Liikuteltavan kameran kuvan streamaus

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
196
Eli näiden poikkeusolojen takia joudutaan streamaamaan palveluksia, ja ne on keränneet ihan kiitettävästi seuraajia. Kameramiehenä liikun edes-takaisin ja vaihtelen kuvattavia kohteita palveluksen kulun mukaan. Nykyisellään homma pelaa DJI Osmo 3 gimbalin ja S9+:n kanssa, softana puhelimessa Streamlabs, joka lähettää kuvan WLAN->4G->Facebook. Melko simppeli ja kustannustehokas ratkaisu, eikä hirveästi soraääniä ole kuvasta tai äänestä kuulunut, vaikka erillistä mikkiä ei esimerkiksi ole käytössä ollenkaan.

Olen tarkastellut ratkaisuita kuvan/äänen parantamiseen, lähinnä jonkinmoista DSLR-kameraa siihen kiinnitettävällä mikillä. Haasteena on kuvan saaminen läppärille OBS:n prosessoitavaksi ja lähetettäväksi. Tilan luonteen vuoksi en mielelläni 20m USB-C/HDMI johtoa perässäni raahaisi (lisäksi kompastumisriski, koska ei assaria), eli kuva pitäisi saada langattomasti. Koko homman pitäisi pelata yhden miehen orkesterilla. :D Cuben WLAN-lähettimet tiedossa, en vaan usko, että saan esimiehelle mitenkään perusteltua 2k€ WLAN-streamaus purkin hankinnan. Perusgooglailut asian suhteen tehty. Onko ideoita heittää kokonaisbudjetissa 1500-2000€ puhelinpäivitystä lukuunottamatta?

Pallottelin päässäni myös ideaa läppärin heittämisestä reppuun, ja siihen joku 600€ DSLR HDMI:llä kiinni ja se sitten WLAN:in kautta lähettäisi kuvan 4G purkille ja siitä nettiin. OBS:n kanssa ei tietysti paljoa kikkailla tuolla ratkaisulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
241
Ainakin Panasonicilla on ollut joku kameramalli jossa sisäänrakennettu RTMP-tuki, ilmeisesti myös tulossa 4K-resolla olevia malleja. Vaihtoehtoisesti videokamera josta saat puhdasta HDMI:tä (tai SDI:tä) ulos ja lähetät vaikka VidiU:n ylitse verkkoon. Toki videokamerassa tulee olla mikkiliitäntä (mielellään XLR, joku 3.5mm plugi menee paremman puutteessa).

Tuossa aika mobiiliratkaisu, seuraava steppi on tosiaan esim. läppäri + HDMI-kaappain + OBS.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
733
Kannattaa nyt varmaan miettiä onko mitään järkeä lähteä all in tuollaiseen säätämiseen. Onko se vaiva ihan oikeasti sen arvoista?

 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
210
Mites ihan perus OTG kaapelilla kamera kiinni puhelimeen ja jatkaa samalla tyylillä? Itsellä joku 10v vanha kamera niin en tiedä miten noitten nykyisten wifit toimii, jos niillä lähettää suoraan kuvan koneeseen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 187 372
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom