Saanko esittää henkilökohtaisen kysymyksen? Katsotko joutuneesi herjaamisen maalitauluksi, koska olet puhunut niin avoimesti mielenterveysasioistasi?
– Niin. Minullahan on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vaikka itse en uskokaan että ihminen voitaisiin noin vain laittaa yhden labelin alle. No, joka tapauksessa, tämän diagnoosin saaneilla ihmisillä on 25% suurempi riski tehdä itsemurha kuin muilla. Ja ihmisillä, joiden vanhemmista jompikumpi on tehnyt itsemurhan, on 25% suurempi riski samaan tekoon kuin muilla. Eli minulla on tämän mukaan 50% suurempi todennäköisyys tappaa itseni kuin niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä. Tiedän kuitenkin, etten ikinä tee sitä. Olen käynyt viimeisten viiden vuoden aikana sellaisissa syövereissä, että…
Se olisi jo tapahtunut, jos olisi tapahtuakseen.
– Juuri niin. Olen selvinnyt sellaisista asioista, ettet uskoisi. Makasin tällä sohvalla lähes kuusi kuukautta ja itkin joka päivä. Edes ulkona en käynyt. Oli aika, jolloin pelkäsin hetken, etten selviä. Mutta onneksi se meni ohi. Terapia on auttanut, ja litium. Enköhän minä sitä joudu koko loppuikäni vetämään. Kevyttä metallia. Aika ironista.
– Maniahan on hyvin luova tila. Jokainen muusikko on varmasti jollain tavalla maaninen. Ja litium on monille sopiva puskuri. Se auttaa suhtautumaan impulsseihin vähän rationaalisemmin ja toisaalta tasoittaa pahimmat depressiokuopat.