Omassa T470:ssä ei Mint suostunut millään ymmärtämään että koneessa on tupla-akku. Paperilla olisi pitänyt toimia, käytännössä oli helpompi napata toinen akku koneesta pois ja yhdellä mennään. Toki kone on kevyempi näin...
Fedorassahan saa asetuksista latauksen 80%, mutta sepä sekotti X13G1-koneessa akkumittarin totaalisesti.
Dellin systeemi on paljon parempi, BIOS ei välitä käyttiksestä.
Asensinpa juuri X270:een Mintin tilalle Fedora 44 KDE:n ja huomasin, että siitä löytyy Power Management -asetuksen Advanced Settings -kohdasta mahdollisuus asettaa latausprosenttiväli ihan graafisesta käyttöliittymästä käsin:
Fedora myös osaa näyttää molempien akkujen tiedot:
Saan varmaan paskaa niskaan tästä, mutta menkööt

mikä pointti on ostaa "yrityskannettava" monilla sadoilla (sanotaan vaikka 500) jossa on nuhanen i3-i5, ehkä 1080p 60hz tn näyttö & ei ollenkaan näytönohjainta?, kun samalla hintaa saisi ihan pätevän rtx3060-4060/i7/ryzen tms pelikannettavan, jolla voi tehdä muutakin kuin selata chromea & pelata pasianssia.
Olen tätä miettinyt ainakin viimeset +15-20v kun tuli hommattua ensimmäinen läppäri.
Kuullut kanssa "mutta kestää kauemmin" mutta pelikannettavatkin kestää helposti sen 5-10v & sitten ollaankin jo siinä vaiheessa, että rauta rupeaa suorituskyvyltäänkin olemaan jo mennyttä, vaikkei fyysisesti rikki olisikaan.
Ja jos tuohon yhtälöön lyö vielä vaikka 5 vuotta päälle & prossuna on i5-7200u / i7-10875h sijaan niin.. näytönohjaimesta puhumattakaan
Itselläkin on tossa '21 vuodelta oleva Asuksen tuf 3060+i7-11370h (vaikka paskin i7 onkin) josta maksoin 2-300€, ulkosesti aika huonossa kunnossa, mutta rautapuoli pelittää niin kuin pitääkin.
Miksi pitäisi ostaa se halvin mahdollinen yrityskannettava, jossa on huono prossu, näytönohjain ja näyttö? Et kai käytettyä autoakaan ostaessasi mene autokauppaan ja osta ekaa Volvo V70:ä katsomatta ensin, onko se hinnat alkaen 2.0D vai R AWD täysillä varusteilla?
Itse läppäriä ostaessani tai valitessani olen suosinut vaihtelevasti IBM:n/Lenovon T- ja X-sarjojen ThinkPadeja ja Dellin D- ja Precision-sarjalaisia kestävyyden ja yleisen toimivuuden takia. Melkein 30 vuoden aikana ainoa, joka itse valitsemistani on hajonnut, oli työläppärinä ollut D620, jossa oli Nvidian juotosviallinen Quadro NVS 110M, jotka ilmeisesti hajosivat kaikki (irvokasta kyllä, saman läppärin integroidulla Intel GMA 950:lla varustetut versiot eivät hajonneet) parin-kolmen vuoden käytön jälkeen. Silloin, kun ei ole ollut mahdollisuutta itse valita, olen joutunut käyttämään työläppärinä myös useampaa Fujitsua, HP:tä, Toshibaa ja myös yhtä Asusta, joista yhteenkään en ollut erityisen tyytyväinen.
Näyttöjen osalta, jos ennen vuotta 2006 halusi hyvällä näytöllä varustetun läppärin, niin käytännössä ainoa vaihtoehto oli IPS-näytöllä varustettu IBM:n T-sarjalainen. Niissä oli myös paremman pään ATI-näytönohjaimet. Lenovo kuitenkin luopui useammaksi vuodeksi IPS-näytöistä IBM:n PC-toiminnot ostettuaan ja siirtyi käyttämään sysipaskoja TN-näyttöjä, IPS teki paluun vasta vuonna 2013 T440s:n myötä. Vuosien 2006-2013 välillä hyviä läppärinäyttöjä oli vähänlaisesti tarjolla, poikkeuksena lähinnä HP:n kalleimpien EliteBookien DreamColor-näytöt (8740w ei kuitenkaan ollut kovin mukava käyttää muilta osin ja siitä hajosi näppis vajaassa kolmessa vuodessa). Joka tapauksessa, kuluttajamalleissa on yleensä kiiltävät paneelit huonolla resoluutiolla ja huonolla värintoistolla sekä usein myös huonoilla katselukulmilla. Kun on aikanaan tottunut IPS-näyttöön, TN:stä tulee vain vihaiseksi. En myöskään pidä OLED-näyttöjä järkevänä vaihtoehtona muuta kuin ehkä pelaamiseen tai videoiden katsomiseen, koska näytöllä, johon on palanut kiinni Outlookin tai Wordin Ribbon tai Windowsin tehtäväpalkki, ei tee sen jälkeen muussa käytössä juuri mitään. Omista aktiivikäytössä olevista läppäreistäni molemmissa on parhaat kokoluokassaan tarjolla olleet näytöt, joista ei tule silmäsärkyä pitkäänkään katsoessa (X270: 12.5" 1920x1080 FlexView IPS, Dell Precision 7770: 17.3" 3840x2160 120 Hz IPS).
Näytönohjaimen osalta, CAD-käyttöön tarkoitetuissa työasemaläppäreissä on kunnolliset näytönohjaimet, esimerkiksi omassa Dell Precision 7770:ssäni RTX A3000 (ollut tarjolla myös RTX A5500:lla varustettuna). Tarvitseeko sellaista, jos läppärillä ei pelaa, onkin sitten kokonaan toinen juttu, koska jopa X270:n integroitu Intel HD 520 riittää käytännössä kaikkeen, mitä läppärin omalla näytöllä tekee, myös HD-videoiden toistoon, varsin mainiosti. Muulle kuin integroidulle näytönohjaimelle on tarvetta lähinnä silloin, jos pelaa tai käyttää useampaa ja/tai korkealla resoluutiolla varustettua ulkoista näyttöä, ja tehonäytönohjain tarkoittaa yleensä myös heikohkoa akkukestoa. Useampaa ulkoista näyttöä käyttäessä käytettyä yrityskannettavaa puoltaa sekin, että erityisesti ennen USB-C -telakoita niihin oli paremmin saatavilla sellaisia telakoita, joihin sai useamman näytön kiinni. Kuluttajaläppäreissä ei ollut telakointimahdollisuutta välttämättä lainkaan, kun yrityskannettavissa oli harvinaista, jos ei ollut. Merkkikohtaisella telakalla voi yleensä myös olla varma siitä, että kaikki toimii ilman ikäviä yllätyksiä.
Erityisesti IBM:n/Lenovon ja hieman vähemmässä määrin myös Dellin etuna on myös se, että kyseiset valmistajat pitävät laitteidensa dokumentaation (myös korjausmanuaalit!) ja saatavilla olleet ajurit ilmeisesti maailman tappiin asti nettisivuillaan eikä niitä tarvitse kaivaa ties mistä, jos sattuu käyttämään 20 vuotta vanhaa läppäriä vielä johonkin tarkoitukseen (kuten vanhoihin peleihin, jotka eivät toimi 64-bittisessä Windowsissa, tai vaikka yhtä vanhan auton vikakoodien lukemiseen merkkikohtaisella lukulaitteella eikä lukusofta toimi XP:tä uudemmissa käyttiksissä) ja joutuu asentamaan käyttiksen uusiksi. Vähintään yhtä tärkeää on se, että valitut komponentit ovat usein laadukkaita ja sellaisia, joihin myöhemmissä käyttiksissä on tuki joko valmiina tai ajurit helposti löydettävissä. Tämä korostuu erityisesti, jos käyttää Linuxia: Intelin WLAN-piireihin ajurit järjestään löytyvät, sen sijaan esimerkiksi Broadcomin kanssa voi olla melko varma, että joutuu säätämään.
Käytettyihin yritysläppäreihin pystyy yleensä myös vaihtamaan uuden akun ilman erikoistyökaluja, vaikka nykyinen trendi valitettavasti onkin, että vähintään ruuvimeisseli tarvitaan joka tapauksessa. Jos läppäriä on tarkoitus käyttää akkuvirralla vähänkään pidempään, se onkin useimmissa tapauksissa välttämätöntä, koska jos konetta on käytetty pari-kolme vuotta päivittäin verkkovirralla eikä asetuksia ole säädetty järkeviksi (esimerkiksi niin, että aloitetaan lataus vasta, kun varaus tippuu alle 50 % ja ladataan vain 80 % asti), akun kunto on siinä vaiheessa jo aivan finaalissa. Käytettyihin yritysläppäreihin uusia akkuja on myös tarjolla varsin pitkään, esimerkiksi kymmenen vuotta vanhaan X270:een uuden akun löytäminen ei ole ongelma.
Tuo "rauta rupeaa suorituskyvyltäänkin olemaan jo mennyttä, vaikkei fyysisesti rikki olisikaan" on hyvin pitkälti riippuvainen siitä, mitä läppärillä tekee ja mitä käyttistä siinä käyttää. Isoin ongelma on tietenkin silloin, jos kyseessä on Ultrabook tai muu vastaava paske, johon muistit on juotettu kiinni eikä pahimmillaan massamuistiakaan pysty vaihtamaan. Esimerkiksi Lenovon T-sarjalaisissa (=muut kuin s-loppuiset) kuitenkin pystyy, ja esimerkiksi vuoden 2012 T430:een (jota käytin vapaa-ajanreissuilla, kunnes löysin halvan X270:n) saa asennettua 16 gigaa muistia. Jos reissaa pelkillä käsimatkatavaroilla ulkomailla ja tarvitsee läppäriä lähinnä netin käyttöön ja sähköposteihin vastaamiseen (tabletit ovat IMHO masokisteille, yhdistävät kännykän ja läppärin huonot puolet), optimaalinen reissuläppäri on 12-13" Lenovon X-sarjalainen tai Dellin 72x0, joka ei paina juuri mitään ja mahtuu junassa tai lennolla economy-luokassakin avautumaan tarpeeksi, mutta jossa kuitenkin on hyvä akkukesto ja hyvä näyttö, kunhan valitsee käytetyistä FHD-näytöllä varustetun yksilön. Windowsin käyttämisessä ei tietenkään ole mitään järkeä, vaan kannattaa asentaa Fedora, Mint tai vaikka Kubuntu, jos ei ole pakottavaa tarvetta jollekin sellaiselle softalle, joka toimii pelkästään Windowsissa.
Jos taas läppäriä käyttää lähinnä kotona tai muuten sellaisiin tarkoituksiin, joissa koolla ja painolla ei ole mitään merkitystä, niin silloin maksimaalisen käyttömukavuuden saa 17" kokoluokassa ja 4K IPS-näytöllä, jolta pystyy lukemaan mukavasti esimerkiksi A4-kokoista PDF-dokkaria kaksi sivua vierekkäin koko näytön näkymässä tai yksi kokonainen sivu näkyvillä + vieressä tekstinkäsittelyohjelma.
Minkä tahansa halpisprossulla (< i5), liian vähällä muistilla ilman laajennusmahdollisuutta (< 16 GB), epätarkalla näytöllä (14" tai pienempi: FHD minimi, 15" tai suurempi: 3K minimi, mieluiten 4K) tai TN-paneelilla varustetun läppärin jättäisin ostamatta, samoin kuin sellaiset, joihin ei ole järjellisellä vaivannäöllä mahdollista vaihtaa akkua. Samoin välttäisin sellaisia, joissa ei ole normaalikokoista HDMI- tai DisplayPort-liitäntää tai mahdollisuutta kytkeä ulkoista näyttöä USB-C:llä, koska mini/mikrokokoiset versiot näyttöliitännöistä vaativat adapterin eivätkä muutenkaan kestä jatkuvaa käyttöä (Asus UX31 muuttui työkäytössä käyttökelvottomaksi, kun micro-HDMI hajosi). Jos myyjältä ei saa tietoa akun wear levelistä, niin se on myös yleensä merkki siitä, että akku ei kestä juuri minkäänlaista käyttöä.