Liittymät

Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
184
Yritin tilata Elisalta facebookin mainoksessa ollutta liittymää. Mulla on vanha Elisan tunnus mutta ei liittymiä. yhteystiedoissa on sitten nykyinen numero. Tuo tarjoussivu pakottaa laittamaan numeron ennen tuotteen valitsemista. Sen jälkeen palvelu tunnistaa, että minulla on Elisan tunnus ja pakottaa kirjautumaan. Sitten tarjousta ei enää olekaan ja ruudulle tungetaan vain 5G-liittymiä.

Kaiken huipuksi haluaisin tilata uuden numeron, jo ihan senkin vuoksi että nykyinen ei ole siirtokelpoinen. Eipä onnistu mitenkään.

Miten helvetissä tääkin on tehty näin vaikeaksi... pitäkööt tunkkinsa.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 230
Mastoissa on yleensä antennit noin kolmeen suuntaan (kuten tuossa kuvassa) ja lisäksi sitten viisi eri taajuusaluetta (eli solua, bandit 1 (2100MHz), 3 (1800MHz), 7 (2600 MHz), 20 (800 MHz), 28 (700 MHz)). Korkeammilla taajuusalueilla (1, 3, 7, (4G+)) kantama on lyhyempi ja tiedonsiirtokapasiteetti isompi. Matalilla taajuuksilla (bandit 20 ja 28, (tavallinen 4G)) on taas parempi kantama, mutta tiedonsiirtokapasiteetti matalampi. Jokaisella solulla on oma tunnistenumeronsa, mutta vaatii välillä perehtymistä tulkita kännykän tai modeemin antamia tietoja tuohon kartan antamaan tietoon.

Nuo karttaan piirtyneet alueet ovat Cellmapperin käyttäjien lähettämiä tietoja kuuluvuusalueesta, eli mistä kohdista tuohon nimenomaiseen mastoon on saatu yhteys. Sen takia ne ovat osin päällekkäisiä, koska samasta kohdasta voi saada hyvinkin yhteyden yhden maston useampaankin soluun.

DISCLAIMER: En ole mikään verkkoinsinööri, joten termit ja niiden käyttö ei välttämättä 100 %, mutta jonkun idean kirjoituksestani toivottavasti saa.

Edit. kuvaa piiloteltu
Kiitos, vähän selvensi. Edelleen en ymmärrä mitä eroa on noilla yksittäisillä värillisillä pienillä ruuduilla ja näillä epämääräisen muotoisilla viivojen rajaamilla alueilla. Mutta jatketaan tuolla Cellmapperin omassa triidissä, en ollut sellaista huomannut. Kopioin kysymyksen sinne.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
528
Viivojen rajaamat alueet ovat eri soluja, joita on yleensä kolme per taajuusalue(130asteen keilat per suunta) kattamaan pienellä päällekkäisyydellä koko alue. Cellmapper sitten piirtää reunimmaisten havaintojen ympärille viivat.

Kiitos, vähän selvensi. Edelleen en ymmärrä mitä eroa on noilla yksittäisillä värillisillä pienillä ruuduilla ja näillä epämääräisen muotoisilla viivojen rajaamilla alueilla. Mutta jatketaan tuolla Cellmapperin omassa triidissä, en ollut sellaista huomannut. Kopioin kysymyksen sinne.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Siitä en osaa sanoa mitään, noin Globetelin sivuilla lukee. Nyt on nähtävästi aikaisemmin käytössä olleet eripäätökset myös lakanneet, viimeiset päätökset oli annettu 2019. Voisipa huvikseen lähettää meiliä ja katsoa mitä vastaavat. edit: Laitoin kyselyä, päivittelen tänne kun joskus vastaavat.

(korostus minun)
Tähän Globetelilta ei ole tullut vastausta. Hinnastossa on edelleen tuo 9,548 euroa/GB hinta EU-datalle jos menee yli 7 GB/kk.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Nyt pitäisi hankkia sitten lopulta lapsellekkin oma liittymä.

Kaksi finalistia on enää jäljellä:

Elisa Tarkka 1M
1 Mbit/s maksiminopeus
Rajaton netti: Suomi, Pohjola ja Baltia
9 Gt/kk EU:ssa
0,069 €/min puhe
9,99€/kk
+ avausmaksu 6,90 €

vai:

Globetel Laite
Rajaton dataliikenne (maksiminopeus 0,256 Mbit/s
Rajattomasti viestejä
Kuukausimaksu 6,90 €/kk
Puhelut 0,069 €/min

Vai onko vielä jotain halpoja vaihtoehtoja ilman datarajoitusta?
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791

Noilla nopeuksilla ei paljoa dataa käytetä. Lisäksi paljonko tulee puheluita ja tekstiviestejä?

Whatsappia vartenko tarvii mobiilidataa? Mietin vain että moin 6Gt riittää kyllä jos ei videoita katella ja nettiä älyttömästi selata. Moilla puhelut ja tekstiviestit enintään 4 €/kk. Ja sä voit puhelimeen asettaa datarajoituksen ja jos kotona on wifi, niin sanoa että käyttää sitä wifiä aina kun on kotona.
 
Mobiilidata jotta voi viestitellä whatsapilla ja jotta sijainti välittyy koko ajan vanhempien puhelimiin. Youtubea lapsi varmasti yrittää katsella, mutta ei sen tarvitse toimia kodin ulkopuolella hyvällä laadulla.

Moi:n datarajoitus luultavasti tulisi yllättävän pian vastaan ja sitten seuranta olisi pois pelistä.

Enkä periaatteellisesti halua tukea rajoitettuja datapaketteja.
 
Ei se 6 gt tule täyteen ilman youtubea. Mutta milläs rajoitat sen liittymän kaistan minimiin, jolloin se tulee täyteen kun yotube toimii hyvin.

Moin laitenetti voisi ehkä toimia, jos vain käyttää whatsappia kaikkeen. Siinä on rajaton netti, mutta liittymällä ei voi soittaa, vaikka siihen voi soittaa.

Sitten tietysti voi yrittää operaattoreilta kysellä tarjouksia.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Nyt pitäisi hankkia sitten lopulta lapsellekkin oma liittymä.

Kaksi finalistia on enää jäljellä:

Elisa Tarkka 1M
1 Mbit/s maksiminopeus
Rajaton netti: Suomi, Pohjola ja Baltia
9 Gt/kk EU:ssa
0,069 €/min puhe
9,99€/kk
+ avausmaksu 6,90 €

vai:

Globetel Laite
Rajaton dataliikenne (maksiminopeus 0,256 Mbit/s
Rajattomasti viestejä
Kuukausimaksu 6,90 €/kk
Puhelut 0,069 €/min

Vai onko vielä jotain halpoja vaihtoehtoja ilman datarajoitusta?
Moin 0,512 Mbps Laitenetti (4 €/kk) + Elisan Latausliittymä netti estettynä (0 €/kk, 0,066€/min/sms) olis edullinen kombo, jos luurissa on paikat kahdelle SIM-kortille.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Moi:n datarajoitus luultavasti tulisi yllättävän pian vastaan ja sitten seuranta olisi pois pelistä.
Moi ei muuten katkaise datayhteyttä automaattisesti vaan alkaa ottamaan lisämaksua 1,50 eur/GB kun alkuperäinen 6GB on käytetty. 10 lisägigan jälkeen hintaleikkuri napsaisee lisämaksut poikki ja liittymä muuttuu kiinteähintaiseksi, toki hinta on siinä vaiheessa jo aika korkea 9+15 eur. Jos sen haluaa 6GB jälkeen katkaista niin pitää itse kytätä Mun Moista ja kytkeä dataesto päälle manuaalisesti.

6GB riittää yllättävän pitkälle jos ei paljoa striimaile, sehän se lähinnä dataa vie, musiikki tai youtube ym. videot jos niitä käyttää paljon koti-wifin kantaman ulkopuolella. Ja ainakin isommat lapset/nuoret taitaa huudattaa musiikkia, youtubea, tiktokkia ym. palveluita aika isolla kädellä, mutta pienemmät usein ei vielä niin paljoa.

Sitte taas jos ei striimaa paljoa, kuten vaikka minä sitä meneekin yllättävän vähän. Luurin datalaskuri näyttää tässä kuussa datankäyttöä 7,84GB ja siitä 2,75GB on mennyt reissussa wifi-jakoon iltaisin hotellissa (surffailua ja Netflixiä), 1,56GB OneDriven varmuuskopioihin (valokuvat) ja 1,24GB Spotifyhin. Tosta kun ottaa wifi-jaot ja valokuvien varmuuskopioinnin mobiilin yli pois käytöstä niin menee ihan kirkkaasti 6GB alle. Huhtikuussa mennyt 6,78GB, maaliskussa mennyt vain 1,68GB...

Itse pistin juuri muksun Saunalahden latausliittymän siirtymään Moille ja Elisa yritti kalastella jäämään tarjoamalla Tarkka 100M liittymää 8,99 eur/kk 12kk ajaksi, eli tuollainen voisi olla kilpailuttamalla mahdollista saada. Annan itse silti siirtyä sen Moille kun siellä on puhelut halvempia + hintaleikkuri ja saa tuo 6GB luvan riittää ekaluokkalaisen käyttöön.
 
Ylimääräistä säätöä en jaksa näiden kanssa ollenkaan. Jonkun datarajan tarkkailu saa jäädä omalta osalta pois :)

Ruutuaikarajoituksia ja muita rajoituksia pitää olla kuitenkin säätämässä Family Linkillä.

Alkaa vaikuttaa parhaalta ottaa tuo Elisa Tarkka ja tarjoushinnan päätyttyä sitten myöntää kalasteluluvat pistämällä siirto päälle. Ei halvin mutta vaivattomin kokonaisuus.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
164

Minä Telian asiakkaana kyselin tyttärelle liittymää samanlaisella asialla, heiltä sain 9,99 €/kk jonkun 10mbps netin ja olisko ollut joku paketti puhetta ja viestejäkin? Aiemmin hänellä oli käytössä tuo Telian laitenetti keskittäjälle hintaan 3,90 €/kk, jolla juuri nyt joku WhatsApp toimii kodin ulkopuolella, mutta mitään muutahan tuolla ei tee.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Minä Telian asiakkaana kyselin tyttärelle liittymää samanlaisella asialla, heiltä sain 9,99 €/kk jonkun 10mbps netin ja olisko ollut joku paketti puhetta ja viestejäkin?
Koska sait tällaisen ja mitä kautta? Oliko pysyvä hinta vai vuoden kampis tms?
Itse kun kyselin n. kuukausi sitten telialta chatissa niin linkkasivat vain sinne ”tarjous numerollasi” sivulle missä halvin tarjous oli 17,90 €/kk…
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
164
Koska sait tällaisen ja mitä kautta? Oliko pysyvä hinta vai vuoden kampis tms?
Itse kun kyselin n. kuukausi sitten telialta chatissa niin linkkasivat vain sinne ”tarjous numerollasi” sivulle missä halvin tarjous oli 17,90 €/kk…
Ihan Telia-myymälästä kysymällä, myyjä ymmärsi asiani kun vinkkasin omasta tämänhetkisestä hinnastani (Rajaton 150M 14,90 €/kk), etten millään viitsi maksaa mistään kymppimegaisesta 17,90 €/kk.

Edit: Niin ja varmistin vielä myyjältä, että on pidempään tämä tarjous voimassa, ja taisi olla vielä toistaiseksi voimassa oleva sopimus? Varmistan asian kun tällä viikolla menen hakemaan kyseisen liittymän samasta myymälästä.
 
Tänään hain siis liittymän 50 mbps kotimaan rajattomalla netillä 9,99 €/kk ja puhe/txt käytön mukaan 9 senttiä kpl/min. Vaikutti olevan tiskinalustarjous vanhoille asiakkaille.
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
608
Onko kenelläkään kokemusta käyttää puhelinliittymää netti liittymänä ?

Multi+ liittymä olisi halvempi ja nopeampi kuin vaikka matkanetti.
Työntäisin multi+ kortin mokkulaan ja siitä tulisi väliaikainen netti kotiin.

Onko mahdollista että ei toimisi jossain tilanteessa. ?
Kait puuttuu ip osoite tuosta puhelinliittymästä, vai onko sillä mitään merkitystä ?

Edit: taitaakin pin koodi estää käytön.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Melkoista perseilyä Telialta liittyen liittymän omistajan vaihdokseen. Osin tämä voi toki mennä omaan piikkiini, kun en älynnyt tätä asiaa etukäteen tarpeeksi hyvin selvittää, vaikka asiaan kyllä tutustuinkin etukäteen. Nimittäin tein tässä hiljattain omistajanvaihdoksen yhteen liittymään, mikä esim. Elisalla ja DNA:lla on ainakin historiassa onnistunut siten, että vaikka liittymän omistaja vaihtuu, ei itse liittymälle ole pakko tehdä mitään muutoksia, vaan esim. vanha tarjoushinta yms. jatkaa elämäänsä eräpäivään asti. Sen sijaan Telian kohdalla kävikin ilmi, että uuden omistajan rekisteröityessä liittymän omistajaksi, joutuu hän pakosta valitsemaan todella kalliista muutamasta listahintaisesta vaihtoehdosta ja lisäksi maksamaan liittymän avausmaksun 6.90€. Kyselin asiaa vielä parilta eri Telian asiakaspalvelijalta ja tosiaan mitään vaihtoehtoa tuolle ei näyttänyt olevan. Tästä kyrpiintyneenä kysyin sitten vielä erikseen, että voinko tehdä numeronsiirron välittömästi uudelle operaattorille kun omistajuus on vaihtunut, mikä oli kyllä mahdollista, mutta joudun silti maksamaan tuon avausmaksun ja kaikki mahdolliset kulut mitä syntyvät tuossa väliajalla kun odottelen uuden SIM-kortin saapumista, esim. kk-maksun osalta. Siihen nähden, ettei samanlaista säätämistä ole tietääkseni muilla operaattoreilla, pidin tätä käsittämättömänä ja enpä jää kaipaamaan heidän tarjouksiaan.

Varmaan kokonaistaloudellisesti edullisempi ratkaisu tässä olisi ollut tehdä numeronsiirto vanhan omistajan aikana ja kun liittymä olisi jo vaihtunut uudelle operaattorille, olisi vasta tässä vaiheessa tehty omistajanvaihdos. Nyt sitten maksan kahdet avausmaksut (Telialle ja uudelle operaattorille) sekä niin kauan kunnes uusi SIM-kortti saapuu, kaikki kulut mitä Telian liittymästä noilta päiviltä syntyy.

Mietin kyllä, että voisinko hyödyntää sitä 14 päivän peruutusaikaa Telian liittymään, jos ennätän saada sitä ennen sim-kortin uudelle operaattorille ja Telian liittymän käyttöaika jäisi siten tuon 14 vuorokauden sisään. Pitää selvitellä asiaa, ellei jollakin ole tästä kokemusta?
 
Liittynyt
28.05.2020
Viestejä
343
Juuri tunnin sisään siirtyi 3 liittymää aktiiviseen käyttöön Moille ! Hyvin tuntuu pelittävän. Itselle tuli Moi potti ja tytöille 2 kpl rajataon 4G.

Ei vain Telia tarjonnut mitään fiksua 20 vuoden yhteisen elon jälkeen.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Aika isot erot DNA:lla Rajaton 200m ja Rajaton 200m 5G. Rajaton 200m 18.99€/kk 12kk ajalle ilman määräaikaa puhelinnumerolla antoi. Taas Rajaton 200m 5G 29.99€/kk 12kk ajalle ilman määräaikaa. Eli 132€ enemmän 12kk aikana vain 5G tuo lisähintaa ja puhelin tukisin 5G:tä (Oneplus Nord CE 5G)
 
Javaq

ſ ɐ ʌ ɐ b
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 178
Nyt käytössä Moi vuosien Elisa-liittymien jälkeen. Toukokuussa tosiaan päättyi Elisan Tarkka 9.90e/kk tarjous eikä parempaa tarjousta kuulunut, joten siirsin Moille.

Itse asiassa Elisalta eivät olleet millään tavalla yhteydessä liittymänvaihdoksesta, en saanut mitään tarjousta tai yhteydenottoa. Päätös oli siis helppo.
 
Mikä on ilman määräaikaa 12kk ?
Jos joka vuosi ei jaksa samaa vääntöä.
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
109
Onko kenelläkään kokemusta käyttää puhelinliittymää netti liittymänä ?

Multi+ liittymä olisi halvempi ja nopeampi kuin vaikka matkanetti.
Työntäisin multi+ kortin mokkulaan ja siitä tulisi väliaikainen netti kotiin.

Onko mahdollista että ei toimisi jossain tilanteessa. ?
Kait puuttuu ip osoite tuosta puhelinliittymästä, vai onko sillä mitään merkitystä ?

Edit: taitaakin pin koodi estää käytön.
Hyvin tavallista käyttää puhelinliittymää pelkkänä nettinä mokkulassa.

Ei kokemusta juuri tuosta multi+ -liittymästä, mutta joskus muinoin piti laittaa SIM-kortti puhelimeen, ottaa PIN-koodin kyselyt pois päältä, niin sitten toimi mokkulassakin.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Onko kenelläkään kokemusta käyttää puhelinliittymää netti liittymänä ?

Multi+ liittymä olisi halvempi ja nopeampi kuin vaikka matkanetti.
Työntäisin multi+ kortin mokkulaan ja siitä tulisi väliaikainen netti kotiin.

Onko mahdollista että ei toimisi jossain tilanteessa. ?
Kait puuttuu ip osoite tuosta puhelinliittymästä, vai onko sillä mitään merkitystä ?

Edit: taitaakin pin koodi estää käytön.
Moni mokkula osaa kyllä pyytää PIN-koodia ja myös poistaa kortilta PIN-koodin vaatimisen. Ja muutoin se onnistuu laittamalla kortti ensin puhelimeen ja poistamalla PIN-koodin vaatiminen.

Mutta en tosiaan itsekään ole varma, onko noita Telian Multi+-liittymiä jotenkin rajoitettu niin ettei ne toimisi mokkulassa (toki paljon tuollaisia ei näekään että sama liittymä samalla numerolla kuin puhelimessa), mutta en varsinaisesti keksi myöskään miksi se ei toimisi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 512
Aika isot erot DNA:lla Rajaton 200m ja Rajaton 200m 5G. Rajaton 200m 18.99€/kk 12kk ajalle ilman määräaikaa puhelinnumerolla antoi. Taas Rajaton 200m 5G 29.99€/kk 12kk ajalle ilman määräaikaa. Eli 132€ enemmän 12kk aikana vain 5G tuo lisähintaa ja puhelin tukisin 5G:tä (Oneplus Nord CE 5G)
4g on aika tukkoinen, ikinä et siitä 200m tule ulos saamaan. 5g liikenne priorisoidaan 4g:n yli joten siellä data liikkuu paremmin.
eipä sillä tosin kännykässä ole mitään merkitysta liikkuuko data 50m, 100m vai 200m, tuskin huomaat käytännön eroa muuten kuin speedtestillä.
 
Liittynyt
02.04.2019
Viestejä
373
Äläpäs sano, Yhteisverkko ja sen mukanaan tuoma kaista auttaa aika lailla. Luonnollisesti, your mileage may vary...

speedtest.jpg

Liittymänä Telia Rajaton 4G 200M
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
4g on aika tukkoinen, ikinä et siitä 200m tule ulos saamaan. 5g liikenne priorisoidaan 4g:n yli joten siellä data liikkuu paremmin.
eipä sillä tosin kännykässä ole mitään merkitysta liikkuuko data 50m, 100m vai 200m, tuskin huomaat käytännön eroa muuten kuin speedtestillä.
Ei nyt kauhean tukkoinen, jos DNA Prepaid 4G 300M saa 180-250/50Mbit/s tuloksia.
 
Liittynyt
08.05.2019
Viestejä
1 207
Melkoista perseilyä Telialta liittyen liittymän omistajan vaihdokseen. Osin tämä voi toki mennä omaan piikkiini, kun en älynnyt tätä asiaa etukäteen tarpeeksi hyvin selvittää, vaikka asiaan kyllä tutustuinkin etukäteen. Nimittäin tein tässä hiljattain omistajanvaihdoksen yhteen liittymään, mikä esim. Elisalla ja DNA:lla on ainakin historiassa onnistunut siten, että vaikka liittymän omistaja vaihtuu, ei itse liittymälle ole pakko tehdä mitään muutoksia, vaan esim. vanha tarjoushinta yms. jatkaa elämäänsä eräpäivään asti. Sen sijaan Telian kohdalla kävikin ilmi, että uuden omistajan rekisteröityessä liittymän omistajaksi, joutuu hän pakosta valitsemaan todella kalliista muutamasta listahintaisesta vaihtoehdosta ja lisäksi maksamaan liittymän avausmaksun 6.90€. Kyselin asiaa vielä parilta eri Telian asiakaspalvelijalta ja tosiaan mitään vaihtoehtoa tuolle ei näyttänyt olevan. Tästä kyrpiintyneenä kysyin sitten vielä erikseen, että voinko tehdä numeronsiirron välittömästi uudelle operaattorille kun omistajuus on vaihtunut, mikä oli kyllä mahdollista, mutta joudun silti maksamaan tuon avausmaksun ja kaikki mahdolliset kulut mitä syntyvät tuossa väliajalla kun odottelen uuden SIM-kortin saapumista, esim. kk-maksun osalta. Siihen nähden, ettei samanlaista säätämistä ole tietääkseni muilla operaattoreilla, pidin tätä käsittämättömänä ja enpä jää kaipaamaan heidän tarjouksiaan.

Varmaan kokonaistaloudellisesti edullisempi ratkaisu tässä olisi ollut tehdä numeronsiirto vanhan omistajan aikana ja kun liittymä olisi jo vaihtunut uudelle operaattorille, olisi vasta tässä vaiheessa tehty omistajanvaihdos. Nyt sitten maksan kahdet avausmaksut (Telialle ja uudelle operaattorille) sekä niin kauan kunnes uusi SIM-kortti saapuu, kaikki kulut mitä Telian liittymästä noilta päiviltä syntyy.

Mietin kyllä, että voisinko hyödyntää sitä 14 päivän peruutusaikaa Telian liittymään, jos ennätän saada sitä ennen sim-kortin uudelle operaattorille ja Telian liittymän käyttöaika jäisi siten tuon 14 vuorokauden sisään. Pitää selvitellä asiaa, ellei jollakin ole tästä kokemusta?
Omistajan vaihdoksen ja operaattorin vaihdoksen voi halutessaan tehdä myös samalla kertaa yhtenä transaktiona. Eli jos esim. yrityksen nimissä olevan Telian liittymän siirtää yksityishenkilölle, voi sen siirtää siinä samassa yhteydessä esim. Elisalle niin, ettei välissä tarvitse olla yksityishenkilönä sopimusta Telian puolella.

Huonona puolena tässä on se, että tällöin pitää toimittaa uudelle operaattorille paperinen luopuvan osapuolen nimenkirjoitusoikeudellisen (yrityksissä yleensä toimitusjohtaja tms.) allekirjoittama valtakirja, jonka uusi operaattori toimittaa vanhalle operaattorille. Omistajuuden muutos yritykseltä yksityishenkilölle saman operaattorin sisällä onnistuu yleensä ilman paperien lähettelyä (yrityksen liittymävastaava kliksuttaa siirron hyväksynnän portaalista ja uusi omistaja tekee sopimuksen omissa nimissään).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
147
Nyt käytössä Moi vuosien Elisa-liittymien jälkeen. Toukokuussa tosiaan päättyi Elisan Tarkka 9.90e/kk tarjous eikä parempaa tarjousta kuulunut, joten siirsin Moille.

Itse asiassa Elisalta eivät olleet millään tavalla yhteydessä liittymänvaihdoksesta, en saanut mitään tarjousta tai yhteydenottoa. Päätös oli siis helppo.
Meillä samat. Eikä ole kyllä tullut ikävä. Aluksi seurailin datakäyttöä ettei menisi yli mutta useamman kuukauden käytön jälkeen ei edes 4 gigaa ole mennyt kertaakaan rikki. Soitetuimmat spotify-listat olen ladannut ja himassa aina wifin päässä.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
120
Juuri tunnin sisään siirtyi 3 liittymää aktiiviseen käyttöön Moille ! Hyvin tuntuu pelittävän. Itselle tuli Moi potti ja tytöille 2 kpl rajataon 4G.

Ei vain Telia tarjonnut mitään fiksua 20 vuoden yhteisen elon jälkeen.
Ei noista oikein kukaan tarjoa mitään älyttömän halpaa nyt. Itse sain vingutettua Elisalta 200mb huoleton liittymät hintaan 18,99€. Aikaisemmin oli hinta 19,99€, euron sain liittymistä pois kun DNA:lla oli vastaava tarjous tällähetkellä eli 18,99 200mb rajaton liittymä. Muuten olis kyllä ihan vittuillakseen voinu vaihtaakin välillä DNA:lle, mutta olis joutunu maksamaan ne 6,99€ avausmaksut niin aattelin kuitenkin säästää kulut ja olla vaihtamatta.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
767
Mistä tämä?
E: löytyi kun pisti puh. numeron
Puhelimessa tarjosivat myös samaa DNA 200 Mbit 4G 18,99 €/kk.

Hassua, kun liittymämyyjä soittaa, muttei saa kertoa tarjousta, ennen kuin antaa luvan. Aika hurjaa hinnannousua 4G liittymissä, kun puhelimessa en tarvitse rajatonta dataa ja luultavasti jo 10 Mbit nopeus riittää, niin pitää maksaa liki 20 €/kk. Vähissä ovat ~10 €/kk liittymät Moin lisäksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Itsellä on vielä neljä kuukautta Elisan 5,90 euroa/kk jäljellä. Jos ei tule mitään järkevää tarjousta niin Moi kutsuu jälleen sillä minun omalla käytöllä (alle ~3-4 gigaa per kk) ei ole mitään järkeä maksaa ~20 euroa kun ainakin toistaiseksi on joku muu vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
561
Syynä siihen, ettei tarjouksia paljon tule, voi olla se, että porukka on lakossa. Kun eilen yritin sähköpostitse irtisanoa iPadin liittymän, niin DNA vastasi, etteivät työtaistelun vuoksi pysty vastaanottamaan tai käsittele sähköposteja lainkaan. Tämä iPadin liittymä umpeutuu parin viikon päästä ja puhelimen heinäkuun alkupuolella.

Tämän lakon vuoksi nyt taitaa olla huono ajankohta kilpailuttaa liittymiään, mutta tietenkin voi myymälöissä yrittää asioida. Kuitenkin omien kokemusten perusteella parhaat tarjoukset ovat tulleet netistä. Eikä silloinkaan ekaan tarjoukseen ole kannattanut tarttua, pitänyt vaan radiohiljaisuutta. Yleensä juuri ennen sopimusten umpeutumista on sitten tullut tiukin tarjous ilmeisesti DNA:n omalta porukalta eikä joltain ulkopuolisilta kaupittelijoilta, joilla tuntuu olevan periaatteena tarjota nopeampia liittymiä korotettaan hintaan, vaikka nykyiset nopeudet riittäisivät ihan hyvin.

Nytkin jo tällainen myyjä kaupitteli iPadille nopeampaa yhteyttä tuplahintaan. Ei tullut kauppoja, kun ilmoitin, etten tuollaista hintaa ala maksaa, kun siitä tuplanopeudesta ei minulle ole mitään hyötyä. Entistä sopimusta ei myyjä kuitenkaan suostunut jatkamaan edes pienellä hinnan korotuksella.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
767
Syynä siihen, ettei tarjouksia paljon tule, voi olla se, että porukka on lakossa.
Minun havainnot edullisten liittymien vähenemisestä ovat jo pidemmältä ajalta, kuin mitä lakko on vaikuttanut. Parhaimmat tarjoukset ovat olleet salaisia winback tarjouksia, mutta nekin ovat joka vuosi nousseet eurolla-kolmella kk.
Tiedä sitten onko suomalainen puhelinkultturi sitä, että käytetään rajatonta dataa niin paljon kuin ehditään ja siksi 20 €/kk rajattomia liittymiä tarjotaan kaikille. Olen ymmärtänyt, että muissa maissa rajattomat liittymät ovat aika harvinaisia.
Perinteiset puhelut ja sms taitavat olla enää pieni marginaali.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
514
Itsellä ollut nyt Moi joitakin kuukausia ja tippunut kk-maksu rajattomasta 18,90 liittymästä selvästi. En ole saanut samalla datan käytöllä ja palvelunumeroillakaan tuota samaa summaa täyteen, jotka toki tuli tuossa rajattomassa myös perus kuukausimaksun päälle. Ennen ei selvinnyt oikeastaan ikinä alle 20e laskulla ja nyt luokkaa 10-15 €
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Nopeuden nostamisella operaattorit pyrkivät korottamaan kk-maksua. Itse olisin tyytyväinen 50M nettiin mahdollisimman halpaan hintaa mutta sellaista ei ole oikein saanut. Äsken tein nopeustestin, niin 19M antoi tulokseksi ja sitä luokkaa se yleensä onkin. Eipä ole paljoa hyötyä nimellisestä 300M netistä vanhaan verrattuna. Viime vuosina hinta päässyt nousemaan jo lähes 20€/kk. Tuosta varmaan saisi ehkä 1€ vielä hinnasta pois mutta en ole oikein jaksanut kilpailuttaa.

Hintahistoria:
  • <-2016 (Elisa): Nopeutta en muista mutta hinta oli 12,90€
  • 2016 (Elisa): 50M rajaton 4G 15,90€ (+200min/sms)
  • 2017 (Elisa): 100M rajaton 4G 16,90€ (+200min/sms)
  • 2018 (DNA): 100M rajaton 4G 16,90€ (+200min/sms)
  • 2020 (DNA): 150M rajaton 4G 17,90€ (rajattomat puhelut ja sms)
  • 2022 (DNA): 300M rajaton 4G 19,90€ (rajattomat puhelut ja sms)
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Kyllä se ensisijainen syy liittymien kallistumiseen ja/tai winback tarjousten hyytymiseen on varmaankin strategian muutos mm. Elisalla, jota ovat mahdollisesti muut operaattorit hiljaisesti seuranneet. Ne jäätävät 2,90e/kk + 50e s-ryhmän lahjakorttitarjoukset vaikuttivat olleen silloin aikanaan jotain Moin kampitusliittymiä, kun niitä erityisesti moin käyttäjille tarjottiin. Sittemmin jatkovuodet ovat käyneet alati kalliimmiksi ja ei näytä Elisakaan olevan enää niin kiinnostunut voittamaan asiakkaita takaisin pelkästään halvoilla hinnoilla. Myös Moin perusliittymä on sittemmin kallistunut 6 eurosta 9 euroon, joten alle 10e rajattomia liittymiä tuskin enää nähdään, ellei markkinoille tulisi uutta agressiivista toimijaa tai lähdettäisi kalastelemaan markkinaosuuksia.

Onneksi tuo Moi on kuitenkin edelleen olemassa ja aion seuraavaksi siirtää sinne kaksi liittymää, jotka ovat nykyisellään Elisalla. Olivat alunperin 9,9e/kk kaksi vuotta, sen jälkeen 11,90e vuoden verran ja nyt heinäkuussa päättyy neljäs vuosi 14,90e hinnalla. Jatkotarjous oli suolaiset 21,99e 150M rajattomasta, joten jatkotarjoukseen en tule enää tarttumaan. Isoin haaste nykyään tahtoo olla se, jos kaipaisi liittymää, jossa on oikeasti kohtuullinen määrä puhetta ja dataa ja jossa netin nopeuden ei tarvitsisi olla mitään maksimaalista, vaan 10-50 megaa riittäisi. Nyt moinkin liittymä tulee varmaan käytännössä kustantamaan sen 13e/kk, koska puhelut tulevat olemaan kuukausitasolla sen 4e, mutta dataa pystyy onneksi kiertämään wifillä, eikä onneksi nuo liittymät tule edes mihinkään kummalliseen datankäyttöön muutenkaan.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Nopeuden nostamisella operaattorit pyrkivät korottamaan kk-maksua. Itse olisin tyytyväinen 50M nettiin mahdollisimman halpaan hintaa mutta sellaista ei ole oikein saanut. Äsken tein nopeustestin, niin 19M antoi tulokseksi ja sitä luokkaa se yleensä onkin. Eipä ole paljoa hyötyä nimellisestä 300M netistä vanhaan verrattuna. Viime vuosina hinta päässyt nousemaan jo lähes 20€/kk. Tuosta varmaan saisi ehkä 1€ vielä hinnasta pois mutta en ole oikein jaksanut kilpailuttaa.

Hintahistoria:
  • <-2016 (Elisa): Nopeutta en muista mutta hinta oli 12,90€
  • 2016 (Elisa): 50M rajaton 4G 15,90€ (+200min/sms)
  • 2017 (Elisa): 100M rajaton 4G 16,90€ (+200min/sms)
  • 2018 (DNA): 100M rajaton 4G 16,90€ (+200min/sms)
  • 2020 (DNA): 150M rajaton 4G 17,90€ (rajattomat puhelut ja sms)
  • 2022 (DNA): 300M rajaton 4G 19,90€ (rajattomat puhelut ja sms)
Mielenkiintoinen hinnan ja nopeuden kehitys.
Mulla hinta on ollut laskusuunnassa.

2016 loppuvuodesta sain 50M rajaton 4g 19,90 €/kk 12kk määräaikainen DNA:lta. 2017 otin samanlaisen perään.
2018 nopeutta + 50M ja hintaa 1€/kk vähemmän. 12kk määräaikainen.
2019 taisi olla samanlainen
2020 kesäkuussa 150M rajaton 4g 12kk määräaikainen 17.90 €/kk
2021 maaliskuussa 150M rajaton 4g 12kk määräaikainen 15,90€/kk.
2022 maaliskuussa samanlainen perään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 185
Eikös toi tarkoita 29,99€/kk/12kk ja jatkossa ei määrä aikaa, eli 12kk jälkeen.
Nykyään merkkaavat tuonne, että "määräaikainen" tai "ei määräaikaa" koko ajalta ja tuossa siis tarkoitetaan että määräaikaa ei ole laisinkaan etuhinnan aikana taikka sen jälkeen...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 165
Mielenkiintoinen hinnan ja nopeuden kehitys.
Mulla hinta on ollut laskusuunnassa.

2016 loppuvuodesta sain 50M rajaton 4g 19,90 €/kk 12kk määräaikainen DNA:lta. 2017 otin samanlaisen perään.
2018 nopeutta + 50M ja hintaa 1€/kk vähemmän. 12kk määräaikainen.
2019 taisi olla samanlainen
2020 kesäkuussa 150M rajaton 4g 12kk määräaikainen 17.90 €/kk
2021 maaliskuussa 150M rajaton 4g 12kk määräaikainen 15,90€/kk.
2022 maaliskuussa samanlainen perään.
Jättäen pois ennen älypuhelimia olleet liittymät niin oma kehitykseni on ollut hinnan puolesta hyvinkin tasainen, kiitos Saunalahden vanhan MegaDesire liittymän joka minulla oli käytössä yli 8 vuotta.
  • Kesäkuu 2010 - Syyskuu 2018 MegaDesire (3G) ~5 euroa/kk. Saunalahden "legendaarinen" HTC Desire + 5 euron liittymä jossa oli rajaton data ja 3000 min/kk soitot Elisan/Saunalahden liittymiin. Hinta nousi 5 eurosta 10 euroon 2018 syyskuussa. Varsinkin viimeisinä vuosina tämä aiheutti operaattorien kojuissa ihmettelyä kun sanoin, että maksan 5 euroa rajattomasta datasta jos jäin kuuntelemaan tarjouksia.
  • Syyskuu 2018 - Syyskuu 2020 Moi 6 euroa/kk
  • Syyskuu 2020 - Elisan Tarkka 100M 5,90 euroa/kk. Elisan chatissa oli "hieman" ruuhkaa kun Moi nosti hintojaan nykyisiin hintoihin. Työntekijä ihmetteli miksi se nyt näin ruuhkautui, mutta sain vielä Moi-winbackin "vanhaan" hintaan.
  • Lokakuu 2022 - Takaisin Moille?
Ennen siirtoa Moille 2018 liittymä oli ollut aina Elisa/Saunalahden ja suurimman osan puhelimista olen ostanut sieltä.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 506
Näin se on, ainakin omasta mielestäni jo 10 euroa on paljon (liikaa) mobiililiittymästä, kun käyttökin on vähäistä, puhelut lähes olemattomia, kuin myös viestitkin.
Dataakin menee yleensä alle 4gt. Mobiilista ei vaan huvittaisi maksaa yli 10e.
 
Eihän se taas ole operaattorin idean mukaista liian halvalla. Esim. jos 100000 ihmistä maksaa 2€/kk enemmän liittymästä, niin onhan se jo 2.4miljoonaa enemmän vuodessa operaattorin kassaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 185
DNAlla taasen yömyynti, mutta samat hinnat ollut jo useaan kertaan...
DNA Rajaton 5G 400M 29,99 €/kk/12 kk (Jatkossa 36,90 €/kk. 12kk DNA Etudiili yht. 359,88 €. Avausmaksu 6,90 €, Kaupan päälle 75 € Etuseteli DNA Kauppaan)
DNA Rajaton 200M 18,99 €/kk/12 kk (Jatkossa 31,90 €/kk. 12kk DNA Etudiili yht. 227,88 €. Avausmaksu 6,90 €, Kaupan päälle 50 € Etuseteli DNA Kauppaan)
DNA Rajaton 4G 10M 15,99 €/kk/12 kk (Jatkossa 26,90 €/kk. Ei määräaikaa. Avausmaksu 6,90 €)
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
443
Näköjään nykyisenä DNA:n asiakkaana ei pääse hyödyntämään yömyynnin hintoja.
Numeronsiirto antamallesi numerolle ei onnistu. Liittymätyypin vaihtaminen DNA:n liittymästä toiseen onnistuu Minun palvelussani sekä Oma DNA -sovelluksessa.
Ja tuolta "Minun palveluni" kautta esim. DNA Rajaton 200M:n hinta on €31,90. Melko reilua, joku sanoisi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 185
Näköjään nykyisenä DNA:n asiakkaana ei pääse hyödyntämään yömyynnin hintoja.

Ja tuolta "Minun palveluni" kautta esim. DNA Rajaton 200M:n hinta on €31,90. Melko reilua, joku sanoisi.
Tosiaan, tuolla sivulla lukee:
Alla olevat hinnat ovat voimassa, kun tilaat uuden liittymän tai siirrät numerosi toiselta operaattorilta DNA:lle. Hinnat voimassa vain DNA Nettikaupassa.

Tämähän taitaa olla sama juttu muillakin operaattoreilla, että ns. sisäisiä siirtoja ei voi tehdä vanhana asiakkaana, mikä lie tuossakin syynä, todennäköisesti raha...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 329
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom