Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
322
Koiran omistaminen nykyaikana. Itsellään se ei sillä tavalla vituta, mutta tänään kun jouduin avaamaan koiralle oman kännykkäliittymän niin mietin mitä vittua. Sillä on jo ergonomiset ruokakupit,ortopedinen peti,satasen vibram-tossut,tekniset ulkoiluvaatteet ja muut varusteet , rodulle tarkoitettu ruoka jota tilaan joudun tilaamaan ulkomailta jne. mutta jotenkin tuo koiran oma liittymä oli liikaa. Ja en siis itse avannut sitä. Sain lahjaksi sen musti ja mirri paikannus-jutun ja nyt joudun maksamaan koiran netistä 3.90€/kuussa.
Ja lataamaan sitäkin panta-härpäkettä koska lahjanantaja varmasti kyselee asiasta myöhemmin joten sitä ei voi vaan paiskata kaappiin.
Voi veljet millaiseksi välineurheiluksi koiran omistaminenkin on mennyt.

Miten sitä on ennen tiennyt, onko koira saanut tarpeeksi liikuntaa tai kuinka on bondannut, ilman kätevää äppiä puhelimessa.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 852

Lemmikkibisneksen koko on huomattava. Erittäin fiksua markkinointia, jos ei muuta.
 
cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
364
Josta tulikin mieleen... Ilmeisesti esim youtubessa ei ole mitään filtteriä millä voisi suodattaa videoita pituuden perusteella tyyliin "Haluaisin tällä kertaa katsoa 15-30min mittaisia pätkiä".
On Youtubessa pituussuodatin. Kirjoitat hakusanan, painat enter ja hakutulosten yläosassa vasemmalla on suodattimet joista valitaan videon pituus.
 
Liitteet

cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
364
Disabloin pari päivää sitten PaintShop Prosta parhaani mukaan sen ruudun reunaan heittämät mainokset uudemmista versioista ja valitin vielä supporttiin aiheesta. Nyt sitten aukesi Corel Painterin mainos. Todella ärsyttävä ominaisuus, ja noita tullut sen verran harvakseltaan, ettei ole jaksanut selvittää miten ne saa pois, ja sitten kun ärsytyskynnys ylittyy, niin pitäisi tietenkin tehdä kaikille Corelin softille. Kai ne sitten noilla saa tarpeeksi tuloja, ettei haittaa, ettei haittaa, että osalla Corelin brändi saa aika ison kolauksen.
Mulla Corel Paint Shop Pro X6 ja joku uudempi versio näyttävät mainoksia aina kun sovelluksen sammuttaa. Vaihdoin sitten Adobe Photoshop Elementsiin kun alkoi suututtamaan Corelin mainokset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 664
Voi veljet millaiseksi välineurheiluksi koiran omistaminenkin on mennyt.
Nyt tuntuu kyllä että kuluttajaa viedään kuin pässiä narusta. Halvemmallakin pärjää ja kaikki ei ole välttämätöntä. Ei myöskään liittymän avaaminen.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Koiran omistaminen nykyaikana. Itsellään se ei sillä tavalla vituta, mutta tänään kun jouduin avaamaan koiralle oman kännykkäliittymän niin mietin mitä vittua. Sillä on jo ergonomiset ruokakupit,ortopedinen peti,satasen vibram-tossut,tekniset ulkoiluvaatteet ja muut varusteet , rodulle tarkoitettu ruoka jota tilaan joudun tilaamaan ulkomailta jne. mutta jotenkin tuo koiran oma liittymä oli liikaa. Ja en siis itse avannut sitä. Sain lahjaksi sen musti ja mirri paikannus-jutun ja nyt joudun maksamaan koiran netistä 3.90€/kuussa.
Ja lataamaan sitäkin panta-härpäkettä koska lahjanantaja varmasti kyselee asiasta myöhemmin joten sitä ei voi vaan paiskata kaappiin.
Onneksi kissan kanssa on helpompaa. Siihen on ihan turha yrittää ripustaa mitään seurantapantoja tai nettiliittymiä, se juo ja syö mieluiten samoista kupeista kuin ihmisetkin ja nukkuu mielummin ortopedisen pedin pahvilaatikossa kuin siinä vartavasten suunnitellussa sängyssä. Ulkoiluun riittää sopivan kokoiset valjaat tai kaularemmi, ei tarvitse pukea muuten. Pienpeto kyllä pärjää vaikka olis -30 pakkasta, viihtymisen pituus vaan muuttuu. Ruoka nyt tietysti on ainoa mikä pitää erikseen tilailla netistä tai roudata eläinkaupoista kovaan hintaan, koska ei tuota markettimoskaa kehtaa syöttää vaikka itse kaikkea p**** pistääkin napaansa.

Eiköhän koirankin kanssa onnistuisi hieman vähemmällä harrastus, tosin eihän jotkut pysty edes kilsan päässä kaupassa käymään pyörällä jos ei ole 10k€ hiilikuiturunkoa ja kaikkia mahdollisia varusteita. Varsinkin siis jos se koiraharrastus ei omasta mielestä niin kauhean hauskaa ja välttämätöntä ole.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 284
Ja lataamaan sitäkin panta-härpäkettä koska lahjanantaja varmasti kyselee asiasta myöhemmin joten sitä ei voi vaan paiskata kaappiin.
Miksi ei voi? Tästä puuttuu se tärkeä steppi, miten tuosta "lahjanantaja kyselee myöhemmin" päästään X kautta "ei voi laittaa kaappiin". Tuollaisenaan looginen ketju tuntuu puutteelliselta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Voi sen pannan laittaa sen koiran kaulaan ilman sitä liittymääkin. Jos se tuttu kävelee vastaan ja huomaa, niin sitten voi vaikka valehdella että toimii ihan perkeleen hyvin. Jos se taas huomaa että eihän se ole päällä, niin sitten voi sanoa että "oho! pääsi akku näköjään loppumaan"
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
Tai jos se panta tuli ihan yllätyksenä ja pyytämättä, niin voi ihan suoraan sanoa, että kiitos lahjasta mutta nyt tuli valitettavasti huti, en näe tarvetta ottaa käyttöön. Ymmärrän toki, että joissain tilanteissa tästä voi seurata pahempaakin kuin kuin happamia ilmeitä.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 284
Voi sen pannan laittaa sen koiran kaulaan ilman sitä liittymääkin. Jos se tuttu kävelee vastaan ja huomaa, niin sitten voi vaikka valehdella että toimii ihan perkeleen hyvin. Jos se taas huomaa että eihän se ole päällä, niin sitten voi sanoa että "oho! pääsi akku näköjään loppumaan"
Jaksaako joku pyörittää tuollaista teatteria ihan oikeassa elämässä? Onko jokin erityinen syy, ettei voi olla rehellinen ja kysytessä vastata, että olis vaatinu liittymän hankkimisen ni ei tullu käyttöön, kiitos kuitenkin? Koko elämä perustuu valheeseen ja vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia? Käsittämätöntä.
 
Mikähän vittu on se ironia hymiö?, kun en ole perillä näistä nykyajan vempaimista?. Ihmiset jotka ottaa kaiken kirjaimellisesti vituttaa.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 284
Mikähän vittu on se ironia hymiö?, kun en ole perillä näistä nykyajan vempaimista?. Ihmiset jotka ottaa kaiken kirjaimellisesti vituttaa.
No eipä paljoa vaadittu, että siellä meni kuppi nurin. Älä kuitenkaan vaivu epätoivoon, hieman skarppaamalla voit helposti lukea viestini niin, että se on yleisesti kohdistettu niille, jotka ajattelevat niin kuin kirjoitit. Tai ovat sitä mieltä, että pakko maksaa liittymästä, koska joku saattaa kysyä asiasta. Eikä henkilökohtaisena loukkauksena.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Firman täysin kädetön johtoporras. Yhtäkkiä firman kassa on tyhjä, vaikka ovat vasta ostaneet voittoa tekevän yrityksen. (meidät ostanut "perhe"yritys.) Huomioneet mitenkään vallitsevaa komponenttipulaa saati siitä aiheutuvia lisäkustannuksia.

Varastoa ei saa pitää vaikka toimitukset menee vuodelle 2024.

"Ennakkoon ei saa tilata mitään vaan kohdistetaan se projektille." tjsp

Samaan aikaan poltetaan siltoja vanhoihin toimittajiin eikä hyväksytä korvaavaa tuotetta jolla saataisiin keskeneräiset projektit valmiiksi.

Edit, Meillä oli maahantuoja jolta saisi korvaavaa tuotetta, mutta tämä laitettiin kieltoon. Jostain savolaisten aivopierusta johtuen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
"Ennakkoon ei saa tilata mitään vaan kohdistetaan se projektille." tjsp
Tää on niin tuttu mantra. Kiva yrittää palvella asiakasta kun hyllyt huutaa eioota ja toimittaja lupailee että ehkä ens vuonna. Joku elintärkeä järjestelmä alhaalla ja kaipaisi osia mitä menee jatkuvasti, eli ihan no-brainier pitää varastossa. Mutta kun ei käy päinsä. Sitten haetaan jostain random tukusta nolla-aleilla ja myydään lähes nahkoineen asiakkaalle sen sijaan että olisi tilattu ajoissa hyvillä alennuksilla ja saatu parempi kate.

Ennen meiltä haki kilpailijatkin paljon tavaraa koska tiesivät että aina on hyllyssä, eivätkä kyselleet hintoja kunhan tuotteen sai heti näppiin ilman häslinkiä. Kummasti vähentynyt laitemyynti ja johdon ratkaisu tähän on se että yritetään väkisin myydä kohdekäynneillä jotain mitä asiakas ei oikeasti tarvitse. "Ennakoivaa huoltoa" jne... Näin asiakaslähtöisenä työntekijänä korpeaa älyttömästi mennä pörssikorporaation ajatusmaailman mukaan, kun tietää että asiakassuhteet kärsii ja firmalle jää jopa vähemmän käteen kuin kunnolla palvelemalla, mutta koska ne excelit näyttää sen hetken punaista kun varaston arvo on korkealla niin parempi sitten kai näin. (?)

Ja normaalina aikana katastrofi ei olisi niin suuri, mutta tosiaan nyt kun toimitusajat voivat olla viikkojen sijasta kuukausia niin aika hyvin torppaa koko huoltopuolen idean.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467

Näköjään alasta ja toimesta riippumatta sama ongelma kaikkialla. Suorittava porras saa vittuuntua siihen, että norsunluutornissa tehdään kaikki päätökset ilman niitä toteuttamaan joutuvien mielipidettä, jolloin lopputulos on parhaimmillaan paskaa ja pahimmillaan katastrofi.

Mikä vittu siinä on niin vaikeaa kysyä sieltä, missä ongelmat yleisesti ovat tiedossa, mikä kenties olisi oikeasti optimi tapa pitkällä tähtäimellä tehdä jotain?

Omassa työssä asiantuntijatasolla on pörssifirmassa mennyt homma siihen, että edes meiltä ei juuri kysytä. Muutama vuosi sitten sentäs vielä oli avoimet ovet organisaatiojohdon ja asiantuntijoiden välillä, jolloin ihan kaikki ei ollut vitun paskaa. Nyt on kaikki eriytetty ja levällään, vieläpä eri maissa. Ja IT tietenkin Intiassa.
 
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
346
Kauppa ja pullonpalautuskuitti. Vittu kun ihmetyttää ja vituttaa se, että lähes aina kun sen pullonpalautuskuitin iskee siihen tiskiin tai kouraan niin kysytään, että voiko sen vähentää siitä paskasta mitä nyt olenkaan ostamassa.

Olen jo vuosia malttanut mieleni olla kysymättä, että mitähän muuta tähdellistä sillä kuitin summalla voisi tehdä kuin vähentää sen siitä vitun summasta.
 
Liittynyt
05.08.2018
Viestejä
412

Aika moni ottaa sen käteisenä syystä jota en tiedä/ymmärrä. Kerran seisoin seuraavana jonossa, kun asiointivuorossa olevalla ukolla meni kuppi huolella nurin, kun kassaneiti vähensi pullokuitin kysymättä loppusummasta.

Meitä on moneen junaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
408
Käteistä ottaessa tuo ei vähennä boonuksia. Eli esim. s-kaupassa se 5% jos on törky ostot ja vielä mahdollisesti ostotapaetu...

Onhan tuo vähän typerä tapa jolla nuo boonukset toteutettu ja noita ei kai vielä ole korjattu.
 
Pidin itseäni sniiduna joskus, mutta kilarit parin euron vaikutuksesta johonkin saatanan 5% poonukseen on jo jotain toista sfääriä.
 
KiD83

Persu
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
1 027
Mamman kanssa tiuskittu vaan toisillemme nyt kai jo 3vrk. Ei tullut lauteille tänäänkäään mukaan.
Molemmilla kai jotain puhumattomia asioita jotka mieltä kaivaa.
Minä vaan olen miäs, enkä osaa sanoa kun huomenta ja öitä.

Vituttaahan se. Litsareita saada.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 817
Aika moni ottaa sen käteisenä syystä jota en tiedä/ymmärrä. Kerran seisoin seuraavana jonossa, kun asiointivuorossa olevalla ukolla meni kuppi huolella nurin, kun kassaneiti vähensi pullokuitin kysymättä loppusummasta.

Meitä on moneen junaan.
Otan itse käteisenä sen takia että sen voi laittaa possuun seuraavaa kesää varten. Sitten kesän kynnyksellä possu pankkiin ja kesälomarahat on tilillä.
 
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
228

Täytyy alkaa tekee samoin, pulloja ja tölkkejä kertyy helvetisti jo viikossa meidän perheessä niin summa vois olla hyvinkin miellyttävä bonari vaikkapa jollekkin reissulle käyttörahaks. Kiitos ideasta!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
408
Itse vien säkin kerralla ja otan käteisenä. Ompahan sitten jotain lompakossa jos tarve osuu. Kyllä noita ottaisi päähän viikoittain viedä.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541

Sama täällä. Vien kerralla monen kuukauden edestä ja samalla kuitilla ostan kuukauden ruokatarpeet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Näköjään alasta ja toimesta riippumatta sama ongelma kaikkialla. Suorittava porras saa vittuuntua siihen, että norsunluutornissa tehdään kaikki päätökset ilman niitä toteuttamaan joutuvien mielipidettä, jolloin lopputulos on parhaimmillaan paskaa ja pahimmillaan katastrofi.

Mikä vittu siinä on niin vaikeaa kysyä sieltä, missä ongelmat yleisesti ovat tiedossa, mikä kenties olisi oikeasti optimi tapa pitkällä tähtäimellä tehdä jotain?

Omassa työssä asiantuntijatasolla on pörssifirmassa mennyt homma siihen, että edes meiltä ei juuri kysytä. Muutama vuosi sitten sentäs vielä oli avoimet ovet organisaatiojohdon ja asiantuntijoiden välillä, jolloin ihan kaikki ei ollut vitun paskaa. Nyt on kaikki eriytetty ja levällään, vieläpä eri maissa. Ja IT tietenkin Intiassa.
Juu, samaa ongelmaa meilläkin naapuriosastolla missä itsekin olin vielä joku aika sitten. Tyyliin "asiakkaalle pitäsi saada laite x nyt heti (ulosmyynti 110e, sisään 60e)" ja yllättäen kyseistä laitetta ei ole varastossa ja kaikilla on tiedossa että toimittajan toimitusaika on 3kk. Sitten otetaan kilpailijan tuote joka maksaa meille sisään 120e ja sellainen sitten kiireellä laitetaan asiakkaalle. Tulee hitosti persnettoa ja kaikki sitten ihmettelee kun tulos on niin paska. Miten olisi jos joku joskus tilaisi muutaman halpalaitteen sitten vittu varastoon ennalta kun pitkä toimitusaika on tiedossa. Noissa kun muutenkin kate just ja just kestää asennuskulut eli kalliimpi laite menee heti pakkaselle vaikka jollain ilveellä siitä saisi edes vähän lisähintaa asiakkaalta.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Näköjään alasta ja toimesta riippumatta sama ongelma kaikkialla. Suorittava porras saa vittuuntua siihen, että norsunluutornissa tehdään kaikki päätökset ilman niitä toteuttamaan joutuvien mielipidettä, jolloin lopputulos on parhaimmillaan paskaa ja pahimmillaan katastrofi.

Mikä vittu siinä on niin vaikeaa kysyä sieltä, missä ongelmat yleisesti ovat tiedossa, mikä kenties olisi oikeasti optimi tapa pitkällä tähtäimellä tehdä jotain?

Omassa työssä asiantuntijatasolla on pörssifirmassa mennyt homma siihen, että edes meiltä ei juuri kysytä. Muutama vuosi sitten sentäs vielä oli avoimet ovet organisaatiojohdon ja asiantuntijoiden välillä, jolloin ihan kaikki ei ollut vitun paskaa. Nyt on kaikki eriytetty ja levällään, vieläpä eri maissa. Ja IT tietenkin Intiassa.
Asiakasyrityksen ainoa pätevä suunnittelija jää eläkkeelle. Joten sieltä suolletaan paskaa käsiin jonka pienipalkkainen asentaja korjaa sen suunnittelijan sijaan. Tähän nyt tottunut vuosien mittaan ja korjaa ne kuvat valmiiksi, mutta koita sitten saada siihen hommaan jotain uutta tekijää.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
327
Mamman kanssa tiuskittu vaan toisillemme nyt kai jo 3vrk. Ei tullut lauteille tänäänkäään mukaan.
Molemmilla kai jotain puhumattomia asioita jotka mieltä kaivaa.
Minä vaan olen miäs, enkä osaa sanoa kun huomenta ja öitä.

Vituttaahan se. Litsareita saada.
Ihmettelet mikä mammaa vituttaa, kun vetelet litsareita?:)
 
Sipuliteemakkara

Artesaanirakastelija
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
105
Töissä menee huonosti, kohta varmaan toiset YT:t tänä vuonna eikä lopputulos oo niin ruusuinen kuin viimeksi.
Kotona menee huonosti, lapset on vaativassa iässä ja mammalla voimat vähissä.
Hyvä kaveri tappoi itsensä ja jätti aika vitusti kysymyksiä.
Lenssukin kiusaa.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
924
Menikin 4kk ilman et selkä vittuili yhtään niin eikö nyt sit vetässy maailmanluokan jumit just kun pitäs olla menossa moikkaas kaveriporukkaa nelikymppisten kunniaks.... VITUNVITUNVITTU!!!
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394
Varastoa ei saa pitää vaikka toimitukset menee vuodelle 2024.

"Ennakkoon ei saa tilata mitään vaan kohdistetaan se projektille." tjsp
Lollero, JOT delivery oli kovaa sanaa kun kauppaopistossa opiskelin, samoin kuin "asiakas on kuningas" -ajattelu ja kaikkihan tietää kuinka se toimii. Ja tämä oli yli 30 sitten... Onkohan ne pomot ollut samaan aikaan mun kanssa koulussa :D
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
633
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 673
Hiukan katselin josko päivittäisi wanhaa pc:tä.
Ei tarvitse. Kissan verikoe maksoi 200e enemmän kuin olin valmis sijoittamaan uusiin osiin, mutta onneksi verikoe ei selvittänyt mitään... eli piikki on auki!
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Torissa oli myynnissä hyvä pöytä. Sovittiin nouto ja menin paikalle. Kerrostaloja hemmetisti ja kaikissa sama numero, mutta ei kirjaimia. Löysin oikean kysymällä vastaantulijalta. Myyjän mukaan väärä talo, koska ei muka summerin ääntä kuullu. Pörräsin siinä 10 min ja lähin menee. Pitäköön pöytänsä vitun mulkku!
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
273

Oliko Pohjois-Helsinkiä akselilla Tapaninvainio, Töyrynummi ja Siltamäki?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
362
Jos ei auto vituta, niin onneks kissan terveys aiheuttaa samanlaista reaktiota. Puolisolla joku 7k mennyt jo ton lääkärikäynteihin, eikä loppua selkeästikään näy, taas kevyet 500€ menee maanantaina
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347

No jo on kattia kerrakseen. Ihan ihmisellekin melkoiset hoitokulut.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
Eikö missään kohtaan ole tullut mieleen, että homma on mennyt yli ja pahasti? 7000e kissan hoitoihin, hohhoijaa.
Alkuperäisessä ei sanottu miltä ajalta tuo 7k on. Omalla puolisolla oli pari kissaa jotka molemmat elivät yli 15v, etenkin vanhemmassa päässä hammashoitoja ynnä muita piti tehdä liki vuosittain ja siinä puhuttiin aina 500-1000€ välillä olevasta laskusta, siihen lisäksi kaikki muut tietysti. Varmaan lähemmäs kymppitonnista puhutaan koko kissojen elinajalla.

Eläinten hoito tosiaan maksaa ihan eri tavalla kuin ihmisten, koska mitään kelakorvauksia ei eläimistä saa. Ja esim. mainittu hammashoito on kissoilla aina nukutuksessa tehtävä juttu, kuten monet muutkin sellaiset hommat jotka ihmisille tehdään hereillä ja enintään paikallisupuudutuksella.

Toisille se kissa on perheenjäsen, johon suhtaudutaan sellaisena myös lääkäriin mennessä.
 
tosiaan 5v ajalta toi 7k, ei nyt sinällään vituta itsessään noi summat, vitutus lähinnä tuli siitä kun aina huonoon aikaan osuu noi sairastumiset. 7k sisältyy sairaus jonka tutkimiseen meni alussa vähän enemmän + leikkaus, sen jälkeen siirtynyt ns. normaalimman kissan lääkärihinnastoon. Sinällään huvittaa 7k kauhistelu ku samaan aikaan ihan ok ostaa elektroniikkaa monella tonnilla vuodessa ja mitä nyt itse huomannu, niin ei siitä saa loppujenlopuksi niin paljoa iloa.
 
Liittynyt
06.06.2019
Viestejä
541
Sinällään huvittaa 7k kauhistelu ku samaan aikaan ihan ok ostaa elektroniikkaa monella tonnilla vuodessa ja mitä nyt itse huomannu, niin ei siitä saa loppujenlopuksi niin paljoa iloa.
Makuasioita. Minä en laittas kissaan 7k kun en edes pidä kissoista. Koiralle voisin pakolliset rokotukset ottaa. Mieluiten sijoitan itseeni ja omiin harrastuksiin/mielihaluihin.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 284
tosiaan 5v ajalta toi 7k, ei nyt sinällään vituta itsessään noi summat, vitutus lähinnä tuli siitä kun aina huonoon aikaan osuu noi sairastumiset. 7k sisältyy sairaus jonka tutkimiseen meni alussa vähän enemmän + leikkaus, sen jälkeen siirtynyt ns. normaalimman kissan lääkärihinnastoon. Sinällään huvittaa 7k kauhistelu ku samaan aikaan ihan ok ostaa elektroniikkaa monella tonnilla vuodessa ja mitä nyt itse huomannu, niin ei siitä saa loppujenlopuksi niin paljoa iloa.
Hetkinen. Purkaan vähän omia mietteitä. Alunperin tulit siis tänne purkamaan vitutusta puolisosi kissaan käyttämistä 7000e hoitomaksuista, jotka juoksevat yhä vaan.

Tätä nykyvalossa näköjään subjektiivisesti koettavaa järjettömyyttä kommentoituani muuttuukin se 7000e elämänkaarihinnoitteluexcelistä napatuksi luvuksi. Asia selvä, hyvä kun myöhemmin selvensit asiaa.

Tämä 7000e ei tässä kohdin sitten kuitenkaan ollutkaan enää se vitutuksen aihe vaan, se ettei vahinko tule kello kaulassa jne. ja nyt sen alkuperäisen viestisisällön "kauhistelu" onkin jo huvitusta aiheuttavaa ja oikeuttaa sen ajattelutavan, että "ei mun puolison rahan käyttöä sovi arvostella, kun te laitatte vuodessa elektroniikkaan monta tonnia"?

Voisiko tässä olla ilmassa pientä ostokrapulastakin tutun oikeutuksen hakemista, alitajuntaisesti ainakin? :)
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 246
Onhan noi nyt ihan järkyttäviä hintoja! Aika usein kuulee, että etenkin kun alkaa eläin olla ehtoopuolella jo muutenkin, niin kyllä se eläinlääkäri näkee että nyt on sellainen asiakas jota päästään lypsämään, viimeiseen asti "hoidetaan" ja lääkitään ja tutkitaan ja vaikka pidetään teholla, jotta saadaan tulos maksimoitua.
Järkevä lääkäri ja asiakas viheltää pelin poikki jo paljon aikaisemmin. Ei vanhan sairaan eläimen elämää pitäisi tarpeettomasti pitkittää, usein ei kuitenkaan puhuta kuin ehkä vuodesta, mitä maksimihoidolla ja lääkityksellä saadaan parhaimmillaan lisää. Ei näissä jutuissa yleensä sen eläimen etua katsota, vaan eläinlääkäri ajaa omaa etuaan ja asiakas omaansa.

Jotain vikaa kyllä pitää olla jo ravinnossa/hoidossa/jossain muussakin, jos kissalla tai jollakin muulla eläimellä pitää esimerkiksi hampaita korjauttaa vuosittain. Ei normaalin kissan tai koiran hampaita tarvitse operoida vuosittain, yleensä ei koskaan. Tietysti vaivat pitää hoitaa ja nuoremmille eläimille kannattaa isompiakin hoitoja mahdollisesti miettiä, mutta usein näistä asioista puhuttaessa on kyse jo todella vanhasta eläimestä, tai muuten monisairaasta.
 
Piikki on tosiaan auki ja näyttää siltä, että hoitaminen ja ylipäätään eläimen pitäminen on kilpavarustelua, missä omistajia syyllistetään tuolla ajattelulla "perheenjäsenestä". Noh tuolla mantrallahan saadaan kaupaksi mitä vaan. Täydellinen sampo. Ai et maksa kissasi hampaiden oikomishoitoja, noh kissa ei voi näin elää täyttä kissanelämää, eikö kissasi muka ole sen arvoinen, häh?!?

Vastikäänkö tälläkin forumilla puhuttiin jotain kissan/koiran elintoimintojen seuraamiseen tarkoitetun pannan dataliittymän hankkimisesta?

Milloin lähti lapasesta? Ehkä ihminen on tosiaan etääntynyt helvetin kauas luonnosta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 568
Viestejä
4 191 079
Jäsenet
70 770
Uusin jäsen
Tekkiukko

Hinta.fi

Ylös Bottom