Koira ihmisen paras ystävä

Kyllä se näin on. Meillä oli saksanseisoja Selma 11 vuotta ja kun syöpä sen lopulta vei, jätti se ison aukon eelämään. Tuntui surulliselta kun ei tassujen kopina enää kuulunut ja uusi lumi peitti pihalta viimeisetkin tassunjäljet

Päätettiin sitten että nautitaan elämästä ilman koiraa, ei tarvita enää hoitopaikkaa jos jonnekin lähdetään, lenkillekin voi ilman koiraa mennä.. puoli vuotta elettiin tässä valheessa. Sitten vaan se koirakuume iskee kuin joillekin autokuume. Kun pahin suru oli hellittänyt tuli aika ottaa uusi koira, samalla kuitenkin tietäen että siitäkin aika jättää ennen itseä ja sama surutyö tehtävä koskus uudestaan. Nyt on talossa äärimmäisen rakas kultainennoutaja ollut pari vuotta ja viikon päästä tulee toinen, kultaisennoutajan pentu tälle kaveriksi

 

Meillä on mittelspitz-poika, joka täytti toukokuussa 5 vuotta.

Kennelin aikainen kuva:



5-vuotta:

 

Otin itselleni ensimmäisen koiran tuossa lokakuun alussa 2014. Pitkään haaveilin ja tutkin eri rotuja, mutta ei ollut aikaa aiemmin koiralle. Kyselin paikallisilta kenneleiltä/kasvattajilta, mutta tuntui kun päädyin shelttiin, että kyseiset kasvattajat ovat vähän ns. "sisäsiittoista" porukkaa eli jos sinulla ei ole halua lähteä näyttelyihin/agilityyn/yms niin koiraa et saa. Löysin sitten kasvattajan pohjois-ruotsista Jällivaarasta, kun muuten ei +150km säteellä tuntunut olevan vapaita pentueita tuohon aikaan. Koiran isällä C.I.B-näyttelyistä eli kansainvälinen muotovalio. Minulla kerkesi olla koira jo kuukauden kun yksi kasvattaja, johon olin ottanut yhteyttä tarjosi "ylikokoista" shelttiä, koska sen kanssa ei voisi näyttelyihin mennä.

Päädyin shelttiin pääasiassa sen miellyttämishalun ja kouluttamisen helppouden takia. Tuttavilla on/ollut shelttejä ja niihin tykästyin. Soopeli väritys minulla oli ensisijaisena toiveena ja sen sain. Sen jälkeen varmaan olisi ollut merle tai trikki. Tullut tuon kanssa rullaluisteltua sen jälkeen kun täytti vuoden ja parhaimmillaan ollaan 10km:n lenkki tunnisssa käyty luistellessani ja virtaa kotona oli vielä leikkimiseen. Toki taustat tietäen ei mikään ihme, paimennuskoirahan toi on.

Tuntuihan se alussa, ettei se millään opi sisäsiistiksi. Pihalla juostiin lähes 10 krt/pvä kun kerrostalossa asun. Ja siltikin sisälle tehtiin heti kun katseen käänsin pois. Noin 2 kk meni, että päivisin teki asiansa pihalle, toki yön yli pidättäminen tuon ikäiselle oli vielä liikaa. Muutamia vahinkoja sattui, mutta ei kovin usein. Sängylle kävi kerran kusasemassa, mutta jäi kiinni itseteossa. Tammikuussa uskaltauduin laittamaan matot lattialle ja pallon kanssa leikkiessä siihen sitten kesken kaiken naamani edessä kusasi. Taas lähti koiruus niskasta häpeämään. Lähes vuoden ikäisenä menin kaverini luo tuon kans ja saman tien sisään päästyään kävi sohvalle merkkaamassa.

Nyt ikää sen 2v ja reilu 2kk. Toinen korva pystyssä ja saa olla. Leikin aikani painojen kanssa ja liimausta joskus yritin, mutta kynsi sen aina irti. Yksi hammas puuttuu tai on ikenen alla piilossa, tais olla p2 alhaalta. Aristelee lapsia, koska ei niihin tottunut ja toisia koiria varsinkin jos ovat häntä isompia. Ei millään mene nuuskimaan/tutustumaan vaan lenkilläkin kiertäisi kauempaa vastaantulevat koirat jos vain hihnaltaan pääsisi. Irti pidän kun maastossa kuljen ja ei autoja yms muita liikkujia.

Lopuksi muutama kuva. Ensimmäinen 6vk vanhana kun kävin tutustumassa ja viimeinen taitaa olla elokuulta.

 

Laitetaan oma koira. Ares, n. 1 v ja 5 kk seefferi.

 

Oma kultainennoutaja saa ihmettelemään lähes päivittäin miten kylmähermoinen sitä voi olla. Puolivuotias pentu leikkii, riehuu, räyhää ympärillä aina valveilla ollessaan. Sitten kun alkaa väsyttämään niin köllähtää tämän 7-vuotiaan päälle. Kirjaimellisesti.
Ja niinkin luille ahneelle koiralle kuin vanhempi on, ei heti uskoisi sen pitävän suussaan luuta pennulle paremmin järsittäväksi. Tuosta pitäisi varmaan video ottaa, ei sitä ole uskoa itsekään vaikka vierestä katsoo.

 

Vanha katukoira löytyy. Pienenä multa lopetettiin vastoin mun tahtoani lapin karhukoira ja mietin pitkään, että otanko koiran. Mulla oli hoidossa usein kavereiden koiria ja lopulta totesin, että ihan hyvin varmasti pärjään. Tää on ihmeen rauhallinen rescue-eläin, vaikka on viettänyt vuosia tarhassa ja kadulla. Ei hauku kuin vasta sitten, kun joku on oikeasti hätänä ja on tosi sosiaalinen seurakoira.

Oon nyt pitänyt laihiksella puoli vuotta, kun koira on vähän sekaosista tehty ja sillä on tosi töppöjalat suhteessa sen ruumiiseen ja alkaa tulla niveliin vähän kremppaa. Muutamaan kuukauteen ei ole kipuillut ja toivottavasti pysyykin hyvässä kunnossa.

 

Kyllä houkuttaisi itseänikin hankkia koira mutta olen sen linjauksen tehnyt, että en kerrostalossa asuessani ala lemmikkejä ottamaan. Etenkin kun mielenkiinto kohdistuu isompiin ja liikuntaa kaipaaviin rotuihin. Vanhemmilla oli valkoinen länsiylämäänterrieri mutta siitä jätti aika tuossa keväällä melkein 16 vuoden iässä. Vieläkin tietyllä tavalla odottaa vanhempien luokse mentäessä että se kömpisi laiskasti ovelle vastaan.

 

Omien kokemuksieni mukaan kerrostaloissa asuvat koirat saavat paremmin liikuntaa kuin omakotitaloissa olevat. Kerrostalossa kun on pakko lähteä sen koiran kanssa harrastamaan jotain, kun taas omakotitalossa koira helposti potkaistaan pihalle päiväksi hihnaan/häkkiin ja sitten mahdollisesti otetaan yöksi sisälle. Erityisesti maalla näkee näitä pystykorvia, jotka viettävät suurimman osan elämästään muutaman neliön häkissä. Tietysti poikkeuksiakin on, mutta noin yleisesti ottaen.

 

Tietyt rodut on ongelmallisia tuon vapaana olemisen kannalta. Jos on riistaviettiä niin eihän noita voi vapaaksi laskea. Vanhemmat asuvat maaseudulla ja heillä tuo westie sekä sitä edeltänyt hovawartti pystyivät olemaan vapaasti pihalla ilman, että lähtivät omille teilleen. Tulivat sitten koputtamaan ovelle jos halusivat sisään/ulos. Tuo tietenkin vaatii sen että ollaan oikeasti maaseudulla eikä missään wannabe-omakotitalossa jossa pystyy olkkarin ikkunasta kusemaan naapurin seinään.

 

Meidän vanhukset on 11,5v ja 12,5v. Jonkinverran pyörii jo päässä se että kavereilla ei voi olla enää hirveän montaa vuotta jäljellä, tämä on se ainoa miinus koirien omistamisessa. Niistä tulee perheenjäseniä ja elinikä on valitettavan lyhyt :/

 

Meillä 8 vuotias apinapinseri, reilu kaksivuotias ranskanbulldoggi.
Pinseri vielä pitää vallankahvasta kiinni, mutta alkaa olla merkkejä siitä, että kohta ranskis kokeilee kumpi on kumpi.

Omakotitalossa kun asustellaan niin Ranskista ei voi kuvitellakaan päästävänsä vapaana pihalle, lähtee varmasti ensimmäisen ohikulkijan matkaan. Pinseri taas ei tontilta lähde, edes isäntäväen perässä.

 

Meillä on nytten tollane 14-viikkonen labradorin-noutaja. Miten sitä luokse tulemista kannattaisi opettaa? Ja entä sen kanssa vapaana liikkuminen? Tosiaan eka koira itelle.

 

Meidän kultainennoutaja oppi olemaan vapaana ja lähellä niin että pentuna metsään ja koira irti, hetken kun se siinä touhus ja meni pidemälle niin äkkiä "piiloon" kun ei nähnyt, koira kun ei nähnytkään omistajaa niin alkoi vimmattu etsiminen ja muutaman kerran jälkeen ei enään pitkälle lähtenytkään. Nykyään 7v tuo kulkee irti vierellä ja viis veisaa muista, paitsi meidän talonmiehestä joka aina antaa herkkuja koirille.

Mäykylle tuo ei sitten toiminut, sitä ei niin ihminen kiinnosta tai metsä pelota että se lähtis etsimään, se menee sinne minne nokka näyttää ja siksi kulkee aina hihnassa.

 

Kiitos vastauksista! Tarvii ruveta treenaamaan.

 

Älä käytä tänne sanaa! Sitä hoetaan helposti koko ajan ja vieraskin voi sitä käyttää. Opeta mielummin erillinen nyt jumalauta rakki tänne sieltä sanalla vaikka luokse jota käytät harvemmin mutta silloin koira kans tulee eikä arvo.

Meillä koira oppi tämän päivässä kun toinen piti kauempana ja huusi vaan luokse ja namia naamaan.

 

Tuntuu että koira myös tajuaisi sanan muutamasta ensimmäisestä kirjaimesta. Vaikkapa luokse niin luo..
Koira voi oppia myös vääristä sanoista. Esim "haluaako" niin pää kallistuu. Se on varmaan tullut että haluaako se ruokaa tai haluaako se pihalle. Luokse taas voi olla vähän vaikea jos se sekoittuu leluun tai luuhun jotka se kyllä myös osaa. Täällä 6v saku, eikä ennemin ole ollut koiria. Mutta toisaalta kyllä koira varmaan oppii luokse käskynkin eikä sekoita sitä muihin lähes samanlaisiin. Käsimerkein osaa ainakin istua ja mennä maahan. Olehyvällä alkaa syödä tai käsimerkistä.

 

Tässä Elton, nyt 12kk ikäinen Bostonterrier


Tämä noin 12 viikkoisena


Kesällä noin 7kk



Tässä tänään aamulla. Ei olisi millään jaksanut nousta aamulenkille

 

Meidän kultainennoutaja sai vajaa viikko sitten kaverin. Pari päivää vanhempi "hylki" pentua, mutta kolmantena päivänä nukuttiinkin jo näin:

 

Hyvä pointti. Mä en edes äkkisilteen muista mitä kaikkia sanoja, vihellyksiä, taputuksia jne "käskyjä" on noille opetettu. Välillä se voi olla nyt vittu tänne ku olis jo! Ja sieltä tullaan - koska kun tullaan, niin se on hyvä juttu ja siitä saa kehuja, rapsutuksia ja nameja, ikinä koskaan ei mitään rangaistusta vaikka mitä olisi tekeillä, pääasia että tulee, niin bueno.
Ja kun rakkailla lapsilla on monta nimeä, niin nämäkin tulevat vaikka mitä lempinimeä käyttää, tai pojat tänne, niin se on käsky kummallekin.

Luoksetulemisessa koiran logiikalla, ne kyllä tietää mitä tulossa on. Jos on tekemässä jotain pahojaan, tai ei tottele, niin sanoisin että kertakin remmistä tai muuta kuritusta pistää vähän miettimään että kannattaako mennä ottamaan selkäsauna...

Ja sitten jos sattuu olemaan kaksi koiraa, niin vanhemmasta pentu ottaa hyvin mallia, ja tämä on toiminut oikein hyvin meillä. Tästä nyt voisi jaaritella loputtomiin. Mieluummin porkkanaa kun keppiä.

 

Tämä on tuttu kuva! Mehän ollaan samassa facebook ryhmässä

 

Maailma on pieni

 

Olipas vaikea yö.

9v (kohta 10) koira oli hieman ahdistuneen olonen ja vähän maiskutti illalla 22:00 aikoihin, pyrki koko ajan meidän makkariin johon ei ole edes yrittänyt vuoteen. Koiralla siis taustalla sydämen sivuääniä muutama kuukausi sitten. Sydänultraan tarkoitus mutta Lahden alueella niitä ei juurikaan ole (kun ultraaja on lomalla) ja töiden vuoksi ei saatu sovitettua kun menee Hollolassa eläinlääkäri niin aikaisin kiinni.

Päätin nyt että otan vaikka palkattoman vapaan että koira pääsee ultraan ja sitä myötä lääkkeet. Kourasi todella pahasti kun ajattelin että jos vaikka aamulla ei ole enää koira hengissä. Nuoli tosi paljon kun istuin sen pedin vieressä niin tuli mieleen että kiitti vuosista (viddu itken nyt töissä kun kirjotan tätä )

Onneksi aamulla oli jo parempi. Varmaan pakkanen ja hieman pidemmät lenkit kävi pumpulle, mutta käveltiin vähän pidempiaä lenkkejä kun oli niin hyväntuulinen ja energinen lumessa.




edit: miten täällä kun koira on kuollut, onko kuollut kotona? Silloin kun kuolee piikillä ehkä ehtii jo vähän ajatella kaikkea mitä tehdä, mutta jos aamulla koira ei enää herää mitä ihmettä sitä voi tehdä.

 

Meidän pentu ei ole lunta ruvennut ihmettelemään. Tykkää haistella ja maistella lunta.

 

Meiltä lopetettiin Berni tämän vuoden helmikuussa 9 vuotiaana. Takapää alkoi vain hiljalleen pettää alta ja pari viimeistä päivää kannoin koiran ulos tarpeilleen, tuin takapäästä että pystyi paskomaan ja kannoin takaisin sisälle. Viimeinen ilta oli aika karmea kaiken kaikkiaan. Siinä vaiheessa kun lähdin kantamaan koiraa autoon niin 5-vuotias tyttö itkee jalassa kiinni ja pyytää etten veisi sitä pois. Naivisti uskoin että asialle voisi vielä jotain tehdä ja lohdutin tyttöä että iskä vie koiran lääkäriin niin saadaan se kuntoon. Seuraavan kerran kun tyttö näki koiran niin se oli tuhkana purkissa.

Eläinlääkäri tutki koiraa muutaman minuutin ja sanoi että jos olisi hänen koiransa niin hän ei edes miettisi muuta kuin pois päästämistä. Vaimo sai olla koiran vieressä viimeiset hetket ja minä lohdutin tyttöä kotona. Yksi vaikeimmista asioista oli se kun piti vain yrittää olla lujana ja tukea vaimoa ja lapsia vaikka itelläkin oli aika helvetin kurja fiilis. Koira oli sellainen ADHD joka raastoi mun hermoja päivittäin mutta kyllä sitä silti jäi todella kova ikävä.

Nyt ollaan tosiaan menty puolisen vuotta ilman koiraa kunnes viime torstaina haettiin pentu kotiin. Poika syntyi 11.9. ja on meidän ensimmäinen Mastiffi.

 

On hienot tassut

 

Tassuista jo näkee, että aika möhkäle siitä kasvaa. Toihan on nyt jo paljon isompi kuin meidän aikuinen jackrussel .

 

Juurikin näin. Eksälle rakensin todella isot aitaukset, siis koirille, en sille akalle ja koirat vietti niissä aikansa aamusta iltaan. Liikunta oli sitä mitä ne ite jaksoi leikkiä + mitä muksut niitä leikitti pihalla. Ite kävin metsässä patikoimassa niitten kanssa aina välillä. Mutta nyt kun asun toisaalla missä koirille ei ole moista mahdollisuutta, niin niitä tulee lenkitettyä paljon enemmän. Väittäisin että ne saa nyt enemmän lenkkiä, uusia hajuja ja tapaa paljon enemmän ihmisiä ja muita koiria. Omat koirat, 2 berniä, ovat sellaisia läheisriippuvaisia, että vaikka siinä talossa ois se 200 neliötä, ne ovat just siellä missä ite on. Ne ois varmaan yksiössä kaikista iloisimpia kun en pääsisi niitä karkuun

 

Pari koiraa ei aamulla enää heränneet. Muutama on viety piikille, koska terveys on pettänyt, luusyöpää ja suolistotukosta. Aina se on ollut helvetin kova paikka, ilman kyyneliä ei ole selvinnyt. Parhaitten koirien kanssa on tehty ja koettu kaikenlaista, että niistä jää hyvät muistot vuosienkin päähän. Nyt kun on omat koirat, ihan tarkoituksella 2 Berniä, koska on itelle helpompaa kun toinen kuolee sitten joskus ja toinen on seurana ja toiseksi 2 koiraa menee yhtä helposti kuin 1. On toisilleenkin sitten seuraa.

 

Aikataulut saatu kohdilleen ja aika sydänultraan varattu. Välillä menee hermo tuohon koiraan kun ei rauhotu vaan vouhkaa menemään, adhd tyylinen on aina ollut. Hermo siis siksi kun pelkään että saa sydänkohtauksne, tiedän kyllä ettei koira tajua sitä, mutta ärsyttää silti. Miettinyt että ehkä se sydänoireilu vähän rauhottanut vouhkaamista, mutta sitten kun lääkitys kohdalleen ja taas alkaa vouhkaaminen ja sitten taas sydän ottaa osumaa siitä.

On kohta vuoden ikäinen muksu niin aikahan menee sen kanssa, sitten illalla kun muksu nukkumaan niin ruoan valmistus töihin ja sitten jo niin väsynyt ettei jaksa kauheasti koirien kanssa mitään tehdä. Ja tuo koira kun on sellainen että ei voi välttämättä edes silittää kun siitä saa kipinän ja alkaa juoksentelemaan lelu suussa ympäri kämppää. Turhauttaa usein kun koitan antaa hellyyttä tai huomiota niin koira ottaa sen leikkiinaloittamiskutsuna ja juoksee pois. Aina ei voi edes leikkiä kun tulee lelun kanssa takaisin päin niin kääntyy ja menee jonnekin puree lelua ja tuijottelee.

tässä kirjoittaessa tuli mieleen että onhan siinä sekin mahdollisuus ettei lääkitys toimi tai aiheuttaa sivuoireita tms, ja loppu lähenee
pakko tai tässä on selvitellä jo vähän etukäteen mitä tehdä jos kuolee tai menee piikille ennen kuin tilanne päällä ja voi olla ettei vain pysty silloin asioita hoitamaan

 

Juuh. Ollaan aina tykätty isoista koirista ja tietysti toivotaan että tämäkin kasvaa sinne rotumääritelmän asteikkoon. Toisaalta vaikka jäisikin pieneksi niin yhtä rakas se silti on. Mulla ei ole koskaan vielä ollut pentukoiraa vaan kaikki on tullut elämään vasta aikuisina, joten siitäkin syystä on hieno seurata pennun kasvua. Näillä pitää olla melko tarkka ettei paino nouse liian nopeasti ja ruokaa saa maltillisesti. Piti vielä eilen tarkistaa kasvattajan mielipide näin ensimmäisen viikon jälkeen ja kaikki on kuulemma hyvällä mallilla. Nyt pentu syö 9dl nappuloita päivässä, kolmeen kertaan jaettuna. Paino oli viime torstaina 7vk iässä 9,1kg ja eilen vaaka näytti 10,8kg

 

nyt on vähän epävarmat fiilikset. Pentue josta poika hankittiin, syntyi alunperin kokoonpanolla 3u+6n. Ensimmäisen vuorokauden kuluessa yksi uroksista kuoli.

Noin viikko sitten toinenkin uros kuoli, meni avattavaksi ja syyksi todettiin sydämen laajentuma. Eli tämä meidän tapaus on ainoa pentueen jäljellä olevista pojista.

Tänään on sitten yksi nartuistakin kuollut samoihin oireisiin kuin tuo uros.

Nyt kaikki loput pennut lähtevät kuvauksiin, mukaan lukien meidän poju.

Vähän pelko perseessä tässä nyt eletään...

 

6v saku karkasi tänään ensimmäistä kertaa. Koira tykkää kovasti autoilusta ja kävin hakemassa autosta jotain papereita. En toki päästänyt koiraa sinne autoon omaan koppiinsa. Vielä ikkunastakin koira näkyin mutta siitä lähti sitten jonnekin menemään. Muutaman minuutin päästä yritin huhuilla koiraa mutta eipä sitä enää missään näkynyt. Täydellinen katoamistemppu. Naapureillekaan ei yleensä mene koska naapuri käskee koiran lähteä vetämään jos se eksyy väärälle tontille.

Pihatiellä näkyi jotain koiran jälkiä ja lähdin sitten seuraamaan polkupyörällä jos koira olisi lähtenyt vaikka mummolaan. Muummola kun on kiva paikka koirallekin kun saa siellä jotain ruokaa. On vaan vähän vaarallinen noin iso koira kun mummu ja pappa on 89 ja 87 vuotta. Ja sieltähän se koira sattui löytymäänkin, mummu oli kuulemma vienyt perunakattilaa portaille, niin oli koira jostain juossut ja luikahtanut ovenraosta sisälle. Hyvä juttu että koira ei ollut jäänyt auton alle. Osaa kyllä kulkea tien reunassa ja 60 rajoitus tuossa 2 km matkalla. Paluumatkalla tuli vain 4 autoa, eli eipä täällä autoja onneksi juuri liiku.

Skenaario siis oli että koska menin pihalle ulkotakki päällä ja kävin autossa, niin koira luuli että nyt lähdetään jonnekin kivaan paikkaan. Lisäksi katsoin koiraa vielä ikkunasta (koira huomasi) ja sitten koira vain häipyi jonnekkin täysin kadoksiin. Eli koira kai päätti lähteä itse sinne mummolaan jo valmiiksi, koska ei päässyt sinne autoon koppiin? Ja jos koira jää taloon tai ulkokoppiin, niin sieltäkin koira huomaa että minne suuntaan auto lähtee. Joskus tuo saku "osaa lukea" ajatuksia, niin jos se päätti itse lähteä kävelylle? Viimeksi koira oli siellä sukulaisilla isänpäivän aikaan ja sai tietysti siellä kaikkia herkkuja syötäväksi. No pääasia että ei jäänyt auton liiskaamaksi.

Nyt näyttää väsyttävän kun pääsi karkureissulta takaisin.

[ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]

Kesällä mentiin metsästämään poliisikoiraa.

 

Ensimmäinen koira kuoli kotona, syliin. Aamulla emäntä tuli herättämään että nyt ei ole kaverilla kaikki kunnossa. Ei ollut valitellut mitään, toki ikää melkein 14v. Säntäsin tarkistamaan tilanteen, ja seurailin pulssia samalla kun emäntä oli soittamassa ell:le. Lopulta loppui syke, ja sanoin ettei tarvi enää soittaa mihinkään. Talvi siinä, niin kannoin kaverin toiseen autoon päivän ajaksi. Illalla sitten ajettiin tuhkaamoon.

Seuraavan kunto romahti täysin varoittamatta, itse olin töissä ja emäntä lähti jo viemään lekurille. Diagnoosi oli sellainen että päätin että ei enää jatketa. Siinä oltiin vieressä loppuun asti. Kolmas vähän niin, no olisi pitänyt päästää pois jo aikaisemmin. Silti kaikki eli maksimit vuosissa.
Nyt vanhin on +13v, saa nähdä onko kyse vuodesta vai kahdesta. On sitä vanhuuden vaivoja jo havaittavissa.

 

Päivitellään vähän. Pentu kävi sydänkuvissa ja kaikki oli hyvin. Mitä nyt eläinlääkäri oli lyönyt koiraa (!) tutkimuksen aikana. Klinikka pahoitteli tapahtunutta ja antoi lahjakortin ilmaiseen rokotukseen.

Huomenna mennään kasvattajan luo näyttämään pentua. Lähinnä että katsoo onko kasvu normaalia, takajalat ei kasva kieroon yms.

Itelle lähinnä tärkeintä on tietää ettei olla syötetty liikaa kun ei rodusta ole aiempaa kokemusta. Kylkiluut ei näy mutta tuntuu kyllä heti nahan alla. Ruokaa menee nyt 1,8dl kuivanappulaa päivässä, paino oli 7vk iässä 9kg ja sunnuntaina tulee 14 viikkoa. Paino tänään 24,2kg. Ehkä nuo isot vaan kasvaa nopeasti ja mitä olen ulkomaisia foorumeja selannut niin tuo paino ei mitenkään ainutlaatuinen ole mutta sen verran harvinainen kuitenkin että kyseessä taitaa olla oikeasti vaan aika isoksi kasvava yksilö.

 

Eilen vietiin meidän 12 v. rotikka-sakemannivanhus viimeistä kertaa eläinlääkäriin, ja siellä laitettiin lopulliseen uneen Oli varattu lääkäriaika valmiiksi jo onneksi edellisenä päivänä, ennen kuin kunto meni todella huonoksi. Monta päivää oli jo ollut ruokahaluttomuutta, ja sen vähän mitä söi, oksenti sulamattomana ulos. Hädin tuskin jaksoi käydä ulkona asioillaan, loput ajasta nukkui eikä jaksanut innostua mistään, edes herkuistakaan enää. Koirasta ja sen katseesta näki että tämä on nyt tässä, enää ei vaan jaksa. Lääkäriin lähtiessä oli sitten jo kantokunnossa, tai käveli kyllä ulos asti mutta kusella ja (ripuli-)paskalla käytyään kävi samantien maaten. Siitä sitten kannettiin autoon, ja autosta lääkäriin. Ei siis ollut kyse mistään "pahimman aavistamisesta" ja sen vastustelusta, vaan ei yksinkertaisesti jaksanut enää liikkua. Eipä tarvinnut sekuntiakaan miettiä enää mitään lisätutkimuksia, ja lääkärikin oli ihan samoilla linjoilla.

Ei tuosta olisi enää montaa päivää mennyt kun olisi henki varmaan lähtenyt kotonakin, eikä välttämättä niin rauhallisesti kuin nyt. Surullinen olo, mutta myös helpottunut.

 

http://www.savonsanomat.fi/ulkomaat...itteita-myyvät-kauppaketjut-boikottiin/900457

Itse en ole mikään tuon järjettömän ilotulitepaukuttelun ystävä mutta vähän jotenkin hassua tuo että kun yhtenä iltana vuodessa hieman paukkuu niin koiraihmisillä on hätä suuri. Opettaisivat vaikka koirat sietämään pamahduksia. Jos eivät opi niin voi voi.
Varmaan jos esim. kerrostaloasunnossa on jollain tuollaisella paukevalittajalla äänekäs koira joka esim. haukkuu joka ikinen päivä joka kerta kun joku rapussa kulkee niin sellaista helvettiä ilmeisesti pitäisi koirattomien sietää loputtomasti. Ja koiran paskomisista pihoille ja jalkakäytävillekään ei koiraihmisten mielestä saisi valittaa eikä siitä että monet ulkoiluttavat koiriaan julkisilla paikoilla kytkemättöminä jolloin ne voivat käydä minkä tahansa luontokappaleen kimppuun, kuten esim. citykanin. Viime kesänä näin sellaisen tapauksen. Eipä koira isäntäänsä juuri kuunnellut kun oli citykanin perseessä kiinni.

Juuri noin se nimittäin yleensä menee, koiranomistajat ajavat aina omaa etuaan.

 

Meillä kanssa toi yksi pelkää paukkuja mutta se nyt on yksi ilta niin kyllä se pärjää ja sisällä se nyt ei onneksi niihin reagoi mutta lenkillä saattaa säpsähtää. Onhan se ikävää kun toinen pelkää, mutta ei se nyt niin mene että kaikkien pitää lopettaa paukuttelu koirien takia.

 

Kauhusta kankeana olevan koiranomistajana en pidä ilotulitteista, mutten olisi niitä siksi kieltämässäkään. Turhia ne ovat, en ymmärrä yhtään. Lapsena toki oli kivoja mutten aikuisena enää tajua.

Apteekista haettu jo jotain uutta lääkettä
http://www.orion.fi/konserni/media/...lon-lievittamiseen---myyntilupa-eun-alueella/
~25€ tuubi, otin kaksi.

Saas nähdä miten toimii, viime vuonna runttasin suuhun maksimit alpratsolaamia, ei auttanut, toissavuonna auttoi hyvinkin

 

Mitäs vittua nyt

 

Kyseessä oli siis kiertävä sydänspesialisti joka oli soitettu tuonne klinikalle vain näitä pentuja varten. Meidän poika oli ensimmäinen tutkittava ja ilmeisesti pentua oli pelottanut tutkimuspöydällä ja sen takia uikutti siinä, vaikka olisi pitänyt olla hiljaa kun lääkäri kuunteli sydäntä. Tämä lekuri sitten nappasi pentua ensiksi kuonosta kiinni ja kun uikutus luonnollisesti lisääntyi niin lääkäri veti avokämmenellä pennun takaraivoon.

Loput pentueesta tutkittiin aika sulassa sovussa kun vaimo ja kasvattaja olivat ärähtäneet lääkärille.

Tekisi mieli kirjoittaa että lääkärin käyttäytymistä selittää varmaan osaltaan se, että hän oli syntyperältään tuolta jostain hieman etelämpää, mutta eihän tuollaista vihapuhetta enää nykyään uskalla mihinkään laittaa.

eiku... hups.

 

Joo eipä varmaan omalla kohdalla olisi jäänyt sanalliseen palautteeseen.

 

Nii no halusitko tulla uudestaan erikseen maksamaan 500euroa siitä hyvästä että pentu ei ollut hiljaa? Meinaatko että sille tuli nyt kauheet traumat tai muuta paskaa.

Ei tullut. Ihme että edes kertoivat. Niillä on rajattu aika ja jos eläin ei ole yhteistyö kykyinen niin kyllä keinoja löytyy

 

Hieno asenne sulla...

Haluaisin että eläinlääkäri keskustelee tutkimuksen jatkamisen vaihtoehdoista ennen kuin lyö koiraani.

 

Tyttöystävän chihuahua, josta on tullut todellinen ystävä itselle sen jälkeen kun tuli taloon. Läheisyyden haluinen, hieman oikukas helposti "loukkaantuva" ja kiltti luonne tekevät kyllä niin uniikin pikku pakkauksen että eihän siitä voi olla tykkäämättä

E: Nyt pitäisi näkyä kuvakin.