Kryptovaluuttojen louhintathreadi

Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
548
Tämä video on hyvä esimerkki, nyt RTM on saanut näkyvyyttä ja tuotot tippunut. Siis se mitä RTM kilisee lompakkoon, noin viisi kertaa vähemmän päivä.
Näytti jo hyvälle kun RTM difficulty tippu alle 4:sen, nyt jo yli 7.

Onko 3000€ ETH:n arvon raja kun alkaa näyttiksiä tipahdella myyntiin?
Seurailen kanssa tuota vaikeusastetta kyseiseen cryptoon, vähän nihkeetä on tuotot tällä hetkellä vaikka arvo onkin moninkertainen entiseen..
 
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
Kunnon paniikkia taas ilmassa. Myyntipalstallekin tulvii taas näytönohjaimia. Yleensä merkki siitä, että ennemmin tai myöhemmin noustaan taas :).

Markkinapsykologian takia nämä paniikit tavallisissakaan -15% kurssilaskuissa ei tule loppumaan koskaan, vaikka sitä kuvittelisi, että ihmiset oppisivat jo tunnistamaan nämä, mutta se ei mene niin, koska sijoittamisessa tunteet ohjaa järkeä. Siksi isot pelurit ja kokeneet konkarit voittaa tässä pelissä aina. Tämä on nyt varmaan jo seitsemäs kerta tänä vuonna, kun suuri yleisö luulee että nyt alkaa karhumarkkinat. Toistaiseksi mikään ei viittaa mihinkään muuhun, kuin tavalliseen korjausliikkeeseen. Huolestun itse vasta silloin, jos BTC tippuu pidemmäksi aikaa alle 50k dollarin - en tosin missään tapauksessa laita silloinkaan omia coineja lihoiksi, koska yleensä käy niin, että heti myyntiä seuraavana päivänä raketoidaan, joten parempi on hodlailla tiukasti odottaen seuraavia nousuja.
hinnat korteissa on kuitenkin edelleen kovemmat kun viime kevään hypessä, itse en kyllä lähde noita hintoja maksamaan..esim 5700xt sai tossa eip paniikissa alle 600e nyt taas 700-800kpl..nvidiaa en ole niin seurannut kun on kaikki valitettavasti AMD täällä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 463
Juu 3060ti @ 1200€ pyynti ei voi puhua pankiikista vielä :)

BTC alta 30 000usd niin sitten alkaa olla korttia liikenteessä kuten kesällä.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
285

On kovat hinnat joo ja vielä on varaa nousta kovemmiksikin, kunhan kurssien suunta vaihtuu taas positiivisemmaksi. Jos tässä nähdään vielä tämän kuplan aikana ultimaattinen fomo-vaihe, niin mielenkiintoista nähdä mitä tulee olemaan käytettyjen korttien hintahuippu silloin.
 
Liittynyt
24.08.2018
Viestejä
186
GIGABYTE GeForce RTX 3080 Ti AORUS WaterForce Xtreme - 12GB GDDR6X RAM - Näytönohjaimet (proshop.fi)

Tuommonen on.
En ole tarkemmin kerennyt tutkimaan missä vesi kiertää.

Juu ja saa taas keväällä ihmetellä minne nää vehkeet saa viileään.
Hirmuinen taistelu oli viime kesäkin :redface:
Jokos on paremmin tietoa, kuinka hyvin tuo waterforce jäähtyy...? Muistilämmöt mainatessa kiinnostais? Toki noitakaan ei taas taida saada oikein mistään tällä hetkellä.
 
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
en tosin missään tapauksessa laita silloinkaan omia coineja lihoiksi, koska yleensä käy niin, että heti myyntiä seuraavana päivänä raketoidaan, joten parempi on hodlailla tiukasti odottaen seuraavia nousuja.
joo..virhe että myy kun karhu tulee on tullu tehtyä...ei enään myyntiin mitään täälläkään meni miten meni. HODL :lol:
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
285
Juu 3060ti @ 1200€ pyynti ei voi puhua pankiikista vielä :)

BTC alta 30 000usd niin sitten alkaa olla korttia liikenteessä kuten kesällä.
Noh, paniikin poikasta on joka tapauksessa taas ilmassa. Kaukana ollaan vielä ns. oikeasta panikista, se on selvä. Ja puhuin siis markkinoista yleisesti. Myyntipalstan mainitsin, kun se toimii hauskalla tavalla Fear & Greed - mittarina. Saahan sitä pyytää 1200€ 3060ti, ei tosin näin laskevan kurssin aikaan enää tuollaisilla hinnoilla mene kaupaksi :). Kysyntä sikahinnoilla hiljenee todella nopeasti kurssilaskujen myötä, mutta vastaavasti kasvaa myös nopeasti, kun kurssit lähtee taas nousuun.

joo..virhe että myy kun karhu tulee on tullu tehtyä...ei enään myyntiin mitään täälläkään meni miten meni. HODL :lol:
Olen itse jo muutaman kuukauden jakanut täällä hodlaamisen ilosanomaa... :D Hodlaaminen on tosin helpommin sanottu kuin tehty, joten ymmärrän että suurin osa ei siihen pysty. Riskit on kuitenkin aina olemassa (esim. musta joutsen). Itsellä se hodlaus onnistuu siksi, koska olen kuluvana vuonna käyttänyt valtavasti tunteja ja kerännyt järjettömän määrän tietoa ja dataa, jonka avulla ainakin omasta mielestäni tiedän suhteellisen hyvin, mitä voisi lähitulevaisuudelta odottaa. En minä mitään esim. absoluuttista huippua yritä edes tähdätä, sillä se on lähes mahdotonta. Lyhyesti voisi sanoa, että niin kauan, kuin ollaan todistetusti vielä härkämarkkinoilla, niin hodlaaminen kannattaa. Mikään tarjolla oleva data ei viittaa juuri nyt tänään ja tällä hetkellä siihen, että kupla olisi puhjennut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
RTM keloja..näyttäisi että hädintuskin jää plussalle 5950x sähköjen jälkeen, ei taida olla paljon järkeä laitta noita toisten rigejen normi i5 yms prossuja niihin hommiin..mielipidettä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 463
Noh, paniikin poikasta on joka tapauksessa taas ilmassa. Kaukana ollaan vielä ns. oikeasta panikista, se on selvä. Ja puhuin siis markkinoista yleisesti. Myyntipalstan mainitsin, kun se toimii hauskalla tavalla Fear & Greed - mittarina. Saahan sitä pyytää 1200€ 3060ti, ei tosin näin laskevan kurssin aikaan enää tuollaisilla hinnoilla mene kaupaksi :). Kysyntä sikahinnoilla hiljenee todella nopeasti kurssilaskujen myötä, mutta vastaavasti kasvaa myös nopeasti, kun kurssit lähtee taas nousuun.

Olen itse jo muutaman kuukauden jakanut täällä hodlaamisen ilosanomaa... :D Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty, joten ymmärrän että suurin osa ei siihen pysty. Riskit on kuitenkin aina olemassa (esim. musta joutsen). Itsellä se hodlaus onnistuu siksi, koska olen kuluvana vuonna käyttänyt valtavasti tunteja ja kerännyt järjettömän määrän tietoa ja dataa, jonka avulla ainakin omasta mielestäni tiedän suhteellisen hyvin, mitä voisi lähitulevaisuudelta odottaa. En minä mitään esim. mitään absoluuttista huippua yritä edes tähdätä, sillä se on lähes mahdotonta. Lyhyesti voisi sanoa, että niin kauan, kuin ollaan todistetusti vielä härkämarkkinoilla, niin hodlaaminen kannattaa. Mikään tarjolla oleva data ei viittaa juuri nyt tänään ja tällä hetkellä siihen, että kupla olisi puhjennut.

Ei kai 3060ti ole koskaan tollasella hinnalla liikahtanut 3070 ehkä. Mutta joo on kalustoa taas liikkeellä enempi kuin kk takaperin.

Eipä tässä ikuisesti voida nousta. Pitää välillä käydä alhaalla ottamassa vauhtia. Osta dipistä vai miten se meni.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 428
RTM keloja..näyttäisi että hädintuskin jää plussalle 5950x sähköjen jälkeen, ei taida olla paljon järkeä laitta noita toisten rigejen normi i5 yms prossuja niihin hommiin..mielipidettä?
Taisit vastata omaan kysymykseen. Jos mutulla vähintään tuplaten energiatehokkaammalla ryzenillä hädin tuskin pääsee voitolle, ei intelillä kannata. Paitsi jos käyttää sähköpatterina.
 
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
Taisit vastata omaan kysymykseen. Jos mutulla vähintään tuplaten energiatehokkaammalla ryzenillä hädin tuskin pääsee voitolle, ei intelillä kannata. Paitsi jos käyttää sähköpatterina.
Onko tietoa miten Monero tuotot on? Ei ole tullut kuin kokeiltua tehottomilla prossuilla mielenkiinnosta, laskurit näyttää miinusta mutta en ole varma olenko laittanut kh oikein kun siitä kuitenkin olen nähnyt puhuttavan vaihtoehtona Raptoreumille..edit..ja juu, kyllähän rigit pitää alakerran lämmöissä ja jonkun verran peruslämpöä nousee yläkertaan myös :smile:
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 674

Käytännössä Monero tuotot voi helpoiten käydä Nicehashin laskurilla katsomassa, kun se ei osaa mainata muuta kuin Moneroa.
Esimerkiksi 5950X mainaa Raptoreumia 1,95€ päivässä kun Moneroa saadaan vain 0,74€ päivässä. Päälle vielä noin 0,30€ sähkökulut niin...
 
Viimeksi muokattu:

Zacksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 101

Aamull näytti laskuri että 25kh RTM tekisi 10$/päivä miinus sähköt. Ja nyt vaikeus jo yli 9.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 674
Aamull näytti laskuri että 25kh RTM tekisi 10$/päivä miinus sähköt. Ja nyt vaikeus jo yli 9.
Millä laskurilla laskit? Vaikeusaste heiluu melkoisesti tuon ghostrider algon takia niin suurin osa laskureista näyttää kirjaimellisesti hevon paskaa kun sinne sattuu algon aiheuttama hashrate piikki väliin.
Raptoreum mining calculator - GhostRider ⛏ | minerstat
Tuolta saa parhaiten kuvan vaikeusasteen noususta, voit katsoa sen hetkistä "piikkiarvoa" (Current daily) tai edeltävän vuorokauden keskiarvoa (Last 24h). Tähän mennessä on tuo "Last 24h" pitänyt aina paikkaansa vajaan 10% tarkkuudella kun katsoo RTM lompakon liikennettä.
 
Viimeksi muokattu:

Zacksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 101
Millä laskurilla laskit? Vaikeusaste heiluu melkoisesti tuon ghostrider algon takia niin suurin osa laskureista näyttää kirjaimellisesti hevon paskaa kun sinne sattuu algon aiheuttama hashrate piikki väliin.
Raptoreum mining calculator - GhostRider ⛏ | minerstat
Tuolta saa parhaiten kuvan vaikeusasteen noususta, voit katsoa sen hetkistä "piikkiarvoa" (Current daily) tai edeltävän vuorokauden keskiarvoa (Last 24h).
Täältä olen seuraillut. Tuo käyttää myös minerstatia laskureissa (puhelimella ei näy kaikki, mutta tietokoneella näkyy oikeassa laidassa vaikeus. Se on kuvassa yli 9, mutta tuo numero ylälaidassa heittelee):

Eli tässä kuvassa, tuo pieni väkänen on 7,2, ja siitä on noustu jo kahdella.
1637336755180.png

Ja melko hyvin täsmää näihin omiin tuottoihin tuo lasku. maksut 12h välein. Toki RTM kurssi heiluu 20% päivässä, joten dollarituottoarviot heiluu senkin takia paljon.

1637336552319.png
 
Katsoppa tuon minerstatin tilastoja. Kyllä, se vaikeus kävi korkeimmillaan 9,48 paikkeilla mutta tällä hetkellä se on taas 6,89. Eli tuo 9 vaikeusaste on pelkkä piikkiarvo eikä oikea keskiarvo.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 562
Mites Flux?

Nyt kun MinerPoolin Loyality Program meni kiinni, niin kannattaako tuohon enää sotkeutua? Hankala laskea kannattavuutta noiden "parallel assettien" vuoksi, niistä tulee kuitenkin ihan kohtalainen lisä. Tai sitten en vaan osaa laskea oikein. Whattomine taitaa edelleen laskea LP:n tuottoihin mukaan, koska näyttää että 2080ti tuottaisi Fluxilla 20% enemmän kuin ETH:lla. Poweriahan tuo imee paljon enemmän kuin ETH, mutta nyt olisi vielä halpa sähkösoppari voimassa.
 
Zacksa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 101
Katsoppa tuon minerstatin tilastoja. Kyllä, se vaikeus kävi korkeimmillaan 9,48 paikkeilla mutta tällä hetkellä se on taas 6,89. Eli tuo 9 vaikeusaste on pelkkä piikkiarvo eikä oikea keskiarvo.
Trendinä se pitää kuitenkin paikkaansa. Vai arveletko ettei viimeistään huomenna olla pysyvästi yli 9? Edelliset neljä päivää ollaan lasketeltu suunnilleen 10% 12h välein.

Tuossa minerstatin sivussakin current daily on 10% pienempi rtm tuotto kuin viimeisen 24h ajalta.
 
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
Tasaiseti tuo kyl nousee, jälkijunassa mukaan tähän hommaan, on ollut kk sitten aika jepu tuotot
rr.PNG
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 737
Aamull näytti laskuri että 25kh RTM tekisi 10$/päivä miinus sähköt. Ja nyt vaikeus jo yli 9.
Joo mäkin rupean olemaan sitä mieltä että noin viikko sitten alkoi kunnon kasvu. Ja viimeisinä päivinä tuo kurssi ei enää kompensoi sitä jatkuvaa kasvua, vaan absoluuttinen tuotto on alkanut laskemaan. Mutta toivon mukaan kasvu hidastuu.

1637341341331.png

Myös tuossa dex-tradessa nykyään kestää 60 varmistusta että RTM siirto on käytettävissä. Aiemmin se taisi olla 6. Ja tässä on aika erikoinen satunnainen blocktime niin tuo voi tarkoittaa jotain kahtakin tuntia. Toi block timen satunnaisuus ehkä johtuu siitä vaihtuvasta algoritmista.
 
micce28

Mining 0,0 GH/s
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
363
Jokos on paremmin tietoa, kuinka hyvin tuo waterforce jäähtyy...? Muistilämmöt mainatessa kiinnostais? Toki noitakaan ei taas taida saada oikein mistään tällä hetkellä.
1637370380010.png

Näillä olen nyt ajellut menemään useamman päivän.
Sain tuon kulkemaa yli 90 MH/s mutta tuulettimet huutaa silloin yli 90% ja sitä meteliä ei jaksa kuunnella kukaan.

EDIT:
Eli omissa testeissä tämä vesivehje 80 MH/s muistien lämmöt pysyy alle 100 astetta.
Yli 80 MH/s muistien lämmöt seilailee välillä 102-106 astetta.
 
Viimeksi muokattu:

micce28

Mining 0,0 GH/s
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
363

Näillä olen nyt ajellut menemään useamman päivän.
Sain tuon kulkemaa yli 90 MH/s mutta tuulettimet huutaa silloin yli 90% ja sitä meteliä ei jaksa kuunnella kukaan.
Jaa no nyt kun kysyit niin testasin taas NBMiner 39.7 ja se rullaa 85 - 87 MH/s 39 - 65% fan
Ota näistä nyt sitten selvää :p

1637372004873.png

1637372423204.png

HW Monitor
1637372841601.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2021
Viestejä
312
Mikäs olis luotettavin paikka myydä ja ostaa raptoreumia?
Dex-trade ssa olen myynyt Ergoa / siirtänyt kolikkoja esim Binanceen mistä kotiutus toimii aina ilman ongelmia. Ostoja en ole siellä tehnyt niin en osaa sanoa siitä puolesta mtn
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
Onko näkyny muita non lhr 3070 koneita tai 3060ti koneita nyt tarjouksessa? Varattuna neljään asti tänää vielä oisi tuo lenovo ja ilmeisesti ei ole lhr kortti. LENOVO LEGION T5 26AMR5 RTX3070 PÖYTÄKONE - Power.fi

1300€ paketti, mutta jos se mainailis sen +60MH/s ja muutenkin menisi vaikka fhd pelikoneena varmaan ihan hyvin.
Lenovon 3060ti:t oli vielä normi versiota, nuokin vissiin on. Taitaa olla viimesiä non-LHR paketteja nuo Lenovot. HPn askit vissiin kaikki jo rajoitettuja(?). Pakettikoneeksi hyvälaatuinen, stadardi osaa ja ei pahin mölytoosa.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
497

Tämä perustelu riitti, että kyllä pitää purkin nouto järjestää työkaverin kautta. Aina on palautus oikeus jos sattuukin olemaan lhr kortti purkissa.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
E: Nuo louhii ~2€/d. Vielä hyllyssä 6, aamulla ei enää ole.
Hain itte just yhden tollasen. 419,- hintaan, niin meinas jäädä noutamatta. Oli tuo Hynix, vajaa 32 tuo menee ilman modia, en tiedä jaksaako ruveta parin kolmen Mh/s:n takia biosia ronkkia. :hmm: Haluaako joku PKS asuva vaihtaa päikseen 2 propelliseen sampan muistilla olevaan:lol:.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
Pystyisköhän tota pitämään kerrostalossa, kellään kokemuksia?
80db kuullostaisi aika kovalta...

juu, ei:darra: 80dB ja +2KW. Jollain tubettajalla oli kellarissa tommonen ja valitti että kuuluu ääni liikaa kämppään:oops:
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 562
Pystyisköhän tota pitämään kerrostalossa, kellään kokemuksia?
80db kuullostaisi aika kovalta...

No jos asua meinaa niin kai tuo vaatii viilennetyn ja ainakin jollain tavalla äänieristetyn tilan? Kaksi tuollaista lämmittää yhtä paljon kuin mun saunan kiuas. Sellainen 24/7 kämpän nurkkaan niin kyllä tarkenee...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 428
Hain itte just yhden tollasen. 419,- hintaan, niin meinas jäädä noutamatta. Oli tuo Hynix, vajaa 32 tuo menee ilman modia, en tiedä jaksaako ruveta parin kolmen Mh/s:n takia biosia ronkkia. :hmm: Haluaako joku PKS asuva vaihtaa päikseen 2 propelliseen sampan muistilla olevaan:lol:.
Eikö tuo pysy viileänä ilman meteliä vai mitenkä? €/Mhs suhde on 31,7 nopeudellakin suhteellisen hyvä näillä markkinoilla :interested: bios modilla parhaimmillaan 35-36 niin johan on ilmainen kortti :D
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 562
Tämä perustelu riitti, että kyllä pitää purkin nouto järjestää työkaverin kautta. Aina on palautus oikeus jos sattuukin olemaan lhr kortti purkissa.
Ja helppo konsti saada kotelon tuulettimiin enemmän kierroksia esim. HiveOS:ssa tai muuten vaan Linuxissa on laittaa Ryzen jauhamaan Raptoreumia siinä samalla. Ei tarvitse modailla mitään.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
1 136
Eikö tuo pysy viileänä ilman meteliä vai mitenkä? €/Mhs suhde on 31,7 nopeudellakin suhteellisen hyvä näillä markkinoilla :interested: bios modilla parhaimmillaan 35-36 niin johan on ilmainen kortti :D
Jos tuota ei modaa, niin sampat kulkee pikkasen enemmän ja vähemmällä powerilla. Ei tuo siis ainankaan talvella paha ole, 63C näyttää olevan kun fanspeed on 50, jolloin vielä hiljainen. Kesällä voi joutua tuuletinta huudattamaan.

E: eniten tuossa sylettää se, että myin kesällä 2x1660 superia~300€ kpl :darra: ja nyt ostan yks propellisen yli huntin kalliimmalla takas.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
497
Jos tuota ei modaa, niin sampat kulkee pikkasen enemmän ja vähemmällä powerilla. Ei tuo siis ainankaan talvella paha ole, 63C näyttää olevan kun fanspeed on 50, jolloin vielä hiljainen. Kesällä voi joutua tuuletinta huudattamaan.

E: eniten tuossa sylettää se, että myin kesällä 2x1660 superia~300€ kpl :darra: ja nyt ostan yks propellisen yli huntin kalliimmalla takas.
Noh ei tuo myynti voi sylettää niin paljo ku itteäni ennenku mainaamisesta mitään luin ja alotin. 1080 asus strix 150€ ja asus strix 2080 300€ menin myymään heti ku sain käsiin ekan 3080 :D Oisivat jo eri hinnoissa saatikka tietenki nykysin omassa louhinnassa :D
 
Nasse79

Tukijäsen
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
1 081
1080 asus strix 150€ ja asus strix 2080 300€ menin myymään heti ku sain käsiin ekan 3080 :D Oisivat jo eri hinnoissa saatikka tietenki nykysin omassa louhinnassa :D
Tällä hetkellä noin tonnin paukku :D mutta eipä noita voi tietää, silti, on mennyt ehkä hitusen halvalla, oli mainausbuumia tai ei.
 
Viimeksi muokattu:

Nasse79

Tukijäsen
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
1 081
Onkohan tämä jo LHR mallia? :

Huonommat romut tuossa mahtaa olla kuin Ryzen versiossa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 127
Lykkäsin louhitut 10k rtm tuonne inodezin nodeen. Vähän epäilyttää mutta eipä nämä paljoa maksaneet kun tuli ajoissa louhittua valmiilla laitteistolla. Harmittaa tietty kun olisi tullut helposti enemmänkin...
 
HC91

mansplainaava setämies
Liittynyt
22.11.2018
Viestejä
271
Kissakaivuri jauhaa ETH:in 61.4MH/s (3070) vieden seinästä 175W, RTM nosti lukeman 215W:Iin (PBO eco mode), cpu lämmöt 45C (perus 240 aio)
Viikon saldo ~20RTM/vrk, 5600x:stä koitettu kutitella kaikki irti, hwinfo näytti all core keskiarvoiksi 4.55GHz, 1.15V, 76W ja 50C. Poolissa 1.6kH/s.
 
Liittynyt
29.10.2017
Viestejä
8
Onko muuten kellään tietoa tuosta Noctuan RTX 3070 versiosta. Niinku koska mahtaa tulla myyntiin?

Toki kaikki menee varmaan parissa sekunnissa kaupaksi, mutta kai joku minimaalinen mahdollisuus voi olla.
 
Noita Jimms arpo 5kpl ja proshopissa oli kanssa pieni erä. Saas nähdä, saatto olla tossa kaikki mitä tulee.
 
dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 661
Kaverin puolesta kyselen, menikö noihin Lenovo T5:iin ihan normi CPU tuulettimet (ja mikäs olis hyvä).
 
Hanzibal

NahkaKeisari
Tukijäsen
Liittynyt
22.04.2019
Viestejä
542
Nuissa lenovoissa on joku B550 lankku ni mitähä nuo tuumais, jos 5900x laittas?
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 674
Kaverin puolesta kyselen, menikö noihin Lenovo T5:iin ihan normi CPU tuulettimet (ja mikäs olis hyvä).
Lenovoon menee Intel kiinnikkeiset jäähyt vaikka on AMD lankku. Backplate on teipattu emolevyyn kiinni mutta se käyttää M2,5 ruuveja, joten voit ostaa vaikka Noctuan jäähyn ja asentaa Noctuan asennus raudat käyttäen Partcolta ostettuja M2,5x20mm ruuveja.
Tai sitten voit vaan repiä sen backplaten irti ja käyttää jäähyn omaa backplatea.

Itse olen laittanut noihin koneisiin Zalman CNPS17X jäähyjä käyttäen M2,5 ruuveja ja 3D-tulostettuja spacereita.
 
Tämä kiinnostaa itteäki. Eli mulla on jo kaveri hakenu purkin ja ylimääräisenä kotona on D15 noctua (2600k intelin päällä nyt) niin sen saisi aika suoraan kiiini eri ruuveilla?
 
Jep, noctua menee mukisematta kunhan vaan on nuo m2,5 ruuvit. Korkeudenkin puolesta D15 pitäisi mahtua.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 401
Viestejä
4 216 695
Jäsenet
71 042
Uusin jäsen
JJVilzu

Hinta.fi

Ylös Bottom