JPR: Pelikäyttöön suunnatun PC-raudan saatavuus parantumassa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Etenkin näytönohjainmarkkinat ja tietyissä määrin myös muut komponentit ovat kärsineet koronapandemian aikana akuutista tuotantokapasiteettipulasta. Eri lähteet ovat povanneet pulan jatkuvan vähintään vuoden 2022 puoliväliin tai jopa vuoteen 2023 asti.

Etenkin pelikäyttöön suunniteltujen komponenttien markkinoiden synkkien pilvien välistä alkaa kuitenkin pilkottaa aurinko, mikäli Jon Peddie Researchin tuoretta raporttia on uskominen. Tutkimusyhtiön mukaan koronapandemia on ollut markkinoille sekä suopea että kurja isäntä: toisaalta kysyntä on kasvanut ennen näkemättömille tasoille, mutta toisaalta taas saatavuutta vastata kysyntään ei ole ollut, mikä on johtanut hintojen kasvuun. Valmistajien kannalta tilanteen tekee erityisen ikäväksi se, että kasvaneista hinnoista tulevat voitot jäävät jälleenmyyjien ja muiden välikäsien taskuihin, ei yrityksille itselleen.

JPR:n mukaan komponenttimarkkinat toimivat tyypillisesti ”Just-in-Time”-strategialla, jossa tuotteita tuotetaan ja hankitaan varastoon juuri tarpeeksi ja juuri ajoissa. Strategia minimoi varastossa makaavien komponenttien tuottamat tappiot, mutta tekee yhtäkkiä kasvavaan kysyntään vastaamisesta vaikeaa. Nyt useat tahot ovatkin vaihtamassa ”Just-in-Case”-strategiaan, jossa varastosaldoja pyritään pitämään välitöntä tarvetta suurempina.

JPR:n mukaan uuden strategian myötä kasvavat varastot auttavat purkamaan lähitulevaisuudessa kysyntää, joka on muodostunut, kun esimerkiksi suorituskykyisiä näytönohjaimia ei ole ollut saatavilla tai niiden hintatasot ovat nousseet yli asiakkaiden kipukynnysten. Se onkin yksi suurimmista syistä, miksi markkinoiden odotetaan jatkavan voimakasta kasvua vielä kuluvan ja ensi vuoden ajan. Pelikäyttöön suunnatun PC-raudan markkinoiden arvioidaan olleen viime vuonna arvoltaan reilut 20 miljardia dollaria ja nousevan tänä vuonna noin 32 miljardiin. Ensi vuoden ennusteessa markkinoiden odotetaan edelleen kasvavan rajusti noin 41 miljardiin dollariin asti, mutta sen jälkeen kasvun odotetaan tasaantuvan vuonna 2023 ja nousevan vuonna 2024 maltillisemmin noin 45 miljardiin dollariin.

Lähde: Jon Peddie Research

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Kovat on ennustukset.. Markkinat kaksinkertaistuvat neljässä vuodessa.. Tuskin tämmöistä nousua on historiallisesti nähty ikinä..
 
Liittynyt
23.05.2017
Viestejä
1 172
Toki tässä mainitaan vain high end market raudan osalta. Tiedä sitten ennustavatko high endin syövän markkinoita alemmista luokista.
Muuten käppyrä tuntuu melko utopistiselta.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
16
Toivottavasti ennustukset pitää paikkansa.
Viimeisimmät 15 vuotta on toitetettu erillaisten tahojen toimesta, että koko pc katoaa ja kaiken maailman pädit ja puhelimet korvaavat ne.

Ei taida kuitenkaan kadota?
Noiden otsikoiden yläpuolella/rinnalla oleva beige torni on on koko uutisen paras puoli.
Voiko kukaan uskoa ettei tuollaiset koneet myy?
packBell.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 542
Toki tässä mainitaan vain high end market raudan osalta. Tiedä sitten ennustavatko high endin syövän markkinoita alemmista luokista.
Muuten käppyrä tuntuu melko utopistiselta.
Tässä tapauksessa pitää huomioida, ettei mainittu high-end välttämättä ole se mitä foorumilla ajatellaan highendinä, periaatteessa tuossa yhden kohdan voi lukea niin, että kaikki erillisnäyttikset lasketaan highendiksi
 

tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
"Diginatiivi ei näppiksellä snäppäile", vai miten se meni ;)
Minä käyn harrastusmielessä iltalukioa. Siellä opettaja valittaa että päivälukioihin tulee semmoista porukkaa, jotka eivät ole koskaan käyttäneet näppäimistöllistä tietokonetta. Ala siinä sitten niille opettamaan äidinkieltä tai matematiikkaa tai mitä tahansa, kun kaikki tehtävät tehdään pc:llä.

Varmaan niitä alkaa piankin valumaa tuonne työelämän puolelle. Ei tule olemaan helppoa...
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
527
Myös se kun eräät käyttivät stimulus pakettinsa elektroniikkaan.. tuskin heti toistuu.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
Kovat on ennustukset.. Markkinat kaksinkertaistuvat neljässä vuodessa.. Tuskin tämmöistä nousua on historiallisesti nähty ikinä..
Huomionarvoista sekin että kyse on nimenomaan dollariarvosta, eli näytönohjainten ja prosessorien (ilman saatavuuden inflaatiotakin) laukalle lähteneet hinnat ja ostajien halukkuus niitä maksaa nostaa sitä jo ilman että yksikään "uusi" talous laitteita ostaisi.

Mutta onhan tässä jonkunlainen murros käynnissä kun koneiden tarvii peruskäytössäkin tehdä muutakin kuin avata pankin pda-sivusto ja wordpad.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 709
Noh, nää on näitä globaaleja ennusteita.

Itseä on ihmetyttänyt erityisesti Gigantti. Tuossa keväällä/alkukesästä Gigantti dumppasi paljon sekä vanhempaa useamman sukupolven kamaa pois, että myös tuoreempaa.

Esim. tällä hetkellä AMD emoja Gigantilla on tasan 7 kappaletta ja Intel emoja pyöreät 0. Virtalähteita 2.

Ja tilanne on ollut tälläinen jo monta kuukautta. Lähinnä ne pitää enää SSD ja HDD levyjä kunnolla myynnissä. Huono homma kuluttajille jos Gigantti vetäytyy komponenttimyynnistä kokonaan.
 

Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 064
Noh, nää on näitä globaaleja ennusteita.

Itseä on ihmetyttänyt erityisesti Gigantti. Tuossa keväällä/alkukesästä Gigantti dumppasi paljon sekä vanhempaa useamman sukupolven kamaa pois, että myös tuoreempaa.

Esim. tällä hetkellä AMD emoja Gigantilla on tasan 7 kappaletta ja Intel emoja pyöreät 0. Virtalähteita 2.

Ja tilanne on ollut tälläinen jo monta kuukautta. Lähinnä ne pitää enää SSD ja HDD levyjä kunnolla myynnissä. Huono homma kuluttajille jos Gigantti vetäytyy komponenttimyynnistä kokonaan.
En ole kyllä koskaan ajatellut gigantin myyvän emolevyjä. Ylipäätään miellän gigantin enemmän kodinkone/puhelin/tietokonetarvike/pakettikone/viihde-elektroniikka myymäläksi, kuin komponentti kaupaksi.

Komponettien myynnin katteet on yleensä pienet ja erittäin kilpailtu ala. Tämän takia tehorautakin lopetti.
 

Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 907
Viimeisimmät 15 vuotta on toitetettu erillaisten tahojen toimesta, että koko pc katoaa ja kaiken maailman pädit ja puhelimet korvaavat ne.

Ei taida kuitenkaan kadota?
Hölmöt on toitottaneet kun tilastoja on tulkittu väärin. PC-myynnit on kyllä laskeneet huippuvuosista, kun kaikilla on jo PC ja perus nettipankki/some/toimistokäytössä sama kone riittää vuosikymmenen.

Samoin dGPU myyntimääriä on tiputtanut se, että integroidut näyttikset riittävät enemmän kuin hyvin niihin perus koti tai toimistotietokoneisiin, jolloin erillisiä moponäytönohjainta ei tarvita.
Harrastajien peli-PC myynti on niin pieni osuus marketti ja toimisto PC-massasta, ettei sen muutokset juuri kokonaisuutta keikuta, vaikka peli-PC:iden myynti oli kasvussa jo ennen koronaa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
239
Olkoon miten pieni osuus vain. Myynnin arvo nousee reippaasti koska nykyiset kolmekymppiset harrastavat ja satsaavat isommalla rahalla parempiin pelimyllyihin, verkkoasemiin, premium näyttöihin ja muihin oheislaitteisiin. Peliharrastus ei sinänsä ole muuttunut mihinkään mutta esimerkki livestriimaus (laadukas mikrofoni+kamera vaaditaan) ja VR (satoja tuettuja pelejä) ovat tulleet uusina ilmiönä. Ja markkinat kasvaa perässä.

Kyllä vähän paremmissa toimistoissakin pitää olla jo edustuksen takia katu-uskottavat laitteistot. Kaukana ovat ne päivät kun peruskouluissa atk-tunneilla kaikki oli 5v+ vanhaa tekniikkaa mutta stereotyyppiset käsitykset elää sitkeässä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 062
Kun ottaa huomioon miten aasiassa pelaamisesta on tullut muutamassa vuodessa miljardien bisnes, striimailun tolkuton kasvu, sekä e-sports turnaukset miljoonien palkintopotteineen ovat nykyään arkipäivää niin onhan se selvä että kasvua on.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 278
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom