Lian Li esitteli päivitetyn version ketjutettavista Uni Fan -tuulettimistaan

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 360


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Lian Li on esitellyt uuden Uni Fan SL-Infinity -kotelotuulettimen. Tuulettimen perusideana on säilynyt edelleen ketjutettavuus, eli tuulettimia voi liittää yhteen niin, ettei niiden välillä tarvita johtoja (maksimissaan 4 kappaletta). Tuulettimet ottavat virtansa liitinpinneillä viereisen tuulettimen rungosta ja vain yhteen tuulettimeen tarvitsee kytkeä virtajohto. Visuaalisella puolella valmistaja on toteuttanut tuuletinroottorin napaan sekä tuulettimien kylkiin kolmiulotteisen RGB-valaistun äärettömyysefektin. Valaistuksesta vastaa yhteensä 40 ARGB-lediä ja niitä voi ohjata valmistajan L-Connect 3 -ohjelmistolla kehyksen ja roottorin osalta erikseen.

Lian Li kertoo parannelleensa pari vuotta sitten markkinoille tullutta Uni Fan -tuuletinkonseptiaan käytettävyyden osalta. Tuulettimien rungon kyljissä on nyt irrotettavat kiinnitysmekanismin vastakappaleet, jonka kerrotaan parantavan yhteensopivuutta jäähdyttimien liitäntöjen kanssa. Lisäksi kontaktipinnit sijaitsevat nyt keskellä kehyksen kylkeä ja käyttäjä voi valita kumpaan suuntaan liitettävä virtajohto lähtee.

Suorituskyvyn osalta SL-Infinity-malli tarjoaa edeltäjäänsä nähden parantuneen maksimi-ilmavirran, paineentuoton, alhaisemman maksimimelutason sekä laajemman kierrosalueen. Lisäksi tuuletin tukee nyt pysäyttämistä.



Lian Li Uni Fan SL-INF120:n tekniset ominaisuudet:
  • Koko: 120 x 122,1 x 25 mm
  • Materiaali: PBT-muovi, polykarbonaatti, alumiini
  • Nopeus: 0 – 2100 RPM (PWM)
  • Ilmavirta: 61,3 CFM max
  • Staattinen paine: 2,66 mmH2O max
  • Melu: 29 dB max
  • Laakerointi: FDB (Fluid Dynamic Bearing, nestelaakerointi)

Uni Fan SL Infinity 120 -tuulettimet ovat saatavilla välittömästi mustana ja valkoisena 29,99 dollarin globaaliin suositushintaan. Kolmen tuulettimen ja kontrollerin paketti on hinnoiteltu 94,99 dollariin. Lian Li myöntää tuulettimilleen kahden vuoden takuun.

Lähde: Lian Li

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 419
Ovat kyllä edistyneet hyvin rgb tuuletin rintamalla ja ovat jo suht helpot asentaa kun vertaa muiden johtoviidakoita.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
468
Hieno juttu että RGB valtaa alaa ja kohta ei missään voi välttyä RGB:n ihanalta välkkeeltä.

No, siis todella hieno konsepti ja aidosti hyvää muotoilua.
 
Liittynyt
28.02.2017
Viestejä
907
Tuohon hintaan kaipaisi nykyään pitempään takuuta. Vaikka en usko että nuo leviää kahden vuoden päästä niin antaisi se hinnalle paremman vastineen.

Voisivat tuoda vielä vastaavan ilman rbg:tä ja halvemmalla niin saattaisin ostaa.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 360
Vaikken nyt RGB-valoista itse niin välitäkään, niin ihan hauska idea nuo kyljen valaistusefektit, koska koteloon asennettuna yleensä juurikin tuo kylki näkyy lasi-ikkunasta ulospäin. Näistä olisi kyllä kiva tosiaan nähdä myös valottomia versioita, vaikka toki ne valot saa aina halutessaan kytkettyä pois päältä (vähän hölmöä vaan maksaa ominaisuudesta ekstraa jos ei aikomusta käyttää).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 289
Viestejä
4 190 574
Jäsenet
70 721
Uusin jäsen
juukaliz

Hinta.fi

Ylös Bottom