Kiintolevyn virtajohtoihin sulakkeet. (Koska tulipalovaara)

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Olipa tuossa viikonloppuna tulipalo lähellä, onneksi savu tuli viereiseen huoneeseen.
Sata liitin otti ja suli ja yritti syttyä tuleen.

Hupaisin asia tässä on se, että ko liitin oli kiinni kiintolevykelkassa, joka oli ollut tyhjänä parisen viikkoa ja muutenkin käytössä harvakseltaan. Kone on viitisen vuotta vanha ja osittain sulanut liitin on aivan hyvin kiinni, täysin pohjassa, eikä ole vinossa (toinen reuna ei palanut, niin siitä näkee).

Jos on aikaa, niin pitää tehdä tuolle joskus viipalointi dremelillä. Haluan nimittäin selvittää, onko vika liittimen sisällä, valoksessa vai onko pinni ollut vinossa siten, että maa ja jännite otti toisiinsa.

550W:n laadukas poweri ei sammunut moisesta, eikä kone edes tiltannut "pienestä" liittimen kypsymisestä.

Tuli tästä nyt kuitenkin mieleen, että taidampa askarrella sulakkeet noihin piuhoihin, kun onhan tuota tapahtunut ympäri maailmaa..
Mahtaisikojan joku 3A15 hidas sulake olla sopiva aina per kiintolevy? Sekä 5V että 12V linjoihin.. Koneessa on vähän kaikenlaisia levyjä, varsinkin noissa levy sloteissa, kun kloonaan sillä levyjä ja ajelen datanpelastussuftia ym ym..

Pitääpi tutkia, joutuuko tuon kiintolevytelineen vaihtamaan vai saako liittimen siitä irti ja tinattua johdot siihen suoraan..
Mites muuten käyttääkö 2,5 tuuman levyt ikinä 12V:n jännitettä mihinkään?
-----------------------
Jos olisin itse ollut kotona ja kantti olisi kestänyt, niin olisin kyllä ehkä katsonut lopputuloksen, syttyykö todellakin täysin tuleen vai savuuttaako pelkästään..
-----------------------
Mitään muuta ei sitten hajonnut.
 
Liitteet

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Mikäs "laadukas" 550W ei sammu tuollaisesta oikosulusta?
Siksi, koska se tn kykenee antamaan vähintään 650W tehoa tuosta 12V linjasta (se voi antaa siitä kaiken) ja ei tuollainen liiitin tn kykene menemään niin täysin oikariin, jotta se veisi virtaa yli 50A
Itseasiassa nuo johdot todennäköisesti sulavat ja hehkuvat poikki Tai en ainankaan ihmettelisi, jos niin tekisivät.

Joskus käytin muuhun väliaikaiseen hommaan vanhoja powerin johtoja ja n 30A:n "jatkuva" virta niiden läpi sai ne sulamaan.

Voi siinä olla pienempi virtarajoitus tuolle liittimelle, en ole sitä tutkinut, mutta noissa on yleensä hyvä virranantokyky, koska noilla voi käyttää yleensä huoletta esim näyttiksiä ja ei ne sammua pätkähdä ylivirran takia, vaikka näyttis hörppääkin jonkun 400W.

Tietokoneiden powerit ovat mielestäni melko riskialttiita, kun on tuollaisia paskaliittimiä olemassa, jotka voivat yrittää mennä oikariin ja sitten sulaa /palaa.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Jos olisin itse ollut kotona ja kantti olisi kestänyt, niin olisin kyllä ehkä katsonut lopputuloksen, syttyykö todellakin täysin tuleen vai savuuttaako pelkästään..
Periaatteessahan noissa pitäisi olla siinä määrin palonestoaineita, että metallikotelon sisällä oleva kone ei kämppää polttaisi vaikka tuollainen oikosulku jossain päin sattuisikin. Toki mikäänhän ei ole mahdotonta ja jos koppa on aukinaisena niin riski on suurempi.

Mites muuten käyttääkö 2,5 tuuman levyt ikinä 12V:n jännitettä mihinkään?
Silloin PATA-aikaan kun 2,5" levyillä oli 44 pinniset liittimet, joissa virransyöttö samassa, niin niissä ei ollut kuin maa ja 5V (pinni 41: 5V logiikalle, pinni 42: 5V moottorille).

En usko SATAn myötä 12V oltaisiin alettu käyttää, toki poikkeus varmaan sitten vahvistaa tämänkin säännön. Nopeasti vilkaisin esimmäisen vastaantulevan 2,5" 7200rpm SATA kieputtimen niin siinä oli vain 5V käyttöjännitteenä. SSD levyissä ei taideta 12V käyttää missään kokoluokissa.
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
515
12V lankuille ja 5V oheislaittelle. 5V vielä yleensä ohjataan 3.3V logiikaksi esmes NAND SSDeillä koska trankut ei kestä
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Molex to sata adapteri?
Google: molex to sata, lose all your data.

Tai sitten paskat valetut sata liittimet laadukkaan(?) powerin kaverina.
 
Muistelisin, että adapteri tuli tuon icyboxin tuplakiintolevykelkan mukana.

Tuolle alleviivatulle heitolle nyt kyllä kaipaisin perusteita.

Tässäkään tapauksessa tuo molexi ei ollut edes sulanut. Huomattavasti tuntuu olevan parempi välittämään virtaa, kun tuo onneton SATA liitin.

Missään muualla ei ollut kypsymisen jälkiä, kuin tuossa SATA liittimessä (ei adapterin tai powerin molexissa, eikä powerin rungon liittimessä (poweri on irroitettavilla johdoilla)).
Ja noita on tosiaankin maailmalla mennyt muillakin ja monet ovat täysin virheellisesti kuvitelleet, että poweri on antanut väärää jännitettä tai kiintolevy on oikosulkeutunut tms.
 
Halvin tapa tehdä sata liitin on valaminen (mold), mutta sen seurauksena johdot saattavat liikkua sijoiltaan ja jäädä lähelle oikosulkua. Ajan kanssa sitten tulee oikosulku hitaasti niin ettei suojaukset iske, vaan alkaa savu nousta.

Sillä googlella löytyy hyvin juttua:

Eli liitin jossa johtimet puristetaan liittimen läpi on hyvä, mutta liitin jossa johdot uppoaa muovin sisään valettuna on huono. Jos noista sinun kuvista jotain saa selville niin tuokin palanut liitin oli valettu palopommi. Hyvä ettei käynyt pahemmin. :kippis:

Edit: niin ja sillä molex päällä ei ole mitään tekemistä ongelman kanssa. Ongelma noissa adaptereissa on se että niistä 95% on huonoja ja halpoja. Halvin keino on se sata pään valaminen ja varsinkin kun se tehdään mahdollisimman halvalla niin tässä tulos.
 
Hmm, eli suurin osa noista SATA liittimistä on palopommeja, koska valettujahan ne yleensä tahtovat olla.
Taidan pistää niihin johtoihin pienet 3A:n autosulakkeet, niin eiköhän ne pala ennen tuollaista kypsymistä, mutta luulisin, että parikaan kiintolevyä ei moista jaksa polttaa.. Biltömpsystä sai muistaakseni pidikkeitä johdoilla..
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Hmm, eli suurin osa noista SATA liittimistä on palopommeja, koska valettujahan ne yleensä tahtovat olla.
Näin asia taitaa tosiaan olla. Laadukkaissa powereissa johdotkin on kunnossa, mutta adaptereista about kaikki on roskaa... Itselläkin yksi liitin muutti hieman ulkomuotoa ja siitä viisastuneena varon nykyisin sata virtajohtoja. :)
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Halvin tapa tehdä sata liitin on valaminen (mold)
Valettujahan ne laadukkaat liittimetkin on. Itse asiassa tuossa videossa puhuttiin kaapelisarjan (cable assembly) toisen pään valamisesta kokonaisuutena, ei varsinaisesti pelkän liittimen (connector).

Voisi periaatteessa ajatella että noille valetuille kaapelisarjoille olisi hyvä tehdä eristysvastusmittaus ennen käyttöönottoa, mutta lienee tosiaan parempi vaan välttää noita valettuja kokonaisuuksia.
 
Jos ongelmana on, että tuolla käy hapettuminen tms kemiallinen juttu, joka aiheuttaa sähkönjohtavuuden, niin se eristysvastus on kunnossa ALUKSI, mutta käy vuotamaan esim muutamassa vuodessa. Tuo kaverihan oli tehnyt toisen videon, jossa katsoi muutamaa kaapelin päätä. Itse pidän todennäköisimpänä tuota, että vuotovirta käy kasvamaan ja sitten alkaa sulamaan ja kärähtää.

Ongelma on se, että se käy vuotamaan valoksen (pintaa) pitkin.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Sittenhän siinä on ongelmana ensisijaisesti vääränlaiset materiaalit, eikä niinkään valmistustekniikka. Jos nuo laadukkaat liittimet valmistettaisiin myös materiaalista, joka alkaa johtamaan esim. hapettumisen seurauksena, niin tulos olisi aivan sama.

Toki vääränlaisen materiaalin ja suunniteltua pienemmän eristyspaksuuden yhdistelmä on kaikkein varmin aikapommi.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Valettujahan ne laadukkaat liittimetkin on. Itse asiassa tuossa videossa puhuttiin kaapelisarjan (cable assembly) toisen pään valamisesta kokonaisuutena, ei varsinaisesti pelkän liittimen (connector).
Valettuja, mutta valun sisään ei valamisen aikana upoteta johtoja jotka voisivat liikkua vahingossa. Johdot lisätään kunnollisissa vasta valun jäähdyttyä.

Voisi periaatteessa ajatella että noille valetuille kaapelisarjoille olisi hyvä tehdä eristysvastusmittaus ennen käyttöönottoa, mutta lienee tosiaan parempi vaan välttää noita valettuja kokonaisuuksia.
Tietenkin tehdään. Ongelmahan on se että liitin voi toimia 2-10 vuotta ongelmitta ja sitten koko kone palaa pölyineen päivineen. Siksi nämä onkin aika(palo)pommeja. Ihan kuten Griffin totesikin.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Noissa paloherkissä paskoissakin muuten se varsinainen liitin tyypillisesti valetaan erikseen ja metalliset liitinpinnit työnnetään siihen jäähtyneeseen valokseen. Näin siitä itse SATA-levyyn kiinni tulevasta päästä saadaan mittatarkka ja mahdollisesti jopa speksit täyttävä.

Varsinainen ongelma tulee sitten kun tähän sinänsä kunnolla tehtyyn liittimeen juotellaan johdot kiinni miten sattuu ja valetaan se kokonaisuus mihin sattuu materiaaleihin.

IDC-liittimissä (insulator displacement connector eli läpipainoliitin, johon johtoja ei kiinnitetä juottamalla) tyypillisesti pätevät insinöörit on suunnitelleet prosessin niin että edes kiinalaiset nyrkkipajat ei pysty ryssimään kokoonpanoa yhtä pahasti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 998
Laittaisin sulakkeiden sijaan vanhojen tilalle uudet kunnolliset liittimet
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Liittimethän noissa saattaa olla kunnolliset, mutta niistä on rakennettu johtosarjat ala-arvoisesti.

Ottaen huomioon tuon sata-liittimen rakenteen (ohuita pinnejä lähekkäin), en pitäisi sulakkeitakaan täysin poissuljettuna varsinkaan kohdassa, jossa liitintä kytketään vähän väliä. Toki se johtosarja kannattaa vaihtaa kunnolliseen laittoi sulakkeita tai ei.

Ja 12V kannattaa tosiana jättää vaikka kokonaan kytkemättäkin jos sille ei ole tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.09.2017
Viestejä
400
Laittaisin sulakkeiden sijaan vanhojen tilalle uudet kunnolliset liittimet
Huonoa liitosta ei todellakaan korjata sulakkeella. Esimerkkinä aurinkopaneelin kytkentä ,josta ei mitemkään saa ulos kuin max virran, mutta huonosti liitettynä se vaan sulatti lataussäätimen ruuviliittimen muovit. Sama tilanne ,jos virtalähteen virranrajoitus tai sulakkeen koko pitää sulakkeet ehjänä ja liitin kipinöidessään sulaa.
 
JOS olisit vaivautunut LUKEMAAN alkuperäsisen kommenttini, niin näkisit, että kyseessä EI ollut mikään huono liitos, jolloin ylimenovastuksen jännitehäviö sulattaa liittimen.

Silppusin nyt sen liittimen pois siitä. Sen kiintolevykelkan liitinosa oli näköjään enemmän kuumuutta kestävää muovia (oli ihan ok kunnossa. Suurin kypsyminen oli siinä, missä oli maan ja 12V raja. MUTTA kypsyminen ei ollut tapahtunut KELKAN liitinpinnoissa, ne ovat ihan ok.)

Kunhan joudan, niin joko tinaan (tai pistän edelleen ihan liittimillä) sinne nuo johdot ja pistän sulakkeet johtoihin.

Nyt siihen menisi ja meneekin hyvin ihan normi liitin. Pitää vain jostain hankkia paska PC:n poweri (tai adapteripiuhoja) ja ottaa siitä liittimiä, kun nut on kaikki tullut silputtua, mikä mihinkin käyttöön..
----------------
Eipä se ole mitenkään tavatonta, että laitteisiin tuupataan esim liimoja, jotka muuttuvat 1-10 vuodessa sähköä johtavaksi, jonka seurauksesna tapahtuu kaikenlaista.

Pitänee "koeponnistaa" se toinen liitin verkkojännitteellä.. Sopiva etuvastus (esim 47k, niin mitään näyttävää ei tapahdu, mutta näkee mittarilla, vuotaako se..)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 998
Kunhan joudan, niin joko tinaan (tai pistän edelleen ihan liittimillä) sinne nuo johdot ja pistän sulakkeet johtoihin.

Nyt siihen menisi ja meneekin hyvin ihan normi liitin. Pitää vain jostain hankkia paska PC:n poweri (tai adapteripiuhoja) ja ottaa siitä liittimiä, kun nut on kaikki tullut silputtua, mikä mihinkin käyttöön..

Pitänee "koeponnistaa" se toinen liitin verkkojännitteellä.. Sopiva etuvastus (esim 47k, niin mitään näyttävää ei tapahdu, mutta näkee mittarilla, vuotaako se..)
Laita vaan kunnollinen liitin, ei kannata juottaa suoraan.
Kuvassasi oli juuri niitä valettuja ei-niin-suositeltavia malleja eli jos nappaat liittimet jostain vanhasta niin älä ainakaan laita samanlaisia.
Uusia kunnollisia liittimiä saa kyllä, enkä ehkä ostaisi niitäkään halvimmalla jostain netin pohjalta.

Nämä mallit ainakin on ok, kumpikaan ei kaipaa sulaketta:
0DC593D2-4C34-413F-BE26-602E25A3F7C3.jpeg
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Laitan sulakkeet, niin ei tarvitse miettiä, kun en jaksa etsiä noita liittimiä kissojen ja koirien kanssa. Hyvin eristettyjä sulakepesiä saan esim biltömpsystä Tai motonetistä (olen niitä joskus sieltä ostanut erinäisiin käyttöihin).
Ei myöskään käy pahasti, jos sinne tuuppaa levyn, jonka suojausdiodi on oikarissa tms.. (ko temppu tuhoaa varmasti telakan välittömästi.)
Eivät ole kalleita:
Ja sulakkeita löytyy alkaen 1A (siis tällaisia)

Joku 3A sulake kestää kiintolevyn normitoiminnan varmasti, mutta tuollainen kypsyminen, jossa minullakin on kuparit sulaneet möntiksi johtojen päissä jää taatusti tapahtumatta.

Muutenkin sulake on ihan hyvä juttu. On nimittäin sekin sattunut, että romppuasema on käynyt haisemaan ja käryämään.. Tosin silloin olin itse koneella työskentelemässä ja kun tajusin,. mistä käry kiertää, niin avasin kopan ja nyppäsin piuhan irti, koppu se haiseminen..

Olisi noissa PC:den yli 100W:n powereissa ihan hyvä juttu, jos niille levyasemien virtapiuhoille olisi tuollaiset sulakkeet siinä powerin kyljessä, ihan vakiona..
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Itselle on käynyt ihan vastaavasti. Itsellä kärysi liitin, joka ei ollut kiinni missään. Kivasti alkoi savuta kotelon sivupellissä ollut äänenvaimennusmattokin.

On kyllä aika ihmeellistä että on sallittua käyttää huteria liittimiä ja ohutta paukkulankaa laitteissa, joista saa virtaa ulos kymmeniä ampeereja. Siinä kivasti johto lerpahtaa ja eristeet valahtaa lattialle kun aletaan ohutta johtoa kuormittaa. Ja poweri syöttää tyytyväisenä lisää kun ohut kuumana käyvä johdin muodostaa resistanssia siten ettei powerin ylikuormitussuoja ole lähelläkään laukeamista.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Sulakkeella voi kyllä estää liittimen kärähtämisen, mutta kunnon liittimellä estäisi kärähtämisen lisäksi myös levyn hajoamisen.

Pari kuukautta sitten oma molex->sata adapteri heitti toimintasavut. Valettujen liittimien tulipalovaarallisuuden takia olin jo poistanut ne käytöstä, mutta tuossa projektissa ei ollut juuri sillä hetkellä saatavilla muita kuin niitä ja tarkoituksena oli vain väliaikaisesti testata koneen toimivuutta, eli ei muuta kuin SSD moisen adapterin päähän. Minuutin verran kerkesin ihmettelemään miksi kone ei boottaa, kunnes kopan sisältä alkoi nousemaan savupilvi. Eikä siinä sulaketta oltu tarvittu, adapterin paukkulanka ajoi saman asian. SSD:stä tuli täysin eloton tuon seurauksena, vaikka sen liitin pysyikin ehjänä.
 
Sulake olisi todennäköisesti palanut ennen SSD:n hajoamista. Ei 3A:n sulakkeella kovin hyviä savuja saa aikaan..
 
KiD83

Persu
Tukijäsen
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
1 021
Laita vaan kunnollinen liitin, ei kannata juottaa suoraan.
Kuvassasi oli juuri niitä valettuja ei-niin-suositeltavia malleja eli jos nappaat liittimet jostain vanhasta niin älä ainakaan laita samanlaisia.
Uusia kunnollisia liittimiä saa kyllä, enkä ehkä ostaisi niitäkään halvimmalla jostain netin pohjalta.

Nämä mallit ainakin on ok, kumpikaan ei kaipaa sulaketta:
Näitä löytyis kymmenkunta, jos ap tarvii.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Olipa tuossa viikonloppuna tulipalo lähellä, onneksi savu tuli viereiseen huoneeseen.
Sata liitin otti ja suli ja yritti syttyä tuleen.

Hupaisin asia tässä on se, että ko liitin oli kiinni kiintolevykelkassa, joka oli ollut tyhjänä parisen viikkoa ja muutenkin käytössä harvakseltaan. Kone on viitisen vuotta vanha ja osittain sulanut liitin on aivan hyvin kiinni, täysin pohjassa, eikä ole vinossa (toinen reuna ei palanut, niin siitä näkee).

Jos on aikaa, niin pitää tehdä tuolle joskus viipalointi dremelillä. Haluan nimittäin selvittää, onko vika liittimen sisällä, valoksessa vai onko pinni ollut vinossa siten, että maa ja jännite otti toisiinsa.

550W:n laadukas poweri ei sammunut moisesta, eikä kone edes tiltannut "pienestä" liittimen kypsymisestä.

Tuli tästä nyt kuitenkin mieleen, että taidampa askarrella sulakkeet noihin piuhoihin, kun onhan tuota tapahtunut ympäri maailmaa..
Mahtaisikojan joku 3A15 hidas sulake olla sopiva aina per kiintolevy? Sekä 5V että 12V linjoihin.. Koneessa on vähän kaikenlaisia levyjä, varsinkin noissa levy sloteissa, kun kloonaan sillä levyjä ja ajelen datanpelastussuftia ym ym..

Pitääpi tutkia, joutuuko tuon kiintolevytelineen vaihtamaan vai saako liittimen siitä irti ja tinattua johdot siihen suoraan..
Mites muuten käyttääkö 2,5 tuuman levyt ikinä 12V:n jännitettä mihinkään?
-----------------------
Jos olisin itse ollut kotona ja kantti olisi kestänyt, niin olisin kyllä ehkä katsonut lopputuloksen, syttyykö todellakin täysin tuleen vai savuuttaako pelkästään..
-----------------------
Mitään muuta ei sitten hajonnut.
Juuri tuollaiset huonot kiinan johdot oli joitakin vuosia sitten uutisissa sulamisten vuoksi.
Itse kiintolevyssähän on diodi joka palaa jos jokin levyssä vioittuu mutta vialliselta liittimeltä se ei suojaa.
Olen itse joskus miettiny että koko pc:n yhtälössä ei ole järkeä. Vaikka virtalähteessä on oikosulku suojaus niin liittimeen riittää virtaa n. 30-40A on johdot jotain 1.5-2mm2 eli kesto 10-20A.
Huonot johdot voi olla jopa 0.75mm2

Laita vaan kunnollinen liitin, ei kannata juottaa suoraan.
Kuvassasi oli juuri niitä valettuja ei-niin-suositeltavia malleja eli jos nappaat liittimet jostain vanhasta niin älä ainakaan laita samanlaisia.
Uusia kunnollisia liittimiä saa kyllä, enkä ehkä ostaisi niitäkään halvimmalla jostain netin pohjalta.

Nämä mallit ainakin on ok, kumpikaan ei kaipaa sulaketta:
1597246441805.png
Tässä tapauksessa ongelma ei ole liitimen takapuolella, vaan itse liitin pinnit voi menna oikosulkuun jossain rakenteen sisässä, päällepäin rakennetta on vaikea nähdä.
Nuo manitsemasi varmaan on kunnollisia, mutta halusin vaan mainita ongelmakohdan. Nuo pinnit voi vääntyillä ajan kanssa kun liitintä käytetään.
1597246565411.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Sulake olisi todennäköisesti palanut ennen SSD:n hajoamista. Ei 3A:n sulakkeella kovin hyviä savuja saa aikaan..
Ei se levy ampeereista hajonnut, liittimen hajotessa virta kulkee jännitekarvasta suoraan maahan käymättä SSD:n kautta. Sulake on johdonsuoja ja tässäkin tapauksessa se kyllä suojaisi johtimen, mutta tuskin se laitetta pelastaisi. Mitä todennäköisimmin levy otti itseensä kun osittaisen oikosulun ja/tai kontaktihäiriön takia jännitteet sen pinneissä olivat mitä sattuu. Ja voi hyvinkin olla, että levyt lopettaa yhteistyön siinäkin tapauksessa jos linjoista ei löydy maan lisäksi kuin vain 12V tai 5V, mikä on lopputulos sulakkeen palamisen jälkeen.

Euron säästön takia en lähtisi tekemään empiirisiä kokeita katoaako se data vai ei. Aivan varmana se data on paljon paremmassa turvassa kunnon liittimen kanssa kuin hajoamisistaan tunnetun liittimen ja sulakkeen kanssa.
 
Kun siinä ei ole sulaketta, niin siellä kulkee esim yli 55A:n virta tehokkaalla powerilla.
Tämä aiheuttaa maapiuhassakin jännitehäviötä, joten kiintolevyn "0V" ei sitten enää olekaan 0V.
Todennäköisesti virta käy sitten kertämään myös data liittimen kautta, jolloin esim kiintolevy kärähtää.

Nyt kun johdossa on esim 3A sulake, niin siinä ei pääse kuljeksimaan ihan mielettömiä virtoja missään vaiheessa. Tämä mitä suuremmalla varmuudella suojaa myös sen kiintolevyn.

Ei se kiintolevy sitä johdon oikaria säikähdä, vaan sitä, mitä sieltä vakavasti vaurioituneesta liittimestä sitten tulee..

Ja sulake laitetaan tietysti niihin jännitelinjoihin, ei maa linjoihin.

Siitä se levy ei varmasti hajoa, jos 12V tai 5V puuttuu tyystin. Tämä on täysin varma asia. (On noita tullut muutamia kokeiltua sekä vahingossa, että "josko toimisi, kun nyt sattui käsille vain tällainen poweri tuon USB laajentimen kanssa jne..)

Pätkivä jännite tai jännite, jossa on rippeliä hajottaa / sekoittaa kyllä kiintolevyn, mutta ko ilmiöitä ei juurikaan tapahdu, kun sulake palaa..

Oikein hyvin se sulake ajaa asian, kunhan liitin vain ei ole löysä, että saa kosketusta. (Sitä nuo eivät ole olleet).
-------------------------
Se on totta, että noihin powereihin pitäisi saada noille SATA piuhoille todella rajusti herkemmät suojaukset, ihan sisäänrakennettuna.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Se on totta, että noihin powereihin pitäisi saada noille SATA piuhoille todella rajusti herkemmät suojaukset, ihan sisäänrakennettuna.
Ja vielä tärkeämpää olisi kunnolliset liittimet. Onneksi powereiden liittimet on yleensä kunnollisia. ;)
 
SATA väylä on differentiaalinen, eli sen maatasolla ei ole merkitystä, eikä virta myöskään pääse kulkemaan sitä kautta mitenkään. Johan siinä olisi muuten emoltakin paukkunut IC:t. Powerina oli 300W PSU (antaa muistaakseni 20A 12V linjaan), jonka tuuletin ei edes käynnistynyt tuossa ensimmäisen minuutin aikana, eli virtaa on kulkenut max 8A (se käynnistyy ~100W kuormituksessa). Se savupilvi nousi sitten melkoisen nopeasti kun oli aloittanut nousemisensa.
Mitä nyt purin tuon levyn, siellä on 12V oikosessa ja regulaattorien IC:t palaneet.

Mahtavatkohan olla ajatelleet sellaista, että kelvollisten piuhojen kanssa mitään tuollaisia extrasuojauksia ei tarvita alkujaankaan..
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
Eli sitten jää kysymykseksi ehkä että vetikö levy omatoimisesti 12V oikkaan ja se poltti liittimen vain päinvastoin.

Ilmeisesti jostain syystä huoltoon tulee paljon levyjä joissa 12V TVS diodit on oikosessa.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Olikin 5V joka oli oikosessa nyt kun mittasin, mistähän lienee tuon 12V:n aiemmin olin päätellyt.

Diodia en viitsi lähteä irroittelemaan tarkistaakseni onko juuri se komponentti oikosessa. Piuhan sulaminen ei kuitenkaan selity SSD:n vialla, kun kyllä se hiuksenhieno piuhakin kestää paljon suuremmat virrat kuin TVS tai edes nuo SSD:n piirilevyn vedot. Hajonneet komponentit ovat ainakin nuo kolme regulaattoria (IC:t sulaneet)
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 373
TVS-diodit on yleensä ihan levyn reunassa ja niiden ja liittimen väliset piirilevyn vedot voi kestää yllättävänkin suuren virran, koska lämpö pääsee niistä siirtymään tehokkaasti pois mm. liittimeen.

En pitäisi mitenkään mahdottomana että sellaisesta käynnistyisi ketjureaktio joka johtaisi huonolaatuisen liittimen tuhoon.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
525
Nuo regut ovat ~5cm päässä aivan toisessa reunassa levyä ja ainakin niiden ulostulo (3V3) on oikosessa maihin. Tuo TVS tuskin onkaan edes TVS, siitä lähtee kaksi ohutta, mutkalla yhtä pitkiksi tehtyä vetoa kontrollerille ja merkintä on D250M, eli todennäköisesti kyseessä on oskillaattori. Mitään muita edes etäisesti TVS:ään viittaavia palikoita ei kuitenkaan näyttänyt olevan missään liittimen lähellä.
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
447
Jos jossain piuhassa käyttää vain SSD-levyä, niin 12V karvan voi katkaista kokonaan poikkeen, niin ainakaan se ei aiheuta mitään ei-toivottuja efektejä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Itse olen joutunut vaihtamaan noita suojadiodeja yleensä:
- Digiboxien kiintolevyihin.
- Ulkoisiin, virtalähteellisiin kiintolevyihin.

Syy on aina ollut virtalähde, joka on antanut riittävästi ylijännitettä.

Ja nuo ylijännitesuojadiodit on pyritty tekemmän siten, että kun ne menevät oikariin, niin ne kestävät sitten paljon virtaa.

Mutta jos piirikortti kärähtää ja johteita palaa poikki, niin jännitteet voivat mennä sitten ihan miutensattuu, minnesattuu. Sentakia sulake on hyvä, että se palaa, ennenkuin piirikortille tapahtuu mitään pahaa..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 471
Viestejä
4 163 257
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom