittaja tappoi hahmonsa. Tiedän että melko asiatonta edes kirjoittaa tälläista spekulointia. Kysymyksiä jää, joihin ei ehkä koskaan saa vastauksia. Salaliittoteoriat voi unohtaa.
 
Voi harmillista :(
Nyt raakalaismaiset eläimet ovat murhanneet jo kaksi näitä uhanalaisia eläimiä metsästäviä tyyppejä lyhyen ajan sisällä.


Tunnettu suurriistanmetsästäjä sai surmansa metsästysretkellä – rusentui kaatuvan norsun alle

Eteläafrikkalainen Theunis Botha sai surmansa metsästysmatkalla Zimbabwessa.
Vuosikymmeniä suurriistanmetsästäjänä toiminut eteläafrikkalainen safarinvetäjä Theunis Botha, 51, on saanut surmansa metsästysmatkalla Zimbabwessa viime perjantaina. Botha tunnettiin erityisesti asiantuntemuksesta leijonien ja leopardien metsästyksessä, ja hänen pyörittämänsä yritys houkutteli varakkaita asiakkaita eri puolilta maailmaa, varsinkin Yhdysvalloista.

Botha järjesti yksityisiä metsästyssafareita esimerkiksi Botswanaan ja Zimbabween. Yksi sellaisista koitui hänen kohtalokseen.



Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Bothan johtaman metsästäjäjoukon kerrotaan osuneen Hwangen kansallispuistossa keskelle norsulaumaa, joka pelästyi äkillisestä kohtaamisesta. Eteläafrikkalaismedian mukaan kolme pillastunutta norsua alkoi lähestyä metsästäjiä, jolloin Botha ampui niitä kohti kiväärillään yhden laukauksen. Silloin neljäs norsu pääsi yllättämään metsästäjät sivulta.

Norsun kerrotaan tarttuneen Bothaan kärsällään, jolloin yksi metsästäjistä ampui eläintä. Se kaatui Bothan päälle ja rusensi tämän kuoliaaksi.

Brittilehti Telegraphin mukaan Botha oli alan piireissä arvostettu persoona. Hänen toimintansa herätti myös vastustusta. Metsästyssafarit toimivat paikallisviranomaisten luvalla, mutta eläintensuojelijat pitävät niiden toimintaa vastuuttomana rikkaiden hupina ja yhä harvinaisemmaksi käyvien eläinten ryöstömetsästyksenä.

Bothan kerrotaan tunteneen hyvin maanmiehensä ja kollegansa Scott van Zylin, joka joutui metsästettävien saaliiksi huhtikuussa Zimbabwessa. Van Zyl katosi metsästysmatkalla, ja hänen jäännöksiään löytyi etsinnöissä ammutun krokotiilin vatsasta.
 
Roger Moore on kuollut

Tiistai 23.5.2017 klo 16.22

Näyttelijä Roger Moore on kuollut, uutisoivat brittilehdet.

Asiasta lisää hetken kuluttua.

 
Roger Moore, omasta mielestäni se ainoa oikea Bond, vaikkei ensimmäinen ollutkaan.
Mooren Bondeissa on tietynlaista tilannekomiikkaa, jota ei muissa Bond-leffoissa ole.

Sama. Conneryahan monet pitää "ainoana oikeana", mutta juurikin Mooren komiikka oli mielestäni toimivaa.

Kevyet mullat vaan 007:lle, live and let die. :(
 
Jaahas, eli ensimmäinen "suuremman luokan James Bond-näyttelijöistä" on poistunut. Hän tosin oli myös ensimmäistä, eli Sean Conneryä vanhempi.
 
leveät mullat toiseksi parhaalle Bondille
 
Taisin olla 14 kun kävin katsomassa leffassa ekan bondin (for your eyes only), kaverin isosisko haki liput kun leffa oli kuitekin k-16.
Moore oli se nuoruuden oma bondi, vaikka Conneryn leffoja kuitenkin vhs vuokraamosta alussa eniten katsottiinkin, teatterissa hääräsi kuitenkin Moore.
Jotenkin se humoristinen pilke silmäkulmassa tyyli omasta mielestä istuu Bondille paremmin kuin nykyinen mission impossible tyylinen synkempi tarinan kerronta.
Kepeät mullat.
 
RIP.
Paras Bond
Todella karismaattinen ja ammattitaitoinen näyttelijä.
Ja teki ne parhaat 007-leffat, joissa oli tyyliä, reilusti huumoria ja pilke silmäkulmassa vitsejä.

Harmi että syöpä vei. Tuli kyllä ihan puskista, kun kaveri oli kuitenkin niin aktiivinen ja viihtyi edelleen julkisuudessa ja sitten aivan ykskaks syöpä kaatoi.
 
Kaksi varmaan eniten katsomaani elokuvaa ovat Rakastettuni ja Erittäin salainen. R.I.P. Sir Roger Moore.
 
Mooren tähdittämiä Bond-elokuvia pidin kokonaisuudessaan parhaina. Ei pelkästään huumorin taitava pääosan näyttelijä, vaan muu elokuva huomioiden. Näissä elokuvissa oli sopiva tasapaino juonen ja erikoistehosteiden suhteen. Siksi Mooren Bondeista jäi mukavat muistot.

roger_moore.jpg
 
Moorellahan oli jo ysärin alussa eturauhassyöpä jos oikein muistan? Hyvin silti sitkutteli eteenpäin.
 
Siis kosketinsoittaja. Teki kyllä pääosan bändin omista biiseistä, mutta ei ylläolevaa. Voisin nimetä Allman Brothers Bandin jonkinlaiseksi suosikkibändiksi.

 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjut
254 348
Viestejä
4 427 644
Jäsenet
73 322
Uusin jäsen
Saqux

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom