Kone jäätyy kesken pelien satunnaisesti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Beasty
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
16.09.2019
Viestejä
34
Moikka,

Yritin selailla vanhoja topiceja muttei sattunut just vastaavaa eteen.

Ongelmana siis satunnainen jäätyminen kesken pelaamisen tai muun graafisesti rasittavan esim benchmarkin kesken. Kone juuri hiljattain kasattu, kaikki levyt alustettu ja windows asennettu freshinä. Normaalisti peli kaatuu yllättäen tyyliin 30-60min pelaamisen jälkeen. Näyttö jäätyy ja äänet jää hetkeksi kuuluviin. Kone jää käyntiin ja täytyy sammuttaa resetillä tai virtapainikkeesta väkisin. Pariin otteeseen koko kone kaatunut/käynnistynyt uudelleen suorilta. Ei koskaan blue screeniä. Tämän jälkeen toimii yleensä taas normaalisti kaatumatta, yleensä lopun illan, joskus kaatuu uudelleen taas jonkun ajan kuluttua.
Yhden kerran jatkoi kuitenkin kaatuilua käynnistyksen jälkeen pelatessa 5-10min välein. Epäilin että olisi cablemodin jatkokaapeleissa vika ja otin ne pois ja jätin kotelon paneelit auki. Kone toimi tän jälkeen normaalisti monta tuntia. Seuraavana päivänä suljin paneelit (psu vakio kaapelit siis vain paikoillaan, ei jatkoja), mutta taas pelatessa sama jäätyminen 3 kertaa illan aikana.
Kokeilin juuri ajaa unigine superposition benchmarkia ja sama jäätyminen tapahtui heti ensimmäisellä runilla. Käynnistyksen jälkeen kuitenkin ajelin eri tuuletin profiileilla ja kotelo auki/kiinni testatakseni ylikuumenemisen mahdollisuutta n. 20 runia läpi ilman ongelmia. Lämmöt ei juuri vaihdelleet runien välillä vaan pyörivät asetuksista riippumatta 74-76c näyttikselle ja hot spot 88-90c.

Seuraavat toimenpiteet tehty/tarkastettu:
- Kone rakennettu juuri viikko sitten uuteen koteloon, eli kaikki asennettu uudelleen
- Jatkokaapelit poistettu
- BIOS päivitetty
- BIOS paristo käytetty irti
- Näytönohjaimen ajurit päivitetty
- Emolevyn ajurit päivitetty
- Windows päivitykset ajan tasalla
- Lämmöt pelatessa/under load CPU n. 60c näyttis 75c hot spot 88c
- Prossu ja näyttis vakio asetuksilla. Muistien XMP profiili käytössä -> Kokeiltu myös ilman, ei vaikutusta
- Kaatuminen ilmenee peleissä (viime aikoina valheim ja ghost recon wildlands) sekä benchmarkissa (superposition) ainakin
- Muistikammat asennettu uudelleen eri slotteihin

Koneen speksit:
Asus Z790p d4 emolevy
Intel 13600k prossu + Arctic freezer II 280mm vesijäähy asennettu eteen
Hyperx 32gb 3600 ddr4 muistit
Nvidia 3070 Msi ventus 2x -> Päivitetty Asus Tuf 3080 oc
Corsair rm850x virtalähde + cablemod pro series kaapelijatkot (tällä hetkellä pois) -> Päivitetty Corsair Rm1000e + uudet cablemod Pro kaapelit (ei jatkot)
Kingston kc3000 1Tb nvme ssd
Tuulettimet edessä 2x140mm vesijäähylle, katossa 2x 140mm ja takana 1x120, profiilit säädetty corsair commander prosta sillee "semi täysille"
Fractal North kotelo

Ideoita mitä vois kokeilla tai tehdä? :hmm:
 
Viimeksi muokattu:
Näytönohjaimen ajurien päivittämisen sijaan kokeile taannuttaa ne aiempaan versioon, jolloin kenties tuo ongelma ei ilmennyt. Ei ole ensimmäinen kerta, kun uudet ajurit luovatkin ongelmia niiden ratkaisun sijaan.
 
Mulla oli aikoinaan lähes vastaavaa sillä erolla, että kaatuminen ei läheskään aina liittynyt rasitukseen, vaan yleensä tiettyihin tilanteisiin. Esimerkiksi olin pelannut GTA V:tä toista tuntia ongelmitta, kunnes laitoin pauselle käydäkseni kahvilla. Tällä välin kone oli jumiutunut ja juuri niin, että kuva jäätynyt ja äänet kuuluu. Ainoat mitkä reagoi, oli Power ja reset. Erään Windows päivityksen jälkeen Fallout 4 kaatui aina noin 5 minuutin jälkeen vaikka lähes kaikki muut pelit toimi. Tilanteet joissa jumiutuminen tapahtui muuttui usein eri päivitysten jälkeen, mutta ei koskaan poistunut. Komponentteja vaihdoin powerista ja muisteista alkaen, mutta vasta viimeisenä kun emolevyn vaihdoin, jäätymiset loppui.
 
Kokeile vielä ottaa tuo xmp-profiili muisteilta pois päältä ja aja vakiolla (2133 tms?)

Viallinen SSD usein aiheuttaa tuota jäätymistä, mutta sen pitäisi palautua muutaman sekunnin jälkeen jolloin totaalinen jäätyminen viittaa enemmän prosessoriin tai näytönohjaimeen. Mikäli äänet jää lagaamaan jäätyessä niin se ohjaisi enemmän cpu-vian puolelle. Vialliset prosessorit on kuitenkin verrattaen harvinaisia, joten yllä olevan kommentoinnin mukaisesti uskon itsekin vian kohdistuvan lopulta emolevyyn.

Kannattaa kyllä sulkea noilla ilmaisilla keinoilla ensin muut viat pois ja prosessoriakin voi koittaa ennen tuota emolevyä, koska celeroneja ja i3:sia saanee edullisesti.
 
Kokeilin vielä vaihtaa muistikampojen paikkaa, käytin biosin pariston irti ja poistin XMP profiilin käytöstä (vakio kellot muisteille 2400). Ei vaikutusta. 10min wildlandsia ja taas kone lukossa. Testailujen aikana kaatui kaks kertaa. Ekalla kerralla normi kuva pysähtyy ja äänet jää päälle hetkeksi, sitte äänet lakkaa ja ei auta kuin käynnistää napista uusiks. Toisella kertaa sama homma, mutta käynnistyi itsestään uudelleen.
 
Oletko katsonut wintöötin event vieweristä mitkä prosessit siellä kilkkaa tai näkyykö kriittistä erroria ennen restarttia?

Ja kokeile yksittäisillä muistikammoillakin varmuuden vuoksi.
 
Oletko katsonut wintöötin event vieweristä mitkä prosessit siellä kilkkaa tai näkyykö kriittistä erroria ennen restarttia?

Ja kokeile yksittäisillä muistikammoillakin varmuuden vuoksi.

Yksi kriittinen herja nyt klo 18.50:
Järjestelmä on käynnistetty uudelleen sammuttamatta kokonaan ensin. Tämä virhe saattaa johtua virtakatkoksesta, kaatumisesta tai siitä, että järjestelmä lakkasi vastaamasta.

Sekä virheet:
Siirto hylkäsi valvontatapahtumia. 0
Edellinen järjestelmän sammutus (18.25.03, ‎13.‎8.‎2023) oli odottamaton.

Ennen tuota klo 18.25 yksi virhe:
Istunnon PerfDiag Logger aloittaminen epäonnistui. Virhe: 0xC0000035.
 
Päivitystä tilanteeseen.:
Päivitin näytönohjaimen Asus Tuf 3080:seen ja vaihdoin virtalähteen samalla uuteen Corsairin rm1000e siltä varalta että virtalähteessä olisi vikaa. Samalla tuli laitettua uudet Cablemodin kaapelit psulta asti.
--> Sama ongelma kuitenkin jatkuu edelleen. Heti kun avasin ekan pelin (Elden Ring) en päässyt pelissä 10 metriä eteenpäin kun lukotti jälleen.
 
Ootko kokeillut et kokoopano on ulkona kotelosta et kaatuuko tai ootko poistanut ja asentanut ajurit ddu:lla.
 
En väitä että sinun tapaus korjaantuu samalla tavalla kuin minulla, mutta mulla oli ihan vastaavaa jäätymistä (vain pelatessa, ei ikinä työpöytäkäytössä). Olin aluksi ihan varma että nä'ytönohjaimessa vika (RX 5700 XT) mutta vaihdettuani uuteen (RTX4060) ongelma jatkui ihan samalla tavalla. Kokeiltu oli ajurien puhdistukset/uudelleen asennukset, memtestit, matalammat muistiasetukset, kiintolevyjen testit, jne. mutta ei niistä apua ollut. Tässä vaiheessa epäilin joko jonkinlaista softavikaa tai että emolevy paskana. Lopulta päädyin alustamaan kovot ja win11 puhtaalta pöydältä uusiksi. Sen jälkeen on useampi tunti kokeiltu eri pelejä ilman ongelmia. En vielä usko että ongelma on 100% pois mutta lupaavalta näyttää että softapuolen ongelma oli kyseessä.
 
Alikellota gpu - 200-300mhz core, muisteille -1000mhz ja kokeile kaatuuko vieläkin, C-Statet voi kokeilla pois biosista myös.
 
Kasasin koneen muutama viikko sit. Kokoonpano on;
Asus ROG Strix X870E-E
Ryzen 9950X
G.Skill Royal 8000Mhz 48GB
Asus TUF RTX 5090
Be Quiet Pure Power 1000W.

Kone toimii muuten hienosti, mutta nyt kun olen aloittanut pelailemaan sillä, niin esim eilen, Doom Dark Ages peliä pelasin noin 10min kunnes ruutu menee jumiin, eli pyhtyy ikään kuin painettaisiin pause dvd soittimesta. Äänet jatkaa toimintaansa. Sit kun task managerin aukaiseen, niin koneen muut hommat toimii. Kun suljen Task managerista kyseisen tiltanneennpelin, niin voin jatkaa siis toimia. Ja tämän teki myös Shadow of Tombraiderissa. Aika vittumainen ilmiö. Bios on ihan uusin versio ja kaikki ajurit on kahden viikon sisään päivitetty sekä Windows.
Muistit Biosista EXPO profiililla ja biosin PBO curve -30.
TimeSpy Extreme yms skulaa hyvin mielestäni
 
Mielestäni olisi hyvä tehdä uusi ketju ongelmalle, sen sijaan että miettii AMD-kokoonpanon ongelmia vuoden 2023 ketjussa, jossa AP:lla on Intel - ja muutenkin täysin eri rauta. Ja tuo ongelmapelikin ei ollut silloin edes julkaistu.
 
No minä nyt ajatteli laittaa siksi vanhaan suurinpiirtein aiheeseen sopivaan ketjuu, ettei tule niitä yhden viestin ketjuja, koska siitä on joskus sanottu
 
Jos kuitenkin auttettais. Miksi muistit expo profiilla?Paljonko on lämmöt?
No miksi on Expo?, no käsittääkseni sitä käytetään yleisesti buustaamaann muisteja vai olenko ihan väärässä? Missään Cinebenchmarcissa ei tuu ongelmia yms. Cine24 tulos 2278. Näytönohjaimen muistit oli stressitestissä noin 10min kohdalla 86 astetta, eli maallikon korvaan suht lämpimät. Muistaakseni Rammit ei olleet kamaln luumia, mut tarkistan viel
 
86 astetta on jo aika paljon,onko sulla ilma vai vesijäähy.Kokeile expon sijaan jotain muuta asetusta.
 
86 astetta on jo aika paljon,onko sulla ilma vai vesijäähy.Kokeile expon sijaan jotain muuta asetusta.
Mulla on prossu AIO. Prossu käy 70 astetta täydessä rasituksessa. Ilmaa kotelosta ei puutu, eli lämpö vaihtuu, Extra ATX. Näyttiksen prossun lämmöt ei nouse missään yli 64:n asteen. M.2 käyttis asema käy noin 50 astetta
 
Onko tahnaa prossun ja jäähyn välissä tarpeeksi mutta ei kuitenkaan ihan liikaa?
 
Onko tahnaa prossun ja jäähyn välissä tarpeeksi mutta ei kuitenkaan ihan liikaa?
Nyt on kyllä omituiset ohjeistukset, kun prossun lämmöt ovat täysin normaalilla tasolla.

Ongelmaa voisi koittaa rajata ottamalla kellotukset pois yksi kerrallaan, todennäköisesti noi muistit ovat liian nopeat, voivat vaatia enemmän säätöä kuin mitä EXPO tarjoaa oletuksena.
 
Onko tahnaa prossun ja jäähyn välissä tarpeeksi mutta ei kuitenkaan ihan liikaa?
Trhermal Grizzly cryonaut ja tietenkään en blokin läpi näe, mutta olen jokuseen prossuun laittanut sekä olen myös ollut radio tv huollossta duunissa, että uskoisin että ne on suht asiallisesti laitettu. Jos viittaan mahdolliseen liiallisen tahnan aiheuttamaan oikosulkuun prossun pinnalla, niin olettaisin, että se olisi kokoajan päällä eikä kestäisi stressitestiä
 
Lämpötahna ei johda sähköä, eikä täten aiheuta oikosulkua.
 
Trhermal Grizzly cryonaut ja tietenkään en blokin läpi näe, mutta olen jokuseen prossuun laittanut sekä olen myös ollut radio tv huollossta duunissa, että uskoisin että ne on suht asiallisesti laitettu. Jos viittaan mahdolliseen liiallisen tahnan aiheuttamaan oikosulkuun prossun pinnalla, niin olettaisin, että se olisi kokoajan päällä eikä kestäisi stressitestiä
No sit kuulostaa et kaikki on kunnossa siltä osin.Expo moodi pois muisteista.
 
Sen verta maalaisjärjellä ajateltuna mietityttää se, että kun oon ajanunuseita stressitestejä ja benchmarkkeja ilman rajoituksia ja niissä kuva ei oo jumittunu. Sit kun pelaan, niin mulla on Riva tunerist rajattu fps:t 170:n koska näyttöninon 175hz näyttö. Tällöin koneen ei edes pitäisi rasiattua niin paljoo, ku stressi testissä. No mut joo, täytyy alkaa pala kerrallaan testaamaan, ku pääsen duunista. Kait se jostain se vikä löytyy. Sit tietty NVidian ajuri?
 
Voi olla että pidempiaikaisessa pelaamisessa kotelon sisälämpötila nousee enemmän ja muistit käyvät epävakaiksi, noin nopeat muistit voivat olla aika rajoilla vakauden suhteen pelkällä expolla, voivat vaatia enemmän säätöä. Ajuritkin mahdollinen ongelman lähde.
Kokeilemalla selviää.
 
No miksi on Expo?, no käsittääkseni sitä käytetään yleisesti buustaamaann muisteja vai olenko ihan väärässä? Missään Cinebenchmarcissa ei tuu ongelmia yms. Cine24 tulos 2278. Näytönohjaimen muistit oli stressitestissä noin 10min kohdalla 86 astetta, eli maallikon korvaan suht lämpimät. Muistaakseni Rammit ei olleet kamaln luumia, mut tarkistan viel
Mikä SSD ja sen lämmöt.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
290 655
Viestejä
4 971 023
Jäsenet
79 837
Uusin jäsen
Moottorisaha

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom