Sivusin asiaa jo aiemmin, mutta en tässä kohtaa kerro korjaamon nimeä tai tarkempia tietoja, koska on kohtuullista antaa heille mahdollisuus korjata virheensä ja haluan kuulla heidän ehdotuksensa asiaan ennen minkäänlaista eskalaatiota. Lähtökohta toki on, että kaikki vaurioituneet osat korjataan taikka vaihdetaan uusiin. Koska kyse on rikotuista muoviosista, korjaaminen voi olla jokseenkin tekemätön paikka ja pitää katsoa tapauskohtaisesti, että miten asioissa edetään.
Tähän mennessä varmasti vaurioituneita osia ovat ainakin auton etupuskurin takana oleva pohjamuovi (ei kuitenkaan se iso pohjamuovi öljypohjan alla), joka oli leikkaamalla taikka sahaamalla rikottu kolmeen osaan ja sitten kasattu nippusiteillä takaisin kasaan. Tämän lisäksi ns. lock carrier, johon kaikki jäähdyttimet ja osa tuleenohjaimista jne. auton keulasta kiinnitetään, oli vaurioitettu ainakin oikeasta alakulmastaan siten, että kehystä oli väännetty voimalla auton keulaa kohti ja se oli tuosta kohtaa pahoin murtunut. Niin ikään auton vasemman puoleinen tuulenohjain alaritilän takana oli pois paikoiltaan ja mahdollisesti vaurioitunut. Oikeaa tuulenohjainta ei edes ole, joten se on joko jäänyt asentamatta taikka rikottu lauhduttimen vaihdon yhteydessä. Nämä vauriot selvisivät autoa ulkoisesti tutkimalla, muut mahdolliset vauriot selviävät ainoastaan autoa purkamalla, mutta tämän jätän nyt lähtökohtaisesti korjaamon vastuulle mahdollisten vastuu- ja reklamaatioseikkojen vuoksi.
Edit: Asia nytkähti eteenpäin ja toistaiseksi prosessi vaikuttaa etenevän asianmukaisesti. Uudet osat tilattiin ja uusi korjausaika sovitaan erikseen. Vaikuttaa nyt siltä, että isointa osumaa on ottanut tuo "lock carrier", johon kaikki jäähdyttimet, konepellin lukkomekanismi, tutkat yms. tulevat kiinni. Sen asentaja oli sieltä auton alta puukottanut auki ja nyt tämän osan rakenteellinen kestävyys ei ole ihan samalla tasolla kuin ennen korjausta. Tämän lisäksi auto vaatinee uudet tuulenohjaimet ja kenties muuta pientarviketta. Vaikka tilanne on molempien osapuolien näkökulmasta varsin kurja, toistaiseksi asia on edistynyt ilman mitään moitteita, joten tämä voi päättyä vielä ihan hyvin.
Sen verran piti olla kuitenkin tiukkana, että auton alkuperäisiä osia ei korvata tarvikeosilla, ellei niiden laadusta ja sopivuudesta ole täysiä takeita.