Kovalevyjen pitkäikäisyys/parhaimmat tuntimäärät

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Tuli Black Friday -ketjun innoittamana mieleen, että millaisia tuntimääriä olette parhaimmillaan saaneet irti kovalevyistänne?

Mulla on koneessa pitkäikäisimpänä levynä vuonna 2009 ostettu Seagate Barracuda ST31500341AS 1,5 TB, ollut käynnissä näköjään 68401 tuntia eli 7,8 vuotta! Kaiken lisäksi aikoinaan tuo levy oli mielestäni vähän huonossa maineessa... Mainittakoon, että SMART-datan osalta toi ei selviä mitenkään "puhtain paperein", mutta ei mitään dramaattista muutosta ole niissä tapahtunut vuosiin. "Reallocation Sector Count" on hexana 34, se lienee kriittisin muuttuja näistä.

Kohta toi pääsee eläkkeelle kun saan lisäkapasiteettia Black Friday-ostosten myötä, samoin eläkkeelle jää ainakin yksi Samsung ja WD, varsin kunnioitettaviin tuntimääriin on nekin päässeet, mutta vähän alkaa jotain epämääräistä vaivaa olemaan noissa.

Nykyajan kuluttajalevyissä on tosi lyhyet takuut ja vähän epäilen, että näinköhän ne enää vuonna 2030 hurraa, jos nyt käy hurruttamaan eikä paljon taukoja pitele! :D Puhutaan siis kuluttajatason perustuotteista. Pro-tason tuotteet kestänee vähän paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 160
Vuosi takaperin heitin viimeisetkin kaksi mekaanista levyä pois NAS:n tieltä, mutta 640GB WD pääsi ihan kelpo tulokseen (71835h, eli 8,2v) .

wd.jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
702
Barracuda 7200.9 160 GB lojuu pöydällä ja tarrassa lukee 76604 tuntia.
Toimii yhä, mutta laakeri ääntää jo siihen malliin, ettei tuota voine käyttää kuin kestotestiin, jos jaksan tuon joskus laittaa johonkin pyörimään.
SMARTia en jaksa alkaa nyt kaivamaan, mutta ei tuossa tainnut mitään kriittistä vielä olla.
Saattoi olla jopa ns. virheetön.

Toisessa ääripäässä koneessa vielä oleva WD red.

Failure Predicted - Attribute: 1 Raw Read Error Rate, Errors occurred while reading raw data from a disk. Indicate problem with the disk surface or the read/write heads.
There are 1501 bad sectors on the disk surface. The contents of these sectors were moved to the spare area.
Based on the number of remapping operations, the bad sectors may form continuous areas.
There are 65283 weak sectors found on the disk surface. They may be remapped any time in the later use of the disk.
More information: Hard disk case: weak sectors
Replace hard disk immediately.

4900 tuntia.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Omassa serverissä pyörii edelleen:
Model Family: Western Digital Caviar Green
SMART Attributes Data Structure revision number: 16
Vendor Specific SMART Attributes with Thresholds:
ID# ATTRIBUTE_NAME FLAG VALUE WORST THRESH TYPE UPDATED WHEN_FAILED RAW_VALUE
1 Raw_Read_Error_Rate 0x002f 200 200 051 Pre-fail Always - 0
3 Spin_Up_Time 0x0027 161 159 021 Pre-fail Always - 6950
4 Start_Stop_Count 0x0032 099 099 000 Old_age Always - 1096
5 Reallocated_Sector_Ct 0x0033 200 200 140 Pre-fail Always - 0
7 Seek_Error_Rate 0x002e 100 253 000 Old_age Always - 0
9 Power_On_Hours 0x0032 001 001 000 Old_age Always - 73322
10 Spin_Retry_Count 0x0032 100 100 000 Old_age Always - 0
11 Calibration_Retry_Count 0x0032 100 100 000 Old_age Always - 0
12 Power_Cycle_Count 0x0032 100 100 000 Old_age Always - 277
192 Power-Off_Retract_Count 0x0032 200 200 000 Old_age Always - 24
193 Load_Cycle_Count 0x0032 200 200 000 Old_age Always - 1096
194 Temperature_Celsius 0x0022 119 098 000 Old_age Always - 31
196 Reallocated_Event_Count 0x0032 200 200 000 Old_age Always - 0
197 Current_Pending_Sector 0x0032 200 200 000 Old_age Always - 0
198 Offline_Uncorrectable 0x0030 200 200 000 Old_age Offline - 0
199 UDMA_CRC_Error_Count 0x0032 200 200 000 Old_age Always - 0
200 Multi_Zone_Error_Rate 0x0008 200 200 000 Old_age Offline - 0
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
257
kaks samsungin spinpointtia näkyy olevan vähän yli 8v kumpainenkin, eivät kyllä ole enää käytössä kun ovat niin pieniä
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Eikö sinänsä kerro kiintolevyjen kehityksestä aika surullisensäälittävää tarinaa, että yhä edelleen jollain 10 vuotta vanhalla kiintolevyllä voi olla käyttöä, ja kaiken lisäksi kaupasta saa tänä päivänäkin jopa monta kertaa pienempiä levyjä. Ainakin 500-gigaisia perinteisiä levyjä myydään edelleen.

