• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua muualla kuin Suomessa tapahtuvasta maahanmuutosta ja sen ilmiöistä

Ruotsin lakimuutos olisi todella merkittävä aikaansaannos Ruotsidemokraateille, mikäli tämä saadaan menemään läpi. Ja miksi ei saataisi, sillä muuten Ruotsidemokraattien takaaman vähemmistöhallituksen taival päättyy siihen. Kumpa Suomessakin olisi tuollainen periksiantamattoman maahanmuuttokriittinen puolue.

Persut istuu kolmatta vuotta hallituksessa lähes yhtä suurena puolueena kuin Kokoomus, mutta konkreettiset aikaansaannokset ovat kovasti mitättömiä. Tyhjää puhetta ja silmien kääntelemistä on riittänyt senkin edestä. Vastaavasti Kokoomus on saanut läpi hurjimmatkin unelmansa. Mutta sen siitä saa, kun on umpityhmä/myy aatteensa.
Tätä samaa valheellista mantraa jaksat säännöllisesti hokea, vaikka kaikki faktat asioiden oikeasta kulusta on sinulle kerrottu jo aikaisemminkin.
Lue esimerkiksi viestini Aikaansaannokset
 
Otsikko särähti, ei ne sitä lasta yksin karkota vaan vanhemmat myös. Tosin itse aloittaisin niistä ongelmatapauksista, roskaväestä kadunnurkilla jotka on vaan tullut maahan terrorisoimaan. Mutta jostainhan nämä hommat on aloitettava
Joo, otsikoilla myydään ja tietenkin karkotetaan vanhempien kanssa. Ne lapset eivät yksin päädy sinne Ruotsiinkaan päin laittomasti oleskelemaan. Tietysti tuo rikollisuuteen sidottu karkotus on hyvä alku jos hyvinvointivaltio haluaa hoitaa asiansa kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

Sveitsissä jos 100 000 ihmistä kannattaa 1.5v aikana aloitetta niin se menee sitovaan kansanäänestykseen jonka lopputulosta on parlamentin pakko totella. Nyt maahanmuuttoimportöörien kauhuksi on tulossa kansanäänestys jossa Sveitsi meinaa laittaa katon asukasluvulleen 10 miljoonaan asukkaaseen.

Huvittavinta uutisessa on tämä:
Parlamentin kummankin kamarin enemmistö vastustaa ehdotusta. Aloite on saanut paljon kritiikkiä siitä, että maahanmuuton rajoittaminen tyrehdyttäisi Sveitsin talouskasvun.

Joulukuussa Sveitsissä tehdyn kyselyn mukaan 48 prosenttia sveitsiläisistä kannattaa väkiluvun rajaamista kymmeneen miljoonaan ja 45 prosenttia vastustaa sitä.
Poliittinen eliitti vastustaa, mutta suurempi osa kansasta kannattaa kuin vastustaa. Svetisissä tällaiset asiat voidaan viedä pakolla puntaroitaviksi eikä kaiken maailman Tuppuraiset ja puna-Kokoomus voi pitää ihmisinä vankeina "muka-demokratiassa" väittäen suojaavansa "kansallisia arvoja" joita 90% kansasta ei allekirjoita tai ole koskaan allekirjoittanutkaan.
 

Sveitsissä jos 100 000 ihmistä kannattaa 1.5v aikana aloitetta niin se menee sitovaan kansanäänestykseen jonka lopputulosta on parlamentin pakko totella. Nyt maahanmuuttoimportöörien kauhuksi on tulossa kansanäänestys jossa Sveitsi meinaa laittaa katon asukasluvulleen 10 miljoonaan asukkaaseen.

Huvittavinta uutisessa on tämä:

Poliittinen eliitti vastustaa, mutta suurempi osa kansasta kannattaa kuin vastustaa. Svetisissä tällaiset asiat voidaan viedä pakolla puntaroitaviksi eikä kaiken maailman Tuppuraiset ja puna-Kokoomus voi pitää ihmisinä vankeina "muka-demokratiassa" väittäen suojaavansa "kansallisia arvoja" joita 90% kansasta ei allekirjoita tai ole koskaan allekirjoittanutkaan.

Suomen "muka-demokratia" on harvainvalta. Elinkeinoelämä ja suuryritykset vievät ja poliitikot toteuttavat, tällaiseen järjestelmään on kylvettynä ihan oikean korpofasismin siemen joka alkaakin jo tuottaa hedelmää muissa maissa joissa on käytössä samanlainen demokratian irvikuva. Äänestämisellä ei loppujen lopuksi voi estää edellä mainitun skenaarion toteutumista jos päättäjät niin haluavat.
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsiin saapunut sähköputkimies laajensi osaamisalueitaan ja ryhtyi poliisiksi.

Poliisina toimiessaan hän alkoi ottaa Snapchatilla yhteyksiä alaikäisiin poikiin (noin 12 vuotiaisiin), joita hän manipuloi lähettämään itselleen alastonkuvia. Hän myös houkutteli poikia tapaamisiin, joissa tapahtuneet teot rinnastuu raiskauksiksi. Jotta juna olisi kulkenut molempiin suuntaan, sähköputkipoliisimies lähetteli pojille kuvia omasta kikkelistään.❤️

Yhden pojan isä havaitsi pojan puhelimessa tämän viestiliikenteen ja teki rikosilmoituksen. Ruotsin poliisin selvityksessä paljastui, että kikkelikuvapoliisilla oli ainakin 9 eri uhria. Erillisiä seksuaalirikoksia paljastui 48 kappaletta.

Kummastelen Ruotsin rasistista oikeuslaitosta, joka lätkäisi miehelle 5 vuoden linnatuomion. Tämän lisäksi hän menetti oikeuden toimia poliisina. Onneksi palauttamisesta ei puhuta mitään, joten mies voi jatkaa töitään sähköputkimiehenä Ruotsin yhteiskunnan hyväksi. Happy end.

 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 255
Viestejä
5 129 110
Jäsenet
81 964
Uusin jäsen
tanzu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom