Keittokomeron valaistus 2018

Liittynyt
28.07.2018
Viestejä
1
Moi

Tarvisisin vähän apua kokeneemmilta (valmiin) elektroniikan shoppailijoilta. Meinasin remontoida 60-luvun keittokomeron, ja tuntuisi hölmöltä asentaa mitään halogeeneja tai loisteputkia käyttäviä valaisimia tänä päivänä. Nykyinen valaistus on huono, sillä katossa on jokin satunnainen plafondi, ja tiskauspaikalla on taas paksusta maitolasista tehty kynttilähehkulamppuja käyttävä laitos.

Haluaisin siis kaapin alle seinään mahtuvat, pinta-asennettavat valaisimet työvaloiksi. Ainakin toisen puolen version pitäisi olla IP-luokitukseltaan sellainen, että sen ympäristössä voi tiskata ja kuivata astioita. Tykkäisin siitä, jos laitoksissa olisi omat virtakytkimet ja ne saisi pinta-asennettua, ehkä jopa pistotulpalla - tosin paikalla käy sähkömies purkamassa vanhat valot joka tapauksessa. Toisen puolen pistorasiat saa pimeiksi valokatkaisijasta, toisen ei.

Ongelma siis on, että multa vaan loppuu yleistieto ja googletustaidot tämän kanssa. Keksimistäni valaisinkaupoista ei oikein ole löytynyt ledejä käyttävää ratkaisua. Usein yhdellekin lampulle tarvitsee älyhässäkkäjärjestelmässä kalliin muuntajan, joka riittäisi vaikka kymmenelle lyhdylle. Ikealla taas olisi ihan siedettävän hintainen langaton älyhässäkkäjärjestelmä (vaikka siihen asentaisikin vain 1/10 mahdollisista valaisimista), mutta se ei kestä vettä. Miten pääsisin eteenpäin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
86
Tein omaan kotiimme keittiötasojen valaistuksen ledinauhasta, jonka asensin aluumiinilistaan. Itse en ottanut vedenpitävää, koska alumiinilista estää mahdolliset roiskeet (ainakin minun tapauksessa) Alumiinilista asennettiin keittökaappien alapintaan ja johto menee kaapin sisällä pistotulppaan joka on kaappien yläpuolella katossa. Muuntaja eli valot kytkeytyvät pistotulppaan joka on normi seinäkatkaisimen takana. Tämä oli meille edullisin tapa ja mikäli haluaisin lisää valoa liitän vain lisää nauhaa olemassa olevaan nauhaan esim. kolvaamalla ( voi katkoa saksilla haluamansa mitaiseksi ).

Oma ostoslistani oli:
5m ledinauhaa
5x 1m alumiinilista
2x muuntaja
+ kiinnitystarvikkeita, johtokouru tms. jos haluaa muuntajan johtoa paremmin piiloon.

Kustanne oli muistaakseni yhteensä alle satasen. Ikean ledivalot olisivat meille maksaneet 400.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
1 515
Sama juttu itellä. Keittiörempan yhteydessä sähkärin toimesta johdotettu yhteen yläkaappiin kytkimen taakse pistorasia. Siinä on pistotulpalla kiinni 2xledinauhaa ilman mitää ip luokitusta, toinen välitilassa, toinen yläsokkelissa
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 408
Viestejä
4 194 508
Jäsenet
70 728
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom