Eniten ärsyttää juurikin se, että vanhoja asiakkaita koijataan. Minullakin oli pitkään Saunalahden liittymä, kun yhtäkkiä alkoivat nostaa liittymän hintaa (ei siis loppunut mikään tarjous). No tarjosivat kuitenkin jotain määräaikaista tarjousliittymää alkuun, että hinta ei muuttunut juurikaan. Siitä lähtikin se kilpailuttamisrumba, että tarjoushinnan päätyttyä oli tulossa roima korotus eikä parempaa muka pystytä tarjoamaan. Vasta siinä vaiheessa tulivat hinnassa vastaan, kun laitoin kilpailijan tarjouksen pöytään. Lopulta ei sekään auttanut vaan olisi pitänyt lähteä tähän winback hulluuteen.
Kertaalleen tein sen liittymänvaihdon ja peruutin, kun Elisalta löytyikin parempi tarjous. Toista kertaa en jaksanut jumpata vaan vaihdoin suosiolla DNA:lle. Seuraavaksi voisi laittaa ihan periaatteesta Moille, kun heiltä löytyy itselle järkevä liittymä suoraan hinnastosta (Rajaton 4G 200M) kohtuulliseen hintaan 18€/kk. Tuota voisi maksella ihan mielellään seuraavat 5v. ennen kuin alkaa 5G:tä pohtimaan.
Muilla operaattoreilla on hinnastoissa vaan höpöhöpö 10-20M liittymiä noin 25€/kk ja järkevät liittymät pitää kaivella jostain tiskin alta. Ei vaan jaksa.