Kotiviini, sima, kilju, siideri - Kotikäyttämisen tekniikat ja reseptit

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Pääasiallinen haaste tässä on, että hapotettua vahvaa simaa ei kyllä vapuksi ehdi tehdä. Tollasen siman käyminen kestää kuitenkin n. viikon tai pidempäänkin, mikäli pelkkää sokeria hiivan ravintona tarjolla ja sitten se hiiva olisi kiva saada sieltä seasta pois, joten vaatii joko huoneenlämmössä karkeasti viikon venailun käymisen loputtua tai sitten ns "cold crashin" eli vuorokaudeksi koko satsi jääkaappilämpöön tai jopa lähelle 0 astetta. Jos tässä ei ole ehdotonta tarvetta saada simaa vapuksi vaan kiinnostaa enemmän saada hyvä ja juomakelpoinen sima, niin sitten vaan rauhassa puuhastelemaan esitettyjen vinkkien avulla. Jos haluat simaa vapuksi tällä aikataululla, niin valitettavasti sanoisin, että perinteiseen "alkoholittomaan" simaan on tyytyminen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
74
Sellainen pieni varoituksen sana siman tekoon että elkää käyttäkö muita kuin luomusitruunoita mikäli raastatte kuoren mukaan kans. Multa on mennyt kaks sankollista nyt vituiksi koska ilmeisesti joissain sitruunoissa on kuoressa jotain säilöntä/torjunta-ainetta mikä tappaa hiivan. Olen kuumalla vedellä pessyt ja harjannut normisitruunat mutta ei mitään apua. Normaalisti kun hiivan lisäämisen jälkeen sankko on vuorokauden huoneenlämmössä kansi päällä niin se ihan "poreilee" ja pinnalle nousee sitruunan kappaleet yms inkiväärin raasteet. Jos sankossa ei ole mitään eloa/kuplimista, on hiiva kuollut ja erä on mennyt persiilleen. Olen kerran lisännyt hiivan pulloihin kys ilmiön jälkeen kun niissä pulloissa ei ole tapahtunut mitään ja hiiva lähti vielä toimimaan mutta ainahan se vähän makuun vaikuttaa kun sinne uudet hiivat työnnetään. Joten mikäli kuorta raastatte niin ainoastaan luomusitruunasta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Aijaa, mulla ei oo ollu normisitruunoilla kyllä koskaan ongelmaa. Oon yleensä nakannut kuoret keittovaiheen lopuksi, että maut irtoavat, liekö sitten tuhoutuneet kuumuudessa torjunta-aineet vai miten.
 
Laitan raasteet (inkivääri ja sitruuna) sekä sitruunamehun kattilaan mihin vesi ja sokeri. Sitten vaan kuumentaa kiehuvaksi. Nyt mennyt kaksi pönttöä viemäriin kun ei niin mitään eloa vuorokaudessa hiivan lisäämisen jälkeen. Lämpötilan aina tarkistanut mittarilla kun hiivan lisään että ~38C. Nyt tulossa uudet, katsotaan miten käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Sellainen pieni varoituksen sana siman tekoon että elkää käyttäkö muita kuin luomusitruunoita mikäli raastatte kuoren mukaan kans. Multa on mennyt kaks sankollista nyt vituiksi koska ilmeisesti joissain sitruunoissa on kuoressa jotain säilöntä/torjunta-ainetta mikä tappaa hiivan. Olen kuumalla vedellä pessyt ja harjannut normisitruunat mutta ei mitään apua. Normaalisti kun hiivan lisäämisen jälkeen sankko on vuorokauden huoneenlämmössä kansi päällä niin se ihan "poreilee" ja pinnalle nousee sitruunan kappaleet yms inkiväärin raasteet. Jos sankossa ei ole mitään eloa/kuplimista, on hiiva kuollut ja erä on mennyt persiilleen. Olen kerran lisännyt hiivan pulloihin kys ilmiön jälkeen kun niissä pulloissa ei ole tapahtunut mitään ja hiiva lähti vielä toimimaan mutta ainahan se vähän makuun vaikuttaa kun sinne uudet hiivat työnnetään. Joten mikäli kuorta raastatte niin ainoastaan luomusitruunasta.
Itsellä on 50/50 luomusitruunoita ja espanjalaisia siemenettömiä sitruunoita ja ihan hyvin lähti käymään. Pesin sitruunat ensin, sitten kuorin ja keitin koko höskän. Ei kuuma vesi aina riitä tappamaan villihiivoja, niin kannattaa kiuhauttaa se seos, niinkuin täällä on pariin kertaan sanottu.

--

Oma hiiva lisätty, kun lämpötila oli 22 astetta. Hiivana tällä kertaa Mangrove Jack's. Oletko nyt varma, ettet tappanut hiivaa lämmöillä? Mitä hiivaa käytit?
 
Ihan kaupan normaalia 20snt/pala maksavaa tuorehiivaa. Ei pitäisi 38C sitä tappaa, käsittääkseni yli 40C alkaa olla vasta haitallista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Ihan kaupan normaalia 20snt/pala maksavaa tuorehiivaa. Ei pitäisi 38C sitä tappaa, käsittääkseni yli 40C alkaa olla vasta haitallista?
Ei kai.. Nopeampi käyminen kuumassa lämpötilassa vaan tuo enemmän sivumakuja, niin käyttäisin jokatapauksessa kylmemmässä. Nyt minä ja mahdollisesti @jonesky12345 ollaan otettu vähän inspiraatiota olutharrastuksesta ja en kyllä olutta tekisi 38C asteessa ikinä. Eikä ainakaan minulla mikään ole päivässä mennyt pieleen, jos se on hygieenisesti valmistettu. Muistaakseni jännitin bretta-ipani käynnistymistä vähän yli 24h, ja siitä tuli silti hyvää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Kannattaa hsalonen muistaa nyt, että perus kotisimassa sitä hiivaa laitetaan sinne sekaan erittäin vähän ja lisäksi pullahiiva sietää noita lämpötiloja ihan eri tavalla kuin oluthiivat, eli ei ehkä kannata liian hienosäädöksi vetää tätä hommaa. Lisäksi tollanen 40 asteinen ämpäri on heittämällä huoneenlämmössä ennen kuin käyminen alkaa, joten kannattaa tehdä selkeä ero prosentteja sisältävän hifistelysiman ja tollasen perus kotisiman välille.
 
Juu kaksi herneen kokoista palleroa menee 8l vettä. Ei se sinällään paljoa ole ja tässä ei nyt mitään hifistelyjuomaa tehdä, kunhan kerran, pari vuoteen jotain muutakin kuin kaupan litkuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Jep, taas ehkä lähti mopo keulimaan.. En kuitenkaan heittelisi pois vanhoja keitoksia, jos ovat suljetussa, puhtaassa astiassa olleet (vesilukon kanssa?).
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Tiistaina piti laittaa simat tulille 16L hanapönttöön. Viime kerralla tuli vähän liian tuhti sitruunanmaku niin korvasin sitruunan kokonaan appelsiinistä puristetulla mehulla, kuorta en laittanut ollenkaan. Mutta näistä aineksista lähdin rakentamaan:

-Kanelitankoja
-2kpl appelsiini
-1kg tummaa siirappia
-500g juoksevaa hunajaa
-pikku tujaus vielä sokeria sekaan
-Kuivahiiva

Vettä kattilaan kanelit sekaan ja kiehumaan, sitten kun kiehahti niin pois levyltä ja sekoittelemaan. Hunajat lisätään viimeisenä. Sitten vaan liemi desinfioituun hanapönttöön, kylmää vettä niin että n. 15L on merkissä ja kuivahiivat perään. Ite pistin perus Sunnuntai kuivahiivaa 11g pussukan. Lähti tosi äkkiä käymään vaikka kylmä liemi ja noiden kuivahiivojen kanssa pitäs mukamas olla n. 40 asteinen startteri liemi. Toimi ihan hyvin ilmankin eli täysin turhaa hifistelyä.

Sitten pullotukseen rusinoita, vähän vielä on arpomista laitanko pullotussokeria vaiko en tai vaikka joku sokeriliemi hiilihappojen teko varten. Joksikin aika kylmään ja sitten vaan:
:smovember::schampagne:

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Niin tosiaan joskus tuli tehtyä myös ihan hunajaviiniä eli "mjöd", mikä ei oikein käänny simaksi kun on ihan eri asia. Mutta siis tuollainen Norjalais/Ruotsalaishenkinen viini. Siinä oli pelkästään Suomalaista hunajaa, ei ollenkaan kidesokeria tai muuta sellaista mutta maku oli silti melko kuivakka eikä siinä oikeastaan hunaja maistunut. En muista enää mitä muuta siihen laitoin, mutta ei ollut oikeastaan hintansa/vaivan väärti. Melko kauan sitä jaksoin jopa vanhennellakin, muutaman kuukauden parhaimmillaan. Saapa nähdä mitä se tuo siirappi tekee makuun tämän siman kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
74
Tiistaina piti laittaa simat tulille 16L hanapönttöön. Viime kerralla tuli vähän liian tuhti sitruunanmaku niin korvasin sitruunan kokonaan appelsiinistä puristetulla mehulla, kuorta en laittanut ollenkaan. Mutta näistä aineksista lähdin rakentamaan:

-Kanelitankoja
-2kpl appelsiini
-1kg tummaa siirappia
-500g juoksevaa hunajaa
-pikku tujaus vielä sokeria sekaan
-Kuivahiiva

Vettä kattilaan kanelit sekaan ja kiehumaan, sitten kun kiehahti niin pois levyltä ja sekoittelemaan. Hunajat lisätään viimeisenä. Sitten vaan liemi desinfioituun hanapönttöön, kylmää vettä niin että n. 15L on merkissä ja kuivahiivat perään. Ite pistin perus Sunnuntai kuivahiivaa 11g pussukan. Lähti tosi äkkiä käymään vaikka kylmä liemi ja noiden kuivahiivojen kanssa pitäs mukamas olla n. 40 asteinen startteri liemi. Toimi ihan hyvin ilmankin eli täysin turhaa hifistelyä.

Sitten pullotukseen rusinoita, vähän vielä on arpomista laitanko pullotussokeria vaiko en tai vaikka joku sokeriliemi hiilihappojen teko varten. Joksikin aika kylmään ja sitten vaan:
:smovember::schampagne:

Ei alkuunkaan pahan kuuloinen setti. :smuscle: Itsellä menee kokeiluun appelsiini seuraavana, hunaja ja vaniljatankoa testaan kans. Nyt on uudet sankot pöhisemässä ja hiivat näyttäs pelaavan ihan ok kun jätin sitruunankuoriraasteen pois.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Vanilija voisi olla tosiaan hyvä mauste moneenkin hommaan, esim. johonkin kevyeen Ale- tai vehnäolueen.

Tuo sima pitäisi varmaan osata pysäyttää oikeassa kohdassa esim. laittamalla ulos kylmään, ja sitten pulloon oikeassa kohdassa mutta on melkoista arpomista missä kohtaa ominaispaino on sopiva ettei tule mitään simapommeja. Ei noitakaan tullut mittailtua vaikka värkit siihen olisi kyllä ollut. Mutta tuntuu jotenkin turhalta hifistelyltä jos toimii niin kuin normaalisti on ollut tapana, eli käyttää loppuun ja sitten lopuksi pullottaessa jotain sinne sekaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
190
Täälläkin kerrankin muistettiin laittaa vappusimat tulille. noin 22...23l.

66,7% hunajaa (2kg)
16,7% fariinisokeria (0,5kg)
16,7% agavesiirappia. (0,5kg)

Reippaasti limen kuorta ja sitruunankuorta käymisastiaan, mehut toki myös (taisi olla 8kpl kumpiakin). Hiivana oluthiiva Mangrove Jack's M66.
Kesken käymisen 100g Bru-1 humalaa kuivahumalaksi. Joku 5-5,5% tästä lie tulee.
Tilt näyttää taas ominaispainot päin prinkalaa koska tankissa kelluu kaikensorttista.

1619208033833.png
 
Kerro sit miten tollanen määrä kuivahumalaa toimii. Laitettiin 25g samaa humalaa meidän simaan dryhoppina.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
190
Kerro sit miten tollanen määrä kuivahumalaa toimii. Laitettiin 25g samaa humalaa meidän simaan dryhoppina.
Itseasiassa aromi on aika miellyttävä. Päädyin kuitenkin kiireen takia suodattamaan tämän jotta ulkonäkö vastasi odotuksia.
Siinä lähti ripaus humalan aromia pois.
En missään nimessä väittäisi että kuivahumalan määrä oli liian suuri, ennen suodatustakaan.

NEIPAmainen (kevyt) hop burn kuitenkin oli käymisastiasta samplea ottaessa ja sekin osaltaan johti suodatukseen.

1619881741641.png
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
102
Alkoholillinen sima 2018 resepti Onko joku tehnyt tällä reseptillä?

Laitoin pari tonkkaa pörisemään hieman muutetuilla ohjeilla.
5l vettä
400g fariinisokeria
500g sokeria
vajaa puoli pakettia tuorehiivaa/toisessa kolmisen grammaa shampanjahiivaa
1-2 sitruunaa

Keitin sokerit ja sitruunankuoret parissa litrassa vettä, sitten hujautin sitruunamehut ja sokerit 5l lähdevesipurnukoihin. Askartelin korkkeihin vesilukot ja heitin hiivat sisään. Nyt ajattelin odotella muutaman vuorokauden ja katsoa mitä tapahtuu.

Perjantai-iltana pitäisi varmaan sitten laittaa purnukat parvekkeelle muutamaksi päiväksi - eikös siellä aika jääkaappilämpötila ole vielä?

Muutama päivä siellä ja lapolla pulloon. Jälkikäyttö ja makeutus sitten 1,5l muovipulloissa.

Kuulostaako että pitäisi toimia? Viimeksi tein kotikaljaa 25 vuotta sitten ja siitä tuli totaalisen kauheaa. Kaikki tuli toki juotua silti.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Reseptistä oli poistettu hiivanpysäyttäjä, mutta jos haluaa makeaa simaa, on se melkolailla välttämätön ainesosa ilman muita kikkailuja. Muussa tapauksessa, vaikka kuinka lapolla yrittäisi jättää kaiken hiivamuhjun käymisastian pohjalle, ne kolme pulloon livahtanutta hiutaletta alkavat lisääntymään kuin viimeistä päivää ja käyttävät kaiken saatavilla olevan sokerin. Tuloksena on kuivaa juomaa ja räjähtäviä pulloja.

Hiilidioksidin tuottaminen ja makeaksi jättäminen on muutenkin vähän hankala yhdistelmä. Hiiva pitää saada hengiltä pullossa sopivan ajan kuluttua, jotta juomaan jää riittävästi makeutta. Helpompi keino on laittaa hiilidioksidit pullosta, mutta se vaatii tietysti välineistöä.

Tietysti jos juomat heittää huiviinsa kerralla siinä vaiheessa kun hapot ovat kohdillaan, ei ongelmaa ole. Paitsi seuraavana aamuna.
:dead:
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
102
Hyvä pointti. Voin minä sen laittaa varmuuden vuoksi, samoin kuin kirkasteenkin. Ostin varuilta myös karppisokeria, minkä pitäisi olla hyvää makeuttamiseen jos on tarvetta. Jostain luin myös, että simaan voisi käyttää sodastreameria hiilihapottamisen (vaikka se ei oluessa ilmeisesti toimikaan)?
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
102
Sima näyttää tällä hetkellä tältä. Ilmeisesti käy vielä aktiivisesti vaikkei pulputtelekaan? Makutestin perusteella oikeanpuoleinen saattaisi olla valmis, se onkin käynyt koko ajan. Nyt se on aika kuivan makuinen mutta ihan hyvä lämpimänäkin. Vasemmanpuoleinen hiivaisempi ja makeampi - siihen jouduin laittamaan uudet hiivat kun viinihiiva ei tainnutkaan käynnistyä (toisessa käytin normaalia tuorehiivaa).
 
Viimeksi muokattu:

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Onko moni jo pistänyt vapuksi simat pulputtamaan? Onko kenelläkään mitään omia ohjeita joiden mukaan aina teette simat? Vai mennäänkö aina sillä sokeri + fariinisokerit sekä sitruunat ohjeella?

Ite laitoin eilen Hard Kokin ohjeella vappusiman käymään. Ihan mielenkiinnolla odotan millaista makua siirappi tuohon tuo.

Ja viime kesänä innostuin myös tekemään myös vahvempaa simaa ns. hunajaviiniä/meadia. Ensimmäiseen satsiin laitoin pelkästään hunajaa, vettä ja turbohiivaa. Lopputulos oli täysin kuiva hunajalta maistuva vähän valkoviinimäinen viini. Vahvuus noin 12% Tätä jälkimakeutin vielä hunajalla, ja viime jouluksi maustoin sitä vielä jouluisilla mausteilla, kuten kanelilla, kardemummalla ja appelsiinillä. Lopputulos oli ihan hyvä. Sitä on vielä pari pulloa jäljellä, niin kohta se on jo vuosikertaa. :p

Ja viime heinäkuussa tein aika erikoisella ohjeella, etten lisännyt minkäänlaista hiivaa. Tämän videon ohjeella tein:

Tuli tästäkin kyllä ihan hyvää, ei tosin kovin isoja alkoholilukemia, mahtoiko olla edes 5%, annoin käydä semmosen 1.5kk , kun vesilukossa ei kovin aktiivista se pulputus ollut. Ehkä pienenä ikävänä asiana, tuosta mesiangervosta taisi jotain pienen pieniä hiukkasia tai jotain jäädä tuohon juomaan, ja ne maistui vähän epämiellyttävästi. Ilman niitä lopputulos olisi ollut aika hyvä. Laitoin nuo kukat käymisastiaan kaupasta saatavassa suodatinpussissa mikä on tarkoitettu viinien tekemiseen, mutta silti niitä onnistui jäämään lopputulokseen.

Ja nyt kun olen alkanut pelaamaan Skyrimiä taas, niin tein pelistä tuttua "nordic meadia" Elder Scrollsin keittokirjan ohjeen mukaan.
2 osaa hunajaa ja 8 osaa vettä, eli omaan tarpeeseen mun laskupään mukaan 1kg hunajaa, 4L lähdevettä ellen nyt ihan hakoteillä ollut
mausteina:
1 appelsiinin kuoret
1 kanelitanko
1 teelusikallinen kuivattua neilikkaa
puoli teelusikallista jauhettua kardemummaa
pieni pala inkivääriä suikaleina
hiivana käytin lappo.fistä tilattua "mead yeastia" eli ihan tämmöisille tarkoitettua hiivaa.

Seuraavana olisi vuorossa sitten Honning-brew meadin teko minkä päämausteet olisi laventelia, omenaa ja inkivääriä. Pitää ensin odottaa että saan vappusiman käymisastian taas käyttöön ennen kuin rupean tätä tekemään. Myöhemmin kesällä aion myös tehdä Black-briar ja Juniper meadia kun saa kotimaisia tuoreita marjoja. Samaan aikaan kun Dragonborn vetää juomia The Bannered Maressa niin itse vedän niitä ruudun ääressä. :kippis:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Itellä simaresepti on nyt toista vuotta seuraavanlainen: Mäskään 80% ohramallasta ja 20% vehnämallasta 2,5% vahvuiseksi vierteeksi eli olutpohjaksi. Kun keitän tuon oluen mäskäyksen jälkeen, lisään siihen fariinisokerit, joilla otetaan loput 2,5% vahvuutta sekä sitruunamehut ja kuoret. Lopuksi jäähdytys ja käymään. Annan käydä kuivaksi eli loppuun ja lisään käymisen lopulla n. 15g/10 litraa simaa citra humalaa sekaan, annan olla pari päivää, jonka jälkeen kegitän tuon ja jälkimakeutan sokerilla pulloihin vastapainepullottamalla kegistä suoraan sokereiden päälle. Helppoa, nopeeta ja ennen kaikkea todella täyteläistä ja maukasta simaa, kun tuo olutpohja tuo runkoa.

Jos haluaisin kokeilla vastaavaa ilman isompaa oluenpanolaitteistoa, niin ostaisin jostain panimokaupasta mallasuutetta korvaamaan tuota valkoista sokeria, esimerkiksi vaalea kuivamallasuute (DME) jolla korvataan valkoinen sokeri ja sitten fariinisokerit sitruunat yms normi siman tapaan. Kuivahumaloinnin voi jättää pois, tuo vaan pientä lisätwistiä. Kun käynyt kunnolla loppuun ja hiiva tippunut pohjalle, laittaisin n. 70g/litra sokeria pullojen pohjalle, pullottaisin, antaisin käydä lämpimässä päivän pari tutkaillen hiilihappoja ja sit jääkaappiin normi siman tavoin.
 
Kiitos, minäpä varastan tämän reseptin. Ei enää vapuksi ehdi, mutta olen pohdiskellut josko mallaspohjasta saisi simaa aikaan. Vaalea lager/sima-radler on ainakin erittäin makoisa kesäjuoma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 053
Itse olen tehnyt MG Jack'sin M02:lla, pelkästään sitruunoita, sokeria ja fariinisokeria. Kuorin sitruunat, puristan mehut ja pistän isoon kattilaan 4 sitruunaa, fariinisokeria pussi ja sokeria 500g. Rusinat ei kuulu tähän. Jäähdytän ja sekoitan hiivan.

Nämä on Panimonurkan ruskeissa PET-pulloissa yön yli, ja kun pullo on palautunut muotoonsa (rutistan aina niin, että happi poistuu) ja on kova, niin sitten jääkaappiin. MG Jack's ei toimi kylmässä, niin ne on sillä valmiit. Ja jos jotain tapahtuu, niin sen huomaa sillä, että pullo paisuu ja nuo Panimonurkan pullot kestää paisumista.

Tämä sima on vähäalkoholinen ja makea. Olen juottanut sitä lapsille, kun siinä on mielestäni 0.1% tai 0.2% alkoholia, tuossa perinteisessä simassakin on enemmän. Reseptinkin jaoin, jos joku haluaa ns. perhesimaa. Lisäksi jos tämä saa olla kaapissa pystyssä 1-2vk, se kirkastuu kauniiksi. Nyt on kyllä vähän myöhäistä.

--

Tänä vuonna voisin käyttää panimosokeria, niin tulisi vähemmän makeaa..
 
Liittynyt
26.11.2020
Viestejä
410
Itsellä vähän tekisi mieli pistää viikinkisimat porisemaan. Mitenhän näiden kotiviinien säilytys, joka paikassa puhutaan että parhaiten säilyy viileässä. Ennen on kotiviinit ja simat säilynyt vanhusten kylmäkellarissa, mutta enään ei ole moista vaihtoehtoa olemassa. Onkohan oleellista vaikutusta makuun tai säilyvyyteen tavan varastohäkki-lämmöissä? Ei oikein goolailulla selkiää vastausta saanut tähän.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
98

Jos ei omaa viileetä kaappia niin hyllyyn vaan tai johonki nurkkaan, johon aurinko ei paista ja lämpötila pysyy tasasena. Hygieniaa ei voi liikaa painottaa juomien valmistamises. Pese/desifioi kaikki välineet mitä käytät niin todennäköisesti vältyt yllätyksilt ja parantaa juoman säilyvyyttä.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Siideriä on tullut tehtyä kahtena vuonna omenoista, mutta se on hyvin kausisidonnainen. Mitenkähän onnistuisi kaupan omenatuoremehusta siiderihiivalla käyttää. Tarviiko sokeria kaveriksi ja onko toivoa saada minkään makuista. Onko kukaan kokeillut?
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Aikainen aloitus vappuun tuli laitettua simat tulille ensimmäistä kertaa. Tarkoitus on saada voltteja ja homma meni jotakuinkin näin. 2 appelsiini, 2 sitruunaa kuorittuna ja mehut puristettuna kattilaan kiehumaan, sekaan 2dl sokeria, about samanverran fariinisokeria ja tummaa siirappia kiehautin noin 4-5min. Koko höskä 5l vesipönttöön about 4litraa yhteensä, jäähdytys ja tuorehiivat perään ja purnukka lähti käymään sellasella voimalla että tonkan sisällä neste kuohuu kuin tsunami! paineita joutuu päästelemään pois korkista useasti ettei koko tönkkä räjähdä kun pullistuu kuin pullataikina.. Saas nähdä millasta kiljua tosta tulee väri on ainakin tumma kotikaljan väristä. Annan käydä 2 vuorokautta ja sen jälkeen pullotus ja kirkastumaan jääkaappiin viikoksi kahdeksi.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
Laitoin eilen tulemaan kiljua 1,5l pulloon.

4 desiä taloussokeria
Lämmintä vettä
Ruokalusikallinen pikahiivaa

Tietysti pullolle ja muille välineille huolellinen desinfiointi.

Laitoin pullonkorkkiin vesilukon kiinni myös. Pintaan alkoi heti muodostua vaahtoa ja tavara myös ”sihisee” melkoisesti kun laittaa korvan kiinni pulloon. Ihmettelen kuitenkin, että melkein vuorokausi eteenpäin niin vesilukossa aika maltillisesti porisemista. Ehkä kerran viiteen minuuttiin menee kupla läpi. Nyt ehkä alkaa vähän enemmän tulla kuplia, mutta eikö turbohiivalla kuuluisi lähteä nopeamminkin vilkas käyminen käyntiin?

edit. Vähän vilkastui kupliminen kun tiivisti elmukelmulla vesilukon ja korkin juuren. Olisko tuo aluksi vähän falskannut? Toivottavasti ei pilannut juomaa tai käymistä tuo.
 
Liittynyt
17.12.2022
Viestejä
265
Lapinlahden Linnuilla oli sketsi, jossa munkit joivat keskenkäynyttä kotiviiniä (vai mitä se oli..?) vähemmän miellyttävin seurauksin...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Laitoin eilen tulemaan kiljua 1,5l pulloon.

4 desiä taloussokeria
Lämmintä vettä
Ruokalusikallinen pikahiivaa

Tietysti pullolle ja muille välineille huolellinen desinfiointi.

Laitoin pullonkorkkiin vesilukon kiinni myös. Pintaan alkoi heti muodostua vaahtoa ja tavara myös ”sihisee” melkoisesti kun laittaa korvan kiinni pulloon. Ihmettelen kuitenkin, että melkein vuorokausi eteenpäin niin vesilukossa aika maltillisesti porisemista. Ehkä kerran viiteen minuuttiin menee kupla läpi. Nyt ehkä alkaa vähän enemmän tulla kuplia, mutta eikö turbohiivalla kuuluisi lähteä nopeamminkin vilkas käyminen käyntiin?

edit. Vähän vilkastui kupliminen kun tiivisti elmukelmulla vesilukon ja korkin juuren. Olisko tuo aluksi vähän falskannut? Toivottavasti ei pilannut juomaa tai käymistä tuo.
Sen verran ankeen kuulosta juomaa tulossa muutenkin, ettei se varmaan tuosta nyt sentään pilalle ole mennyt. Mulla käy oluet ihan oluthiivalla parissa päivässä, jos ovat huoneenlämmössä, joten eiköhän sama päde tuossa turbohiivallekin.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
Sen verran ankeen kuulosta juomaa tulossa muutenkin, ettei se varmaan tuosta nyt sentään pilalle ole mennyt. Mulla käy oluet ihan oluthiivalla parissa päivässä, jos ovat huoneenlämmössä, joten eiköhän sama päde tuossa turbohiivallekin.
Joo tää on nyt ensimmäinen kokeilu. Tarkoitus olisi käymisen jälkeen antaa kiljun kylmäkirkastua vielä viikosta kahteen.

Onko jotain muita ohjeita antaa/linkata hyviin viinivahvuisiin juomiin? Esim maustettuja kiljuja tai viinejä?
 
Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Joo tää on nyt ensimmäinen kokeilu. Tarkoitus olisi käymisen jälkeen antaa kiljun kylmäkirkastua vielä viikosta kahteen.

Onko jotain muita ohjeita antaa/linkata hyviin viinivahvuisiin juomiin? Esim maustettuja kiljuja tai viinejä?
Kokeile hunajaviiniä eli englanniksi meadia. Maailman vanhinta alkoholijuomaa mikä vähän karikatyyrisesti rinnastetaan aina viikinkeihin.
Ainesosat:
Vesi 5L
Hiiva esim. viinihiiva yksi semmonen pieni pussi
Hunaja 1.5KG tätä määrääkin voi soveltaa riippuen kuinka makeaa/vahvaa juomaa haluaa, näillä määrillä pitäisi tulla suunnilleen 12% vahvuista tavaraa
Mausteita voi laittaa sitten melkeinpä mitä vain hedelmistä marjoista normimausteisiin eli kanelit, neilikat, kardemummat jne.

Hunaja tosin aika kallista ja kypsyminen kestää kuukauden. Sekä pitää olla sitten puhdas käymisastia ja asiallinen ilmalukko. Ja jos viiniä meinaat tehdä, niin osta kaupasta lähdevettä raaka-aineeksi. Ei mitään kraanavesiä.

Youtubesta löytyy hyviä ohjeita pilvin pimein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Veikkaisin että osassa Suomea olisi hanavesi niin puhdasta ettei tartte kaupasta ostaa, vai onko kyse joistain mineraaleista. Helsingin hanavesikin oli puhtaampaa kuin pullovesi joskus aikanaan kun sitä tutkivat.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
984
Teininä tuli testattua suhteella 10L appelsiinituoremehua, 10L vettä ja 3kg sokeria. Toimii paremmin kuin peruskilju, mutta ei varmaan enää tänäpäivänä maistuis.
Luin jotain kilju blogia missä joku guru sanoi appelsiinikiljusta näin;

”Mitäs mieltä olette tästä hiivattomasta appelsiinikiljusta?

Ohje on huono. Siinä luotetaan spontaanikäymisen alkamiseen, eli että seoksessa jokin hiiva alkaisi elämään ja käyttämään sokeria alkoholiksi, mutta ongelmana on se, ettei voi ikinä tietää mitä hiivakantaa ko. hiiva on. Tämän takia juomaan tulee helposti sivumakuja tai se aiheuttaa vatsanväänteitä. Lisäksi tällainen villikäyminen yleensä alkaa vasta viikon tai peräti kahden odottelun jälkeen, joten helpointa on vain ostaa sitä hiivaa kaupasta ja lisätä seokseen ja säästää ne appelsiinimehut lantraukseen.”
 
Ja vielä parempaa kun ostaa vodkaa ja lantraa sen appelsiinimehuun. En tiedä miltä tuo lapinmiehen pikasima maistuu kun sen tekee kontrolloiduissa olosuhteissa, mutta tuskin siitä siiderihiivalla ja muut hiivat tappamalla silti erityisen hyvää tulee.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 938
Mites viinin säilytys. Säilyykö käymisastiassa hyvin?
Pullotus ei niin mieluisaa hommaa, ja mietin jos ton astian vaan nostais jonnekkin kaappiin ja hanasta kannuun ja ääntä kohti.

25 vuotta sitten tehny viiniä. Kyllä toi käymisen haju tuo nuoruuden kiljuoksennukset mieleen.

E: Lähinnä siis mietin sitä kun siinä käymisastiassa se viini joutuu olemaan enemmän hapen kanssa tekemisissä kun pulloissa. Varsinkin kun se alkaa tyhjentyä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2019
Viestejä
184
Veikkaisin että osassa Suomea olisi hanavesi niin puhdasta ettei tartte kaupasta ostaa, vai onko kyse joistain mineraaleista. Helsingin hanavesikin oli puhtaampaa kuin pullovesi joskus aikanaan kun sitä tutkivat.
Tämäpä. Olen tätä testannutkin käytännössä tekemällä samanlaiset satsit ostetusta lähdevedestä ja hanavedestä eikä lopputuloksissa ollut tasan mitään eroa. Turhaa rahan haaskausta Suomessa ostaa pullovettä tähän tarkoitukseen.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Vieläkö tässä ehtisi holillista vappusimaa tekemään, vai onko jo tyytyminen votkaan ja holittomaan simaan?
Mietin noita sokerin korvaamisia, hunaja tietenkin paras ilmeisesti, mutta voisiko osan korvata vaahterasiirapilla vähän erilaista makua antamaan?
 
Ei se pääkäyminen vie kauaa, mutta jos pitää pullokäymisellä (vaikka rusinoiden kanssa) saada hiilihapot, niin nyt alkaa olemaan kiire.

En suosittele korvaamaan hunajalla, kun se on tolkuttoman kallista (määrät, joilla saa makuun vaikutusta). Sitä fariinisokeria vaan, niinkuin normisimaan myös. Vaahterasiirappi myös ok.
Minä kokeilisin tätä makuun:
(tällä hakisin sekä makeutta ja runkoa, ja vähän sitä tumman leivän makua (sans suola), mutta siinä on 20% samaa settiä, mitä on olutuutteissa)
Tai tätä:
(tällä vaan makua, tämä on sokeria)

Ja jos haluaa keveyttä ja alkoholiprosenttia, tämä on hyvä korvike sokerille (sukroosi):
(löytyy myös isoista marketeista)

Ja käyttäisin US-05:lla tai muulla geneerisellä suht. neutraalilla oluthiivalla. Toinen vaihtoehto sitten siiderihiivat, mutta niistä ei jää sitä makeutta pohjalle niin helpolla, jos käyttää kaiken sokerin. Kolmas ja helpoin on sitten tuorehiiva, mutta se on itselleni liian perus, ei pysty vaan enää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 716
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom