Kotivakuutus ja puhelimen korvaus

Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Tilanteeni: Samsung Galaxy Fold 2 putosi WC pönttöön. Tuloksena luonnollisesti vesi ja halkeama luurin takalasissa. Tein vahinkoilmoituksen ja vakuutusyhtiö kehoitti viemään luurin Fonumille. Fonumista on aiempiakin huonoja kokemuksia ja tällä kertaa he ylittivät itsensä. Toisen asiakaspalvelijan mukaan vahinkoa ei olet tapahtunut vaikka puhelimen saranassa oli yhä näkyvää kosteutta ja takalasi on halki. Tämän mukaan he myös tekisivät vakuutuspetoksen jos ottaisivat luurin vastaan. Hänen mukaansa koska puhelin toimii tällä hetkellä ei ole mitään aihetta toimenpiteisiin. Soitin vakuutusyhtiön aspaan ja kerroin tilanteen ja hän oli varsin hämillään ja sanoi soittavansa Fonumille. Tästä tilanne johti siihen että minua ensimmäisen palvellut henkilö lopetti vuoronsa ja lähti kotiin ja sain parempaa palvelua toiselta asiakaspalvelijalta. Hänen alustava kommenttinsa oli että jos puhelimen sisällä olevat kosteutta mittaavat tarrat eivät ole kastuneet puhelin on takalasin vaihdolla ehkä mihin en ole itsessään tyytyväinen koska puhelin ei omaa IP luokitusta. Lisäksi valmistajan takuu loppuisi samantien koska he eivät ole valtuutettu huolto Samsungille.

Mitkä ovat oikeuteni, mitä tehdä? Aamulla toki soitto vakuutusyhtiölle ja lisäihmettelyä ja etenkin tuo takuun menettäminen ei kuulosta kovin reilulta koska heidän tarjoamansa takuu kattaa vain heillä suoritetut työt. Aka jos puhelimesta hajoaa jotain muuta olisin ymmärtääkseni tyhjän päällä. Muilla kokemuksia ja miten ratkoitte tilanteen?
 
TKR

Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
204
Itse varmaan väittelisin vakuutusyhtiön kanssa niin kauan, että se suostuu puhelimen korjaamiseen valtuutetussa huollossa (tai hankkii sinulle uuden tilalle tai maksaa korvauksen rahana).

Edit: ai niin se kastui. Ei korjausta siinä tapauksessa.

Missään tapauksessa en hyväksyisi tuota Fonumin suorittamaa korjausta.
 
Viimeksi muokattu:

Rockbear

Make ATK Great Again
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
282
Aika arvokas puhelin! Laajennettu kotivakuutus pitäisi korvata tuommoisen onnettomuuden. Itse en saanut kotivakuutusta vanhojen tietojen vuoksi. Ulkomailta olisi saanut vakuutuksen, koska olen heidän uusi asiakas. Jenkkidollareina maksaisivat korvaukset, jos ottaisin vakuutuksen itselleni.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Mulle sanottiin että valmistajan takuu jatkuu sellaisenaan fonumille, kun kerran kävin nokia 8 näytön vaihdattamassa. En sitten tiedä onko käytännöt muuttuneet. Toki aina voit viedä puhelimen muualle huoltoon, ja vakuutuksen pitäisi korvata omavastuun ylittävä osuus.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
197
Ethän mahdollisesti tuota Samsungin omaa "vakuutusta" ole aktivoinut tuohon? Galaxy Premier Service | Samsung Suomi
"Nauti tapaturmavakuutuksesta, jonka saat maksuttomana yhdeksi vuodeksi. Omavastuuosa kuitenkin veloitetaan. Rekisteröi vain Galaxy Z Fold2, Galaxy Fold, Galaxy Z Flip tai Galaxy Z Flip 5G puhelimesi Samsung Care+:aan 30 päivän sisällä ostopäivästä. "
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
213
No eikö pelkästään jo vessanpönttöön tiputtaminen evää takuun jatkossa? varmasti jää jälkiä veden aiheuttamasta hapettumisesta laitteeseen ja vaikka puhelimesta hajoaisi mikä jatkossa, ei se takuuseen mene tuon kosteusvaurion vuoksi.

Tuossa Fonum on oikeassa, että jos puhelin tällä hetkellä toimii, niin ainoa huollettava toimenpide on tuo takalasin vaihto. Vakuutukseen voi tuon takalasin vaihdon saada, mutta en tiedä jääkö siinä omavastuun jälkeen korvattavaa enää.
 
Puhelin piti viedä heille arvioon onko korjauskelvoton vai ei. Ja jos olisi kyse lasista tai muusta perus keikasta niin asia olisi kunnossa. Koska kosteutta mukana ja puhelimessa ei IP ratingiä on puhelin silmissäni verkonpainoa vaikka tällä hetkellä toimiikin. Eli heidän tulisi mielestäni hyvin yksiselitteisesti todeta tämä ja infota vakuutusyhtiötä.

Mitä Sampan omaan vakuutukseen tulee niin se on seuraava vaihtoehto, ei tullut mieleen kuin vasta kun luuri oli jo tietenkin jätetty liikkeeseen ja liike kiiinni.

Ja Fonumin FB sivuilla on ihan maininta että he antavat elinikäisen takuun OMILLE korjauksilleen mutteivat korvaa muuta aka valmistajan takuu ei heille siirry. Kaivamalla sain kaivaa tuon asiakaspalvelijasta irti ja varmistin Fonumin FB sivuilta josta otin luonnollisesti screenshotin.

Tällä hetkellä vakuutusyhtiö yrittää selvitellä tilannetta Fonumin kanssa.

EDIT: Samoin on Fonumin aluepäällikölle ja vakuutusasioita hoitavalle tyypille soittopyynnöt vetämässä.
 
Viimeksi muokattu:

Rockbear

Make ATK Great Again
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
282
Tommoiselle määrälle laitteistoja on hyvä olla laajennettu kotivakuutus, esim securitas aroundiosta saa alennusta kotivakuutuksesta.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Tommoiselle määrälle laitteistoja on hyvä olla laajennettu kotivakuutus, esim securitas aroundiosta saa alennusta kotivakuutuksesta.
Laajennettu kotivakuutus on jo. Tuli joskus laskettua mm koneen hinta vs irtaimistovakuutus jne jne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
201
Hyvä kokemus kotivakuutuksesta. Pudotin tuoreen puhelimen ja uusiksi meni näyttö sekä runko. Fennialla ilman mitään erityisiä säätöjä homma hoidettiin heidän kumppaninsa kautta viikossa. Ehdollinen omavastuu, niin hinta minulle 0e.

Aloittajan tapaukseen kommentoisin, että ehdottomasti ei minnekään muualle edes tarkastettavaksi kuin viralliseen huoltoon. Eipä se puhelin ole enää vastaava kuin ennen vahinkoa jos tarvikeosilla korjattu ja takuu menetetty. Tuskin tuosta tarvitsee edes vääntää vakuutusyhtiön kanssa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Täällä laajennettu kotivakuutus korvasi mukisematta 800€ vuoden vanhasta puhelimesta minkä pudotin taskusta asfaltille pyöräillessäni.

Oli suojakuori ja kaikki mutta isku oli niin kova että runko ja lasi rikki.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Homma saatu kotiin. Aika haista paska fiilis jäi. Rahaa meni, korvausmäärä pieni ja sen eteen sai soitella. No pääasia tällä hetkellä että sai edes jotain. Pitää kyllä vakavasti alkaa harkitsemaan muun vakuutusyhtiön kokeilua ihan vain tuon paskan korvaussumman takia. Kun olisi prkl muistanut tuon Sampa vakuutuksen olisi saanut edes uuden laitteen ja todennäköisesti saanut myytyä tai otettua takaisin ykkösluuriksi ja S21 työluuriksi mutta olivat prkl ehtineen aloittaa purkutyöt jo kun tajusin/muistin tuon Sampan "vakuutuksen".

Fonum on siis yhtiö mihin iso osa vakuutusyhtiöistä ohjaa viemään luurit huoltoon. Ja jouduin soittelemaan aluepäällikölle asti ennen kuin sain selkoa asiaan ja puhelimelle lausunnon. Pulju on ollut silmissäni ennenkin amatöörimäinen, mutta jatkaa sitä yhä. Vakuutusyhtiö oli ensimmäisistä puhelusta lähtien sitä mieltä että vie sinne ja käytännössä ota lausunto ja he maksavat. Oletan että ilman huollon lausuntoa yksittäinen asiaspalvelija ei saa tehdä mitään. Joten pallo oli yhtä vakuutusyhtiön asiakaspalvelijaa lukuunottamatta Fonumiin päässä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690

Ihanko pakko on käyttää Fonumia? Ei minusta, saat viedä puhelimen mihin tahansa huoltoon, maksat huollon ja saat rahat kuittia vastaan vakuutusyhtiöltä. Ei kai tuo sen vaikeampaa ole. Toki ennen huoltoa kannattaa se lausunto pyytää vakuutusyhtiölle.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Ihanko pakko on käyttää Fonumia? Ei minusta, saat viedä puhelimen mihin tahansa huoltoon, maksat huollon ja saat rahat kuittia vastaan vakuutusyhtiöltä. Ei kai tuo sen vaikeampaa ole. Toki ennen huoltoa kannattaa se lausunto pyytää vakuutusyhtiölle.
Ohjeistus on viedä Fonumille. Sen pakkoon en usko. Aikomus vain oli tosiaan hakea lausunto kastuneen ja lasirikkoisen luurin korjauskelvottomuudestss ja saada rahat tilille. Siksi en alkanut juosta Sampan huoltoon ja ammuin itseäni jalkaan siinä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690
Ohjeistus on viedä Fonumille. Sen pakkoon en usko. Aikomus vain oli tosiaan hakea lausunto kastuneen ja lasirikkoisen luurin korjauskelvottomuudestss ja saada rahat tilille. Siksi en alkanut juosta Sampan huoltoon ja ammuin itseäni jalkaan siinä.
Ei ole pakollista, samoin kuin ei ole pakko käyttää vakuutusyhtiön ohjeistamaan rakennuksen vahinkotarkastusyhtiötä, hinausliikettä, autohuoltoa tai lasipalvelua. Ovat vain yhteistyökumppaneita joiden kanssa vakuutusyhtiöillä on sopparit.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 473
Ei ole pakollista, samoin kuin ei ole pakko käyttää vakuutusyhtiön ohjeistamaan rakennuksen vahinkotarkastusyhtiötä, hinausliikettä, autohuoltoa tai lasipalvelua. Ovat vain yhteistyökumppaneita joiden kanssa vakuutusyhtiöillä on sopparit.
Näin sen muistelin ja olen aiemmin kieltäytynyt jopa käyttämästä Fonumia ja vienyt luurin suoraan valtuutettuun huoltoon. Tämä toki oli eri asia kun kyse oli vain näytön rikkoutumisesta eikä luuri kastunut. Tässä tapauksessa totesin vain että Fonum on lähellä himaa, vien äkkiä ja toteavat tilanteen ja antavat vakuutusyhtiölle OK:t että paskana on ja thats it. Ja sitten alkoikin ihmettely että mitäs helvettiä :D. Koomista että jopa Fonumin aluepäällikkö sanoi että ei tajua mitä ihmettä asiakaspalvelija on ajatellut tilanteessa. Selvisi että kyseessä on heidän ns lainatyöntekijänsä joka oli uhm... mielenkiintoinen kun taas ns vakiohenkilökuntaan kuulunut hoiti asian huomattavasti paremmin ja lähti selvittelemään asiaa, piti ajantasalla ja annoin henkilön toiminnasta jopa kiitokset aluepäällikölle (ihan liian monesti asiakaspalvelutöissä kiitokset jäävät saamatta ja kaikki saavat vain paskaa niskaansa ja olen ottanut tavaksi aina pistää positiivisista kokemuksista hyvänkin palautteen eteenpäin).
 
Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
1 749
samantapainen keissi, vein sampan fonumille, vaihtoon menee näyttö ja myös kamera. Kysyin jo silloin, että käyttääkö he tarvikeosia. Jäin miettimään, että kuinkahan huono kamera on jos siihen ei käytetä sampan alkuperäistä kameramoduulia, näyttökin voi olla huonompi. No turha tässä enää ihmetellä kun jätin luurin huoltoon, fiksumpaa olisi ollut vaatia huolto sampan omaan viralliseen huoltoon.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom