Lenovo varoittaa tietokoneidensa hintojen pomppaavan maaliskuussa

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
626
Hintojen nousun taustalla on jo pitkään jatkunut muistikriisi.

lenovo-hinnatmaaliskuu-otsikko-250226.jpg


Globaali tekoälybuumi suurine datakeskuksineen on nostanut tietokoneissa käytettävien muistipiirien hinnat pilviin, mikä on saanut mm. tietotekniikkajätti Lenovon antamaan hintavaroituksen maaliskuun myyntejä ajatellen. Muistipiirejä tarvitaan Lenovolla esimerkiksi työpöytä- ja kannettavissa tietokoneissa, tableteissa sekä myös palvelinpuolen ratkaisuissa, jotka kaikki kärsivät ensi kuussa hintojen korotuksista. Lenovon Pohjois-Amerikan-osaston johtaja Ryan McCurdy on todennut, että mitään muuta vaihtoehtoa ei ole (”There’s no way around it”).

Lenovo on ohjeistanut kumppaneitaan tekemään tietokonetilaukset vielä helmikuun aikana, jolloin ostoissa on mahdollista välttää tulevat maaliskuun hintapomput. Yhtiön kerrotaan seuraavan muistimarkkinoiden tilannetta säännöllisesti, jotta se voi tiedottaa asiakkaitaan etukäteen hintojen muutoksista, jotka ovat jatkossa todennäköisesti aiempaa tiuhemmassa. Lisäksi Lenovon palvelinpuoli on yksinkertaistanut ja kaventanut tuotetarjontaansa, mikä yhtiön mukaan helpottaa navigointia alati muuttuvassa markkinatilanteessa.

Lähde: TechPowerUp
 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 245
Viestejä
5 148 769
Jäsenet
81 963
Uusin jäsen
Renkar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom