Käyttäjäraportit kertovat Samsungin 990 Pro -SSD-asemien kulumisongelmasta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Samsung on SSD-markkinoiden kiistaton valtias markkinaosuuksia laskiessa. Suurin markkinaosuus ei kuitenkaan tee immuuniksi ongelmille ja nyt yhtiön tuorein kuluttajalippulaiva, 990 Pro, on joutunut valokeilaan ikävissä merkeissä.

Neowinin toimittaja Robbie Khan raportoi ostaneensa Samsungin 2 teratavun 990 Pro -SSD-aseman ja huomanneensa aseman kunnon laskeneen SMART-raportin mukaan 99 prosenttiin jo parin päivän jälkeen. Khanin mukaan häneltä löytyy kokoonpanostaan myös muita Samsungin SSD-asemia, joiden kunto on saman raportin mukaan edelleen 99 % 1,5 vuoden ja 40 kirjoitetun teratavun jälkeen, mihin nähden nopeasti 99 %:iin tippunut kunto kuulostaa hälyttävältä. Se voisi selittyä sillä, että heti, kun asema otetaan käyttöön se tippuisi aavistuksen alle täyden kunnon, joka raportoitaisiin 99 %:na, mutta Khanin mukaan pari päivää myöhemmin kunto oli tippunut jo toisen prosenttiyksikön ja muuutamaa päivää myöhemmin SMART-raportti kertoi aseman kunnon olevaan enää 95 % täydestä.

Khanin mukaan hän löysi nopeasti kohtalotovereita muun muassa Overclock.net-sivustolta ja Redditistä, jonka myötä oli yhteydessä Samsungin tallennusmedioiden tuesta Euroopassa vastaavaan Hanaroon. Hanaron tuen mukaan kunnon tippuminen oli normaalia, mutta aseman voisi lähettää tukeen, mikäli tiputus jatkuu. Pari päivää myöhemmin 94 %:ssa asema myös lähti takuuseen, mutta palautui sieltä bumerangina: Mitään vikaa ei ole löydetty, asema oli vain formatoitu, palautettu tehdasasetuksille ja sitten asiakkaalle. SMART-raportin mukaan kunto oli samat 94 % kuin lähetettäessä.

Aseman mukana tulleen vastauksessa Samsungin (Hanaron) tuki pyytää lähettämään aseman uudelleen takuuprosessiin, mikäli ongelmat jatkuvat, mutta mukana tulisi olla uudet ja selvät todisteet ongelmista. Perustason SMART-raportteja parempaa on kuitenkin mahdotonta vaatia, sillä Samsungin oma laajemman SMART-raportin mahdollistava NVMe-ajuri ei tue uusia asemia.

Kun ongelma nousi otsikoihin ja Samsungille (Hanarolle) selvisi, että kyse on tekniikkatoimittajan SSD-asemasta, oltiin Khaniin uudelleen yhteydessä ja hänelle tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa asema uuteen. Tuessa oltiin nyt myös innokkaita yrittämään ongelman replikointia, mutta Neowinin raportissa Khan ei kerro onko hän tarttunut tilaisuuteen. Samaan aikaan netissä listat ongelmia kokeneista 990 Pro -käyttäjistä jatkavat kasvuaan, eikä mitään syytä tai vastausta ongelmaan ole toistaiseksi tiedossa.

Lähde: Neowin

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
25.02.2022
Viestejä
377
Oma Intelin M2 asema antoi kunnoksi hyvä ja 98% muut M2 asemat(Kingston) antoivat kunnoksi 100%. Intelin asema on noin 3-vuotta ollut käytössä ja on teranen kampe.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 111
Jos ei jollain ohjelmistopäivityksellä korjaannu, kuten 840 Evolla aikanaan (hidastui ajan saatossa), niin Samsungilla saattaa olla melkoinen takuutapausten nivaska selvitettävänä. Asemat julkaistiin käsittääkseni alkusyksystä ja pahimmillaan kunto pudonnut joillakin käyttäjillä jo 60% tietämille. Sitten näyttäisi olevan useampia tapauksia, missä kunto pudonnut 5-10% noin kuukauden käytöllä. Vai onko kyseessä vain bugi raportoinnissa?
 

Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Aika klassisen kuuloista Samsungia takuuasioiden hoitamisen ja virhevastuun myöntämisen kanssa taas kerran.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 719
Asemat julkaistiin käsittääkseni alkusyksystä ja pahimmillaan kunto pudonnut joillakin käyttäjillä jo 60% tietämille. Sitten näyttäisi olevan useampia tapauksia, missä kunto pudonnut 5-10% noin kuukauden käytöllä. Vai onko kyseessä vain bugi raportoinnissa?
Noin kovilla pudotuksilla pitäisi kyllä ilmetä jo oikeitakin ongelmia eikä pelkkiä SMART arvoja. Onko jollain dataa kadonnut? Onko korruptoitunut asioita? Jos ei niin voi hyvin olla vain virheellinen raportointi kyseessä.
 

pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
773
Noin kovilla pudotuksilla pitäisi kyllä ilmetä jo oikeitakin ongelmia eikä pelkkiä SMART arvoja.
Ei välttämättä? SMARThan ilmoittaa kulumisen kirjoituskerhoissa, ja jos levy kestää useamman kirjoituksen mitä on laskettu niin se toimii vielä vaikka laskuri olisi ehtinyt nollaan. harvoinhan ne vähemmän kestävät mitä laskettu kesto olisi, eli vaikka tuo laskettu kestävyys pitäisi prikulleen paikkansa niin levyjä alkaisi hajoamaan vasta laskurin päästyä nollaan.

Eniten tuossa kiinnostaa jotta mikä on luvattu TBW ja vastaako kulumislaskuri sitä: jos ei niin takuuajan sisällä hajonneista levyistä voi tulla vielä mielenkiintoinen vääntö. Jos taas laskuri laskee oikein niin aika tuhottoman pieni TBW tuollaisella pro-levyllä kyllä…
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Eniten tuossa kiinnostaa jotta mikä on luvattu TBW ja vastaako kulumislaskuri sitä: jos ei niin takuuajan sisällä hajonneista levyistä voi tulla vielä mielenkiintoinen vääntö. Jos taas laskuri laskee oikein niin aika tuhottoman pieni TBW tuollaisella pro-levyllä kyllä…
Teratavun mallille 600 TBW, kahden teran 1200 TBW (ja molemmille "tai 5 vuotta, kumpi tulee ensin täyteen")
 

pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
773
Teratavun mallille 600 TBW, kahden teran 1200 TBW (ja molemmille "tai 5 vuotta, kumpi tulee ensin täyteen")
Eli laskuri laskee yksinkertaisesti väärin. Oletettavasti softalla korjataan, ja toivottavaati ajoissa ettei kenenkään levy ”hajoa” tai voi tulla turhaa vääntöä takuun kanssa.
 

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Jos on paska flaksi, niin siellä on bugi, joka esim tyhjentää / kirjoittaa soluja turhaan.. Nuohan puuhailevat kaikenlaista itsekseen, jotta olisi vapaana nopeaa aluetta.. Eli ei se välttämättä ole raportointivirhe tyyppinen ongelma..

Solut eivät välltämättä tuhoudu, kun ne kirjoitetaan niin monta kertaa, että määrä täyttyy..
MUTTA
Niiden ominaisuudet, esim tiedonvarastointikyky ilman virkistämistä heikkenee kokoajan, kun kirjoituskertojen määrä lisääntyy..
 

pq

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
773
Jos on paska flaksi, niin siellä on bugi, joka esim tyhjentää / kirjoittaa soluja turhaan.. Nuohan puuhailevat kaikenlaista itsekseen, jotta olisi vapaana nopeaa aluetta.. Eli ei se välttämättä ole raportointivirhe tyyppinen ongelma..

Solut eivät välltämättä tuhoudu, kun ne kirjoitetaan niin monta kertaa, että määrä täyttyy..
MUTTA
Niiden ominaisuudet, esim tiedonvarastointikyky ilman virkistämistä heikkenee kokoajan, kun kirjoituskertojen määrä lisääntyy..
Screenshoteista päätellen ei, tai sitten SMART ilmoittaa TBW arvon väärin. Tuon kun pitäisi ottaa ilmoittaa solujen ns. todelliset kirjoituskerrat eikä paljonko dataa sinne levylle on syötetty.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Varman lähiviikkojen aikana saadaan selvennys.
Itse miettisin tuon 2tb aseman ostoa mutta pistän sen asian jäihin noiden ongelmien takia ja en haluasi vaihtaa toiseen merkkiin kun kaikki muut asemat ovat samsung valmistajat ja selviää yhdellä ohjemalla.
Enempää asempia ei mahdu omaan emolevyyn sen jälkeen vaikka siinä on vielä 2 kpl tyhjiä mutta niitä ei voi käyttää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
115
Omassa Samsung 990 Pro 2TB ainakin pysynyt toistaiseksi kunto 100%, kirjoituksia 7tb, lukuja 4tb, 120h power on hours. Eli ei vielä mitään ongelmaa, toivottavasti ei jatkossakaan.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
257
mites tuo health arvo ilmoitetaan yleensä kun Samsung Magician ilmoittaa tuon ID:05 luvun 0-255 asteikolla. Crystaldiskinfo ja Hwinfo64 ilmoittavat health luvun 0-100%, mutta käyttää samaa Samsung Magician ilmoittavaa lukua ID:05 lukua tuossa 0-100% asteikolla.
Itsellä on tippunut 93% noin 3 viikon käytön jälkeen. Kai sitä sitten firmware päivityksen jälkeen näkee onko jotain enemmänkin vialla kuin pelkkä lukema, kun joillain on näköjään tippunut huomattavasti enemmän health lukema jo parilla teralla kirjoitusta.
Näyttökuva_20230207_053930.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 358
Korjaava päivitys ilmeisesti tulossa vielä tämän kuun aikana:
Ilmeisesti uutta firmistä on alettu jakelemaan (mahdollisesti porrastetusti) Magicianin kautta, versionumero 1B2QJXD7, jota ei näy vielä nettisivuilla.


Firmis ei muuta nykyistä kuntoa mihinkään, mutta toivottavasti on juurikin korjaus ettei se laske siitä enää normaalia nopeammin.
 
Liittynyt
05.02.2021
Viestejä
257
Samsung Magician tarjosi uutta firmware versiota 1B2QJXD7 kun käynnistin ohjelman uudelleen. Mitään muutoksia SMART dataan ei tullut. Sama "Percentage Used 9" kuin ennenkin, mutta katsotaan nyt tippuuko kunto vielä 2% viikossa vai korjaantuiko vika. Nopeudet ja IOPS lukemat näyttää myös samalta kuin ennen pävitystä.
Näyttökuva_20230213_055540.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
230
Kirjoittelin mailia takuupaikkaan ja sain RMA:n. Kuukaudessa tippui 87%iin kun kone oli jatkuvasti päällä. Parasta se, että ostin tuon 980 pron tilalle joka oli takuuvaihdossa menossa :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 549
Viestejä
4 190 376
Jäsenet
70 766
Uusin jäsen
Kotitie

Hinta.fi

Ylös Bottom