Karpolla on asiaa

Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 645
Elämässä vielä mukana näemmä

"Karpo omistaa tuotantoyhtiö Pallosalaman, joka on perustettu vuonna 1970. Yhtiö tuotti yrityksille kaupallisia markkinointivideoita. Karpo on toiminut journalistina myös aikakauslehdistössä, muun muassa Avussa ja Seurassa. Näihin lehtiin hän toimitti parinkymmenen vuoden ajan liikennepalstaa yhdessä Ensio Itkosen kanssa."
 

Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
6 836
Itse olen sen verran vanha parta, että näin näitä Karpon juttuja paljon telkkarista ihan alunperin 1980-luvulta eteenpäin. Ja tullut sittemmin Youtubesta kerrattua...

Se mikä on muuttunut noista ajoista, niin onhan kaikenlainen vittuilu-korruptio ja vittuilu-byrokratia hieman vähentynyt Suomessa. Ehkäpä osittain juuri Karpon ansiosta. Vapaan lehdistön voima.

Ja Karpolla on ollut Enska Itkosen ohella merkittävä rooli Suomen liikennekulttuurin parantamisessa. Suomessa kuoli liikenteessä toistatuhatta henkeä per vuosi joskus 1970-luvun alussa. Siitä se sitten alkoi vähenemään monesta syystä, joista kyseiset herrat ovat yksi ja esimerkiksi turvavyöpakko toinen.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
1 457
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 906
Ja Karpolla on ollut Enska Itkosen ohella merkittävä rooli Suomen liikennekulttuurin parantamisessa. Suomessa kuoli liikenteessä toistatuhatta henkeä per vuosi joskus 1970-luvun alussa. Siitä se sitten alkoi vähenemään monesta syystä, joista kyseiset herrat ovat yksi ja esimerkiksi turvavyöpakko toinen.
Vuonna 1968 tuli yleinen 110 km/h nopeusrajoitus Suomeen. Sitä ennen sai ajaa maanteilläkin usein niin paljon kuin romusta sai vauhtia irti ja käsittääkseni sitä ajettiinkin niin paljon kuin autosta lähti irti tai uskalsi.

Ilmeisesti ne nopeusrajoitukset olivat aika tavalla viitteellisiä vielä pitkälle 1970-luvulle.

Samoin 1960-luvulla tuli ensimmäisiä nastarenkaita Suomeen, mutta ilmeisesti vielä 1970-luvulla niiden käyttö ei ollut pakollista.

Turvavöiden käyttö säädettiin pakolliseksi henkilöauton etuistuimilla 1975, mutta käyttämättä jättäminen tuli rangaistavaksi vasta 1983. 1987 turvavyöpakko tuli myös henkilöautojen takaistuimille.

Esimerkiksi vuonna 1980 kärynneiden rattijuoppojen määrä oli 20.436. Nykyään se on aika tarkkaan puolet pienempi.

Nykyautoissa on vielä kaikenlaiset absit, epsit, nelivedot, adaptiiviset vakionopeusäätimet ja kaistavahdit ja alustakin ja auton ajettavuuskin on vielä eri planeetalta. Autoissa on vielä tusina kaikenlaisia turvatyynyjä, turvavyön kiristimiä ja ties mitä turvavarustetta.

Em. syistä taitaa nykyliikenne olla turvallisuuden puolesta aivan eri maailmasta kuin 1970-luvulla.
 

Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
6 836
Ainut mikä 1970-luvulla oli liikenneturvallisuuden suhteen paremmin oli se, että liikennettä oli vähemmän. Pääasiassa siis varmaankin törmäiltiin enemmän puihin kuin muihin autoihin...