Olisi jo luullut, että 2020-luvulle tultaessa meillä olisi jo käytössä jotkut 3D-hologrammimuistit, jotka tarjoaisivat lähes ääretöntä kapasiteettia, mutta eipä ole ei...
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 348
Tuntimääristä en tiedä, mutta porukoilla oli varakoneena vuoteen 2014 asti alunperin Windows 98:lla toimitettu Pomi PD600, joka oli ostettu Toukokuussa 2000, ja jonka alkuperäinen 16GB levy toimi yhä ok eroon hankkiutuessa. Merkki tais olla Seagate, ja muistaakseni valmistusleima Nov '99 taisi löytyä levystä.

Meillä kotona oli tapana sammuttaa kone aina yöksi, joten sammutuksia ja käynnistyksiä kertyi koneen 7 vuotisen pääkäytön aikana lienee riittävästi :D
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
e: Erillisellä SATA-ohjainkortilla toki tuokin ongelma ratkeaisi. Pitääkin katella jos joku edullinen tulisi vastaan.
Noita saa eBaystä ja Aliexpressistä alle kympillä, mutta eivät välttämättä ole yhteensopivia kaikkien koneiden kanssa. Toinen vaihtoehto on USB3->SATA -adapteri, jonka/joita voi tyrkätä kiinni vaikka tietokoneen sisäiseen emolevyn USB-headeriin. Mulla on noita kaksi käytössä koko ajan ja hyvin toimii...

Esim. tällainen: USB 3.0 To SATA External 5Gbps Converter Adapter For 2.5/3.5Inch Hard Disk B2W8 | eBay
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
No kun ei kukaan muu ole vielä 10 laittanu rikki niin tässä
10v.jpg


Kyseessä WD Raid Edition 3 1TB lätty, toisessa koneessa on vielä pari näitä lisää joissa saattaisi olla hiukan pidempi aika, mutta se on ollut puol vuotta osina kun ei ole jaksanu laittaa nippuun.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
USB on vähän poissa laskuista kiitos karvalakkiemon ja Oculus Riftin, ei ole oikein noita USB-liittimiä ylimääräisenä.* Olisko ehdottaa jotain ohjainkorttia, riskillä ottaisin?

Emossa 6 ja kotelossa 2 usbia, 1 liitin vapaana.
Oculus + sensorit vie 3, hiiri + näppis 2, WLAN-kalikka yhden ja bluetooth-dongle yhden. Yksi vapaana.
Aiheestahan on ihan ketju: PCI-E sata lisäkortit

Itselläni oli käytössä joku toinen malli kuin tuossa ketjussa suositeltu, joka toimi ihan hyvin, mutta nyt jouduin pistämään mun ainoaan pieneen PCI-E -väylään tuon SATA-kortin sijaan USB3-kortin, koska emolevystä on omat USB3-portit paskana. Tästä syystä on sitten noi USB->SATA -adapterit käytössä.

No kun ei kukaan muu ole vielä 10 laittanu rikki niin tässä
Eikä ole edes mitään vikoja SMART:n perusteella, käytä nyt ihmeessä vielä toiset 10 vuotta, jos niikseen tulee, ihan vaan for the sake of it. :)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950


Avataan ssd luokka tälläisellä ;)
SSD:ssähän käyttötunnit sinällään ei välttämättä kerro paljoakaan, vaan se, että miten monta kertaa on millekin muistisolulle tehty kirjoitusoperaatioita...

Perinteisissä levyissä sen sijaan jo pelkkä levyn käynnistäminen ja pyörittäminen aiheuttaa kulumaa, ja se, että lukupäätä siirrellään, riippumatta siitä että mihin siirrellään.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Eikä ole edes mitään vikoja SMART:n perusteella, käytä nyt ihmeessä vielä toiset 10 vuotta, jos niikseen tulee, ihan vaan for the sake of it. :)
Joo hyvin on nuo RE3 levyt kyllä palvelleet ja eiköhän nuo vielä käytössä pysy jonnii aikaa kunnes joskus tippuvat kierrosta pois kun tulee isompaa asemaa tilalle.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 512
Samsung Spinpoint F1 1TB:t NAS:ssa vielä ihan tyytyväisinä :cigar2:

10-12 vuotta vanhoja noi levyt.

upload_2019-12-3_10-24-15.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
625
Täällä QNAP 209 pyörinyt jostain 2008 asti melkein yhtä soittoa.
Sisällä SAMSUNG HD753LJ levyt
SAMSUNG HD753LJ.JPG
Onko tuossa nyt sitten 97809 tuntia taulussa.:)
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Täällä QNAP 209 pyörinyt jostain 2008 asti melkein yhtä soittoa.
Sisällä SAMSUNG HD753LJ levyt

Onko tuossa nyt sitten 97809 tuntia taulussa.:)
Toi hämää kun jotkut softat ilmoittaa arvot hexoina ja toiset desimaaleina, mutta noi on varmaan desimaaleja.
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Itse laitoin juuri uuden kiintolevyn vanhan tilalle, se mikä poistettiin oli: Western Digital Caviar 200GB 8MB SATA
10 april 2005 tehty. Hyvin se toimi musiikin varastona ja tarvittaessa voi edelleen jonnekin laittaa käyttöön mutta hieman pieneksi alkaa tila käymään jos myös elokuva / sarja käyttöä ajattelisi eikä pelkästään musiikki/sarjakuvat/kirjat.

Saa nähdä sitten 2035 miten hyvin tämä uusi Western Digital 2Tb Blue WD20EZRZ 2000 GB vielä toimii vai toimiiko... Hieman epäilen että ei 15 ikää tule näkemään.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Saa nähdä sitten 2035 miten hyvin tämä uusi Western Digital 2Tb Blue WD20EZRZ 2000 GB vielä toimii vai toimiiko... Hieman epäilen että ei 15 ikää tule näkemään.
Olen kyllä aika pettynyt ihmiskuntaan, jos vielä vuonna 2035 on tarvetta käyttää jotain parin teratavun pyöriviä magneettisia medioita...

Mutta, saman olisin saattanut sanoa myös vuonna 2010 liittyen vuoteen 2020! Ja aika pettynyt olenkin ihmiskuntaan tässä suhteessa jo nyt...

Mutta eipä flash-muistin enää tarvitse kovin moninkertaisesti halventua niin pyörivät levyt käyvät tarpeettomiksi, etenkin jossei niiden kapasiteetti kehity dramaattisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 591
Olen kyllä aika pettynyt ihmiskuntaan, jos vielä vuonna 2035 on tarvetta käyttää jotain parin teratavun pyöriviä magneettisia medioita...

Mutta, saman olisin saattanut sanoa myös vuonna 2010 liittyen vuoteen 2020! Ja aika pettynyt olenkin ihmiskuntaan tässä suhteessa jo nyt...

Mutta eipä flash-muistin enää tarvitse kovin moninkertaisesti halventua niin pyörivät levyt käyvät tarpeettomiksi, etenkin jossei niiden kapasiteetti kehity dramaattisesti.
Toisaalta jos ei liitäntä muutu (SATA) niin miksi kävisi tarpeettomaksi? Tuskin tulevaisuudessa esim. ne omat valokuvat, sarjat, elokuvat, kirjat, word ja muut dokumentit, musiikki ja kaikki tuollainen missä ei nopeutta tarvita sen enempää varastoinnissa kuin käytössäkään vaativat uutta aihiota mikä luultavasti maksaa jotain vs. jo nykyisin käytössä oleva (oli se sitten 160Gb tai 4Tb) kuitenkin toimii eikä tietysti maksa mitään muuta kuin sähköä minkä hintoja miettien uuden tallennusmedian hankinta tuskin ihan lyhyellä aikavälillä tulee kannattavaksi elleivät hinnat sitten laske järkyttävän paljoa (vs. "ilmainen" hinta jos sinulla jo on levy).
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Toisaalta jos ei liitäntä muutu (SATA) niin miksi kävisi tarpeettomaksi? Tuskin tulevaisuudessa esim. ne omat valokuvat, sarjat, elokuvat, kirjat, word ja muut dokumentit, musiikki ja kaikki tuollainen missä ei nopeutta tarvita sen enempää varastoinnissa kuin käytössäkään vaativat uutta aihiota mikä luultavasti maksaa jotain vs. jo nykyisin käytössä oleva (oli se sitten 160Gb tai 4Tb) kuitenkin toimii eikä tietysti maksa mitään muuta kuin sähköä minkä hintoja miettien uuden tallennusmedian hankinta tuskin ihan lyhyellä aikavälillä tulee kannattavaksi elleivät hinnat sitten laske järkyttävän paljoa (vs. "ilmainen" hinta jos sinulla jo on levy).
Pointti lähinnä oli, että jos kaupasta saa satasella vaikkapa 100 teratavun massamuistin, niin kuka jaksaa säätää joidenkin ikivanhojen pariteraisten kanssa paitsi korkeintaan varmuuskopion varmuuskopioina kaapin perukoilla.

Ja oikeastaan puhe oli jatkuvasta käytöstä, eli siis kovalevy saisi jatkuvasti virtaa. Aika heikosti on ihmiskunnan asiat, jos on tarvetta jollekin pariteraiselle pyörivälle levylle jatkuvaa virtaa antaa vuonna 2035. Mutta, ihan saman olisin voinut sanoa vuonna 2010 vuoteen 2020 liittyen, että sikäli...

Itse olen sen verran vanha parta, että muistan ajan jolloin kiintolevytekniikka kehittyi niin nopeasti, että vanhat levyt muuttuivat antiikiksi parissa vuodessa. Siis lähinnä 1990-luvulla. Jos ostin vaikkapa vuonna 1994 noin 300 megaisen levyn, niin eihän sillä muutaman vuoden päästä enää mitään virkaa juuri ollut.

edit: Seagate kuulemma suunnittelee tuovansa 50-teraisen levyn markkinoille vuonna 2026, joten varmastikin 2035 on jo reilusti yli 100-teraisia levyjä tarjolla. Mihin tekniikkaan ne sitten perustuu on eri asia. Itse olen muuten funtsinut sitä, että nykyään kun perinteisiä kiintolevyjä käytetään lähinnä arkistointiin ja varmuuskopiointiin, niin miksipä ei kasvateta lätyn fyysistä kokoa kun kerran hakuaika ei ole enää niin kriittinen tekijä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
Omat ikämaksit nassin käyttislevyllä vähän reilu 70000h, Seagate barracuda 160G.
Datalevyt kohta 40000h WD red 2T.
Käyttislevy vaihtui ssd:ksi viime vuodenvaihteessa kun uusin nassin muutenkin. Datalevyt edelleen käytössä 24/7.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 950
Mun aloitusviestissä mainittu Seagate alkaa uhkaavasti tulla tiensä päähän jo ennen ensi viikoksi suunnittelemaani eläkkeelle laskemista... Saan ensi viikolla lisää kapasiteettia, johon oli tarkoitus tämän levyn sisältö dumpata, mutta tämähän alkaa kuolla käsiin jo nyt!

Vaakatasossa levy ei enää toimi ollenkaan vaan naksuu naksumistaan. Kuitenkin pystyasentoon käännettynä vielä toimii. Tässä hyvä vinkki jollekin, jolla on vastaavia ongelmia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Harmi kun ei tullut otettua kuvakaappausta yhdestä serverikoneesta joka rouskutti melkein 20 vuotta. Tuntuu että silloin 90-luvun HDD:t kesti paljon enemmän, ei niitä juuri saanut rikki, mutta nykyään on tullut aivan liikaa levyrikkoja uusilla koneilla. Nytkin tuon NAS:n yksi 4TB Seagate valittaa että reallocated sektorit nousee, levy vasta 6 vuotias (käytännössä 24/7 päällä)
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 312
Tällä hetkellä vanhimmalla aktiivikäytössä olevalla levyllä vähän vajaa 90k tunteja. Raid-5 pakan kaikilla levyillä vain 66k tuntia.


640.jpg


204.jpg
 

459

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 253
Tänään irrotin pääkoneesta toukokuussa 2010 uutena ostamani käyttislevyn virkaa toimittaneen Intel X25-M G2 160 Gt:n pois NVMe-lätyn tieltä. Ei mitään ongelmia ikinä, media wearout indicator 97 %, tuntimäärää en katsonut mutta 5-numeroinen lukema on taulussa. Tosin levy ei ole 24/7/365 käytössä koskaan ollut. Saa näillä näkymin luvan lähteä seuraavaksi erääseen vanhempaan kokoonpanoon jatkamaan elämäänsä. :thumbsup:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
43
Muistaakseni näidenkin Samsung F3 piti olla aivan sukeita kestoltaan. Vielä porskuttaa hienosti pari semmosta raidissa. Ei ole montaa kertaa käynnistelty vuosien saatossa...
Samnusg F3.JPG
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 073
Ihan hyvin selvinnyt Fireball? Käyttötunteja ei toki nimeksikään, mutta käynnistyksiä kiitettävästi

IMG_1872[3404].jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 349
Samsung hd501lj 18k tuntia ja 4500 käynnistystä, ei bad sectoreita.
Samsung 830ssd ~4Tb kirjoitusta, 5k kirjoituskestolla levy hajoaa jo vuonna 3000 :dead:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.03.2020
Viestejä
31
Intel X25-M SSD 80 GB 56820 h
WD Red 3 TB 50952 h, 45 käynnistystä
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
949
Samsungin SpinPoint SP2504C (2006.08) lätty hyrskyttänyt lähes 9,5v (82789h), käynnistyksiä maltilliset 96. Nyt jo eläkkeellä.
samsung250_crystaldiskinfo.jpg
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 747
WD Red 14TB kovalevyn ominaisuuksissa lukee: workload up to 180 TB per year

Mitä tuo tarkoittaa? 180 TB verran voi enintää kirjoittaa vuodessa tai sitten hajoaa?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 298
Joskus ulkoisesta kotelosta korkattu levy, joka palvellut ja palvelee edelleen HTPC koneen sisällä.

seagate2tb.jpg
 

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
WD Red 14TB kovalevyn ominaisuuksissa lukee: workload up to 180 TB per year

Mitä tuo tarkoittaa? 180 TB verran voi enintää kirjoittaa vuodessa tai sitten hajoaa?
Netistä:
The MTBF specification for the drive assumes the I/O workload does not exceed the average annualized workload rate limit
Eli jos kovalevyllä liikkuu sisään/ulos yhteensä yli 180 TB vuodessa, valmistajan kovalevylle ilmoittama MTBF ei enää pidä paikkaansa, vaan se alkaa laskea.
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Tällä hetkellä reilu 105 000 tuntia

Eka yli 100k postaus
Start/stop-count näkyy olevan 5868 mutta power cycle count vain 75. Onkohan levyllä tapana mennä standby-tilaan, jolloin suuri osa tunneista olisi voinut kertyä valmiustilassa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
625
Start/stop-count näkyy olevan 5868 mutta power cycle count vain 75. Onkohan levyllä tapana mennä standby-tilaan, jolloin suuri osa tunneista olisi voinut kertyä valmiustilassa?
Aluksi olikin jonkun aikaa, mutta 2010 otin standbyn pois päältä qnapin alkaessa pyörittää sääasemasoftaa taustalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
382
Jännä ettei CrystalDiskInfo nosta päätään vaikka ois lukuvirhetiheyttä havaittu jo jonkun verran.
Seagate taitaa käyttää tuota kenttää johonkin muuhun? Kaikissa Seagateissa joita minulla on ollut, ID 01-kentässä (Lukuvirhetiheys) on jotain arvoja ja ne muuttuvat ihan koko ajan. Silti levyt ovat ok.

Jotain juttua aiheesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.10.2019
Viestejä
49
Tuossa omat Samsungin F3/Ecogreen, jonkinverran jo palvelleet ja tässä pikkuhiljaa katsellut jos heidät eläkkeelle päästäisi SSD tieltä.
Koskaan ei ole yhtään kiekollista levyä hajonnut, mutta ensimmäinen 120gb Kingstonin SSDnow hajosi alle vuodessa.
 

Liitteet

Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
1 043
Levy luovutti ennen 100k kerhoon pääsemistä, WD Blue 500GB. RAID-pakan viimeinen alkuperäinen levy.
Koodi:
$ sudo smartctl -A /dev/sdc | grep -e Start_Stop_Count -e Power_On_Hours
ID# ATTRIBUTE_NAME          FLAG     VALUE WORST THRESH TYPE      UPDATED  WHEN_FAILED RAW_VALUE
  4 Start_Stop_Count        0x0032   100   100   000    Old_age   Always       -       13
  9 Power_On_Hours          0x0032   001   001   000    Old_age   Always       -       96637
 

jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
759
Käyttötunteja ei ole kuin nimeksi, mutta käynnistyksiä on kertynyt tuntejakin enemmän.
Näyttökuva 2021-1-30 kello 19.01.20.png
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom