Kaheli törsäyskone pelikäyttöön 4-5k€ näyttöineen

Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Varsin kypsässä iässä viimeinkin palkkatuloille päässeenä päätin hemmotella itseäni kokoamalla/koottamalla ensimmäisen pelikoneeni ikinä. En ymmärrä komponenttivalinnoista p-n vertaa, joten osavalinnoissa on menty aivot narikassa ja etuveitikka edellä Googleen ja PCPartPickeriin tukeutuen. Ydinajatus on "pikkuisen överi mutta palkansaajan veronmaksukyvyllä doable" tehomylly, jolla pyörii CP2077 ja mielellään pari muutakin peliä hyvillä asetuksilla. Vilkkuvia valoja 80's Show -laavalamppuhengessä tietysti tunnelmaa luomaan. Näytöksi kaavailin em. hybrikseen sopien esimerkiksi 32:9 ultrawidea, mutta tuo ei ole mitenkään lukkoon lyöty.

Aika-akseli voisi olla esimerkiksi jonnekin ensi vuoden alkupuolelle (=milloin nyt on järkevää odottaa RTX 30- ohjainta saavansa), esim. Black Fridayn ym. tarjoamia tilaisuuksia osahankinnoissa hyödyntäen.

Tämmöisiä kehittelin alkeellisen työstämisen myötä:

1604497601815.png


Pyydetään kohteliaimmin viisaampien osallistumista oppimisprosessiin. Meneekö aivan päin honkia? Järki? Yhteensopivuus? Does it run Crysis??
 

Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 424
No heti ainakin intel romukoppaan ja odottelemaan uusia AMD:tä, lisäksi noita uw näyttöjä löytyy samaan rahaan jo nopeammallakin 144hz paneelilla joten sen laittaisin myös vaihtoon näin nopeana heittona takavasemmalta.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Kiitoksia, eli tuosta lähdetään liikkeelle. Esim. Ryzen 9 5950X lisää hintalappuun jokusen satasen, mutta ainakin tehnee tehtävänsä. Parissa kuukaudessa tullee myös dataa siitä, onko suorituskyvyssä kuinka paljon eroa. Seurailen myös mielenkiinnolla AMD:n uusia näyttiksiä; aikaa on varmasti riittävästi tarpeeksi hyvän päätöksen tekemiseen loppu- tai alkuvuodesta.

Pointtereita emolevyn valintaan? Future-proofing / loputon säätäminen ei ehkä ole etusijalla, joten allekirjoittaneelle olennaista kai lähinnä että löytyy oikeat kytkennät ja paikat, tila ei käy ahtaaksi ja hinnassa ei ole liikaa tyhjää.
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
166
Kerta budjetti on noin kova niin sama laittaa 32Gb muistia. Eli 2x 16GB kammat. Säästä windowsissa ja osta lisenssi hintaan noin 5€ netistä.
 

Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 424
Emolevyyn et AMD:n, kuten Intelinkään puolelta saa futureproofingia nyt mitenkään, kun molempien seuraavan vuoden/sarjan uutuudet tulevat saamaan uuden kannan. AMD puolelle suosittelen X570 alustaa vahvalla virransyötöllä ja kellotusominaisuuksilla (tämä ehkä sitä futureproofingia myös), kuten Asus Crosshair VIII Hero tai MSI MEG X570 ACE.

Molemmissa reilusti m.2 paikkoja, PCIe 4.0 tuki on täysi (myös piirisarjalle menee pcie 4 linjat toisin kuin b550 -piirisarjan kanssa) yms. varsin mukavaa ominaisuutta.
 
Liittynyt
03.07.2020
Viestejä
556
En tiedä, miten tuossa BitFenix kotelossa ilma liikkuu..

1604514945189.png


lisäksi sitten prossu ja näyttis.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Kiitoksia, eli tuosta lähdetään liikkeelle. Esim. Ryzen 9 5950X lisää hintalappuun jokusen satasen

...ja hinnassa ei ole liikaa tyhjää.
Jos et kahta peliä aio pelata yhtä aikaa, niin 12 ytiminenkin tulee riittämään erittäin pitkälle.
Ihan vain vertailuksi Intelin next "gen" prossu tulee olemaan vain kahdeksalla ytimellä.

Ja ilmaa sitä on kyllä Nvidian 3090:n hinnassa kuin Kim Jong-Trumpin egossa.
Suorituskyky per hinta kirjaimellisesti puolittuu 3080:stä:
ASUS GeForce RTX 3090 STRIX OC Review
MSI GeForce RTX 3090 Gaming X Trio Review

Ja yhtä pahasti sitä on ilmaa markkinointihype-emolevyissäkin:
Prossu ei ole niillä yhtään nopeampi/pitempään hyvänä pysyvä kuin reilun 200€:n laudoilla!

Asuksella on vielä X570 piirisarjajäähytkin brändihypemarkkinoinnin peräreiästä:
Itse jäähdytysripa markkinointipaskekuorien alla on pieni.​
Ja nojaa jatkuvaan ilmavirtaa jatkuvasti pyörivältä markkinointipaskeiden kuristamalta tuulettimelta.​
Koko sätöksen ollessa sijoitettu huonoimpaan paikkaan suoraan näytönohjaimen alle sen lämmöissä haudetettavaksi.​
Eli siihen kun laitat päälle tuollaisen 350 watin lämmittimen, niin kyllä käy piirisarja lämpimänä pelatessa.

Niin kun käy pienempitehoisellakin lämmittimellä:
Tänään RDR2:aa pelailin 1,5h ajan tauotta. Kokoonpano: C8H, 3700X, 2080Ti Strix, 970evo, Fractal R6 ja piirisarjan lämmöt session lopussa 83C vaikka vain PCIE 3.0 osia kiinni. Tuo piirisarjan minipropelli on suoraan näytönohjaimen alla ja käytännössä tukehtuu sinne.
Ja pitäisi olla selvää miten käy jos/kun piirisarjapropelli kuluu loppuun.

~230€ MSI X570 Tomahawk mättää Asuksia turpaan suunnittelun laadussa käytännössä passiivisena pysyvällä piirisarjajäähyllä.


Ja ilmaa sitä on ylenmäärin Samsunginkin hinnoissa.
Muutenkin jo puolikkaalla budjetilla pitäisi olla tähtäimessä 2 teran levy, ettei ole heti täyttymässä kourallisesta isompia pelejä.
A-Data 2TB XPG SX8200 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 3.0, 3D TLC, 3500/3000 MB/s - 259,00€

BeKuikkakin brändirahastajia hintaan nähden umpisurkeilla 5v takuilla.
Tuollaisella budjetilla lähtisi muutenkin Seasonic Prime Titanium 12v takuulla.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
En tiedä, miten tuossa BitFenix kotelossa ilma liikkuu..



lisäksi sitten prossu ja näyttis.
Tuossa pienessä Samsungissa ei ole mitään järkeä.
Windowsin lataus ei paljoa hyödy edes NVMe:stä verrattuna SATA-levyyn.
Se kun on hyvin pitkälle hibernation filen lataus, joka ei generoi paljoa I/O-kuormaa, eikä myöskään ladattavaa ole lopujen lopuksia kovin isoa määrää ja PCIe v3 levynkin potentiaali kuluu lähinnä hukkaan.


Jos nyt väkisin pitää toinenkin rajallisista M.2 sloteista kuluttaa, niin kapasiteetti pitäisi olla kunnollinen.
Tässä olisi myös oikeasti kova kirjoituskestospeksikin:
PNY 1TB XLR8 CS3030 M.2 NVMe SSD-levy, PCIe Gen3 x4, 3500/3000 MB/s - 149,00€
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Kiitos ohjeista.

Jos et kahta peliä aio pelata yhtä aikaa, niin 12 ytiminenkin tulee riittämään erittäin pitkälle.
Ihan vain vertailuksi Intelin next "gen" prossu tulee olemaan vain kahdeksalla ytimellä.

Ja ilmaa sitä on kyllä Nvidian 3090:n hinnassa kuin Kim Jong-Trumpin egossa.
Suorituskyky per hinta kirjaimellisesti puolittuu 3080:stä:
ASUS GeForce RTX 3090 STRIX OC Review
MSI GeForce RTX 3090 Gaming X Trio Review
Tyhjällä ilmalla viitaten nyt juurikin emoon. Tiedostan, että 3090:ssa on huomattavasti tyhjää, ja se sopii sikäli ihan profiiliin. :) Ero tuossa siis se, että näyttiksen puolesta ilmava hinta tuo kuitenkin konkreettista lisähyötyä, jonka voin kokea lunastavani (jos 0,5-1k€ näytöllä ei saa riittävästi tehoja lunastettua irti, harkitsen oikein mielelläni 3080:aakin!). Ilmavassa emossa saan lisää... en tiedä mitä, mutta ehkä sitten jotakin? Eli noilla on itselleni eroa, koska tiedän, että 3090:ssa on sentään enemmän potkua, however little it might be. Emoista en tiedä, mikä se hyöty on/olisi/ei ole.

Ja yhtä pahasti sitä on ilmaa markkinointihype-emolevyissäkin:
Prossu ei ole niillä yhtään nopeampi/pitempään hyvänä pysyvä kuin reilun 200€:n laudoilla!

Asuksella on vielä X570 piirisarjajäähytkin brändihypemarkkinoinnin peräreiästä:
Itse jäähdytysripa markkinointipaskekuorien alla on pieni.​
Ja nojaa jatkuvaan ilmavirtaa jatkuvasti pyörivältä markkinointipaskeiden kuristamalta tuulettimelta.​
Koko sätöksen ollessa sijoitettu huonoimpaan paikkaan suoraan näytönohjaimen alle sen lämmöissä haudetettavaksi.​
Eli siihen kun laitat päälle tuollaisen 350 watin lämmittimen, niin kyllä käy piirisarja lämpimänä pelatessa.

Niin kun käy pienempitehoisellakin lämmittimellä:
Tänään RDR2:aa pelailin 1,5h ajan tauotta. Kokoonpano: C8H, 3700X, 2080Ti Strix, 970evo, Fractal R6 ja piirisarjan lämmöt session lopussa 83C vaikka vain PCIE 3.0 osia kiinni. Tuo piirisarjan minipropelli on suoraan näytönohjaimen alla ja käytännössä tukehtuu sinne.
Ja pitäisi olla selvää miten käy jos/kun piirisarjapropelli kuluu loppuun.

~230€ MSI X570 Tomahawk mättää Asuksia turpaan suunnittelun laadussa käytännössä passiivisena pysyvällä piirisarjajäähyllä.


Ja ilmaa sitä on ylenmäärin Samsunginkin hinnoissa.
Muutenkin jo puolikkaalla budjetilla pitäisi olla tähtäimessä 2 teran levy, ettei ole heti täyttymässä kourallisesta isompia pelejä.
A-Data 2TB XPG SX8200 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 3.0, 3D TLC, 3500/3000 MB/s - 259,00€

BeKuikkakin brändirahastajia hintaan nähden umpisurkeilla 5v takuilla.
Tuollaisella budjetilla lähtisi muutenkin Seasonic Prime Titanium 12v takuulla.
Paneudun noihin pointteihin tarkemmin, kiitos näistä.
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Tuossa pienessä Samsungissa ei ole mitään järkeä.
Windowsin lataus ei paljoa hyödy edes NVMe:stä verrattuna SATA-levyyn.
Se kun on hyvin pitkälle hibernation filen lataus, joka ei generoi paljoa I/O-kuormaa, eikä myöskään ladattavaa ole lopujen lopuksia kovin isoa määrää ja PCIe v3 levynkin potentiaali kuluu lähinnä hukkaan.


Jos nyt väkisin pitää toinenkin rajallisista M.2 sloteista kuluttaa, niin kapasiteetti pitäisi olla kunnollinen.
Tässä olisi myös oikeasti kova kirjoituskestospeksikin:
PNY 1TB XLR8 CS3030 M.2 NVMe SSD-levy, PCIe Gen3 x4, 3500/3000 MB/s - 149,00€
En tiedä, miten tuossa BitFenix kotelossa ilma liikkuu..



lisäksi sitten prossu ja näyttis.
Muokkailen suunnitelmaa näihin ohjeisiin nojaten; kiitos!
 
Liittynyt
28.09.2019
Viestejä
898
Kiitos ohjeista.



Tyhjällä ilmalla viitaten nyt juurikin emoon. Tiedostan, että 3090:ssa on huomattavasti tyhjää, ja se sopii sikäli ihan profiiliin. :) Ero tuossa siis se, että näyttiksen puolesta ilmava hinta tuo kuitenkin konkreettista lisähyötyä, jonka voin kokea lunastavani (jos 0,5-1k€ näytöllä ei saa riittävästi tehoja lunastettua irti, harkitsen oikein mielelläni 3080:aakin!). Ilmavassa emossa saan lisää... en tiedä mitä, mutta ehkä sitten jotakin? Eli noilla on itselleni eroa, koska tiedän, että 3090:ssa on sentään enemmän potkua, however little it might be. Emoista en tiedä, mikä se hyöty on/olisi/ei ole.



Paneudun noihin pointteihin tarkemmin, kiitos näistä.
Joo odota tuota 3080ti nvidia tai 6900xt amd,muuta ei vähene tai lisää mutta säästää rahhaa koska aina haluan itsekin säästää...
eli et menetä kuin 4gb tai 8gb muistia...
alienwarella on ihan ok näyttöjä,mutta siinä kanssa helevetinmoinen brändilisä eli ilmaa vaan--tuommonen 500 euroa.
Jos premium näytön haluaisin ottaisin sen samsung g7 tai sitten se g9. G7 ykkönen valinta--taas säästyy rahhaa 700 euroa.
säästät kuitenkin sen 1000 euroa valitsemalla x570 tomahawk emo ja tulevan nvidia, amd gpu.n vs 3090 rtx.
PSS. laita kuitenkin keskusmuisti premium väh. 3600 cl16 ja 32gb. 2 kapulaa.
Prosessoria jäähdyttelisin arctic freezer2 AIO,itsellä 280 malli ja pysyy ryzen 3600x viileänä ja on hiljainen jäähy.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Jees; tästä saakin jo hyviä ottimia. Olen hyvilläni siitä että pistin viestiä jo näin varhaisessa vaiheessa pohdintaa; tulee realiteetit nopeammin vastaan. Toistaiseksi uusiksi siis menossa todnäk prossu, emo, muistit, koppa, jäähy, SSD:t, näyttö ja ehkä näyttiskin.... siis aivan kaikki. :D

Mutta katsotaan nyt miten 1) AMD:n loppuvuodesta julkaistavat tuotteet menestyvät ja 2) millainen eri komponenttivalmistajien tuotteiden saatavuus on alkuvuodesta. Noihin perustuen sitten viime hetken valinnat. Tuo emon valinnan logiikka ei vieläkään aivan valkene (mikä nyt on tarpeeksi hyvä ja mikä ylihypetetty massiemo), mutta otanpa itsekin hiukan vastuuta ja koitan snaijata.
 
Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
22
Lopulta näihin komponenteista PC:n kasaamisiin liittyy aika paljon kompromisseja. Itse tykkään komponenttien valitsemisesta, niin tavallaan sillä että kuinka kauan koneen saamisessa kestää, ei ole juurikaan väliä. Mulle se osien valitseminen, tilaaminen ja koneen kokoaminen on ihan kivaa puuhaa. Mitä vähemmän raha rajoittaa, niin sitä vähemmän tarvitse stressata myöskään että olisiko joku osa 2% nopeampi tai "riittäisi" pari vuotta pidempään kuin toinen. Silti suurin osa meistä tykkää tehdä valistuneita valintoja ja saada rahoilleen vastinetta, mutta se mitä kukin kokee vastineeksi, vaihtelee.

Mitä nyt sun tapauksesta ymmärrän niin haluat herkutella. Itsellänikin on koneprojekti käynnissä ja saatavuuksien vuoksi vielä joidekin osien tarkka malli valikoitumatta, mutta tämän kaltaisella kokoonpanolla aion nyt mennä. Mulle suositeltiin myös MSI X570 Tomahawkia, mutta sain tuosta B550 Asuksen jota olin ensimmäisenä katsellut n.50e halvemmalla ja se ajanee asiansa mulla ihan hyvin. Varmaan muuten ottaisin Tomahawkin.
  • Emolevy: Asus ROG Strix B550-F Wifi (Jimmsin tarjouksesta 180e)
  • Prosessori: AMD Ryzen 9 5950X (tänään kello 16:00 arpajaiset!)
  • Prossutuuletin: Scythe Fuma 2 (tämä hyvin todennäköisesti vaihtuu Noctuan NH-D15 malliin saatavuuden vuoksi)
  • Näytönohjain: Asus GeForce RTX 3080 TUF OC (kuten varmaan tiedät, näiden saatavuus on arpapeliä)
  • Muisti: G.Skill Ripjaws 2x16GB (32GB) 3600MHz 16CL (nykyisin pärjään täysin 16 gigalla, joten 32:ssa on jo kasvunvaraa)
  • Tallennustila: A-Data SSD 2TB (3500/3000MB/s) M.2
  • Virtalähde: Corsair RM850 850W (tämä saattaa vaihtua esim. HX1000 malliin saatavuuden vuoksi)
  • Kotelo: Fractal Design Meshify C (tykkään ulkonäöstä ja ilmanvaihto on hyvä)
Tosta tulee (ei näyttöä, käyttistä, hiirtä, näppistä tai isompia levyjä koska ne löytyy entuudestaan), noin 2500 euron paketti. Pelaamiseen 5950x saattaa olla jopa liioiteltua, moni varmaan ostaa 5900x:n tai 5800x:n jotka tuskin häviää pelikäytössä 5950x:lle tai voi olla jopa nopeampia, mistä sitä tietää kun emme ole vielä nähneet kunnollisia kolmannen osapuolen testejä.

Noi mv jussin monitorisuositukset kannattaa ehdottomasti tsekata, allekirjoitan ihan täysin että esim. g7 tai g9 näyttää upeilta pelikäyttöön ja jos jokin yksittäinen juttu tuo peleihin fiilistä niin se on kunnollinen näyttö, toki sen muun koneen pitää sitten kyetä kelvollisesti sen näytön natiivilla resoluutiolla pyörittämään pelejä itsellä tyydyttävillä grafiikka-asetuksilla, eli TÄYSILLÄ eikös niin?! :D

Jään tosi mielenkiinnolla seuraamaan minkälaiseen kokoonpanoon päädyt. Mun oma täysin subjektiivinen ehdotukseni jonka voit ottaa ison suolakimpaleen kanssa koska jokainen meistä tietää ne omat tarpeensa ja fiiliksensä parhaiten, olisi että a) mieti mikä sulle on kaikkein tärkeintä tässä "projektissa" (se että pääsee nopeasti pelaamaan, koneen näyttävyys, koneen äärimmäinen suorituskyky, itselle tuleva fiilis tai jotain muuta) ja b) punnitse kaikki neuvot ja valitse kuitenkin lopulta oman pään mukaan sellainen mikä tuntuu parhaalta ja c) älä mene ihan "berzerkiksi" rahojen kanssa vaikka ei tekisi tiukkaakaan, näissä on aika jyrkkä "diminishing returns." Moni esimerkiksi pitää nyt 3080:stä tai 6900XT:ä ihan top of the line GPUna pelikäyttöön ja 3080->3090 isoin hyöty lienee toi paljon isompi VRAM. Ja ehkä vielä d) jos et tiedä kaipaavasi jotain nyt niin tuskin osaat kaivata vaikka se sun seuraavasta koneesta puuttuisikin. Tee vaikka itsellesi prioriteettilista mitä haluat että siitä koneesta pitää ehdottomasti löytyä. Mulla esimerkiksi RGB ei ole ollut listalla oikeastaan suuntaan tai toiseen, en vain välitä niistä, mutta ymmärrän täysin jos joku haluaa tehdä koneestaan huomion keskipisteen upeilla valoilla! Sehän tässä niin hienoa onkin, jokainen voi räätälöidä sen oman koneensa sellaiseksi mikä sopii omiin tarkoituksiin, on ne motiivit hankinnan takana kuinka rationaalisia tai irrationaalisia tahansa.

Good luck! :D
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Asioita on pohdittu ja harkittu, ja MO on valahtanut housut kintuissa massimiehen hybriksestä vähemmän huikentelevaan "perustiukkaan pelikoneeseen, jossa jämptit pippelitoppaukset".

Konnoissööriä kaveria konsultoitu, ja tällä hetkellä kokoonpano näyttäisi tältä:

1606137789117.png


Näytön suhteen puntaroin asiaa aivan saakelisti, ja päädyin lopulta priorisoimaan kuvan terävyyttä ja sulavuutta. Ketjussa suositeltu G7 27" vie voiton. 32" on viimeksi tänään ollut yhä harkinnassa, mutta 27"llä saa ainakin kuvitella saavansa snadisti crispimpää kuvaa, on satasen halvempi ja on sekin ihan kyllin iso.

Tänään lähtee siis tilaukseen Verkkokaupasta 500€:llä Odyssey G7. Huomasin heillä myös olevan seuraavanlaisia emoja tarjouksessa:



Kuinka paljon arvioisitte noissa olevan eroa täällä suositeltuun X570 Tomahawkiin, ja ovatko nuo keskenään vaihtokelpoisia? Suosituksia priorisointia ohjaavaan prosessiin? Paketista muuten huomautettavaa?

Näytönohjaimen suhteen olen edelleen aidalla ja lopullinen päätös riippuu siitä, saako nVidia torttua väännettyä geologisessa mittakaavassa ajoissa, vai onko firma edelleen potalla helmikuun koittaessa. Myös 6900XT odotuttaa, mutta toki alustava data puoltaa erityisesti RT:n osalta nVidiaa... luulisin?
 

Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 424
Kyllähän aivan järjettömältä tuntuu maksaa 899€ tuosta näytönohjaimesta, varsinkin kun 6900XT julkaisu on ovella, samoin kuin 6800XT customit, joista hyvällä lotto-onnella voi saadakin kortin käteen. Itse odottaisin nuo julkkarit ja yrittäisin siellä onneani ensin.
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
377
Kuinka paljon arvioisitte noissa olevan eroa täällä suositeltuun X570 Tomahawkiin, ja ovatko nuo keskenään vaihtokelpoisia? Suosituksia priorisointia ohjaavaan prosessiin? Paketista muuten huomautettavaa?
Ei ole keskenään vaihtokelpoisia, eli et saa AMD:n prossua laitettua noihin emolevyihin. Eli pidä Tomahawk tai joku muu X570 tai B550 emolevy.
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 813
Ainoa mitä vaihtaisin tuohon setuppiin niin en enää 3.5" mekaanista pyöritintä ostaisi. Jos pitää saada halvalla tilaa niin 2-4TB sata ssd tai kalliimpi ulkoinen ssd(vaikkapa samsung t7) niin voi vaihdella nopeasti dataa koneiden välillä/ottaa pikkulevyn mukaan lomareissuille massamuistiksi.

GPU:ssa ja cpu:ssa on huono saatavuus. Jos on mahdollista odotella niin odottaisin ces:in yli. CES:ssa amd:lla on keynote ja nvidian suunnalta on myös huhuja 3080ti mallista. Toki odottavan aika on pitkä ja odottamalla ei saa konetta koskaan ostettua. Tosin, jos saatavuus paranee alkuvuodesta niin ehkä se ces:in odottaminen ei niin paljon lisää aikaa osien saamiseen kuin äkkiseltään kuvittelisi. Voi myös hinnat palautua takaisin msrp tasolle, jos saatavuus paranee.

Henkisesti varautuisin siihen, että 2-3v sisällä voi joutua peleille ostamaan pcie4 ssd:n, kun unreal engine5/direct storagea käyttävät pelit yleistyvät. Toki ei ole pakko pelata kaikki asetukset kaakossa ja hitaammallakin levyllä data tulee muistiin, joskin hitaammin tai pienemmällä tarkkuudella samassa ajassa.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Konnoissööriä kaveria konsultoitu, ja tällä hetkellä kokoonpano näyttäisi tältä:

Suosittelisin kaveristatuksen muuttamisen harkintsemista, jos tuollaisella budjetilla laitetaan vain teraista SSD:tä joka alkaa puolenkymmenen isomman pelin jälkeen täyttyä.
A-Data 2TB XPG SX8200 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 3.0, 3D TLC, 3500/3000 MB/s - 259,00€

Varsinkin kun sitten törsätään tarpeettoman paljon poweriin, joka ylimitoituksen ja 10v takaisen hyötysuhteen ansiosta sitten jää keskinkertaiselle hyötysuhteellekin koneen ollessa kevyemmässä kätössä.
Tai ainakin jätetään maksamatta Corsair-vero.
Phanteks 1000W Revolt Pro, modulaarinen ATX-virtalähde, 80 Plus Gold, musta - 174,90€
 
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Kiitos palautteista. :notworthy:

Itsekin tuota 2TB Adataa harkitsin, pannaan se listalle. Jokusen satasen investointi joko nyt tai muutaman vuoden sisällä PCIe4-SSD:hen sopii sekin. Powerin ylimitoitus oli allekirjoittaneen käsialaa, eli kaveristatus niiltä osin ennallaan. Kyseinen tulkinta oli jostakin Tech-Pepsin keskustelusta, missä useampi kuin yksi kirjoittaja suositteli tonnista poweria "niin ainakin riittää" tjsp. Mutta lukaisenpa noista sen mitä lukaisen; Phanteks sopii hyvin!

Prossu ja näyttis eivät tosiaan ole kiveen hakattuja; kyseiset komponentit hankin todennäköisimmin viimeiseksi, eikä ole mikään ongelma odottaa alkuvuoteen. Jos toisaalta ei helmikuussa ala 3080:n saatavuus parantua, haistakoot pitkän. Joka tapauksessa odotan ainakin tammikuun ajan vielä ennen päätöksen tekemistä; siinä ehtii nähdä, miten hinnat, suorituskyky ja saatavuus vertautuvat toisiinsa. Jos silloin on tiedossa jotain ihmeellistä 2kk päästä, tuskin odotan.

Emosta: pannaan sitten tuo MSI MEG X570 Unify; kuulemma hyvä emo, en noista vieläkään mitään tajua ja "kun ny alennuksel saa!" :p
Muok: ja -tut pannaan, näköjään meni jo... :lol: Vertailen noita suositeltuja keskenään tällä viikolla kun ehdin, ja jos tuo B550 ei mittavasti heikompaa pelittämistä tarjoa (ja niitä on jäljellä), otan sitten sellaisen. Muussa tapauksessa joko jo mainittu Tomahawk tai jompikumpi noista bulkkihintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2020
Viestejä
1 193

Tämän hetken fiksuimmat vaihtoehdot 5900X:lle. Noissa myös cashback ja AC Valhalla.
En tiedä tarkkaan noista. Ensiksi tyrmäsin tuon Unifyn, mutta piti EDIToida, koska hieman tutkimalla sekin näyttää hyvältä. Musta OP:n koneen perusasiat näyttää kuitenkin olevan tällä hetkellä varsin hyvin kasassa sillä mentaliteetilla, kuin OP sitä kasailee.

Itse kasailen hieman samanlaista, mutta upgradena nykyiselle koneelle. Mulla on hieman enemmän "Bang for the buck" meininki, vaikka töissähän täälläkin ollaan :-D Koneita on kuitenkin taloudessa jokaisella erikseen, joten jos jokaista alkaa ostamaan kalleimmasta päästä niin siitä tulee melkoisen kallis päivitysrumba aika tiuhaan.

Menin samalla prosulla
Powerista sain B550 emon ASUS TUF GAMING B550M-PLUS (WI-FI) EMOLEVY - Power.fi >>> 129 eur ja hieman cashbackkia
Jimmsiltä 750 watin MSI MPG PSU:n 109 eur cashbackin jälkeen ja lisäksi AC Valhalla
Dustinilta 32 GB 3200 Mhz muistia 114 EUR
Koppa löytyy, gpu löytyy, storaget löytyy
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
124
Noniin, nyt on tilaukset tehty ja tuleva konepaketti näyttää alustavasti tältä:

Emo: MSI X570 Tomahawk WIFI ATX
Virta: Phanteks 1000W Revolt Pro
Näyttis: MSI Geforce RTX 3090 Suprim X
Prossu: AMD Ryzen 5800X 3,8 GHz
Cooler: Cooler Master MAsterliquid ML360R RGB
Muistit: G.Skill 32GB (2x16) Neo DDR4 3600MHz RGB
Kovo: A-Data 2TB XPG SS8200 SSD
Kotelo: Lian Li PC-O11 Dynamic Razer
Näyttö: Samsung Odyssey G7

Paketti koostettu Pepsin ja konnoissantin kaverin konsultaatioihin perustuen. Prosessorin puolesta joustin saatavuushäiriöiden johdosta, 5800X vaikuttaa todennäköisemmältä saada helmikuun puoliväliin mennessä kuin joulukuussa tilaamani 5900X. 5950X kävi mielessä, mutta eipä noitakaan vaikuta helposti olevan saatavilla. 3080 olisi todennäköisesti ollut go-to näyttis, mutta tässäkin saatavuushäiriöiden johdosta priorisoin nyt kovaa suorituskykyä ja parempaa saatavuutta 3090:lla. Näin noita Jimmsillä ja iskin kiinni. Onhan tuo ihan massiivinen anustappi ja käytännössä skalpeeraustasoista riistoa, mutta se ei oo tyhmä joka pyytää... Prossucooleri Verkkiksestä 90e ja G7 500e, olen näihin tyytyväinen.

Reflektiota: kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen, ja uskon että tuo täyttää alkuperäisen tavoitteeni hemmotella ja palkita itseäni tarpeisiinsa turhan hyvällä tietokoneella. Prosessorin vaihtaminen 5800X:ään satutti hiukan ja 5950X kävi mielessä. En tiedä olisinko saatavilla olevaakaan silti ottanut - ehkä nyt jonkinmoinen kipuraja siinä sitten kuitenkin tuli vastaan. Sama ilmiö näytön puolella, missä meinasin G9-näyttöä alun perin. Molemmissa (5950X, G9) sekä hinta että käyttötarkoitus (pelaaminen) lopulta vaikuttivat siihen, että tyydyin vähempään.

On helppo argumentoida, että johdonmukaisempaa olisi tällöin ollut myös tyytyä 3070/3060Ti/Ratikka 6800/tms -valmisteeseen, mutta halusin jonkinlaisen kokemuksen luksuksesta vaikka se ei aivan järkevää olekaan. Eli Bemari/Audi -meininki, mutta pienemmässä mittakaavassa. Uskon, että jos rahalla haluaa itseään palkita, se on hyvä tapa toimia juuri siksi. Arvo syntyy tässä tapauksessa juuri siitä, että se ei ole aivan tarpeellista, eikä sen kuulukaan olla.

Ja aivan täysillä aivan tappiin asti en nyt vain viitsinyt mennä. Tulihan tuollekin paketille kokonaisuudessaan hintaa pyöreät 4200e, mikä menee alkuperäiseen hintahaarukkaan. Valtaosa hinnasta syntyy näyttiksestä, mikä on aivan älyvapaa menoerä. Ei kuitenkaan vituta - olen raatanut perseeni ruvelle, ja koen ansainneeni sen. Helkutin iso kiitos pepsiläisille avusta tässä ja muissa ketjuissa - ilman täkäläistä asiantuntemusta olisi koko homma mennyt epäilyksettä aivan päin persettä, kuten avauspostauksesta käynee ilmi. :thumbsup: :notworthy:
 
Liittynyt
24.06.2020
Viestejä
1 193
Aivan mahtavalta koneelta han tuo vaikuttaa, ja taisit ostaa kanssa näytön, joka pystyy hyödyntämään sitä ainakin jotenkin. Minun silmiini tuo huutaa kyllä vielä vr-laseja mukaan settiin :cool:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 476
Viestejä
4 163 506
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom