Kuuma vai kylmä?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mikkos
  • Aloitettu Aloitettu
Hassua tappelua ketjun alussa. Onhan se nyt fakta, että rasva lämmittää enemmän kuin mikään muu. Siksi eläimetkin tankkaavat ennen talvea. Ja kyllä pelkkä se keskivartalo-rasvakin kyllä auttaa tuottamaan lämpöä vaikka olisi kuinka tikut kädet. Mutta se tästä asiasta.

Itse en tunnista olevani oikein kumpaakaan. Talvellakaan en aina käytä sukkia kotona, ja voin mennä takki+t-paita setillä pakkaseen ilman pipoa. Kesällä ei haittaa vaikka olisi 30+ ja mielellään saa ollakin. Ehkä kuitenkin kylmyys on enemmän akilleen kantapääni, sillä kylmä ja kostea tuuli on se mikä tuo ikävimmän olon. Kova pakkanenkin -30 menee helposti, mutta lyhyessä takissa joku syksyinen märkä tuuli saa selän jännittymään. (Bmi 22-luokkaa)
Tarkennetaanpa sen verran, ettei se kehon rasva lämmitä, vaan eristää. Ja eläimille sen rasvan kerääminen on myös vararavintoa vähän ravinnon talvikautta varten.

Itse olen pudottanut painoa aika reilusti tänä vuonna, viime talven jälkeen ja voin kertoa että se kylmä tuntuu nyt aivan eri tavalla kuin aiemmin. Vaikken koskaan ole mikään vilukissa ollut muuten.
 
Tarkennetaanpa sen verran, ettei se kehon rasva lämmitä, vaan eristää. Ja eläimille sen rasvan kerääminen on myös vararavintoa vähän ravinnon talvikautta varten.

[offtopic] Onko muka noin? Tottakai läski eristää, siitä ei epäilystä. Mutta olen kyllä ollut koko ikäni ihan siinä käsityksessä, että kyllä se läskivarasto on myös suora energian lähde, jota kroppa polttaa edes kevyestikin pitääkseen lämmöntuotannon päällä. Eläimillä menee enemmän ruokaa juuri talven vaatiman lämmöntuotannon takia, ja siksi linnutkin sikailee sen mitä voivat, eikä pelkästään siksi että olisi vararavintoa. [/offtopic]

Mutta eihän tuo ihmisen paino itsessään toki henkilökohtaista kylmä/kuuma-tunnetta ratkaise. Mutta jos 150 kiloinen jäbä sammuu lumihankeen, sillä on paljon suuremmat mahdollisuudet aamulla herätä hengissä, kuin 50 kiloisella. Lämmön tunteeseen iholla vaikuttaa miljoona muutakin tekijää tietenkin, vaikkakin kropan rasvapitoisuus on suurin tekijä siinä, että missä se lämpötila säilyy ääriolosuhteissa.
 
[offtopic] Onko muka noin? Tottakai läski eristää, siitä ei epäilystä. Mutta olen kyllä ollut koko ikäni ihan siinä käsityksessä, että kyllä se läskivarasto on myös suora energian lähde, jota kroppa polttaa edes kevyestikin pitääkseen lämmöntuotannon päällä. Eläimillä menee enemmän ruokaa juuri talven vaatiman lämmöntuotannon takia, ja siksi linnutkin sikailee sen mitä voivat, eikä pelkästään siksi että olisi vararavintoa. [/offtopic]
Tottakai se läski on energian lähde eli vararavintoa, kuten itsekin totesin. Mutta sen läskin olemassaolo kehossa ei lämmitä, eli läski ei tuota lämpöä vaan eristää sen alle pääosin jääviä sisäelimiä ja verenkiertoa. Sen eristyksen vuoksi läskeille ihmisille tulee helposti hiki pienestäkin ponnistelusta, tietysti sen ylimääräisen painotaakan lisäksi, että elimistöstä ei pääse lämpö poistumaan toisin kuin normaalipainoisilla. Ei minullakaan peruskunto kovin suuresti parempi ole kuin vuosi sitten, vaikka sillekin asialle olen parannusta tehnyt, mutta silti ei vain tule kovin helposti hiki enää. Elimistö pystyy poistamaan ylimääräisen lämmön paremmin ja ilman hikoiluakin.
 
Lihasmassa ja kalorit, jos on edes keskinkertaisesti lihasmassaa ja verenkierrossa kaloreita, niin elimistö osaa säädellä lämpötilan kohdille kohtuu kylmässäkin. Mutta sitten kun kalorit loppuvat alkaa tulemaan kylmä, luonnonvoimat pääsevät voitolle. Rasva/sokeriaineenvaihdunta (kevyt rasvamassa) auttaa luovuttamaan hiukan lisäboostia ja tasoittaa energiatasoja aterioiden välillä.

Talvella huomaa, että joutuu syömään selvästi enemmän hiilihydraatteja kuin kesällä.
Mutta eihän tässä ollut puhetta siitä, miten pärjää hengissä eri lämpötiloissa tai eri vaatetuksella, ja milloin jäätyy hengiltä tai on vähintään hypotermian vaarassa.

Yleinen mukavuus on asia erikseen, eikä välttämättä mitenkään korreloi sen kanssa, miten oikeasti pärjäät. Täysin vastoin teoriaasi voidaan paiskata vastapalloon vain lähes yhtä paska teoria: jos tuntee olonsa mukavaksi viileässä ja kylmässä, syynä on jokin hermoston vaurio. :p
 
Yleinen mukavuus on asia erikseen, eikä välttämättä mitenkään korreloi sen kanssa, miten oikeasti pärjäät.

Näinhän se vähän on.

Ite olen huomannut, että usein tarvitsee laittaa kylmällä kelillä pitkähihaista paitaa päälle ihan siitä syystä, että sormet yksinkertaisesti lakkaavat toimimasta, kun kyynärvarret menevät kohmeseen. Silti en välttämättä tunne vielä itseäni viluiseksi, vaikka selkeästi ainakin käsivarsien lämpötila on laskenut liikaa.
 
Mutta eihän tässä ollut puhetta siitä, miten pärjää hengissä eri lämpötiloissa tai eri vaatetuksella, ja milloin jäätyy hengiltä tai on vähintään hypotermian vaarassa.

No jos et tosta pystynyt päättelemään niin aukipurettuna näin; villeähkössä sisä- ja ulkoilmassa tuntee olon ihan mukavaksi mukavaksi kunnes tulee nälkä.

Yleinen mukavuus on asia erikseen, eikä välttämättä mitenkään korreloi sen kanssa, miten oikeasti pärjäät. Täysin vastoin teoriaasi voidaan paiskata vastapalloon vain lähes yhtä paska teoria: jos tuntee olonsa mukavaksi viileässä ja kylmässä, syynä on jokin hermoston vaurio. :p

Aineenvaihduta ja tasalämpöisyys on paskateorioita. just.
 
Kaippa sitä kuuluu enemmän siihen kuumaveristen osastoon, mutta olen enemmänkin adaptiivinen yksilö joka toimii sekä kylmässä, että kuumassa ja joka paikassa siinä välillä.

Kroppa hoitaa jäähdytyspuolen kesällä hikoilun muodossa: kun muut miettii mitä laittaa päälle jottei tulis kylmä tai hiki, niin mä perustan vaatepäätökseni arvioon siitä kuinka paljon tulen hikoilemaan ja vedän päälle sitten tilanteen mukaan perinteistä tai hikoilun kestävää tavaraa. Kesällä ei päiväsaikaan voi muuta pitää kuin t-paitaa, mutta jos illalla lämpötila laskee niin ohut päälipaita on hyvä pitää mukana jne..

Talvisin pysyy lämpimänä niin kauan kuin jotain tekee. Kyllä mäkin alan kylmettymään jos paikallaan makaan pakkasessa. Jos lähden kolaamaan pihaa niin ei siinä tarvitse pakkasillakaan kuin kalsarikerraston ja tuulipuvun, mutta jos tarkoitus on mennä pönöttämään kannonnokkaan tai muuten oleilemaan niin pitää varata enemmän rojua päälle. Mikäli kylmässä tekee jotain fyysistä, niin pitää laittaa riittävän vähän vaatetta päälle jottei ala hikoilemaan, kroppa kun poistaa sen lämmön hikenä myös pakkasessa jos on liikaa päällä, ja sittenhän tunnetusti tulee kylmä

Kyllä nämä hommat enemmän taitaa olla sisäsyntyisiä ja riippua aineenvaihdunnasta ja omasta mukavuusalueesta kuin rasvakerroksen paksuudesta. Itsellä on paino seilannut pariinkin otteeseen muutaman kympin ylös ja alas, eikä tilanne ole mihinkään siitä muuttunut. Sitäpaitsi lihasmassa tuottaa lämpöä tehokkaammin kuin rasva sitä eristää, joten yleistettynä lihaksikkaat ihmiset kestää kylmää paremmin kuin lihavat. Kun tuosta rasvan vararavintopuolesta puhuttiin, niin kehon on myös vastavuoroisesti helpompi kuluttaa lihasmassaa energiana kuin rasvaa, joten mikäli mielii rasvaa käyttää ravintona niin sitten pitää samalla tehdä jotain lihasmassaa ylläpitävää/kasvattavaa puhdetta tai elimistö ottaa sen energian lihaksista ja rasva jää odottamaan parempia aikoja...
 
Just nyt tykkäisin aika paljon kuumemmasta kuin mitä se lämpötila tuolla ulkona on. Suomen kesä, saatana.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 670
Viestejä
4 538 408
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom