Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Etätoimituksena,myymälästä,e-sim vaihtoehdot. En ole tosin varma kuinka kauan kestää kun tulee postissa luultavasti kuitenkin hyvissä ajoin ennen siirron toteutumista.
1758221260524.png

Mun Moi sivuilla lukee 3-7 arkipäivää
 
Ja tässä nyt ei varmasti ole käynyt niin että olisit ymmärtänyt jotain väärin? Kuten jo aiemmin sanoin että minulle puhelimessa totesivat että heidän aspa ei saa niitä tehdä syystä X. Minulle on ihan sama sinänsä mikä se syy on, suurin osa aspoista on nykyään ulkoistettu eikä tuo nyt ensimmäinen kerta ole ettei aspa voi myydä vaan pitää ottaa yhteyttä muualle. Tuosta numerosta kuitenkin sai kampanjan liittymän ja tiedotkin näkyy mun moissa.
 
Moin ständin myyjä sanoi minulle ettei hän voi tehdä etämyyntiä. Ei voi myydä puhelimessa äidilleni liittymää, koska ei voi varmentaa puhelimitse kenenkään henkilöllisyyttä.

Ei tuossa nyt kauheasti voi väärin ymmärtää, kun moneen kertaan varmistin asian. 😂
Selvä.
 
No pitihän se arvata. Sen kerran kun päätin lopulta siirtää Moille tulevien kampanjoiden takia, alkaa Telia ja DNA:kin yhtäkkiä kilpailla hinnoilla. Ja mihinkään ei pysty reagoida, kun on siirto menossa... Olisin päivän odottanut, niin olisi saanut Telialta tuon halvan liittymän tänään.

No, jätin Elisalle soittopyynnön. Katsotaan, tarjoavatko mitään winbackina. Viestillä tarjottiin 24,99€ rajaton 200M. 😄
 
Tänään otin Telia kaupasta 5G300M hintaan 14,99€ oli joku tuore kamppis. Vuoden määräaikanen. 4G oli 9,99€.
En ollut liittymäasioilla liikkeellä mutta kysyin ohimennen. Odotin sitä perus 25,99€.
Katsotaan miten nykyinen elisa reagoi
 
@anon777
Eikö olisi parempi että annat asian olla ja rauhoittua? Ei tätä asiaa tarvitse ottaa tosissaan.

Ja jätät ne Jumbon myyjät rauhaan
Samaa mieltä minusta hyvä asia jos ihmiset saavat näitä etänä kuitenkin tilattua ja ehdot käydään selvästi läpi puhelimitse. Eri juttu jos he kauppaisivat 9€/kk liittymää mutta yllättäen sopparissa olisikin kallimpi hinta kuin sovittu, näin ei kuitenkaan kenellekkään ole tapahtunut/tehty.
 
DNA liittymät vaikuttaa olevan aika altavastaajina tällä hetkellä.

Minkälaisia tarjouksia/winbackejä olette saaneet DNA:n liittymään? Ja nimenomaan tässä lähipäivinä, eikä viikko sitten.

Tarve lienee minimissään luokkaa 4G 100M rajaton (data, matkapuhelut ja SMS)?
 
Koska DNA omistaa MOIn, niin todennäköisesti pitävät parhaat tarjoukset tarkoituksella sillä puolella. Joten todennäköisesti tuo MOIn Elisa winback on paras, mitä DNAn verkossa toimivaan liittymään saa.
 
Juu, ei haeta parasta vaan sitä mitä saa :)
Eli ei tarvitse ensin siirtoa MOI:lle ja jäädä odottelemaan mahdollista seuraavaa kampanjaa vaan mitä nyt on saanut Elisa/Telia osastolta.
 
Olipas hyvä meininki. Telian chätin kautta sain asiakaspalvelijan puhelimeen tälleen 22:30 illalla :D DNA:lta laitoin neljä liittymää siirtymään Telialle: 100M 4G rajaton 11,99€/kk 12kk määräaikainen ja 4x50€ Lidl lahjakortit. Tuo 7,99€ oli 20M liittymä ilman lahjakortteja. Aikamoinen hinnan pudotus vanhoista 200M 4G rajaton 23,99€ liittymistä.
 
Kertaus.

Sulla oli 4xDNA liittymiä ja otit yhteyden Teliaan chatilla, sait soiton ja sait 100M 4G rajaton (puhe, data, SMS) liittymiä hintaan 11,99€/kk/12kk + 50€ Lidl? Mikä oli tuo chat? Jossain aikaisemmassa viestissä oli, että ”on vain Telia asiakkaille”.
 
Koitin nykyisenä telialaisena kalastella chatissa tuota "4G 100M 9.99€ +50€ Lidl" tarjousta, mutta ilmoitti, että täytyy tilata uusi liittymä tai olla liittymä siirtymässä toiselle operaattorille... No kaipa sitä täytyy taas hieman uhrata aikaa ja laittaa siirto meneen, että voi sitten käydä kyselees tarjousta uudestaan.
 
Kertaus.

Sulla oli 4xDNA liittymiä ja otit yhteyden Teliaan chatilla, sait soiton ja sait 100M 4G rajaton (puhe, data, SMS) liittymiä hintaan 11,99€/kk/12kk + 50€ Lidl? Mikä oli tuo chat? Jossain aikaisemmassa viestissä oli, että ”on vain Telia asiakkaille”.
Ihan se chat mikä löytyy kirjautumalla telian sivulle. En jaksa toistaa itseäni, mutta juuri kuten kirjoitin ja sinäkin kirjoitit.
 
Huomautus - keskity rakentavaan keskusteluun
Ihan se chat mikä löytyy kirjautumalla telian sivulle. En jaksa toistaa itseäni, mutta juuri kuten kirjoitin ja sinäkin kirjoitit.

Ok. Jos ei ole Telian asiakas, niin millä kirjautua?

Unohdetaan siis tämä ja koko juttusi oli BS.
 
Ok. Jos ei ole Telian asiakas, niin millä kirjautua?

Unohdetaan siis tämä ja koko juttusi oli BS.
Kyllä siellä on chatbotti, johon voi jättää soittopyynnön. Löytyy esim kun menee kauppa -> liittymätarjous, ja sitten sillä sivulla painaa oikealta chat-nappia. Ei tarvitse siis kirjautua mitenkään.
 
@tre Oletko se Jumbon myyjä? Aika vahva mutu asian suhteen. 😂

Sain kyllä todella oudot vibat, kun myyjä tuijotti pitkään räpsyttämättä silmiään, enkä keksinyt syytä miksi se toimi noin. Ilmeisesti halusi vaan että häivyn paikalta, enkä paljasta toiselle myyjälle side hustlesta.

edit: Myyjä totesi: "Ettei ois Tampereen ständi", kun näytin postauksen missä oli ständin puhelinnumero ja kirjoittajan nikkinä @tre. 😂
En nyt toki sitä sano etteikö olisi plausable ettei oman ständinsä numeroa tunnistaisi, mutta valehtelija kaivaa valheen alitajunnasta. Siksi "keksi" et varmaan Tampereen ständin numero, vaikka tiesi että on oman ständin.
En kyllä ole Jumbon myyjä :D Mutta olen kyllä liittymiä myynyt, toisella operaattorilla :redface:

Ja Tre tulee ruotsista eikä mitään Tamperetta :D, mutta ei sitä taida tietää ellei ruotsia osaa
 
Maaliskuussa nappasin yhden littymän puhelimelle ja toisen 4G-reitittimeen. Kaippa sitä "joutuu" huomenna hankkimaan Moin laitenetin ja siirtämään sen Elisalle uudeksi nettiliittymäksi, jotta saa noin 6kk pitemmälle tuon edullisen hinnan ja siihen päälle mahdollisesti S-ryhmän lahjakorttia. Lisäksi Ruutu+ Urheilu tulee tosiaankin tarpeeseen, koska Superpesiksen finaali pitäis saada huomenna näkymään. Jännä nähdä onnistuisko tällä kertaa ilman mitään ongelmia. Sitte pitää vaan muistaa irtisanoa tuo nykyinen reitittimen nettiliittymä ja tietenkin heti kaikki suoratoistot. On kai tämä yhdenlaista säätämistä, mutta kerta haluavat tarjota puoli-ilmaista liittymää näillä pelisäännöillä niin toimitaan sitten sen mukaisesti. Muuten voisi tehdä puhelimen liittymälle saman homman, mutta en viitsi taas vaihtaa numeroa. Numeronsiirto ei ehdi kuitenkaan perille ennen kuin tarjous päättyy ja sitten jääkin tyhjä arpa käteen sen osalta. Maaliskuussa vaihtui numero tämän tarjouksen takia ja on siinä vaan helkutinmoinen savotta vaihdella se joka paikkaan.
 
Kuulostaa hyvältä. Haluatko kertoa enemmän detaileja? Olitko mihin siirtymässä? Kuin paljon piti vääntää että tollasen sait? Tuohan on ihan pimeä hyvä diili.

Elisalle olin siirtymässä, rajaton 4G 100M 11,99€/kk heidän tarjous. Ensin Telia tarjosi määräaikaisena samaa liittymää 14,99€/kk ja kun kerroin Elisan sopparin niin pudotti tuohon kymppiin + lahjakortti.
 
Oon aika newb näitten liittymien kanssa, ollut vain prepaid telia johon lisätty 10e aikaa sillon tällön. nyt olisi tarvetta vakaammalle liittymälle niin koetan selvitellä miten tässä kannattaisi toimia.
Kampanjat eri tarjoajilla mutta 100m 4g liittymät on yli 20e kk mutta lukemani perusteella mahdollista saada parempia diilejä aikaan?
Soitanko suoraan näille tarjoajille ja kyselen tyyliin parempaa tarjousta valita juuri teidän putiikin liittymä ja tiedottaa että soitan myös muut putiikit läpi ennen kuin teen päätöksen tjsp?
Vai täytyykö omistaa jo vakaampi liittymä että voi tinkiä parempia tarjouksia kuin sivuston kampanjat?

Myös on hakusessa uudempi puhelin 100-150e hinnassa ja mahdollisesti pöytäkoneelle nettiliittymä, mikäli näitä kannattaa paketissa kysellä?
 
Elisa ja mobiilivarmenne.
Onko Elisa tiedottanut tai onko muuta kautta tietoa, että tullaanko kaikkiin liittymiin sisällyttämään jossain vaiheessa mobiilivarmenne?
Nyt lapsilla on liittymiä hintaan 2,99/kk.
 
Kertokaas laitenetin tilanneet, että pitikö teidän aktivoida sim ennen Elisalle siirtymistä ja kuinka kauan Moin tilauksesta meni siihen, että aktivoi-vaihtoehto tuli näkyviin Moin sivuille?
 
Telian chatissa sanotaan nyt, että 4G 100M 7,99 €/kk tarjous ei olisi enää voimassa. Onko joku saanut tämän läpi tänään?
 
Kertokaas laitenetin tilanneet, että pitikö teidän aktivoida sim ennen Elisalle siirtymistä ja kuinka kauan Moin tilauksesta meni siihen, että aktivoi-vaihtoehto tuli näkyviin Moin sivuille?
Ainakin keväällä MOIn laitenetti tuli aktivoida ennenkuin Elisalle siirtyminen meni onnistuneesti maaliin. Siirtoprosessin sai kyllä aktivoimattomallakin käyntiin, mutta se epäonnistui sitten myöhemmässä vaiheessa. Aktivointi onnistui silloin yleensä 1-2 arkipäivän sisällä, ainakin fyysisen SIM-kortin tilauksessa. Nythän tuolla on toisiaan eSim tarjolla myös, onnistuiskohan sen aktivoiminen nopeammin?
 
Ainakin keväällä laitenetti tuli aktivoida ennenkuin Elisalle siirtyminen meni onnistuneesti maaliin. Siirtoprosessin sai kyllä aktivoimattomallakin käyntiin, mutta se epäonnistui sitten myöhemmässä vaiheessa. Aktivointi onnistui silloin 1-2 arkipäivän sisällä, ainakin fyysisen SIM-kortin tilauksessa. Nythän tuolla on toisiaan eSim tarjolla myös, onnistuiskohan sen aktivoiminen nopeammin?
Kun tässä on uuden liittymän avaamista kyse, niin toki se pitää aktivoida ennen kuin sitä voi siirtää toiselle operaattorille. Fyysisessä simmissä aktivoinnin avautuminen liittynee siihen, että sim on laitettu postiin, joten käyttämällä eSimiä tai hakemalla itse sim-kortin Prismasta voinee lyhentää aikaa.
 
Ainakin keväällä MOIn laitenetti tuli aktivoida ennenkuin Elisalle siirtyminen meni onnistuneesti maaliin. Siirtoprosessin sai kyllä aktivoimattomallakin käyntiin, mutta se epäonnistui sitten myöhemmässä vaiheessa. Aktivointi onnistui silloin yleensä 1-2 arkipäivän sisällä, ainakin fyysisen SIM-kortin tilauksessa. Nythän tuolla on toisiaan eSim tarjolla myös, onnistuiskohan sen aktivoiminen nopeammin?

Päivitys omaan tilaukseen.

Avasin siis eilen Moin laitenetin. Parin tunnin sisällä ilman aktivointia sain Elisan superdiilisivuston chatista siirron tuohon liittymään ja yhden uuden liittymän, molemmat avausmaksutta 24kk 2,99€/kk.

En päässyt omakohtaisesti toteamaan mitä tapahtuu ja miten taistellaan jos aktivoimatonta simmiä ei voikaan siirtää mihinkään.

Äsken tuli Moilta toimitusvahvistus ja aika selkeästi juuri tuon sähköpostin tultua avautui myös Aktivoi- nappula Mun Moissa, joten liittymä on nyt aktivoitu ja siirtynee Elisalle ilman ongelmia.

Homman voi siis hoitaa tälläkin tavalla ja näin kannattaakin tehdä silloin jos tarjouksen päättymispäivä on vähänkään epäselvä. Mikäli on varmaa, että tarjous on voimassa seuraavanakin päivänä niin aktivoinnin voi hoitaa ensin.

Sekavaa menoa jälleen kerran, mutta lopulta palkitsevaa. Jännä nähdä miten eilen Moille siirtymään laitetun kännykkäliittymän kohdalla käy. Odotuksissa on siis winbackien hylkääminen loppuun asti ja Moille siirryttyä sama 24kk tarjous, mutta koskaan ei voi satavarmasti tietää, miten nämä hommat hoituu. :)

Kuulostipa tutulta. Muisti on näköjään heikentynyt iän myötä. Vois kokeilla kohta chättäillä Elisan kanssa.
 
Huomautus - henkilökohtaisuudet, foorumilla ei ole tarkoitus keskustella toisista käyttäjistä
Ok. Jos ei ole Telian asiakas, niin millä kirjautua?

Unohdetaan siis tämä ja koko juttusi oli BS.
Ihan verkkopankkitunnuksilla sinne kirjaudutaan. On mulla joo joskus liittymä Teliallakin ollut, kerkeehä niitä vuosien aikana pyöritellä. Nää Juhaan kaltaiset internet soturit on syy miksi vuosikymmenen aika tännekkään ei ole muutamaa kymmentä viestiä enempää jaksanut kirjottaa. Aina joku väittelijä vääntämässä.
 
Oon aika newb näitten liittymien kanssa, ollut vain prepaid telia johon lisätty 10e aikaa sillon tällön. nyt olisi tarvetta vakaammalle liittymälle niin koetan selvitellä miten tässä kannattaisi toimia.
Kampanjat eri tarjoajilla mutta 100m 4g liittymät on yli 20e kk mutta lukemani perusteella mahdollista saada parempia diilejä aikaan?
Soitanko suoraan näille tarjoajille ja kyselen tyyliin parempaa tarjousta valita juuri teidän putiikin liittymä ja tiedottaa että soitan myös muut putiikit läpi ennen kuin teen päätöksen tjsp?
Vai täytyykö omistaa jo vakaampi liittymä että voi tinkiä parempia tarjouksia kuin sivuston kampanjat?

Myös on hakusessa uudempi puhelin 100-150e hinnassa ja mahdollisesti pöytäkoneelle nettiliittymä, mikäli näitä kannattaa paketissa kysellä?
Jos haluat säilyttää Telia Prepaidin puhelinnumeron, niin pitää ensin siirtää se Telialla laskutettavaksi liittymäksi. Vasta sen jälkeen pystyt siirtää toiselle operaattorille, kunhan et ota määräaikaista liittymää.

Miten vaihdan prepaidin laskutettavaksi liittymäksi?

Voit vaihtaa prepaid-liittymäsi laskutettavaksi liittymäksi verkkokaupassamme, Telia Kaupassa tai jälleenmyyjän kautta.

Liittymän vaihduttua saat tekstiviestin, jossa kehotetaan uudelleenkäynnistämään puhelin. Tämän jälkeen puhelimeesi lähetetään tiedonsiirto- ja MMS-asetukset.

Huomioithan liittymän vaihdossa:

  • Voit halutessasi säilyttää käyttämäsi prepaid-numeron.
  • Ennen vaihtoa luottotiedot tarkastetaan. Jos tarkistus ei mene läpi, liittymä jatkaa toimintaansa prepaidina.
  • Vaihdon yhteydessä prepaid-liittymän mahdollinen vastaaja ja aktivoimasi verkkopalvelut (soitonsiirrot ja koputus) poistuvat.

Että voit vaihtaa prepaid-liittymän laskutettavaksi liittymäksi tarvitset prepaid-liittymän puhelinnumeron ja SIM-kortin numeron:
1758266924982.png
 
Mulle sano eilen Oscar et diili sama ku kaverilla, mut avausmaksua ei voi jättää pois.

Jätti sit lahjakortinkin sopimuksesta pois, mut eipä sitä lahjakorttia tainnu saada kukaan muukaan. 😂
Nonni :D

Järjestin tämän vaimolleni, joka oli MOI:n asiakas.

Koitin itse Telian asiakkaan kysellä chatista (kirjautuneena) miten saisin saman tarjouksen. Chatissä Joni kiisti kahteen kertaan sopimuksen olemassaolon. Ei kuulemma ole olemassa. Ei auttanut, vaikka kerroin 5 min sitten sellaisen tehneeni vaimolleni/vaimoa avustaen. Uskomatonta :D
 
Puolituntia Elisan chatissa, ja perus 2,99€/kk liitymä tilaukseen, nyt alkaa olla hinnat kohdallaan. Harmi ettei stintti Moilla kestänyt kuin 9 päivää, ei siis ilmeisesti ole vastaavaa tarjousta tulossa winbackinä. Mielummin maksaisi tuonkin vähän Moille.

Lahjakorttia yritin vongata, mutta ne on jo "loppu". Ehkä kuitenkin säästetään isommille kaloille.

Yritti kyllä kovasti myydä turvapakettia mukaan, saas nähdä joutuuko ruveta vääntämään missä vaiheessa jos/kun yrittää noita turvahommia pakottaa kuukausimaksuun. Mutta naatitaan ny hetki halvasta liittymästä.
 
Siirto menossa Moille. Elisan myyjä tarjosi puhelimessa winbackina 16,99€, parempaan ei kuulemma pysty.

Pitäköön tunkkinsa.
 
Kertokaas laitenetin tilanneet, että pitikö teidän aktivoida sim ennen Elisalle siirtymistä ja kuinka kauan Moin tilauksesta meni siihen, että aktivoi-vaihtoehto tuli näkyviin Moin sivuille?
Ainakin eSim tapauksessa pystyi heti aktivoimaan ja ei muuta kuin samantein soitto Elisan myyntinumeroon ja siirto 2,99€ liittymään :thumbsup:
 
Telian chatissa sanotaan nyt, että 4G 100M 7,99 €/kk tarjous ei olisi enää voimassa. Onko joku saanut tämän läpi tänään?
Telialta 2 asiakaspalvelijaa sanoivat, että paras tarjous on 11,99€/kk +50€ lahjakortti.

Oman liittymän (Telia) laitoin aamulla siirtymään Moi:lle. Winback Telialta (4G 100M) 9,99€/kk +50€ lahjakortti.

Elisalla olevaan liittymään paras tarjous 11,99€/kk +50€ lahjakortti.
 
Telian asiakkaana olin chatin kautta yhteydessä liittymämyyjään. Hän soitti ja kertoi puhelimessa, että kannattaa laittaa numeronsiirto vetämään. Kuulemma winback -tarjoukset on Telialta kovia atm... Saa nähdä saanko saman kuin yllä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 741
Viestejä
5 107 509
Jäsenet
81 694
Uusin jäsen
Markus.K

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom