Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Siis toimivatkohan nuo? Foorumilla yksi mielipide nenäjutuista.Nämähän oli varsin näppärät...ajattelin kokeilla kun joskus tulee jotain pientä näperreltyä eikä enää näkö ole ihan huipussaan niin noilla näkee.
Noissa voi näköjään säätää linssien etäisyyttä silmistä ja sitten ton ledivalon kulmaa ja sitten kerralla tota linssien ja valosysteemin kulmaa....sen verran toi paketti painaa että nenää alkaa helposti painamaan noi sangat
![]()
Tuo kyllä näyttää melko epämiellyttävältä, en sitten tiedä kun en itse ole kokeillut. Itselläni on sellainen "kellosepän visiiri" -mallinen jossa on kaksi eri linssiä molemmille silmille eri voimakkuuksilla sekä yksi vain toisen silmän eteen tuleva linssi jossa tosin on jo ihan liikaa voimaa, siinä ei tuollaista nenätukea ole ollenkaan niin on miellyttävä pidemmässäkin käytössä. Mutta täytyy sanoa että itselläkin kun alkaa näkö iän mukana heikkenemään niin kyllähän joku tuontapainen on ihan loistava peli jos tarvitsee jotain todella tarkkaa tehdä.Siis toimivatkohan nuo? Foorumilla yksi mielipide nenäjutuista.
Muakin kiinnostais niin ei tarvitsis kaikkea käsikopelollatehdä. Miten linssien "hionta" ?
Miten linssien "hionta" ?
Joustavan päänauhan kanssa tuo istuu nenänvarren yläosaan eikä paina ainakaan itsellä yhtään häiritsevästi.
Mietin jos asentaisi jonkun lisäpehmikkeen tuon alkup. kumisen tilalle joka tulee otsaa vasten, lisäisi varmaan käyttömukavuutta.
Koitin siirtää nenätuen kokonaan pois mutta otsaa vasten tuleva osa ei ole ihan omalle pääkopalle sopivan muotoinen (ja kumi liian ohutta), parempi/muotoutuvampi pehmuste varmaan korjaisi asian.
Itsekin ostin tuon setin. Ihan pelkkien pihtien takia ostin, ennestään itselläni olevat kiina-pihdit kun ovat ihan paskat ja niiden kanssa meni aina hermot jo parin pinnin puristelussa. Bonuksena tuli noita liittimiä ja pinnejä kohtalainen kasa joten kun ottaa jo aiemmin omassa varastossa olleetkin huomioon niin nyt on varmaan liittimiä ja pinnejä loppuiäksiTuli ostettua Parkside dupont liitin sarja. Ei taija kiinastakaan suoraan vastaavaa sarjaa saaha 16€ hintaan...varsinkaan 3v takuulla ja laadukkaan olosella säilytys rasialla.
3 kuukautta kun odotti niin nyt tuli käsisirkkeli ja vielä puoleen hintaan!Taisi tulla kuitenkin virhe kun ostin Lidlin akkuvehkeitä kuukausi takaperin.
Porakone, trimmeri ja oksasaha (se yhden käden puukkosaha) on ajaneet asiansa tosi hyvin, nykyään vielä kokeilematta.
Nyt olisi tarvetta sille akkukäsisirkkelille. Kuopiossa olen nähnyt niitä vaikka kuinka monesti, ajatellut että ovat ns vakiokamaa ja jäi vielä viime kerralla hyllyyn. Nyt sitten laitetta etsimään, 4 kierrettyä lidliä myöhemmin täytyy todeta että ei missään.
Onko kellään tietoa miten usein noita tulee myyntiin? Tämähän se on, kun hommia olisi etkä saa työkalua sitten kun tarvitsisi eikä ole virallista nettimyyntiä. Pitää ehkä siirtyä johonkin toiseen markettimerkkiin tai Ryobiin ja panna parksidet myyntiin.
Tai olisiko kellään ylimääräisenä että voisi myydä?
Mitä verkkokauppaa tarkoitat? Lidl.de toimittaa vain Saksan sisäisesti. Jälleenlähettämispalvelulla tuota voisi kiertää. Kokonaishinta ei tosin ole enää niin kovin kilpailukykyinen. Amazonit ja ebayt sitten asia erikseen. Ilmeisesti tarjouseriä hamstranneet jobbarit asialla. Kovat kokonaiskustannukset myös niissä Suomeen saadakseen. Eli ei houkutteleva vaihtoehto sekään.Joku tilannut noita performance akku vehkeitä suoraan saksan verkkokaupasta? Olisi toi akkukäyttöinen yläjyrsin kiikarissa


Minulla on tuo ja eniten ärsyttää normaalin liipaisimen puute,aina pitää painella monta eri kertaa pientä nappia jos jotain haluaa tehdä ja lisäksi työaika on onneton tuolla perus akulla.Jos nyt on akkua ja laturia hommassa niin kannattaa ostaa uutta akku mallia ,noilla kun on monessa kaupassa sama hinta.Kerran olen nähnyt vanhaa mallia myytävän halvemmalla,nytkin samassa kaupassa vanha ja uusi maksaa saman verran.Myös latureita on välillä ollut tarjouksessa,tuplalaturin olen ostanut samaan hintaan kuin yhden akun mallin.Jatkan yksinpuheluaTänään taas outlet-löytö. Performance-sarjan rälläkkä kolmella kympillä. Nyt puutuu enää akku... ja laturi tietysti. Oliko niissämuuten jotain sudenkuoppia, mitä pitäisi tietää/välttää? Hämärä muistikuva, että akkuja ja latureitakin on joskus näkynyt "tarjouksessa"? Ehkä sitten joskus kevät-kampanjassa. Eipä tolle nyt talvella käyttöä niin olekkaan.
Pistosaha ainakin olisi kiva vielä tähän sarjaan... ja jotain muuta mitä ei vielä tiedä tarvitsevansa.
Aiempi tyylinäyte sai sen verran varovaiseksi etten ole ihan varma uskaltaisinko.Näytti olevan uusi versio plasmaleikkurista myynnissä. Hintakin noussut. Toivottavasti "self-start" on korjattu!
Missäpäin oli vielä Performancea?Jatkan yksinpuheluaTänään taas outlet-löytö. Performance-sarjan rälläkkä kolmella kympillä. Nyt puutuu enää akku... ja laturi tietysti. Oliko niissämuuten jotain sudenkuoppia, mitä pitäisi tietää/välttää? Hämärä muistikuva, että akkuja ja latureitakin on joskus näkynyt "tarjouksessa"? Ehkä sitten joskus kevät-kampanjassa. Eipä tolle nyt talvella käyttöä niin olekkaan.
Pistosaha ainakin olisi kiva vielä tähän sarjaan... ja jotain muuta mitä ei vielä tiedä tarvitsevansa.
Muutenhan tuo olisi aika hyvä,mutta kun unohtuu tai pettää lukitus nostaessa alapuolelta niin ei olekkaan enää kivaa.Näitä kävin hakemassa pari kipaletta ja ei ole paha hinta ollenkaan ja on yllättävän iso ja kummallakin puolella lokerikot.
Säilytyslokerikko | LIDL
PARKSIDE® Säilytyslokerikko - mitat: 32 x 27 x 8 cm (P x L x K) sis. 24 irrotettavaa väliseinää Lidl Suomiwww.lidl.fi
Kummassakin lokerikossa on kahdet lukitukset ja saa kyllä syyttää itseään jos ei muista laittaa niitä kunnolla kiinni.Muutenhan tuo olisi aika hyvä,mutta kun unohtuu tai pettää lukitus nostaessa alapuolelta niin ei olekkaan enää kivaa.
Mielestäni halvempi kuin edellinen versio tuosta kompressorillisesta, muistaakseni se oli 250 €. Todennäköisesti tämäkin täysin laiton vehje, kaikki aikaisemmat mallit oon testannu ja kaikki ottaa verkkovirtaa n. 30 - 40 A täydellä teholla. Kävin kuitenkin ostamassa testiin, kiinnostaa nähdä löytyykö mitään uudistuksia verrattuna vanhaan PPSK 40 A2 -malliin. Eiköhän tuonkin joudu palauttamaan, kun ei toimi lähimaillekkaan luvatulla tavallaNäytti olevan uusi versio plasmaleikkurista myynnissä. Hintakin noussut. Toivottavasti "self-start" on korjattu!

Tukkutorin myymälässä. Ei näitä kyllä tainnut olla kuin kaksi hyllyssä. Jos liikkuu Kampin suunnalla, niin kannattaa väydä vilkaisemassa graniittitalon valikoima. Siellä ilmestyy hyllyihin usein joitain performance (ja tavallisiakin) vehkeitä, joiden kampanjat ja esilläolojaksot oli ja meni jo aikapäiviä sitten. Esim sitä puukkosahaa on suunnilleen joka toinen viiko muutama hyllyssä jne.Missäpäin oli vielä Performancea?
Mitään tietoa tuleeko akkuja ja latureita? 8Ah tulisi tarpeeseen... tai miksei 12Ah saman tien. Onko noita jälkimmäisiä muuten edes näkynyt Suomen myymälöissä?11.12 tulee myyntiin mustia performance -sarjan akkutyökaluja.
Akkuhöylä, 49,99 €
yhdistelmäporavasara, 49,99 €
kulmahiomakone, 39,99 €
iskuruuvinväännin, 39,99 €
pistosaha, 39,99 €
puukkosaha 34,99 €
porakone 34,99 €
epäkesko- tai tasohiomakone, 39,99 €
iskupora, 39,99 €
En ole ainakaan huomannut että jossain olisi ollut myynnissä muuta kuin 4Ah akkuja,noissakin on nyt myynnissä samaan hintaan vanhaa ja uutta enemmän virtaa antavaa mallia sekaisin myymälöissä.Isompi akku paremmalla virran annolla olisi kyllä tarpeen rälläkässä ,ketjusahoissa , puu ja metallisirkkeleissäMitään tietoa tuleeko akkuja ja latureita? 8Ah tulisi tarpeeseen... tai miksei 12Ah saman tien. Onko noita jälkimmäisiä muuten edes näkynyt Suomen myymälöissä?
Tossa pari viestiä ylempänä kyselinkin onko noita näkynyt Suomessa... ehdin jo riemastua kun näin ton sun laittaman kuvan pieneltä ruudulta. Pettymys oli käsinkosketeltava, kun tihrustin tarkemmin ja teksti olikin italiaa
Vinkkinä, jos on esimerkiksi Makitan akkuja jo olemassa niin akkuadaptereita löytyy AliExpressistä ja jopa ihan kotimaisista verkkokaupoista. Itsekin hankin Makita -> Parkside -adapterin niin ei tarvinnut metsästää noita Parkside-akkuja.Kunhan sais edes jotain akkuja.
Itsellä ei aja oikein tarkoitusta. Kun tarkoitus juurikin säästää makitan akkuja työkaluja varten, niin aattelin sitten että ostan valaisimiksi lidlistä parkisiden akkuvaloja. Nyt on kolme niitä kympin työvalorunkoja, mutta ei yhtään akkua. Tulisi aivan liian kalliiksi hankkia niille makitan akut ja adapterit.Vinkkinä, jos on esimerkiksi Makitan akkuja jo olemassa niin akkuadaptereita löytyy AliExpressistä ja jopa ihan kotimaisista verkkokaupoista. Itsekin hankin Makita -> Parkside -adapterin niin ei tarvinnut metsästää noita Parkside-akkuja.
Mistä löysit tämmöisen tipsin, onko jostain nähtävillä jo ennen lidlin mainoksen ilmestymistä?11.12 tulee myyntiin mustia performance -sarjan akkutyökaluja.
Akkuhöylä, 49,99 €
yhdistelmäporavasara, 49,99 €
kulmahiomakone, 39,99 €
iskuruuvinväännin, 39,99 €
pistosaha, 39,99 €
puukkosaha 34,99 €
porakone 34,99 €
epäkesko- tai tasohiomakone, 39,99 €
iskupora, 39,99 €
Tämä oli sellainen ainutkertainen pikkulinnun laulu, jonka kuulin.Mistä löysit tämmöisen tipsin, onko jostain nähtävillä jo ennen lidlin mainoksen ilmestymistä?
Tällä hetkellä appissa vain 10.12 saakka tarjoukset minulla. Siksi kyselen, että kiinnostaisi seurata näitä parksiden myyntiintuloja hyvissä ajoin.
Voisiko se päivämäärä olla jenkkimuotoa kuukausi - päivä - vuosi eli olisi ollut "vain" viisi vuotta vanhat kennot 16.8.2012?Akuuttiin akkupulaan kun lidlistä ei akkuja saa, niin kehittelin ratkaisuksi kun löytyy yksi vanha lidlin florabest akku, jonka sillä perusteella että makitan akulla syöttämällä siihen 18 volttia saa laturin tunnistamaan sen, tulkitsin olevan kennovikainen. Niin hain tokmannilta brucken akun ja kennojen vaihto projekti. Mutta mitäpä paljastui lidlin akun kennoiksi. Puly merkkiset kennot päivämäärällä 08-16-12. Akku kun takakannen mukaan vuodelta 2017, niin ovat sitten laittaneet valmistaessa akkuun yhdeksän vuotta vanhat kennot. Kysymys kuuluu, että onko joku avannut tuoreempia akkuja, että mitä ja minkä ikäisiä kennoja niistä nykyään löytyy? Tokmannin bruckessakin oli puly kennot, mutta ne sentään ihan ajantasaiset, alkuvuodesta tänä vuonna valmistty.

Voi se olla noinkin, ja se olisi vähän loogisempi jopa kun 2000mah kenno kiinalaiselta halpavalmistajalta vuonna 2008 kuulostaa aika kovalta suoritukselta. Mutta sitten taas se brucken puly on päivämäärältä muodossa 2025-02-03Voisiko se päivämäärä olla jenkkimuotoa kuukausi - päivä - vuosi eli olisi ollut "vain" viisi vuotta vanhat kennot 16.8.2012?![]()
Löytyykö näitä jostain toisinpäin? Olisi tarvetta käyttää akkuja dysonien kanssa ja 12V-järjestelmissä.Vinkkinä, jos on esimerkiksi Makitan akkuja jo olemassa niin akkuadaptereita löytyy AliExpressistä ja jopa ihan kotimaisista verkkokaupoista. Itsekin hankin Makita -> Parkside -adapterin niin ei tarvinnut metsästää noita Parkside-akkuja.
AliExpressissä noita ainakin löytyy vähän joka valmistajien kanssa ristiin, Milwaukee - Dewalt - Bosch - Parkside - Makita - AEG ainakin, suuntaan jos toiseenkin, en tiedä onko Dysonin akuillekin adaptereita. Siitä vaan etsimään, battery adapter -hakusanalla ja halutuilla merkeillä löytyy aika hyvin noita ihan googlellakin.Löytyykö näitä jostain toisinpäin? Olisi tarvetta käyttää akkuja dysonien kanssa ja 12V-järjestelmissä.
Pari vuotta yritin etsiä mutta en löytänyt. Tilasin sitten 12v stepdown-konvertterin jonka kolvasin itse tarkoitukseen sopivaksi, mutta ei tällaiset viritelmät meinaa kestää jatkuvaa irroittamista ja kytkemistä.AliExpressissä noita ainakin löytyy vähän joka valmistajien kanssa ristiin, Milwaukee - Dewalt - Bosch - Parkside - Makita - AEG ainakin, suuntaan jos toiseenkin, en tiedä onko Dysonin akuillekin adaptereita. Siitä vaan etsimään, battery adapter -hakusanalla ja halutuilla merkeillä löytyy aika hyvin noita ihan googlellakin.

Näitä ei tainnut olla kun yksi tai ehkä kaksi jäljellä hyllyssä.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.