Legot - Yleinen ketju

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
787
Porin Prismoissa sattui olemaan legot ja lelut -30% alessa niin tuli sitten kauppareissulla napattua heräteostoksena 42107 Ducati ~42e hinnalla mukaan. Prismoissa tietty lähtöhinnat on aina kovemmat ettei tuo nyt mikään reilu ale ole, mutta ihan ok hinta kuitenkin.

Joku isompi setti täytyy varmaan vielä "joululahjaksi" ostaa itselle. Lambon jo meinasin verkkokaupan alesta ostaa, mutta liian pitkään jahkailin ja ne oli jo loppu siinä kohtaa kun olisin ollut valmis tilausnappia painamaan. Toisaalta ehkä tekisi mieli kuitenkin creator tai architecture sarjasta jotain hommata kun sen verran paljon noita technic settejä tuossa jo on.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Testasin nuo pari missä painesäiliöt niin toimivat kyllä. Taitaa olla että isosta sinisestä joskus veljen kaveri vei painesäiliön ja otin sitten siihen sen toisen tuosta sukellusveneestä. Mutta muuten setit ovat kyllä kunnossa.

Hintoja en ole miettinyt kun ei oikein tiedä mitä voisi pyytää.
No, jonkunlainen mielenkiinto olisi ostaa kaikki missä on pneumatiikkaosia mukana. Riippuen lähinnä siiitä mihin päätät hinnat lopulta laittaa. ;)
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 243
Tuli ostettua, kun Legot oli alessa, tällainen punainen TIE hävittäjä.

Tai interceptor tuo on mutta rasian päällä lukee "Major Vonreg's TIE Fighter". Ilmeisesti siitä uuden trilogian aikaan sijoittuvasta Star Wars Resistance -sarjasta. Oli tyylikäs tuo puna-musta väritys ja interceptor on ollut suosikkini jo muinaisesta TIE Fighter -pelistä saakka.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343

Kuva näyttää kiinalaisen kopiolegon paketin kannelta :D
Tie Interceptorina on myyty ainakin sinikuvioista versiota, muuten eroista en kyllä näin lonkalta osaa sanoa.

Itselläni on lempialukseni Tie Defender, mutta se on mielestäni hieman pienehkö verrattuna noihin muihin setteihin, jää normaalin Tie Fighterin varjoon :(
 
mti

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
446

Ai vähänkö tosiaan muuten näyttää kopiolegolta. Mutta olipahan näköjään ihan virallinen Lego, malli 75240: Major Vonreg's TIE Fighter™ 75240 | Star Wars™ | Buy online at the Official LEGO® Shop FI
 
Juu, on ihan aito Lego ja kotimaisesta kivijalkakaupasta ostettu :lol: Kuva oli ensimmäinen selvä mikä tuli haulla vastaan ja joo, tuo YouTube kanavan logo hämää siinä. Pitäisikin vertailun vuoksi Bricklink tms. hankkia se vuosituhannen alussa julkaistu sininen interceptor verrokiksi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Itse kaipaisin Super Mario teemaisia rakennusarjoja ilman tota interaktiivisuutta.
Interaktiivisuus lienee se rullattava animaatio?

Useiden aikuisten lelujen kantava teema ovat monet easter eggsit, kuten vaikkapa lakimies Gennaron wc Jurassic Park-portin 3. kerroksessa. Ei välttämättä kanna alkuhörähdystä pitemmälle ja jättää 250e hintalapun hieman kalpeaksi.

PSX_20201206_033651.jpg

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Interaktiivisuus lienee se rullattava animaatio?
Eiköhän tuossa tarkoitettu pikemminkin noita ääniefektejä ja muuta höttöä mitä settiin on liitetty. Kyse ei ole perinteisestä Lego-sarjasta, vaan tämä on tällainen ihmeellinen pelihässäkkä.

Bluetooth

Mario’s never out of touch with his Bluetooth™ connection, activated by a switch on his back. It connects him to the app, so after playing a level, you can see the challenges he faced, the enemies he defeated, and how many coins he collected.

Motion sensor

LEGO® Mario® has a super cool built-in motion sensor that knows where he is, and what position he’s gotten himself into – whether he’s doing a low or high jump to collect extra coins, smashing down, sliding side to side, standing up, lying down or going around in circles.

Sound on

Playing LEGO® Super Mario™ sounds just like it did when we were kids, with LEGO Mario’s built-in speaker that plays the music and SFX you know and love, including his reactions to the things he encounters, plus cool sound bites like: “LEGO Mario time!”

Test his reactions

LEGO® Mario™ has a color sensor under his feet, so he knows what he’s standing on, or jumping on! Slide through the bricks to see his many reactions.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 243
Tällainen siitä sitten tuli.
IMG_20201206_175311.jpg

Loppujen lopuksi aika simppeli ja nopea rakentaa eli ei ole ainesta pidemmäksi projektiksi. Mutta mielestäni tyylikäs.
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Eiköhän tuossa tarkoitettu pikemminkin noita ääniefektejä ja muuta höttöä mitä settiin on liitetty. Kyse ei ole perinteisestä Lego-sarjasta, vaan tämä on tällainen ihmeellinen pelihässäkkä.
okei, käsitin että tämä Super Mario hahmokin on easter egg, jonka voi asettaa "lukemaan" varsinaisen Nintendo konsolisetin rullaa
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Sain tuossa vähänaikaa sitten Lambon kasaan viimein. Kohokohtina kasauksessa voinee mainita:
1. Ohjaamon kasattuani huomasin että olin käyttänyt penkeissä vääränväristä 1x2 palikkaa, ratkaisu: pura ohjaamo.
2. Keulan kasattuani huomasin että etupyörien ollessa suorassa ratti oli vinossa, ratkaisu: pura keula ja siirrä ratasta pykälä.
3. Koko auton kasattuani huomasin ettei se liiku koska etudifferentiaali väärin päin, ratkaisu: pura ohjaamo, pura keula, korjaa diffi. :angry:
Jos unohdetaan omista virheistä johtuva vitutus, oli kyllä mukava rakennella tuota. Ohjeet oli hyvät, paloja ei puuttunut ja lopputuote on kyllä komean näköinen, valokitti pitää vielä jostain varmaan tilata. Ainoana negatiivisena voi mainita tuon netissä paljon parjatun vihreiden komponenttien sävyeron jota näkyy itselläkin muutamassa palassa.'
lego3.jpg
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Jotain hyviä tarjouksia Technic legoista nyt? Pojalle 10v pukin konttiin tulisi. Haastavaa settiä saisi olla, koska jo vuosia sitten kasaili sen Porschen lähes omin päin. Hintaluokka max 200€.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 077
Itse kävin hakemassa verkkokaupasta 5-vuotiaalle LEGO City Trains 60197 - Matkustajajunan. Vähän kävi mielessä että pitäisikö hakea pari lisää että junille ja kiskoille saisi hieman pituutta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Itse kävin hakemassa verkkokaupasta 5-vuotiaalle LEGO City Trains 60197 - Matkustajajunan. Vähän kävi mielessä että pitäisikö hakea pari lisää että junille ja kiskoille saisi hieman pituutta.
Jos ei tarvitse pääasiassa kuin kiskoja, niin niitähän voi tilata erikseenkin. Käytettynäkin varmaan löytyy.

Ja pitää muistaa, että se huuma menee loppujen lopuksi aika nopeasti ohi. Meillä tuli muksuilla jokin aika sitten selvä kyllästymispiste sellaisen 3-4v aktiivisen rakentelun jälkeen ja käytännössä kaikki hienoimmat Technics Lego -setit ovat olleet hyllyn päällä kasattuina ja loput varastossa pahvilaatikoissa siitä lähtien. Jotain Mindstorms-kikkareita on korkeintaan enää ollut satunnaisessa käytössä. Ei ole tarkoitus lannistaa, vaan muistuttaa realiteeteista.

Tosin jos on oikeasti erillinen huone missä rakennella ja riittävästi ylimääräistä aikaa, niin onhan se ihan kivaa stressivapaata rakentelua vanhemmallekin.
 
Itse en koskaan innostunut tekemään kuin kerran ohjeen mukaan ja valmiina vehkeet heti purkuun ja osat omiin suunnitelmiin mukaan. Tuolla tavalla kiinnostus kesti aikalailla pidempään. Tai ehkä vaan tuntui lapsen vuosissa pitkältä ajalta. Lähinnä tässä kuitenkin on tarkoitus tarjota mielikuvitukselle käyttöä eikä katsella samoja valmiita vehkeitä hyllyssä :)

Itse en nykyään jaksa noiden kanssa puuhata, muuten kuin näyttää pojalle erilaisia juttuja joita voi saada aikaan ja toimia harrastuksen rahoittajana ;)

Joku mindstorms varmaan tulee jossain kohtaa hankittua.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Itse en koskaan innostunut tekemään kuin kerran ohjeen mukaan ja valmiina vehkeet heti purkuun ja osat omiin suunnitelmiin mukaan. Tuolla tavalla kiinnostus kesti aikalailla pidempään.
Ihan mielenkiinnosta... Onko sinulla tai muilla ajatusta, miten tuo toteutuu nykypalikoilla?

Itse siis käytin aikanaan paljon aikaa legojen parissa mutta silloin oli peruspalikkaa suurin osa. Nyt joka ainoa setti tuntuu olevan mitä erikoisinta palikkaa. Onko se siis etu vai heikkous? Technic-sarjasta siis tässä kohden puhutaan. Peruspalikoista en oikein ole koskaan osannut rakentaa mitään fiksua.
 
Olen vältellyt nykypalikoita. Kirppareilta löytää paljon peruspalikkaa ja uusia tulee ostettua lähinnä jos niistä löytyy jotain käyttökelpoista. Kuten vuoristorata ja nyt tämä junarata. Nykypalikat tuntuu olevan enemmän suunnattu juuri ohjeen mukaisen laitteen toteuttamiseen, joka omasta mielestä pilaa koko legojen idean. Toisille toki se legojen idea voi olla rakentaa ohjeen mukaan jotain hyllyyn pölyttymään.

Mutta siis suorempi vastaus: erikoisimmat palikat on heikkous, paitsi jos niillä voi tehdä paljon erilaisia juttuja.

Lähivuosien suunnitelmana on hankkia tarpeellisia paloja että saadaan rakennettua erilaisia lego robot wars vehkeitä ja kisattua pojan kanssa. Nyt katsellaan vielä youtubesta mallia:
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 866
Olen vältellyt nykypalikoita. Kirppareilta löytää paljon peruspalikkaa ja uusia tulee ostettua lähinnä jos niistä löytyy jotain käyttökelpoista. Kuten vuoristorata ja nyt tämä junarata. Nykypalikat tuntuu olevan enemmän suunnattu juuri ohjeen mukaisen laitteen toteuttamiseen, joka omasta mielestä pilaa koko legojen idean. Toisille toki se legojen idea voi olla rakentaa ohjeen mukaan jotain hyllyyn pölyttymään.

Mutta siis suorempi vastaus: erikoisimmat palikat on heikkous, paitsi jos niillä voi tehdä paljon erilaisia juttuja.
Kiitos. Vahvistaa kyllä suoraan omaa ajatustani aiheesta. Siis siitä, miten erikoisosia lisäämällä tapetaan luovuutta.

Tottakai, jos halutaan se oikein realistinen malli, tarvitaan erikoispalikoita. Mutta kumpi lopulta on tärkeämpää, realistisuus vai luovuuden edistäminen? Vanhoilla palikoilla toteutui nimenomaisesti jälkimmäinen. Kun jokaisella on samat palikat, on ainoastaan oma luovuus rajana.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
466

Uudemmat palikat taas sopii paremmin jos haluaa täydentään niillä perinteisiä palikoita. Nämä nykyaikaiset technic legot vaativat aika paljon että niillä saa tehtyä yhtään mitään. Perinteiset legot taas kehittävät luovuuden lisäksi myös hahmotusta kun näkee nopeasti mitä on tekemä.
 
Tämäkin vahvisti taas omaa ajatustani.

Tottakai, se realistinen malli on toisaalta nykyaikaa. Mutta onko lego lähtenyt pois alkuperäisestä "leiki hyvin"-ajatuksesta? Ei se koriste hyllyssä lopulta ole muuta, kuin koriste. Paljon parempi on tuo kehittävyys ja jos jokaisella olisi samat palikat, on vain se oma luovuus rajana.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Ei nyky-technicissä ole juuri sen enempää erikoisosia kuin niissä vanhoissakaan. Se vaan tuntuu siltä, kun koko rakentelufilosofia on muuttunut aivan erilaiseksi ja ne nykyiset peruspalikatkin näyttävät vieraalta.

Eikä niistä tämmöinen kasarin lapsi osaa mitään rakentaa. Ennen rakennettiin alhaalta ylöspäin, kun nykyisin pitäisi osata tehdä sisältä ulospäin. Mutta nykylapsillahan ei sitä rasitetta pitäisi olla, ellei sitten me vanhemmat siihen opeteta. :D

Jos vähänkin perehtyy asiaan, niin ei kyllä voi väittää etteikö nykylegoissakin olisi vain oma mielikuvitus rajana. Palikat eivät luovuutta rajoita, vaikka ovatkin eri näköisiä kuin meidän lapsuudessa.
 
Suurin ero lienevät sileät peruspalkit eli kuvan legotapit ovat poistuneet, mikä kiistämättä vähentää mielikuvituksellisia käyttömahdollisuuksia

PSX_20201212_175233.jpg

Kuva. Vanhoja palikoita
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
466
Jos hyödyntään uudempia ja vanhempia palikoita keskenään niin se toimii hyvin. Itselläni on näitä vanhempia palikoita ja huomasin että uudemmista olisi apua. Jos tekee joitan missä vaaditaan tekniikkaa niin molempien käyttö palvelee molempia palikoita. Isoin ero tulee juuri tekniikan osalta. Näillä saa huomattavasti kestävämpiä kuin vanhemmilla.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
559
Tulen huutelemaan nyt tavallisten legojen puolelta, mutta nyt kun oma lapsi on saanut jokusen Lego-paketin, niin ei niistä hirveästi pysty rakentelemaan. Suurin osa palasista on tosiaan jotain ns. erikoispaloja ja noita korkeita paloja ei juuri ole, vaan kaikki ovat ohuita lituskoita.

Tästäpä johtuen tulikin hankittua lapselle Keskikokoinen luovuuden rakennuslaatikko. Tuossa pitäisi olla jo jonkin verran sitä peruspalaa, niin pystyy tekemään vähän erilaisempia autoja ja vaikka taloja.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 456
Joo, noita peruspaloja on aina liian vähän. Eikä tuossa laatikossakaan vielä ihan mahdottoman isoa läjää ole. Tuntuu, että ainoa keino saada kerralla reilu läjä peruspaloja on löytää kirpputorilta jonkun vanhat kokoelmat.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Tulen huutelemaan nyt tavallisten legojen puolelta, mutta nyt kun oma lapsi on saanut jokusen Lego-paketin, niin ei niistä hirveästi pysty rakentelemaan
Tää varmaan pitääkin paikkansa ja haluankin tähdentää, että mun aiemmin kirjoittama käsitteli vain technic-sarjaa josta sillä hetkellä oli puhetta.

Kyllähän noista tavallisistakin legoista edelleen saa tehtyä vaikka mitä, mutta palikoiden valikoima on nykyään niin iso, ettei yhteen normaalikokoiseen settiin montaakaan peruspalikkaa sisälly. Noi erilaiset isommat laatikot sisältäen pelkkää peruspalikkaa on mainioita hankintoja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan liikaa on nykyään tosiaan erikoispalikkaa ja tori.fi setitkin pitkälle volyymin puolesta puolillaan jotain ninjagoviikatteita sun muita.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
162
SW Star Destroyer Verkkiksessä 499e. Ihan ok tarjous, joskin sitä edelleen kaipaa Toys R Usin Joulualennuksia. :(

Technic legoihin liittyen, olis kyllä pienoinen kulttuuriteko Legolta tehdä joku peruspalikkasetti, jossa nyt ainakin rattaita ja ketjuja mukana. Miksei myös juuri mainittuja peruspalikan technic -versioita, joilla sitoa rakenteita näihin normipalasiin.

Kaipaisi myös Creator Expert hengessä tehtyä junarata mallia.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
162
Verkkiksen heput lukee threadiä. Heti kun huomautin tarjouksen laadusta sitä parannettiin viidelläkympillä. Nice. :)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Hitto kun noista lisenssilegojen hinnoista ymmärtäisi, että onko toi nyt sitten paljon vai vähän kuten Speedi ja Saku kysyis ;)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
690
SW Star Destroyer Verkkiksessä 499e. Ihan ok tarjous, joskin sitä edelleen kaipaa Toys R Usin Joulualennuksia. :(

Technic legoihin liittyen, olis kyllä pienoinen kulttuuriteko Legolta tehdä joku peruspalikkasetti, jossa nyt ainakin rattaita ja ketjuja mukana. Miksei myös juuri mainittuja peruspalikan technic -versioita, joilla sitoa rakenteita näihin normipalasiin.

Kaipaisi myös Creator Expert hengessä tehtyä junarata mallia.
SW Star Destroyer näyttäisi oleva 449€ hintaan Verkkiksessä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Lisenssihinnoista siis sitä, että kun Creator Expert -sarjassa 2569 palaa sisältävä talo sekä 1295 palaa sisältävä auto (jossa on lisenssi sekä Aston Martinilta, että 007:n omistavalta taholta) maksavat sentilleen saman verran ja tuon auton osat ovat vielä keskimäärin pieniä niin aika paljon valuu lisenssinhaltijoiden taskuun, väittäisin.
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 458
Ois kyllä komea vitriinissä. Kovassa harkinnassa kyseinen peli.. jostain syystä ostohalut noussut tän suhteen.
Olisi myös itselleni ensimmäinen technic-lego jos päädyn tän ostoon. Taitaa olla nyt hyvällä hinnalla tarjolla..
Voisikohan olla että Lego olisi myöntynyt julkaisemaan setistä v2 jolla korjattaisiin väri- & kokoamisvirheet mitä esim. Verkkokaupan arvostelussa sekä Legon omalla sivustolla on arvosteluista tullut ilmi ?

Tämä voisi selittää setin edullisuuden, toki voi olla vain puhdas sattuma ja normaali tarjouskampanja.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Jaa-a, sen kannattavuuden näkee sitten aikanaan. Voi noista saada alkuperäistä kovemman hinnan takaisin, mutta niitä pitää ensin jaksaa hillota avaamattomana muutaman kymmenen vuotta. Pätee suunnilleen kaikkiin legoihin.

Itelläni on hyllyssä yksi avaamaton Lego technic jolla on nyt 10 vuotta ikää ja siitä näköjään saisi muutaman kympin enemmän kuin mitä se uutena maksoi.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Muistakaa nykyarvolaskenta ja diskonttaus. Paljon typerämpää sijoituskohdetta ei tule mieleen kuin joku satunnainen leikkikalu jonka ainoa "juttu" on kytkös johonkin videopeliin. Varastointikustannukset sitten myös.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
356
Technicit on itellä ollu periaatteessa vähän pannassa, mutta kulkiessa käveli Verkkokaupassa Sián vastaan. Erehdyin nostamaan lootaa ja tsiisus että oli painoa (about 7kg). 209,90e hintalapulla päätyi tämäkin vahingossa pukin konttiin Saturnin ja Batmobilen viereen. Pientä hellasäröä lienee luvassa ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
42114 Volvon dumpperi löytyi paketista, vaimo yllätti iloisesti. Ei ole kyllä vielä edes avattu pakettia, noiden lasten kanssa sellainen hässäkkä ja kaaos koko aattoilta. Poika 3v kyllä kinusi aika lailla, että kasattaisiin se, mutta en viitsinyt aloittaa. Tarpeeksi tuskallista oli muutenkin malttaa mennä nukkumaan...
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 067
Siis mitä helvettiä? Poika sai lahjaksi ekan Technic Lego-auton ja yllätys oli suuri kun paketissa luki että ohjeet on vain netissä. :confused:
Mitä vitun paskaa tämä nyt on? Kyllä ne rakennusohjeet pitää olla ihan fyysisessä muodossa paperilla kuten tyyliin aina Legojen kanssa.. :rage:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 644
Viestejä
4 187 021
Jäsenet
70 774
Uusin jäsen
Berch

Hinta.fi

Ylös Bottom