Talvirenkaiden käyttöpakko tuli ilmeisesti vasta vuonna 1978... 1970-luvun alussa paineltiin siis menemään ilman turvavyötä, kesärenkaillakin keskellä talvea sen ajan "ruumisarkuissa", teillä, joilla ei ollut nopeusrajoituksia. What could possibly go wrong?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
269
Off-topiciksi nyt menee, mutta 1960-luvulla ja aiemmin keskimääräisen suomalaisen autossa tuskin oli teholukemat lähellekään nykypäivän autojen tehoja. Eli vaikka nopeusrajoituksia ei ollut, ei joku Lada ja muut pikkuautot ompelukoneen moottorilla ihan äkkiä kiihtynyt huimiin lukemiin.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
493
Ei ne onnettomuudet mistään 0-100 sekunneista kiinni ole. Kyllä autot 70-luvulla oli jo hyvinkin pirteitä kulkemaan ja varmasti kaikilla yli satasen nopeudet tauluun saatiin. 60-luvulla vielä pääasiassa hevosilla kuljettiin.

Tiet 60-70 luvuilla oli vielä suurilta osin mutkaisia hiekkateitä, jotka oli omiaan lisäämään onnettomuuksia.
Ja olihan pysähtyminenkin vähän erilaista sen ajan rumpujarruilla ja renkailla, ja passiivinen turvallisuus vähän eri tasolla kuin tämän päivän autoissa. "Ei vauhti tapa, vaan se äkkipysäys."
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
269
Ei ne onnettomuudet mistään 0-100 sekunneista kiinni ole. Kyllä autot 70-luvulla oli jo hyvinkin pirteitä kulkemaan ja varmasti kaikilla yli satasen nopeudet tauluun saatiin. 60-luvulla vielä pääasiassa hevosilla kuljettiin.

Tiet 60-70 luvuilla oli vielä suurilta osin mutkaisia hiekkateitä, jotka oli omiaan lisäämään onnettomuuksia.
Viittasinkin vain siihen, että että aikanaan oli aika eri asia olla ilman nopeusrajoituksia kuin mitä se olisi nyt. Autoilla ei päässyt yhtä kovaa kuin nykyään eikä teillä voinut ajaa. 70-luvullahan ne rajoitukset sitten tulivat.

Onnettomuuksia toki sattui ja liikenneturvallisuutta olikin syytä parantaa.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
1 457
Off-topiciksi nyt menee, mutta 1960-luvulla ja aiemmin keskimääräisen suomalaisen autossa tuskin oli teholukemat lähellekään nykypäivän autojen tehoja. Eli vaikka nopeusrajoituksia ei ollut, ei joku Lada ja muut pikkuautot ompelukoneen moottorilla ihan äkkiä kiihtynyt huimiin lukemiin.
Ei Suomessa 1960-luvulla ollut Ladoja..
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 906
Viittasinkin vain siihen, että että aikanaan oli aika eri asia olla ilman nopeusrajoituksia kuin mitä se olisi nyt. Autoilla ei päässyt yhtä kovaa kuin nykyään eikä teillä voinut ajaa. 70-luvullahan ne rajoitukset sitten tulivat.

Onnettomuuksia toki sattui ja liikenneturvallisuutta olikin syytä parantaa.
Sukulainen kertoi miten kulki toisella puolen Suomea keikkatöissä parin vuoden ajan joskus 1970-luvulla muutaman työkaverin kanssa samalla autolla. Sanoi että aina oli vauhtia 140-150 km/h kun se 600 kilometrin välimatka ajattiin kahteen kertaan viikossa. En muista oliko vielä kesärenkaatkin talvisin alla.

Varmaan olisivat lujempaakin ajaneet jos auto vain olisi raskaassa kuormassa kulkenut.

Siihen aikaan taisi olla jo ne yleiset nopeusrajoitukset, mutta ketään ei kiinnostanut.

Onhan nuo Karpon ohjelmat hauska ajankuva sen ajan eli lähinnä 1980-luvun Suomesta. Ohjelma oli myös kyllä hyvää sosiaalipornoa siltä ajalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 219
Karpo on hieno mies ja tarvitsisi kipeästi manttelinperijän. Sellaista tuskin tulee, mutta sitä odotellessa vaikka KOA-jaksot Blu-Rayna ja mukaan karvalakki ja Karpo-figuuri.

Jos jaksojen oikeudet eivät (todennäköisesti) kuuluisi Pallosalamalle/Karpolle, vaan MTV3:lle, niin voisi pistää vaikka yhteisörahoituskeräystä tähän tarkoitukseen :tup:

 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 219
Se sääntö-suomi yritti olla sellainen mutta aika keksimällä keksittyä itkua siinä oli.
Eikä siinä minkäänlaista riskinottoa ollut. Ja Karpo ei arvottanut haastateltaviaan liian suuriilla linjoilla, vaan jos koki, että jokin oli vialla ja epäoikeudenmukaista, hän tarttui siihen. Oli haastateltava tai asia sitten muiden mielestä kuinka vähäpätöinen tahansa.

Mutta vaikka jollakulla olisi Karpon veroinen sisäinen palo, ei se materiaali enää kelpaisi yhdellekään kanavalle. Sen pitäisi olla varmaan joku Internet-versio.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 219
Nykyisessä somemaailmassa jokainen voi olla oman elämänsä karpo ja yrittää hakea julkisuutta vääryyksilleen. Voisihan tuossa jollekin tubaajalle olla mainio paikka, kun alkaisi karpoilemaan.
Niin voi, mutta ainakin tällä haavaa siitä puuttuu ammattitaito ja tietynlainen pyytettömyys. Näkisin, että Karpo 2.0:n olisi työskenneltävä todennäköisesti lahjoitusrahalla, jotta voitaisiin varmistaa reportaasien jatkuva oikeellisuus ja minimoida sensuurin mahdollisuus. YouTuben varaan ei ainoana julkaisukanavana tällaisessa kannata ikinä laskea, se on selvä.

Ei nyt tarvi väärin käsittää; ei Karpo mikään pyhimys ollut eikä täysin pyytetöntä journalistia olekaan. Mutta häntä motivoi perusteleva epäluulo virkamieskoneistoa vastaan ja tarve tuoda esille aina kun se talloi ihmisen päälle tai oli järjetön. Hän ei myöskään kavahtanut oikeuteen menemistä. Veikkaisin, että nykyisin taivuttaisiin heti käsittelemästä aiheita tai esittämästä ohjelmia, jos näyttää siltä, että oikeuteen joudutaan. Ja jos se ei riitä, tärvellään ura muulla keinolla.

Enkä sinällään ihmettele, ottaen huomioon minkälaisia päätöksiä oikeus on heittänyt Karpon lopetettua. Ihmiset on vaiennettu jo valmiiksi ja peloteltu kulkemaan suoraa viivaa eikä riskeeraamaan mitään.

Ongelma uuden Karpon löytämisessä ei ole pohjimmiltaan kanavien nihkeydessä (televisiolla sinällään on merkitystä vain iäkkäämpien tai Internetiä hyvin rajoittuneesti tiedonlähteenä käyttävien ihmisten tavoittamisessa), vaan siinä, että kukaan ei halua valita Karpon mutkikasta tietä. Sen sijaan meillä on joku Arman Alizadin tyyppinen nyrkkimagneetti, joka menee kyynelehtimään rikollisjengiläisten kanssa ja kokee jotain kosmopoliittista maailmantuskaa.

Sellainen on pinnallista, kaupallista, valheellista, tunnekeskeistä ja kaukana siitä, mitä tavallinen sukankuluttaja kohtaa. Karpo ei antanut tunteille valtaa eikä halunnut pelastaa maailmaa, vaan tökki suomalaista järjestelmää ja herätteli katsojia pysymään valppaana. Karpoa ei kiinnostanut oikeastaan vittuakaan mitä mieltä hänestä oltiin.

Esimerkiksi Viheraholla voisi toki teoriassa olla vastaava sisälinen palo - jos hän keskittyisi yhteiskuntaan ylipäätään eikä rutisemiseen omassa pummikuplassaan. Karpolla oli tervettä kritiikkiä yleensä haastateltaviensa tilannetta kohtaan (toki ihminen hänkin oli ja saattoi toki antautua sensatiolismillekin joskus) eikä hän purrut kaikkea nielemättä, jotta saisi vain abstraktisti heiluttaa nyrkkiä herroille. Tarkoitus oli antaa puheenvuoro yksittäisille ihmisille, joilla oli vastassa kasvoton byrokratiakoneisto, joka teki pahimmillaan mielivaltaisia päätöksiä. Tällä tavoin saatiin esimerkkejä eikä vain piehtaroitu systeemiin vittumaisuuden takia.

Esimerkiksi tuo edellä linkkaamani Haaparannan naapurisota tai Tuomo Halmemiehen taistelu kajahtanutta, valehtelevaa naapuripariskuntaa vastaan ja siitä seuranneille virkamieskäsittelyn aiheuttamien kulujen korvaamisen puolesta. Molemmat ovat Youtubessa katsottavissa ainakin tätä kirjoittaessa. Myös MOT:in tuorein reportaasi Halmemiehestä.

Kuka nykyään välittäisi koota tällaiset tapaukset katsojille sen sijaan, että keskittyisi itse pitämään vaivalla hankitun työnsä ja pelkäämään imagonsa puolesta? Tohtisin väittää, että esimerkiksi Haaparannan tonttikiristystä yrittävän klaanin tapauksessa pidettäisiin vaikeana tai mahdottomana asian käsittelyä kyseisen klaanin edustaman kansanryhmän takia.

Ja mikä pahinta, uskon, että suurin osa katsojista ei osaa samaistua vastaavaan. He ajattelisivat; helpommalla pääsisi kun muuttaisi pois. Yhdentekevää olisi siis täysin kyvytön viranomainen ja virkavirheelliset päätökset ja laiminlyönnit sekä todistetut vakavat kotirauhan häirinnät ja murhanyritykset.

Nykyihminen ei jaksa tai uskalla ajatella niin pitkälle, että saattaisi jopa itse olla vastaavassa ahdingossa. Osaksi varmaan siksi, että ei ole ollut Karpoa muistuttamassa toisin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 906
Ongelma uuden Karpon löytämisessä ei ole pohjimmiltaan kanavien nihkeydessä (televisiolla sinällään on merkitystä vain iäkkäämpien tai Internetiä hyvin rajoittuneesti tiedonlähteenä käyttävien ihmisten tavoittamisessa), vaan siinä, että kukaan ei halua valita Karpon mutkikasta tietä. Sen sijaan meillä on joku Arman Alizadin tyyppinen nyrkkimagneetti, joka menee kyynelehtimään rikollisjengiläisten kanssa ja kokee jotain kosmopoliittista maailmantuskaa.
Nykyajan Neuvosto-Suomessa taitaisi myös joutua vankilaan mielipiderikoksista jos haluaisi samanlaista journalismia esittää kuin Karpo aikanaan.

Otetaan esimerkiksi vaikka se jakso jossa näyttää miten mustalaiset parkkeeraavat invalidipaikoille omalla luvallaan ja miten siinä toisessa jaksossa mustalainen varasti kellon lavastetun kolarin tajuttomalta uhrin ranteesta. Mustalainen tuumasi vain kun kelloa pyysi näyttelijä sen jälkeen takaisin, että hän otti sen talteen ettei varasteta.

Vai vain arvoilla miten vastaavasta journalismista joutuisi nykyään vuosiksi vankilaan kaikenalaisten kiihotuslakien nojalla.

Todella surkealla tolalla nyky-Suomessa on sananvapaus. Yhtä surkealla tolalla se ei ollut edes niinä vuosina kun Suomi oli Neuvostoliiton alusmaa ja Suomea hallitsi diktaattori Isä Urho Aurinkoinen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
820
On kyllä häpeällistä, että kaikkia karpoja ei ole tuotu vaikka katsomoon saataville. Jostain syystä edes noita parhaita ei siellä ole saatavilla. Ainoastaan muutama klippi. Ehkä karpon pitää kuolla, että kiinnostus moiseen heräisi.

Mille alelaarin vhs kaseteille lie aikanaan kuvannutkin nuo, kun noissa parhaissa mainitsi, että 25v säilytys oli pilannut osan nauhoista.
Taitaa alla syys Karpossa, ei Katsomossa. Mies kyrpiintyi koko MTV kanavaan kun lopetti shown eikä suostunut antamaan mitään jatkoja. Nuo ohjelmat ovat miehen oman tuotantoyhtiön ohjelmia, ei MTV:n. Katsomon klipit lienee noista Karpon parhaista.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
742
Tuota dokumenttielokuvaa odotellessa. Karpo. Vielä kerran.

Nykyisin nettiaikakaudella viranomaisten hölmöntölväykset on helpompi tuoda julki, niin en itse näe kovin suureksi puutteeksi, vaikkei Karpolle seuraajaa ole saatukaan.

Itselle jäänyt Karposta mieleen parhaiten Esa Halttusen (nykyinen Veekmas Oy, pohjoismaiden ainoa tiehöylävalmistaja) tapaus. Eli se jossa Halttusen piti hölmölän pykälien takia rahdata tukkia ja tiehöyliä moneen kertaan edestakaisin Ruotsin, hölmölän ja Neuvostoliiton väliä
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
14
Tuota dokumenttielokuvaa odotellessa. Karpo. Vielä kerran.

Nykyisin nettiaikakaudella viranomaisten hölmöntölväykset on helpompi tuoda julki, niin en itse näe kovin suureksi puutteeksi, vaikkei Karpolle seuraajaa ole saatukaan.

Itselle jäänyt Karposta mieleen parhaiten Esa Halttusen (nykyinen Veekmas Oy, pohjoismaiden ainoa tiehöylävalmistaja) tapaus. Eli se jossa Halttusen piti hölmölän pykälien takia rahdata tukkia ja tiehöyliä moneen kertaan edestakaisin Ruotsin, hölmölän ja Neuvostoliiton väliä
Tässä pätkä tuosta episodista:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
7 905
Tässä pätkä tuosta episodista:
Sinänsä hauskaa että tuo on vuodelta 1990. Eipä tuokaan kuvio enää ollut ongelma vuotta myöhemmin :smoke:
 

Kautium

IOdootti
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 811
Kyllä Karpo on kova. Kaikkien valittajien kuningas... kuluttaja.

Pelkästä kunnioituksesta synkän kansan ikonia kohtaan on tehty myös tämä sketsipätkä:

 
Liittynyt
13.08.2020
Viestejä
14
Karpolla on myös oma virallinen kanava, jonne näyttää sisältöä tippuvan tasaiseen tahtiin.

 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
3 906
Tuolta Elävämuisti sivustolta löytyy hyvänlaatuisia klippejä, ilmeisesti suoria skannauksia digimuotoon alkuperäisiltä filminauhoilta. Kaikki Youtubessa olevat yksittäiset videot on jotain 240p videokasettikuraa jotka on pyöriny netin uumenissa toistakymmentä vuotta.
Ihan hyvä postaus. Kuitenkaan nuo elävän arkiston pätkätkään ei miltään filmiltä digitoidulta tavaralta näytä vaan jostakin videokasettiformaatilta. Kenties U-matic SP?

Filmille kuvattu vanha tavara on laadultaan vähintään yhtä hyvää kuin nykyinen teräväpiirtotelevision kuva mahdollistaa kun sen digitoi kunnolla. Hinta tosin sellainen ollut filmille kuvaamisella, että eipä ne filmille juuri kuvanneet tv-tuotantoja.
 

?..

Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
1 977
En usko, että Karpoa on ikinä edes kuvattu filmille. Eiköhän se ole mennyt samoin kuin Speden tuotannossa, että kasetille kuvattiin. Joten hyvää laatua ei ole saatavilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 239
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
100 205
Viestejä
2 008 657
Jäsenet
41 694
Uusin jäsen
Elchubagabra

Hinta.fi

Ylös Bottom